Monthly Archives: May 2014

aina on aikaa pienille kivoille asioille


Kevät on ollut superkiireinen, mutta niin kiire ei saisi olla, ettei sillon tällöin ehtisi valmistaa itselleen kunnon aamiaista ja nauttia sitä rauhassa. Stressiä voi välttää juuri niin, että pystyy hetkeksi unohtamaan kaikki työt ja tapaamiset, ja keskittyä pieniin kivoihin asioihin, kuten aamupalaan ja hyvään kirjaan tai lehteen. Ostin inspiroivan Cerealin kuukausi sitten Freese Coffee-kahvilasta (sitä saa Suomessa myös Kauniste shopista), mutta ehdin vasta viime viikolla lukea sen ajatuksella läpi – hirveän paljon kauniita kuvia ja vitosnumerossa myös Helsinki-osio, jossa hyvät jutut mm. Alvar Aallosta ja kahvilakulttuurista.

Suosittelen siis tänään rauhallisia aamiaisia kiireen keskellä ja kaunista luettavaa.

iltapyöräily

Suosittelin viime kuussa iltakävelyjä. Suosittelen niitä edelleen ja lisäksi suosittelen iltapyöräilyjä, jos pyörän sattuu omistamaan. Liikkeelle kannattaa lähteä hiukan ennen auringonlaskua ja valita reitti, joka kulkee edes jossain vaiheessa vesistön ohi. Aurinko nimittäin tekee laskiessaan ihmeellisen kauniita taikoja veden pintaan.


Pieni koirakin oli oikein tyytyväinen pyörämatkustaja, istui tyynesti kyydissä ja ihmetteli kaikkea vastaantulevaa.

vaaleanpunaista hattaraa




Kirsikkapuun kukkiminen on jotenkin ihan epätodellisen ihmeellistä – kukkarakastaja menee ihan sekaisin, kun taivas on täynnä vaaleanpunaista hattaraa. Sen minä sanon, että joskus vielä minulla on oma piha, jossa kasvaa kirsikkapuita, se on varmaa. Tai muutan vaikka kerrostaloon, jonka pihalla on kirsikanpuita.

Helsingissä kirsikankukkien loistetta voi kokea tällä hetkellä ainakin Töölön kisahallin kupeessa, ja viikon tai parin päästä Roihuvuoren kirsikkapuistossa.