Monthly Archives: September 2015

turistina kotikaupungissa

Miniloma reilun kilometrin päästä kotoa. Kuulostaa ehkä vähän erikoiselta, mutta toimii! Kun pakkaa yöpymiskamppeet laukkuun ja kirjautuu sisään hotelliin, syntyy huoleton ja hiukan kutkuttavakin lomafiilis, vaikkei ollakaan kovin kaukana.

Sain eräästä blogiyhteistyöstä palkkioksi yöpymisen Hotelli Indigossa, joka sijaitsee Bulevardilla, muutaman ratikkapysäkkivälin päässä kodistamme. Hotelli oli onneksi koiraystävällinen, joten Milolle ei tarvinnut etsiä hoitopaikkaa miniloman ajaksi – karvapallerolle oli varattu huoneeseen ruoka-ja juomakupin lisäksi oma peti ja herkkuluu, joten luulen että jos Milo pääsisi arvioimaan, niin hän antaisi paikalle viisi tähteä.

Vaikka yhä useammin valitsen ulkomaille matkustettaessa asunnon vuokraamisen Airbnb:n kautta hotellivarauksen sijaan, niin silti rakastan hotelleja. Ja kukapa ei? Valkoiset puhtaat lakanat, huonepalvelu ja herkullinen buffetaamiainen – pientä luksusta, jota kaipaisi myös usein oman arjen keskelle. Oli ihana olla turistina omassa kotikaupungissa, herätä aamulla samaan aikaan niin tutusta mutta kuitenkin vieraasta paikasta.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! xx

Aamupalavinkki: Galleria Keidas

galleria keidas

Kalliossa on todella monia kiinnostavia ravintoloita ja kahviloita, joissa en ole koskaan käynyt. Syy: tosi harvoin tulee lähdettyä “niin kauas”. Ehkä vähän hassua, mutta kun tässä lähelläkin on niin monta kivaa paikkaa, niin matka Pitkänsillan tuolle puolen tuntuu välillä paljon pidemmältä kuin se onkaan.

Tänään menin ystäväni kanssa Habitareen, ja sovimme jo etukäteen että menemme yhdessä aamiaiselle jonnekin Kallioon. Paikaksi valikoitui sympaattinen Galleria Keidas, joka tuo mieleen New Yorkin ja Brooklynin. Keitaasta saa aamupalaa arkisin 10.30 saakka, ja aamiaiseksi voi valita mm. Eggs benedictejä, täytettyjä ciabattoja tai talon croisantteja chutneyn kera. Itse rakastuin tänään erityisesti paikan luomuohrapuuroon, jota lähtisin ehkä uudelleenkin Kallioon maistelemaan. Ensi kerralla testaan lounaan tai viikonloppubrunssin.

galleria keidasgalleria keidas

Galleria Keidas

Fleminginkatu 7

se aika vuodesta

Aina tähän aikaan vuodesta pieni pesänrakennusvietti nostaa päätään. Tarkoitan siis sitä, kun sisustusasiat alkavat taas kiinnostaa, tekee mieli valmistella oma pesäkolo kotoisaksi ja mukavaksi talvea varten. Yhä useampana iltana jää mielummin kotiin teekupin, hyvän lehden ja sohvan seuraan ulos lähtemisen sijaan.

Olemme asuneet tässä asunnossa nyt aikalailla kaksi vuotta. Täällä on monta asiaa todella hyvin: asunto on ihanan kaunis ja valoisa, riittävän kokoinen pienelle perheellemme, alue on ihana ja naapurit ihan mahtavia. Mutta en usko että koskaan tulee sellaista tilannetta, etteikö jotain juttua voisi haluta muuttaa tai uudistaa. Kun vertaa tämän hetken olohuonenäkymää vuoden takaiseen kuviin, niin paljon on vuodenkin aikana ilme muuttunut, vaikka kaikki isot huonekalut ovat pysyneet samoina. Maton, sohvatyynyjen ja taulujen vaihtuminen muuttaa koko huoneen ilmettä aika lailla. Tykkään tästä tämänhetkistä rauhallisesta sävymaailmasta olohuoneessa, en kaipaa enää samalla tavalla väripilkkuja sinne sun tänne, kuten aiemmin.

Design-viikotkin ovat parhaillaan menossa. Itse joudun skippaamaan ison osan mielenkiintoisesta ohjelmasta töiden vuoksi, mutta huomenna menen ainakin piipahtamaan Habitaressa. Itseäni kiinnostaa siellä ainakin Asun-lehden ja Samuji Koti:n ständit. Oletteko menossa?