Monthly Archives: January 2016

Baby it’s really cold outside

Rakastan kesää, mutta tykkään myös talvesta, kylmässä pakkassäässä on oma viehätyksensä ja lumi maalaa arkisetkin maisemat todella kauniiksi. Ajattelin tänään uhmata hirmupakkasia ja käydä vielä illalla ihastelemassa Lux Helsingin valoloistoa. Kun on näin kylmä, tekee mieli pysytellä sisällä, mutta silloin jäisi kokematta se ihana tunne, kun pääsee ulkoilun jälkeen sisälle lämmittelemään kera kuuman kaakaon ja viltin. Maustan oman kaakaoni välillä vaniljalla ja välillä chilillä, jälkimmäinen etenkin lämmittää sisältäpäin.

Kirjoitin viime syyskuun alussa siitä miten villakausi alkaa. Taisin olla vähän väärässä, sillä syksy jatkui lämpimänä pitkään ja joulukuussakin oli vielä yhtä lämmintä kuin juhannuksena. Villapaidat olivat toki syksylläkin käytössä, mutta jos joskus on todellinen villakausi niin nyt. Syksyn syvät ja tummat sävyt vaihtuvat yleensä näin kevätkauden alkaessa vaaleampiin sävyihin, kaakaon ja maitovaahdon sävyt toistuvat vaatteissakin.

Lämpöistä loppiaisiltaa!

Katsaus menneeseen vuoteen

Vuosi 2015 jäi jo taakse. Upea vuosi, paljon parempi kuin olisin voinut etukäteen kuvitella. Nyt on aika pienen vuosikatsauksen – eli mitä kaikkea viime vuonna tapahtuikaan:

Yksi kevään kohokohdista oli rakkaan pikkusiskoni häät. Sain toimia kaasona, kukkavastaavana ja myös morsiamen kampaajana, joista etenkin viimeksi mainittu osottautui suhteellisen stressaavaksi tehtäväksi. Päivästä tuli kuitenkin muuten ikimuistoinen ja ihana, ja hääkuvapostaus nousi vuoden 10 suosituimman postauksen joukkoon.

Itselleni vuoden merkittävin saavutus oli valmistuminen koulusta. Sinällään papereilla ei alallani ole niin kamalan suurta merkitystä, mutta itselleni oli tärkeää saattaa tämä yksi tie loppuun, vaikkei se ihan määräajassa käytynytkään. Olen vieläkin ylpeä itsestäni, että sain keväällä rutistettua opinnäytetyön ja kaikki rästissä roikkuneet kurssit ja tehtävät valmiiksi.

Tärkeä askel urallani oli myös oman yrityksen perustaminen. Aiemmin olin toki myös tehnyt töitä freelancer-tyyppisesti ja edelleenkin osan palkastani maksaa joku muu kuin minä itse, mutta pääosin työllistän itse itseni. Byrokratiapuoli kauhistuttaa edelleen, mutta muuten elo yrittäjänä on ollut oikein luontevaa ja helppoa.

Vuonna 2015 kävin elämäni ensimmäistä kerran New Yorkissa. Parasta kaupungissa oli melkein kaikki, mutta mainitaan päällimmäisenä ainakin Broadway musikaaleineen, ihanat putiikit kuten Apartment by the Line ja tietenkin RUOKA. Haaveilen jo seuraavasta matkasta tälle vuodelle, jos vain budjetti antaa periksi.

Syksyllä aloitin blogissa aamiaisperjantai-postaussarjan, joista suosikkejani olivat persikkainen raakajuustokakku ja ihana lakusmoothie (pitäisi taas tehdä tätä!). Nyt aamupalapostausten on aika ehkä jäädä hetkeksi tauolle, mutta mulla on tämän vuoden varalle monta ruokaan liittyvää juttua jo mielessä, vähän uudenlaisella teemalla – siitä lisää myöhemmin!

Yksi hienoimmista blogiin liittyvistä asioista viime vuonna oli tietenkin Asennemedia. Olen niin iloinen ja onnellinen, että uskalsin lähteä tähän jengiin mukaan! Asennemedia on mahdollistanut sen, että rakkaasta harrastuksesta on tullut minulle sivutyö, blogissa tämä on näkynyt sisältöyhteistöinä eri yritysten kanssa. Yhteistöiden tekeminen on ollut mielettömän inspiroivaa, haasteellista ja kiinnostavaa – oma inspiraationi bloggaamista kohtaan on suorastaan kasvanut näiden yhteistöiden kautta, koska niihin haluaa ainaa laittaa parastaan. Ilokseni myös te lukijat olette ottaneet sisältöyhteistyöt hyvin vastaan, pyrin jatkossakin valitsemaan blogiini omannäköisiäni yhteistyöyrityksiä ja tuotteita, joiden takana voin seisoa ja joista kirjoittaisin ehkä muutenkin. Minun ja teidänkin suosikkiyhteistöitä viime vuodelta olivat esim. Iittalan syysuutuudet-sisustuspostaus, Arabian piilopaikka pakkanen-postaus ja Vallilan jouluseinä-stailaus.

Parasta Asennemediassa on ollut kuitenkin mahtavat ja ihanat ihmiset, joihin olen verkoston kautta pääsyt tutustumaan. Toivottavasti tämä vuosi tuo mukanaan entistä parempia hetkiä asennejengin kera <3

Pieni, mutta merkittävä asia minulle on ollut myös vuoden aikana tapahtunut kehitys valokuvaamisessani: edelleen olen ihan aloittelija ja opittavaa on hirveästi, mutta toisaalta koen että olen mennyt myös isoja harppauksia eteenpäin. Yksi iso tekijä oli se, että siirryin kuvaamaan täysikennoisella järjestelmäkameralla (tämänhetkinen kamera Nikon D800) ja sen myötä olen opetellut pikkuhiljaa kameran käyttöä niin, että saisin siitä kaiken irti. Viime vuonna pysyin myös hyvin asukuvissa, joista iso kiitos luottokuvaajilleni Jonnalle ja Artulle!

Huipennuksena hienolle blogivuodelle oli myös joulukuun kalenteri, ihanaa kun olitte taas niin hyvin mukana! Muutenkin haluan kiittää menneestä vuodesta teitä lukijoita – niin vanhoja kuin uusia – kiitos kun olette! Ilman teitä ei varmaan olisi koko blogia. Lupaan tehdä parhaani tänä vuonna blogin suhteen ja monta hyvää ideaa on jo postauslaatikossa odottelemassa. Jos tulee mieleen jotain erityistä mitä haluaisit täältä lukea & nähdä tänä vuonna, niin kerro ihmeessä.

Ihanaa uutta vuotta kaikki ystävät ja lukijat! Olkoon 2016 meille kaikille hyvä.