Urapolkuni eli miten päädyin tähän työhön?


Yksi entinen oppilaani laittoi viime viikolla viestiä, jossa kertoi kriiseilevänsä ammatinvalintakysymysten kanssa ja hän halusi kuulla, mitä itse olin opiskellut ja miten yleisesti ottaen alallani työllistyy.

“Must ois niin kivaa tehdä jotain semmosta työtä mistä nauttis eikä vaa ajatella sillee et työn kuuluu olla jotain mahollisimman monimutkasta ja epäkiinnostavaa ja sit harrastukset voi vaan olla kivoja.”

Ilahduin viestistä tosi paljon (joku haluaa kuulla mielipiteeni!) ja vastasin tietenkin niin hyvin kuin osasin. Että todellakin kannattaa valita opiskelupaikka ensisijaisesti omien kiinnostuksenkohteiden, ei pelkästään alan työllistymismahdollisuuksien mukaan. Toisaalta yleensä vaikeinta onkin löytää se juttu, mikä oikeasti kiinnostaa, kun välillä ei kiinnosta mikään ja joskus vähän kaikki. Jäinkin miettimään tuon jälkeen, että miten itse olen päätynyt nykyiseen työhöni – eli miten juuri sellaisesta “järkevästä perusammatista” haaveilleesta nuoresta tulikin luovan alan sekatyöläinen ja yrittäjä?

Nykyisin ansaitsen elantoni itseasiassa kahdella hyvin erilaisella alalla. Toinen työni on tämä blogi, siihen liittyvät somehommat, valokuvaamiset ja kirjoittelut, toinen taas on kahden eri kuoron harjoittamis-ja johtamistyötä. Toiseen olen saanut koulutuksen, toiseen en, mutta molemmat ovat saaneet alkaneet harrastuksena, intohimosta lajiin. Päivät eivät ole koskaan samanlaisia, mitä tahansa voi tulla vastaan: yhtenä päivänä ollaan keikalla Helsingin tuomiokirkossa, toisena olen leipomassa kakkuja yleisötilaisuudessa, kolmantena istun koko päivän koneella kuvia muokaten.

Vaikka harrastin koko lapsuuteni ja nuoruuteni laulamista ja soittamista monipuolisesti, en  koskaan halunnut musiikista itselleni ammattia. Vielä lukioikäisenä haaveilin tulevaisuudestani lääkärinä tai luokanopettajana, mutta päädyin kuitenkin ikään kuin vahingossa opiskelemaan Oulun yliopistoon musiikkikasvatusta. Opinnot eivät kuitenkaan lähteneet ensimmäisenä vuonna kovin tehokkaasti käyntiin eikä Oulu innostanut asuinpaikkana, joten tie vei pääkaupunkiseudulle ja välivuoden kautta Metropolian amk:hon musiikkipedagogilinjalle. Oikeastaan vasta Metropoliassa innostuin tosissani musiikin opiskelusta ja opintojen myötä aloin nähdä itseni myös työskentelemässä alalla ainakin jossain muodossa. Hyvä niin, sillä työskenteleminen ja musiikin tekeminen kuorojeni ja lahjakkaiden laulajien kanssa on oikeasti työ, jota rakastan. Vaikka työ aika välillä hyvin rankkaa, epäsäännöllistä ja huonoina ajankohtina (illat ja viikonloput kiinni) eikä palkkauskaan ole kovin hyvä, niin se antaa silti moninkertaisesti siihen verrattuna, mitä se ottaa.

Vaikka en nykyään tee pelkästään koulutustani vastaavaa työtä, opin kouluaikanani paljon hyödyllisiä taitoja joista on ollut apua kaikissa töissäni ja elämässä muutenkin: heittäytymistä, epämukavuusalueelle menemistä, kritiikin vastaanottamista ja erilaisten ihmisten kanssa toimimista. Yksi parhaista asioista opinnoissa on se, että tekemisestään saa jatkuvasti asiantuntevaa palautetta – työelämässä palautteen määrä jää valitettavan usein aika pinnalliseksi tai sitä ei saa lainkaan.

