Monthly Archives: February 2014

leivänhimoiselle

Olen jo reilun kuukauden suhteellisen menestyksekkäästi elänyt pitkälti ilman gluteeniviljoja ja valkoista sokeria, mutta leivättömyys tekee välillä tiukkaa. Onneksi internetin ihmemaailma on täynnä hienoja reseptejä, joista monta olen jo leivänhimoissani ehtinyt testaamaan. Kaksi ohjetta on noussut kuitenkin suosikeiksi, ehkä herkullisuutensa mutta myös helppoutensa vuoksi: kahden ainesosan tattarileipä ja gluteeniton siemenleipä.

Gluteenittoman siemenleivän löysin Sara Karlssonin Mieliruokaa-kirjasesta, mutta reseptin alkuperä on My New Roots-blogissa, ja kyseinen “The Life-changing Loaf of Bread” onkin noussut ilmeisesti suureksi nettihitiksi. Eikä turhaan, sanonpa vaan. Olen tehnyt leipää jo monta satsia, ja syönyt sitä sekä sellaisenaan että erilaisten täytteiden kera – esimerkiksi klassikkoannos eggs benedictin pohjana se toimii loistavasti.

Tattarileivän ohje löytyi taas täältä. Kyseessä on hyvin näkkärimäinen ja herkullinen leipä, joka on parhaillaan tuoreena kirnuvoin ja merisuolakiteiden kera, mutta toimii hyvin myös täyttävämpänäkin eväsleipänä, esimerkiksi kuten kuvassa alhaalla: buffalomozzarellan, tomaatin ja tuoreen tinjamin kera.

GLUTEENITON SIEMENLEIPÄ

3,5 dl pähkinöitä ja siemeniä
3,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl pellavansiemeniä
2 rkl chia-siemeniä
3 rkl psylliumkuitujauhetta
1 tl merisuolaa
1 rkl hunajaa
3 rkl sulatettua voita
3,5 dl vettä

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään. Yhdistä toisessa astiassa voisula, hunaja ja vesi. Lisää nesteet kuivien aineiden sekaan ja sekoita, kunnes taikina on tasaista. Kaada taikina leipävuokaan ja anna sen tekeytyä jääkaapissa pari tuntia tai vaikka yön yli. Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla ensin 20 minuuttia, sitten ota leipä uunista, kumoa vuoasta ritilälle ja paista vielä 30-40 minuuttia. Leipä on valmista, kun se kuulostaa ontolta pintaa koputeltaessa.

HELPPO TATTARILEIPÄ

2 dl tattarijauhoja
1,5 dl vettä
laadukasta suolaa

Lämmitä uuni 225-asteiseksi. Sekoita tattarijauhot, vesi ja suola taikinaksi. Levitä taikina ohuehkon pitsapohjan paksuiseksi leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista n. 10-20min keskitasolla. Valmiin leivän kuuluu olla hyvin rapeaa, ohutta ja paikoittan tummunutta.

ps. tarkoitus ei ole muuttua kokonaan ruokablogiksi, mutta tällä tulee häärättyä erilaisten reseptien parissa niin paljon, ettei oikein voi olla jakamatta niitä tänne blogiinkin. Toivottavasti edes jotakin kiinnostaa..

kesä keskellä talvea



En taida olla ainoa joka haaveilee tällä hetkellä äkkilähdöstä lämpimään, johonkin edes hiukan aurinkoisempaan paikkaan, jossa tiet olisivat kuivat ja taivas sininen. Olen kyllä katsonut lentoja ja tutkaillut äkkilähtömahdollisuuksia, mutta kalenterin puolesta tämä kevät ei oikein anna mahdollisuutta viikon irtiottoon. Ehkä joku päiväreissu Tukholmaan voi olla realistinen, ilman että työ-ja opiskelukuviot kärsisivät suuremmin. Kiireisen tai rahattoman on nautittava lähialueen tarjoamista mahdollisuuksista.

Yksi niistä mahdollisuuksista, oikein ihana sellainen, on Helsingin talvipuutarha. Kesä keskellä talvea, lyhyen ratikkamatkan päässä. Rauhallinen tunnelma, kauniita kasveja ja paljon istumapaikkoja ja pöytäryhmiä rentoutumista tai eväsretkeä varten. Kaikkein harmaimman ja loskaisimman päivän varma piristäjä, ei tarvitse kauaa kierrellä tai istua paikoillaan kun olo kohenee ja kevenee jo huimasti. Suosittelen.



Helsingin talvipuutarha, Hammarskjöldintie 1