Hei ja ihanaa helmikuuta! Halusin tulla pitkästä aikaa päivittämään kuulumisiani myös tänne blogin puolelle. Vaikka päivitystahti on täällä harventunut reippaasti, niin tämä kanava ei ole katoamassa kokonaan: välillä on kiva kirjoittaa ajatuksiaan ylös myös laajemmin kuin vain yksittäisiin instagram-postauksiin.

Tällaisia asioita minun alkuvuoteeni on kuulunut:

Rakastuin Lappiin ja hiihtämiseen. Vietimme vuodenvaihteen Pyhätunturin upeissa maisemissa ja huomasin kiintymykseni lappia kohtaan kasvaneen entisestään. Hiihtämisestä olen löytänyt itselleni talviurheilulajin, jossa väsymys ja kylmyys eivät haittaa, vaan oikean hiihtoflow:n löydettyäni voisin sivakoida aika kovaakin vauhtia vaikka tuntikausia. (Toisaalta, jos suksi ei luista tai sopivaa rytmiä ei löydy, niin hiihto onkin yhtäkkiä ihan perseestä). En tiedä, olenko aikuisena tanssin lisäksi oikein missään muussa urheilulajissa kokenut samanlaista euforian tunnetta, kuin hiihtämisessä. Onneksi nyt täällä pääkaupunkiseudullakin on reilusti lunta ja hiihtämään pääsee vaikka Kalliossa. Parasta!

Sain tunnustusta työstäni.

Tammikuun lopulla Asennemedian vuotuisessa palkintogaalassa ‘Vuoden hurmaaja’-palkinto osoteittiin minulle. Minäkö vuoden hurmaaja, oikeasti?

“Suurten tunteiden herättelijä, luovilla sisällöillään hurmaava taiteilija”

Aika usein tunnen suurta epävarmuutta somemaailmassa: mikä minun roolini on täällä, mitä merkitystä minun työlläni somessa on? Tuntuu, etten koskaan onnistu olemaan niin kiinnostava, hauska tai aito, kuin joku toinen vaikuttaja. Mutta miksi pitäisikään? En tekisi tätä työkseni, jos sisältöjäni ei seurattaisi. Tällaiset tunnustukset ovat hyviä muistutuksia itselle: olet tehnyt ja teet hyvää työtä. Tuntuu sydäntälämmittävältä ajatella, että meidän pitämät konsertit ja mun jakamat ajatukset ja kuvat ovat herättäneet ihmisissä oikeita tunteita ja tuoneet iloa seuraajieni päiviin. Kyllä se on merkityksellistä, etenkin näinä aikoina. Ja kun työssään onnistuu, siitä saa ja pitää olla vähän ylpeä!

Selvisin tammikuusta.

Alkuvuosi on ollut aina mulle hankalaa aikaa. Tänä vuonna se oli jotenkin erityisen hankalaa, kun vuodenvaihde ei tuonutkaan toivottua helpotusta koronatilanteeseen. Normaalisti musiikki ja ihmiskontaktit ovat pitäneet minut vuoden pimeimpänä aikana henkisesti tolpillani, nyt en ole oikein päässyt nauttimaan kummastakaan. Viime keväänä vannoin, etten pidä enää ikinä yhtiäkään etätreenejä kuoroille, mutta löysin taas itseni istumasta iltaisin zoomin ääressä. Tuntui, että Lapin reissun jälkeen lähinnä suoritin pakolliset työtehtävät ja muuten käytin aikani alakuloisesti sängyssä tai sohvalla maaten. Mutta lopulta kuitenkin pitkä tammikuukin päättyi – helmikuun alkaminen oli henkisesti merkittävä taitekohta omassa elämässäni. Nyt mennään kohti valoa ja kevättä!

Löysimme uuden kodin!

Viime syksystä lähtien olen selaillut maanisesti asuntoilmoituksia ja haaveillut uudesta, nykyistä isommasta kodista. Vuodenvaihteen jälkeen aloimme ottaa konkreettisia askelia haavetta kohti: selvitimme pankista lainamahdollisuudet, pyysimme välittäjän arvioimaan nykyisen kotimme arvon ja otin oikotien hakuvahdin käyttöön. Olimme varautuneet etsimään uutta kotia pitkään, sillä asuntomarkkinoilla on tällä hetkellä erittäin kuuma tilanne, ja kysyntä on korkeampaa kuin tarjonta. Lopulta ehdimme kuitenkin käydä vain kolmessa näytössä, kunnes kolahti ja meidän kriteereitä vastaava ja budjettiin sopiva koti tuli vastaan. Teimme tarjouksen, joka hyväksyttiin alle kolmessa tunnissa ja kaikki kävi niin nopeasti, että vieläkin tuntuu vähän hassulta.

Uusi koti on osittain järkevä kompromissiratkaisu ja osittain unelmien täyttymys – se riippuu täysin mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Jouduin laittamaan oman haaveeni vanhasta hirsitalon kunnostusprojektista vielä hetkeksi syrjään (nyyh!), tämä ratkaisu on nykyiseen elämäntilanteeseemme käytännönläheisempi ja helpompi. Muutamme aika kauas nykyisiltä kulmilta, joten tiedossa on iso elämänmuutos asumisen suhteen. Jännittää, mutta hyvällä tavalla! Kerron uudesta kodista (ja sen sijainnista) lisää myöhemmin, mutta voin jo nyt luvata, että tänä keväänä on tiedossa paljon koti-ja remontointijuttuja.

Uusi koti tarkoittaa myös vanhasta luopumista. Kallion kaksioni menee pian myytiin, ja tämän viikonlopun agendana on siivota koti kuvauskuntoon. Tein kaupat tästä kodista aika lailla tasan kaksi vuotta sitten – silloin täällä oli hyvin erinnäköistä, enkä osannut ehkä vielä ihan nähdä, miten ihana ja rakas paikka tästä vielä kuoriutuisi. Olen viihtynyt Kalliossa erinomaisesti, eikä täältä lähteminen ole helppoa. Uteliaisuus ja innostus uutta kohtaan voittaa kuitenkin haikeuden, ja onneksi tänne pääsee aina takaisin!

Millaisissa merkeissä sinun alkuvuosi on lähtenyt käyntiin?