 

Aloitin ensimmäisen blogini jo 10 vuotta sitten, abisyksynä 2007. Blogissani ei esitelty asukuvia tai annoksia, vaan sen sisältö oli pääosin tekstiä – ensimäisen ns. muotiblogini aloitin vuoden myöhemmin. Tuolloin ei ollut instagramia, ei snäppiä tahi blogin fb-sivua, ainoastaan postimerkkikokoiset, yleensä täysin muokkaamattomat kuvat ja pari riviä tekstiä. Lukijoita oli varmaan kourallinen, mutta kommentointi oli kuitenkin aktiivisempaa kuin nykyisin. Päivitin Mikämikämaa-blogiani hyvin epäsäännöllisesti, eikä minulla ollut oikeastaan mitään tavoitteita sen suhteen, kunnes 2012 päätin aloittaa uudelleen alusta, vaihtaa blogin nimen ja löytää uuden inspiraation touhuun. Olin jo hankkinut järjestelmäkameran, ja halusin luoda blogistani paikan, josta löytyisi kivoja kuvia, kiinnostavia DIY-ohjeita sekä asu-ja sisustusinspiraatiota. Jouluna 2014 minua sitten pyydettiin mukaan aloittavaan uuteen blogiverkostoon, Asennemediaan ja siitä alkoi urani ammattimaisempana bloggaajana. Tuossa vaiheessa perustin myös oman toiminimen – yrittäjänä toimiminen oli minulle alusta asti täysin luontevaa, koska aiemmin olin tehnyt töitä muutenkin freelancerina ja minulla oli monta eri työnantajaa.

Olen aina halunnut kehittää blogini kautta itseäni, niin valokuvaajana kuin kirjoittajanakin.   Parasta tässä on se, jos on onnistunut tekstillään tai kuvillaan inspiroimaan tai rohkaisemaan ketä tahansa tuttua tai tuntematonta lukijaa. Blogi on myös tuonut mukanaan mahdollisuuden tehdä sellaisia töitä, joista en ole osannut unelmoidakaan aiemmin. Olen päässyt järjestämään tapahtumia, tekemään kukkastailauksia, matkustamaan (vaikkakin toistaiseksi ihan Suomessa ja naapurimaissa) ja tekemään myös oman kakkukirjan, joka ei olisi koskaan syntynyt ilman blogia. Kirja oli itselleni tärkeä konkreettinen tulos siitä, että mitä kaikkea voi tapahtua, jos vain uskoo itseensä ja lähtee vähän hullunakin kaikkeen mukaan.

Periaatteessa olen päätynyt tekemään nykyistä työtäni ihan sattumalta, tällaista en olisi osannut suunnitella. Olen panostanut eniten niihin juttuihin, joista olen oikeasti pitänyt ja yrittänyt hoitaa muut pakolliset velvollisuudet siinä sivussa. Suurin merkitys on varmasti ollut sillä, että olen aina ollut suorastaan yli-innokas tarttumaan kaikenlaisiin projekteihin ja tilaisuuksiin ja olen sanonut aina lähes kaikkeen kyllä. Olen tottunut myös tekemään kaikenlaista työtä, työhistoriaani kuuluvat muun muuassa seuraavat pestit:

1) Lastenhoitaja. Tällä olen tienannut taskurahani nuorempana, mutta tein lastenhoitotyötä ihan vakituisesti myös välivuotena.
2) Pianonsoiton opettaja. Aloitin 15-vuotiaana, pidin tunteja naapurin lapsille. Jossain vaiheessa bisnes kasvoi isoksi, ja minulla oli parhaimmillaan 10 oppilasta viikossa.
3) Makkaroiden pakkaaja. Kyllä, yksi kesä HK:lla. Tämä työpaikka ahdistaa vähän edelleen, mutta mitäpä sitä ei tekisi henkensä pitimiksi.
4) Siivooja. Kaksi kesää pääkaupunkiseudulla auton ratissa, asuntoja kiertäen ja siivoten. Siivoustyö oli helppoa, auton parkkeeraaminen ja keskustassa ajaminen ahdistavaa. Nykyään varmaan olisi toisinpäin..


