category: kirjat

Runoja vai instagram-aforismeja? Kuuntelussa Rupi Kaurin Milk & Honey

Kaupallinen yhteistyö: Storytel


Olen aina mieltänyt itseni vähän sellaiseksi “runotytöksi”, mutten koskaan oikeasti ole ollut runotyttö. En ole kirjoittanut runoja tai älyttömästi lukenutkaan niitä. Runot ovat minulle tutumpia lauluissa, ne heräävät mielestäni kukoistukseensa vasta sävelien kautta. En silti sano, ettenkö pitäisi runoudesta, se ei vaan ole minulle kovin tuttu genre enkä jotenkin osaa tarttua runokirjoihin.

Nyt kuitenkin tartuin runokirjaan, tai oikestaan runo-äänikirjaan, nimittäin Rupi Kaurin esikoisteokseen nimeltään Milk and Honey. Rupi Kaur on siinä mielessä ehkä tavanomaisesta poikkeava runoilija, että hänen uransa on lähtenyt lentoon instagramin kautta ja tämä esikoisteos ja tämä esikoisteos on myynyt maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita. Runoista suurin osa on hyvin feministisiä ja ne kertovat muun muassa rakkaudesta, eroamisesta, satuttamisesta ja lopuksi toipumisesta.

Pääsin taas Storytelin lukupiiriin juttelemaan Kaurin teoksesta, tällä kertaa mukanani olivat ihana Laura Friman ja viime kerraltakin tuttu Meri Luukkanen. Meillä oli kaikilla vähän sama mielipide Milk and Honeysta: emme ihan hirveästi pitäneet siitä. Kaurin runoja ei voi väittää vaikeaselkoisiksi, mutta minun mielestäni ne olivat ehkä vähän liiankin helppoja, melkein enemmän latteita aforismeja kuin runoutta. Toisaalta, kuka minä olen määrittämään runouden rajan? Milk and Honey ei ollut ehkä minulle samaistuttava tai voimaannuttava, mutta se on ollut sitä silti miljoonille muille, enkä minä voi väittää heidän kokemustaan vääräksi.

Vaikka en voi sanoa pitäneeni Milk and Honeysta erityisen paljon, niin se on mielestäni silti tärkeä teos. Siinä oli myös kohtia joista pidin, esimerkiksi tämä upea kohta:

“i want to apologize to all the women i have called beautiful before i’ve called them intelligent or brave
i am sorry i made it sound as though
something as simple as what you’re born with
is all you have to be proud of
when you have broken mountains with your wit”

Keskusteluistamme nauhoitettiin taas podcast, jonka pääsee kuulemaan Storytellissä – jos et ole vielä ladannut sovellusta käyttöösi, niin Storytel tarjoaa nyt teille kaikille ilmaisen kuukauden kokeilujakson, jonka voi ottaa käyttöön täällä.



Suosittelen Milk and Honeyta kuitenkin kaikille, mutta etenkin heille, jotka eivät siihen muuten tulisi tarttuneeksi. Monella voisi olla sen monista runoista paljon opittavaa.

Kuvat: Eliel Kilkki / Nio

Kuulitko saman? Kokemuksia äänikirjoista ja lukupiiristä

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Kuulitko saman? Kokemuksia äänikirjoista ja lukupiiristä storytel app
Luen nykyisin aika harvoin kirjoja. Se on tavallaan aika surullista, sillä lapsena ja nuorena olin älytön kirja-ahmatti ja ala-asteikäisenä kahlasin läpi varmasti kaikki kotoani ja kirjastosta löytyvät lasten ja nuorten kirjat. Meillä ei ollut kotona telkkaria ja tietokoneellakin sai viettää aikaa rajatusti, kirjoja taas sai lukea niin paljon kuin läksyiltä ja kotitöiltä ehti. Rakastan lukemista edelleen, mutta nykyisin tuntuu ettei kirjoille ole enää aikaa, mutta kyllähän sitä aikaa olisi jos vaikka vähän karsisi puhelimen käytöstä, sarjojen katselusta tai jostain muusta. Karua, älylaitteet ovat korvanneet kirjat.

Ehkäpä siksi äänikirjat kiinnostavat juuri nyt erityisen paljon – on paljon hetkiä, jolloin voisin kuunnella kirjaa, vaikken voisikaan lukea, kuten esimerkiksi pyöräillessä tai kadulla kävellessä. Varhaisimmat äänikirjamuistoni kuuluvat kesälomareissuihin joita teimme perheen kanssa kun olin nuori, kuuntelimme mm. Taru Sormusten Herrasta ja Mestaritontun seikkailuja cd:iltä pitkillä automatkoilla. Toisinaan kirja oli vielä kesken, kun saavuimme kotiin, muistan miten istuimme koko perhe autossa hiljaa kuuntelemassa loppuratkaisua kotipihassa. Nyt olen palannut uudelleen äänikirjojen pariin Storytel-sovelluksen kautta ja olen varovaisen innostunut: ehkä saan taas kirjat takaisin elämääni!


