Monthly Archives: July 2012

oh those summer nights


Missään ei kai ole sellaista tunnelmaa kuin valoisassa kesäyössä.



Hassu päivitysaika näin aamuyöstä, koska lähdemme kohta Helsinki-Vantaalle. Tarkoitus olisi päivittää blogia myös reissun päältä. Lomalaisen tahdilla.

Fleuriste

Kuvan täydellisen sitruunatortun jaoin seuralaiseni kanssa Fleuristessa. Yksi lempikahviloistani Helsingissä. Ihana ranskalaishenkinen tunnelma ja hyvää kahvia. Herkulliset leivät tehdään asiakkaan toivomuksien mukaan ja leivokset ja itsetehdyt jäätelöt ovat aina superhyviä. Koska se on tässä lähellä, tulee sinne poikettua melkein liiankin usein. En vain koskaan meinaa muistaa, että se on maanantaisin kiinni, useamman kerran olen seissyt pettyneenä suljetun oven takana.


Poiketkaa tekin täällä.

kukkia, neonvärejä ja lettikampaus





Ajattelin ensin, että tähän voisi löpistä jotain jostakin, mutta päätinkin sitten, että lähden mieluummin ulos, kun se on sään puolesta vielä mahdollista (tulevat viikot näyttävät tumman sateisilta sääennustuksen mukaan). Tehkää tekin samoin!

Todettakoon ikään kuin kuvatekstiksi kuitenkin, että kävin eilen kaupungilla, ylläni oli Samujin kukkashortsit ja Ginatricotin neonkeltainen toppi. Hiukset laitoin letille, vähän eri tyyliin kuin yleensä. Tunsin oloni hassun lyhyttukkaiseksi.