Entä mitä tulevaisuudessa? Täytyykö jossain vaiheessa valita näiden kahden uran väliltä? Välillä mietin vakavasti jatko-opintoja musiikin maisteriohjelmassa ja toisaalta tuntuu että en mitenkään halua luopua kuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Joskus taas houkuttelee ajatus vakituisesta työpaikasta, työterveyshuollosta, palkallisesta lomasta ja muista työntekijän perusoikeuksista, joita yrittäjälle ei ole. En siis vielä tiedä vastausta, eikä ehkä tarvitsekaan. Olen aina luottanut tulevaisuuteen ja siihen, että jotain mielekästä tekemistä löytyy kyllä, jos on vain ennakkoluuloton ja valmis tekemään töitä. Aika näyttää, mikä on oikea suunta.

Nyt melkein kolmekymppisenä en vieläkään tiedä mikä minusta tulee isona, joten se on ihan ok, vaikkei sitä tiedä silloin lukioikäisenäkään. Enää ei tarvitse olla samassa ammatissa loppuelämäänsä, vaan sen voi vaihtaa jos alkaa ahdistaa. Itsekin ehtisin vaikka lukea vielä lääkäriksi ja opettajaksikin, jos nykyinen työ alkaa tylsistyttämään. Vaikka tuskin niin käy.


Kiinnostaako teitä tällaiset työ / opiskelu / ura-aiheiset jutut?

Kuvat: minä ja Kaisu Jouppi (Eat Cake! 2017)

Neuletunnustuksia

neuletunnustuksia

Kaupallinen yhteistyö, Pierre Robert

Rakastan neuleita. Syksyn tullessa osa murehtii kun joutuu luopumaan kesävaatteistaan mutta tämä pohjoisen tyttö iloitsee kun saa aloittaa taas neule-ja villasukkakauden. Olen aina luottanut neuleissani luonnonmateriaaleihin ja erityisesti villaan – jo yläasteikäisenä opin äitini neuvosta tsekkaamaan villapaitojen materiaalilaput, ettei niissä olisi sitä kutittavaa ja sähköistä akryyliä. Ihan kunnon villakin saattaa olla helposti liian kutittavaa, siksi suosikkimateriaalini neuleissa onkin usein lampaanvillaa pehmeämpi merinovilla. Merinovilla on kestävää ja hengittävää, se ei juurikaan nyppyynny ja lisäksi se tuntuu pehmeältä iholla. Eikä kutita.


Merinovillan ja muidenkin villavaatteiden huoltamisessa on hyvä muistaa ykkössääntönä se, että villaa kannattaa pestä mahdollisimman harvoin. Käyttökertojen välissä villavaatteita kannattaa tuulettaa ja yksittäiset tahrat voi yrittää puhdistaa paikallisesti pelkällä vedellä ja villalle tarkoitetulla pyykinpesuaineella. Voin tunnustaa, että minulla on monia villaneuleita, joita en ole pessyt ehkä kuin kerran jos kertaakaan, eikä edes hävetä! Monissa villavaatteissa saattaa olla käsinpesusuositus, mutta itse uskon että kone on minua parempi mittaamaan sopivan  pesuveden lämpötilan ja käytän aina villanpesuohjelmaa. Nyppyyntynyttä neuletta ei tarvitse heittää pois, vaan kashmirkamman avulla nyppyneuleista saa kuin uusia.

Norjalainen Pierre Robert on tehnyt tänä syksynä ihanan neulemalliston yhdessä Hanneli Mustaparran kanssa. Hanneli on yksi niistä ulkomaisista bloggaajista, joita olen seurannut melkein alusta alkaen ja siksi odotin kiinnostuneena, mitä yhteistyö pitäisi sisällään. Mallistoon kuuluu sukkia, pitkä-ja lyhythihaisia neuleita ja maailman mukavimman näköinen oloasu, jota aion toivoa joululahjaksi. Neuleet ovat hyvin simppeleitä, istuvia ohuita neuleita, eikä itse suunnittelussa ole oikeastaan mitään kovin erikoista – eikä pidäkään olla, minimalisti ja yksinkertaisuus on mielestäni neuleissa juuri se juttu.

