Tag Archives: Valletta

Vallettan kapeilla kujilla

valletta

Terveisiä Maltan auringosta! Pelkäsin etukäteen että lokakuun loppu ei enää olisi täällä kovin lämmin, ja etukäteen uskalsin odottaa jotain Suomen kesän tyyppistä ilmastoa. Pelko osottautui turhaksi, sillä kotonapäin kesä ei muistaakseni ole koskaan ollut näin lämmin! Täällä unirytmi on muuttunut itsestään luonnolliseksi: herään yleensä auringonnousun aikaan, päivät vietetään ulkona ja illan pimetessä alkaakin jo väsyttää – olen jo parina iltana simahtanut sohvalle aktiivisen päivän päätteeksi. Harmi että aktiivisuuskello jäi kotiin, kilometrejä on tullut jalan varmaan kolme kertaa tavoitemäärääni enemmän joka päivä.

Vaikka tuntuu siltä, että suurin osa lomasta on vietetty kuivan maaperän sijaan vesillä, niin Maltalta löytyy rantojen lisäksi myös kaunista kaupunkimiljöötä. Pääkaupunki Valletta on ihanan idyllinen kivitalokaupunki, jossa ihastuttavat pienet kapeat kujat ja värikkäät parvekkeet. Valletasta löytyy kivasti ravintoloita, kahviloita ja parhaat kulkuyhteydet kaikkialle saaren muihin osiin. Nyt jälkikäteen ajateltuna tämä olisi ollut varmasti paras paikka majoittumiseenkin – nyt majapaikkamme sijaitsee viereisessä kaupungissa Sliemassa.

Kuvissa näkyvä punainen mekko on muuten lainassa ystävältäni Jenniltä – kesämekoille tulee kotosuomessa sen verran vähän käyttökertoja vuosittain, että olisi turhaa ostaa uusia vain yhtä tai kahta lomamatkaa varten. Meillä kaikilla on vaatteita jo muutenkin liikaa, mielestäni lainaamiskulttuuria pitäisi harrastaa enemmänkin! Kaikkea ei tarvitse omistaa.


Viiden päivän jälkeen voin sanoa, että Malta on ollut todella positiivinen yllätys – onneksi lähtö kotiin on vasta sunnuntai-iltana. Millaisia kokemuksia teillä on Maltasta?