Yearly Archives: 2014

pieniä muutoksia kotona

Kesällä ei tule hirvästi kotoiltua. Pyykit saattavat roikkua viikkoja kuivaustelineessä, vaatekasoja kertyy sinne sun tänne, astiat unohtuvat tiskialtaaseen ja kokkikirjat pölyttyvät kaapissa. Useimmiten tulee syötyä ulkona, mutta jos joskus jaksaa tehdä itse ruokaa, niin ohjeet ja ainesosat ovat niin yksinkertaiset että ne osaisi unissanakin ulkoa.

Kaikki muuttuu kuitenkin, kun tulee pari viikkoa kestävä kylmä sadekausi. Kun ei voikaan viettää kaikkea aikaa ulkona leppoisasti hengailemassa, alkaa epäjärjestys ja sotkuisuus kummasti ärsyttää. Ehkä tälläiset sadeviikot on tehty sitä varten, että tällaiset laiskamadotkin saisivat joskus jotain aikaiseksi. Kuten siivottua varaston ja järjesteltyä vaatekaapin. Tehtyä pieniä muutoksia sisustukseen, sellaisia, jotka saavat ympäristön näyttämään ihanan raikkaalta ja valoisalta.

Yksi iso muutos oli keittiön pöytälevyn vaihtaminen. Vaaleaksi puuvahalla käsitelty vaneri tuntuu sopivan tähän tilaan paljon paremmin kuin vanha (ehkä hiukan lakkaamisen myötä kellastunut) laudoista koottu levy. Vein ylimääräisiä tuoleja varastoon, ja maalasin yhden ruskean tuolin valkoiseksi, ja onnenpotkuna löysin vielä täydellisen lampun ruokapöydän päälle: Bonderup & Thorin Semi-valaisimen 2ndhandina, Carolinan instagram-kirppiksen kautta. Tässä postauksessa näkyy vanha pöytälevy ja tuolit, fiilis on nyt aika eri edelliseen verrattuna – tykkään tästä uudesta valoisasta ja raikkaasta ilmeestä paljon! Ehkä syksymmällä sitä alkaa taas kaivata enemmän lämpöä ja sävyjä, mutta nyt näin on hyvä.


Ikkunalaudalla on ollut pitkään pastellisävyinen tunnelma, ja sama linja jatkuu. Ehkä tämän kesän viimeiset pionit kukkivat vielä hetken maljakossa. (pionien alla oleva kirjanen on muuten Drank, juomareseptivihko, jota en aio jättää kaappiin pölyttymään). 

En ole omistanut yöpöytää, mutta tein sellaisen itselleni kahdesta Hayn pahvilaatikosta. Päällä komeilee Muuton suloinen silent-vaasi ja sekalainen kukkakimppu. Pellavaiset vuodevaatteet ovat kaikki H&M homesta, sieltä löytyy budjettishoppailijan makuun parhaat kodin tekstiilit. Haaveissa olisi joskus hankkia Balmuirin pellavalakanat, mutta nyt mennään vielä hetki näillä.

pastellipaletti

Väripalettini sekä pukeutumisen että kodin sisustuksen suhteen tuntuu jumittuneen pastellisävyihin, eikä kyllästymisen oireita ole vielä nähtävissä. Kaupoilla huomioni kiinnittävät herkät pastellit, voimakkaammat värit jäävät sivuun. Vaaleanharmaa mokkanahkainen laukku löytyi Cosin alesta, Iris & Inkin lyhythihainen kashmir-puuvillaneule Kaivairin kanuunasta pikkurahalla. Stockmannin löytökorista kaivoin setin Hayn pahviboxeja vihreän eri sävyissä, nuo laatikot olen jo aiemmin todennut loistavaksi tavaksi piilottaa kaikenlainen sälä jota kodissa tuntuu pyörivän siellä täällä.

Kiinnostaa vain, että meneeköhän tämä villitys osaltani joskus ohi, ja jos menee, mitä seuraa sen jälkeen?

neule Iris & Ink
kengät Samuji
laukku Cos
pahviloota Hay

puolivuotissankari

Karvapallero on tänään tasan 6kk vanha. Turkkia ei ole vielä leikattu kertaakaan, joten päivittäisiin koirarutiineihin kuuluvat ulkoiluttamisen lisäksi kampaushetki ja partakarvojen sukiminen suoriksi. Kohta on varmaan aiheellista muutta nimi Milosta Sarumaniksi. Jos nämä sadekelit jatkuvat kovin pitkään, niin voi olla niinkin että saksi käy aika piakkoinkin kylässä, nimittäin kurakelit ja pieni valkoinen pitkäkarvainen koira eivät ole mikään unelmayhdistelmä.

Mutta elämä pienen valkoisen palleron kanssa ei muutoin olle hassumpaa. Oikeastaan se on ollut aika ihanaa – mikään ei voita sitä mahtavaa tunnetta kun menee kotiin ja toinen odottaa siellä aina häntä heiluen onnellisena omistajan paluusta.

ps. raportoikaa jos on vielä sivun latausongelmia, nyt ainakin ovat itselläni korjautuneet yhden sivubannerin poiston jälkeen.