Hanneli x Pierre Robert-malliston materiaaleina on käytetty joko 100 % merinovillaa tai merinovillan ja tencelin sekoitusta. Tencel on luonnonmateriaali, jolla on samoja hyviä ominaisuuksia kuin merinovillalla, mutta se siirtää kosteutta pois iholta villaakin tehokkaammin ja auttaa myös vaatteita pitämään muotonsa paremmin. Tencel on myös ympäristöystävällinen valinta: tencelin valmistukseen tarvitaan esimerkiksi 95% vähemmän vettä kuin puuvillan valmistamiseen. Päällä tuo merinovilla-materiaali tuntuu miellyttävän pehmeältä, jopa silkkiseltä.


Pyrin aina vaatteita hankkiessani miettimään niiden eettisyyttä ja ekologisuutta. Merinovillan kohdalla kannattaa olla erityisen tarkka, ettei tule tukeneeksi lampaille hyvin kivualista mulesing-menetelmää, jossa lampaalta leikataan ihoa pois loiskärpästautien estämiseksi. Ilahduin huomattavasti, kun luin Pierre Robertin käyttävän vain mulesing-vapaata merinovillaa ja sitoutuvan muutenkin noudattamaan eettisiä ja sosiaalisia ympäristönormeja – esimerkiksi he eivät käytä tuotteissaan lainkaan kaikkein ohuinta ja hienointa merinovillaa, koska se vaatisi eläinten pitoa liian ahtaasti. Lisätietoja löytyy hyvin täältä.


Hassua muuten, olen aina ennen vieroksunut lyhythihaisia neuleita, ihmetellyt milloin niitä muka voi käyttää ja mieltänyt ne enimmäkseen vanhempien rouvien vaatetukseksi. Mieli on kuitenkin muuttuvainen, nyt olen täysin rakastunut nimenomaan näihin lyhythihaisiin neuleisiin: sopivan lämmin, muttei kuitenkaan yhtään liian kuuma. Onko minusta tullut vanha?

Koodilla VIENA20 saat -20% alennuksen Hanneli x Pierre Robert-mallistosta ja verkkokaupan valikoimasta. Koodi on voimassa 9.11 – 18.11 ja edun saa syöttämällä koodin ostoskoriin tilauksen yhteydessä.

Kuvat: Mustarttu & minä

Talven pörröisin vaate

Viime viikolla se alkoi, talvi. Pakkasin vähän haikeana ohuet kesä-ja syystakit pukupusseihin ja otin villakangastakit esille. Nyt vuoraudutaan villaan, untuvaan ja paksuihin kerroksiin ainakin seuraavan viiden kuukauden ajan ja mietitään, että miten sitä taas selviäisi talven yli. Vaikka ahdistun hiukan tästä pimeydestä, niin kylmyys ei samalla tavoin kuitenkaan haittaa, se on mielestäni ennemminkin varustelukysymys. Kun panostaa kivoihin ja lämpimiin talvivaatteisiin, ei ulkoilu pakkasellakaan ole yhtään hassumpaa.

Tämän syksyn suloisin takki on tämä pörröanorakki, jonka sain R-Collectionilta. “Rokserin” anorakkimalli tuo mieleen lapsuuden, reissut Kajaanin tehtaanmyymälään ja sen, miten coolia oli omistaa samanvärinen anorakki ja siihen kuuluvat housut, itselläni oli punaiset. Teddykarvainen versio on jotenkin vastustamattoman suloinen, kaikki pörröinen ja lämmin vetää kovasti puoleensa tähän aikaan vuodesta. Enkä taida olla ainoa – en muista saaneeni koskaan niin paljon kehuja yksittäisestä vaatekappaleesta kuin tästä. Parasta takissa on söpöyden lisäksi mielestäni sen väljä malli: alle mahtuu monta villakerrosta ja samaa takkia voi käyttää poikaystäväkin.

Tuoko teille anorakkimalli mieleen lapsuusmuistoja?

pörrötakki R-Collection (*saatu)  /  huivi &Other Stories  / hattu secondhand 


Kuvat: Omar El Mrabt, editing by me