Osallistuin toissaviikolla Aamukahvilla-Henriikan ja Meri Luukkasen kanssa lukupiiriin, jossa keskustelimme yhdessä kuuntelemastamme kirjasta, joka oli Tiina Raevaaran Silloinkin satoi kaatamalla. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen lukupiiri ja se oli mahtavaa! Keskustelustamme nauhoitettiin myös podcast, joka on julkaistu Storytelin sovelluksessa – jos haluat päästä kuulemaan podcastin, niin Storytel tarjoaa nyt teille kaikille ilmaisen kuukauden kokeilujakson, jonka voi ottaa käyttöön täällä. Podcastin lisäksi tarjolla on tietysti tuhansia upeita kirjoja, tuntikausia kuunneltavaa vaikkapa kesälomalle.

Itse kirjasta, Raevaaran jännäristä: lähtökohtaisesti teos, jossa päähenkilöt asuvat maaseudulla vanhassa puutalossa keskellä upeaa, runsasta puutarhaa ja kokkailevat mitä herkullisemman kuuloisia ruokia pihan antimista, ei mielestäni voi olla huono. Vaikka se olisikin dekkari. Välillä melkein unohdin kirjan sarjamurhaaja-juonen, kun keskityin fiilistelemään yksityiskohtaista kuvailuja ruuista ja puutarhasta. Kirjoitin jopa ideoita ylös reseptejä varten kirjaa kuunnellessani – ehkä tämä kertoo enemmän minusta, kuin itse kirjasta, tällä hetkellä kun puutarhaunelmat ovat päällimmäisenä mielessä. Kuitenkin se itse pääjuonikin oli mukaansatempaava ja joka luku toi mukanaan aina uuden, kiinnostavan käänteen – suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan!


Huomasin, että äänikirjan kuuntelu vaatii tosissaan keskittymistä ja aikaa: Raevaaran teoksen lukisin kirjana varmaan muutamassa tunnissa, äänikirjana se vie 10h. Toisaalta, kun kirjan kuuntelee, on kokemus jännittävämpi ja intensiivisempi kuin itse lukiessa. Itse välillä varsin kärsimättömänä ja keskittymisongelmaisena ihmisenä kaipasin välillä nopeampaa etenemistä ja lukupiirissä Henriikka kertoikin, että kirjaa olisi voinut kuunnella nopeutetulla äänellä. Noh, ensi kerralla sitten.

Oletteko te jo löytäneet äänikirjojen ihmeellisen maailman?

Kuvat: Eliel Kilkki / SUPERREEL

16: Neljä kirjavinkkiä lomalle


Yksi joulutoiveistani oli se, että ehtisin lukea enemmän. Viikon päästä toiveeni on jo varmaan totta ja olen ehtinyt jo aloittaa ensimmäisen joululomakirjoistani. Lupasin jakaa teille muutamia kirjavinkkejäni, joten tässä neljä ehdotusta joululukemiseksi:

Heli Thorén, Sara Karlsson: Ehjäksi – kertomus hyvästä erosta.

Sain tästä kirjasta hirveästi voimaa ja apua, kun käsittelin omaa eroani. Muistan vielä, miten vuosi sitten luin tätä Balille lentäessäni ja itkin. Jokainen erotarina on erilainen, mutta tästä tarinasta ja kirjan lempeistä elämänohjeista voi ammentaa varmasti jokainen, joka on joskus eronnut pitkästä parisuhteesta tai vaikka ei olisikaan.

Mikko Toiviainen ja Ronja Salmi: 12 tarinaa kirjoittamisesta.

Älyttömän inspiroiva kokoelma haastatteluja, joka ei kerro pelkästään kirjoittamisesta, vaan myös innostuksesta, työstä ja unelmista. Itselleni kirjoittaminen on ollut aina hankalaa, ja tässä opuksessa tiivistyy hyvin se, että mikä niin kirjoittamisessa kuin monessa muussakin tekemisessä on lopulta tärkeintä: se että aloittaa. Jos ei tee, niin ei opi. Parhaimpina jäivät mieleen Jukka Lindströmin, Ozan Yanarin ja Eeva Kolun haastattelut.

Jonna Kivilahti ja Krista Keltanen: Happy Homes: Christmas

Happy Homes-kirjasarjan ihana jouluversio, parasta luettavaa . Kirjassa esitellään 10 suomalaisperheen joulukoti mitä kauneimmin kuvin ja tekstein. Mukana on myös kivoja joulureseptejä ja konkreettisia ideoita kodin joulusisustamiseen.

Minna Rytisalo: Lempi

Tätä kirjaa en ole vielä lukenut, vaan se tuli lämpimänä suosituksena minulle ja Lempi vaikuttaa jo lupaavalta pelkästään takakantensa perusteella. Ajattelin aloittaa joululomani tällä Minna Rytisalon esikoisteoksella, jonka tapahtumat sijoittuvat lappiin jatkosodan loppuaikana. Oikein odotan jo, että pääsen uppoutumaan!


Onko sinulla antaa kivoja kirjasuosituksia?