Monthly Archives: July 2013

mekko vol.2


Nyt on toinenkin Libertyn kankaista muuttunut mekoksi. Rakastan tuota herkkää sinikukallista kuosia, mutta tuollainen säännöllinen kuvio ei ole kaikken paras vaihtoehto, kun kangasta on rajallinen määrä ja ompelija on suht. kärsimätön henkilö joka ei jaksa miettiä kokoajan sitä, kohdentuuko kuviot nyt oikein. Eipä nuo nyt joka kohdassa kohdennu, mutta ei se haittaakaan joten plussan puolelle jäädään.

Napinläpien ompelu on muuten aika haastavaa, jos koneessa ei ole siihen tarkoitettua ominaisuutta. Siispä tein taas yläosan kahteen kertaan, ensimmäisellä kerralla ei oikein natsannut vaikka harjoittelin ensin kangastilkulle. Virheen kautta voittoon, ja lopputuloksen napinläveistä tuli oikeinkin nätit.



lähtölaskenta

Vuoden 2013 kesälomareissu starttaa ihan hetken kuluttua. Kuvan paikka on ensimmäinen kohteemme, mutta vain hetken aikaa, sillä luvassa on seikkailua kahden viikon ajan läpi Ranskan kohti Etelä-Eurooppaa. Yksin ei pärjäisi, onneksi kanssani lähtee kolme ihanaa ihmistä, joiden kanssa tulee varmasti paras reissu ikinä.

Blogikin pitää lomaa. Olisin halunnut ottaa läppärin mukaan ja postailla paikan päältä tunnelmia ja raportteja, mutta lopulta päädyin jättämään tietokoneen kotiin. Mutta @luukkuja päivittyy Instagramissa ja tein pari ajastettua postausta niille, jotka ehtivät Heinäkuun aikana koneen ääressä aikaa viettää. Palataan rakkaat, nauttikaa heinäkuun helteistä!

kuva täältä

pakkaamista





1. Olen ollut oikein tyytyväinen H&M:n silkkipaitojen laatuun. 30-40 eurolla ei varmaan parempaa saakaan.

2. Cosilta löytyivät eleettömän kauniit bikinit. Rantamuodissa yksinkertaisuus on valttia.

3. Samujille saapuivat viime viikolla kauan odotetun pre-fall malliston vaatteet, ja hain itselleni ihanimmat kesähousut.

4. Ensimmäistä kertaa elämässäni omistan merkkiaurinkolasit, ja kyllä sen eron niihin ketjuliikkeen muovisiin vaan huomaa. Nyt nähdään, menevätkö nämä yhtälailla rikki kuin ne halvatkin…

5. Pakkaaminen on aina yhtä hidasta. Yritän valita mukaan mahdollisimman mukavia materiaaleja, helposti sileinä pysyviä ja toisiinsa hyvin yhteensopivia vaatteita.