19 & 20: Taidetta lahjaksi itselle

Jos toivoo jotain tiettyä asiaa oikein kovasti lahjaksi, ei kannata odottaa että joku hankkii sen sinulle, vaan ostaa se itse. Näin olen jo itse toiminut pitkään – itse hankittu lahja ei tuota varmastikaan pettymystä. Itselle ostettu lahja eroaa muuten vain tarpeellisesta ostoksesta niin, että lahja on jotain sellaista, mitä ei ehkä ihan välttämättä tarvi, mutta silti se ilahduttaa suuresti. Mielestäni hyviä lahjoja itselleni ovat olleet esim. lennot jonnekin ihanaan paikkaan, liput jollekin keikalle tai vaikkapa balettiin tai oopperaan ja tietenkin taide. Taiteeseen ja elämyksiin sijoitettua rahaa harvoin katuu.


Kirjoitin alkusyksyllä vierailustani Helsingin kivipainossa ja sain kiitokseksi kirjoituksesta valita pari teosta itselleni. Olohuoneen taulukollaasissa komeilee nyt kaksi Kaisu Sirviön kukka-aiheista teosta, joista turkoosisävyisen olen hankkinut aiemmin TOKYO:n joulumyyjäisistä. Loput kollaasin tauluista ovat leikattu lehdistä, taideteosten kokoelmaa kasvatetaan pikkuhiljaa. Ihana vaaleanpunainen Elina Sipilän “Mirri” pääsi ainakin väliaikaisesti makuuhuoneeseen, teos on sen verran iso, että lopullista sijoituspaikkaa täytyy vielä vähän miettiä. Elinan ja Kaisun teoksia löytää mm. taiteen verkkokaupasta grafia13.fi:stä.

Ostin Karoliina Hellbergin “olohuone”-teoksen viime keväänä itselleni syntymäpäivälahjaksi. Hellbergin vedoksia oli myynnissä Samuji Home-myymälässä, ja joku tuossa sini-punasävyisessä teoksessa puhutteli minua. Kesti melkein vuoden, ennen kuin sain teoksen kehystettyä ja nostettua seinälle, mutta nyt ilo lahjasta on sitäkin suurempi.

 

Millaisia lahjoja sinä ostat itsellesi?

3 comments on 19 & 20: Taidetta lahjaksi itselle

  1. Mekin ostimme tänä vuonna taidetta kotiin itsellemme joululahjaksi. Vierailimme Kuvataideakatemian myyjäisissä, joissa oli myös se hyvä puoli, että ostetun maalauksen sai jättää sinne kehystettäväksi ja se kerkeää meille myös jouluksi kotiin. 🙂

  2. Kaunis tuo Sirviön Kesäpäivä! Miten olet kehystänyt / kehystyttänyt sen? Onko siinä paspis? Haaveilen tuosta teoksesta itsekin.

    1. Kehystin ihan kehystämössä, itsellä ei taito riittäisi 🙂 On paspis! Tykkään kyllä tosi paljon Sirviön töistä.

Comments are closed.