11. luukku: minuuttimekot

Marimekon Surrur-kirjan minuuttimekon kaava on osoittanut mitä mainioimmaksi perusmekon kaavaksi. Sen lisäksi, että se on erittäin helppo ja nopea tehdä, saa kaavaa helposti muokattua ja jokaisesta lopputuloksesta tulee vähän erillainen. Laskeskelin tuossa, että olen tehnyt samalla kaavalla tai sitä hiukan muokaten jo kuusi mekkoa, neljä omaan käyttöön ja kaksi muille.

1. Harlekiinikuvioisen mekon kankaan painoin itse.

2. Raitamekko taisi olla ensimmäinen minuuttimekkoni.

3. Myös ankkurimekon kuviot syntyivät itse painamalla. Kaavaa muokkailin aika reilulla kädellä, vyötärölle tuli leikkaus ja pääntiestä aika paljon alkuperäistä avarampi.

4. Halusin kesällä tehdä söpön perusmekon, jossa olisi hihat. Kaavoitin hihat itse, ja niistä tuli kokeilujen jälkeen varsin onnistuneet.

9. luukku: pikkujoulutunnelmaa




Tämän ysiluukun kanssa meni vähän täpärälle, syy lienee siinä, että vietimmä koko päivän Tampeerella superhauskasti ja herkullisesti pikkujouluissa. Aika hujahtaa hyvässä seurassa kuin hetkessä, eikä sitä meinaa tajuta, että jossain vaiheessa pitäisi ehtiä kotiinkin. Joulu, niin hyvä syy viettää aikaa enemmän rakkaiden ja läheisten ihmisten kanssa. Vaikka miksei sitä voisi viettää aikaa yhdessä milloin vaan.

Askartelin pikkujoululahjoja varten tuollaisia pieniä pussukoita, kaunis peurakuvioinen lahjapaperi on peräisin Pinosta. Pussukoiden täytteenä oli makeisia, pähkinöitä ja pieniä yllätyksiä, kuten esimerkiksi avaimenperä tällä ohjeella tehtynä. Yllätysten saajat tuntuivat olevan ainakin iloisia, ja kyllä sitä sai itsekin hyvän fiilingin aika pienellä panostuksella.