category: kirjat

9: Kakkukirja-arvonta


Tiedättekö mikä hyvä puoli on siinä, että on tehnyt kirjan? Ainakin se, että on hyvä lahjaidea valmiina monille sukulaisille ja ystäville, joilta kirjaa ei vielä löydy. Tänään haluaisin lahjoittaa kirjani myös kahdelle teistä rakkaista lukijoistani – tajusin nimittäin, että en ole vielä kertaakaan järjestänyt täällä blogissa oman kirjani arvontaa. Ja ilman teitä en varmastikaan bloggaisi eikä silloin tätä kirjaakaan olisi syntynyt!

Jos siis leipomishommat ilman maitotuotteita ja kananmunia sekä visuaalisesti kaunis reseptikirja kiinnostaa, jätä kommenttisi tähän postaukseen 17.12. mennessä, niin olet mukana Eat Cake!-kirjan arvonnassa. Arvon kaksi voittajaa  ja pyrin viemään kirjat postiin 19.12 mennessä, niin kirja ehtii vielä jouluksi. Voittajille ilmoitetana henkilökohtaisesti, muista lisätä siis mukaan sähköpostiosoitteesi (se näkyy vain minulle). Onnea arvontaan!

Maailman paras omenapiirakka

maailman paras omenapiirakka

Maailman paras omenapiirakka, eli Apple pie – aika paljon luvattu. Mutta minulle tämä “applepai” on todella sitä. Resepti on kulkenut aikoinaan tätini kautta amerikasta perheellemme, ja sen jälkeen jo kolmenkymmenen vuoden ajan apple pietä on leivottu lähes kaikkiin perhejuhliimme. Kun aloin viime vuonna suunnitella reseptejä minun ja Kaisun Eat Cake!-kirjaamme, oli täysin selvää, että tämän herkkupiiraan resepti tulisi takuuvarmasti mukaan. Tämä piirakka on aina vakuuttanut ja hurmannut kaikki jotka sitä ovat maistaneet, vaikka ainesosissa ei ole mitään ihmeellistä ja piiraan ulkonäkökin on varsin vaatimaton. Uskonkin, että sen salaisuus piilee juurikin sen yksinkertaisuudessa ja arkisuudessa, lisäksi liian imelät tai makeat leivonnaiset ovat harvoin aikuiseen makuun. Vaniljakastikkeen tai jäden kera lopputulos on kuitenkin lyömätön.

Kuvasimme apple pien leipomisen ja lopputuloksen kirjaa varten siskoni kodissa, sillä siskoni on paljon kokeneempi tämän kyseisen piirakan leipomisessa. Hassua muuten, että sisaruksistani juuri minä päätin tehdä kakkukirjan, sillä nuorempana keskityin pääosin nauttimaan siskojen tekemistä herkuista itse leipomisen sijaan. Ehkä juuri siksi kirja onkin täynnä varsin helppoja ja simppeleitä reseptejä, vaativampiin ei minulla riittäisi osaaminen.


Apple pie eli amerikkalainen omenapiirakka (vegaaninen)

Pohja:

5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
200g vegaanista margariinia

Täyte:

6-8 hapanta omenaa, esim. Granny Smith
2 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl ceylon-kanelia
sitruunamehua

Tarjoiluun:

Kauravaniljajäätelöä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, nypi joukkoon hieman pehmennyt margariini. Muotoile taikina palloksi ja laita se jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi:

Pese ja lohko omenat, poista siemenkodat. Sekoita keskenään kulhossa sokeri, perunajauho, inkivääri ja kaneli.

Ota taikina pois jääkaapista ja taputtele 3/4 taikinasta piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Laita omenat piirakkavuokaan taikinan päälle ja pirskota niiden päälle sitruunamehua. Kaada sokeriseos tasaisesti omenan päälle.

Kauli loput taikinasta ohueksi levyksi leivinpaperin päälle ja asettele se piirakan päälle, siisti reunat. Tee piirakan kanteen viiltoja vetisellä, jotta omenoiden neste pääsee paistettaessa haihtumaan.

Vinkki! Kaulittuasi piirakan kannen leivinpaperin päällä, nosta se hetkeksi pakastimeen jäähtymään, niin saat aseteltua hieman kovettuneen taikinan kauniimmin omenoiden päälle.

Paista piirakkaa noin tunnin ajan uunissa keskitasolla. Tarjoa lämpimänä tai jäähtyneenä kauravaniljajäätelön tai -vaniljakastikkeen kera.


Jos kakkukirjamme kiinnostaa, niin kannattaa seurailla Viena K:n facebook-sivua ja instagram-tiliä, sillä molempiin on tulossa pieni arvonta kirjaan liittyen. Eat Cake! on saatavilla myös mm. Adlibriksestä.

Kuvat: Kaisu Jouppi

ps. kiitos ihanista viesteistä ja kommenteista edelliseen postaukseen liittyen! <3

Estholmen, saarirakkauteni

Estholmen teki sen taas, antoi meille täydellisen saariviikonlopun. Vuosi sitten pääsin tutustumaan tuohon saareen ensimmäistä kertaa ja jo silloin päätimme, että saareen on päästävä uudestaan tänä kesänä. Estholmen sijaitsee Espoon suvisaaristossa, noin 40 minuutin auto+venematkan päässä Helsingin keskustasta. Paikka on oikea idyllisyyden paratiisi vanhoine suloisine mökkeineen ja venevajoineen – ja mikä parasta, kuka tahansa voi vuokrata joko koko saaren käyttöönsä tai vaihtoehtoisesti petipaikan itselleen jostain mökistä.




Lauantain iltapäiväaurinko vei meidät hetkeksi täydelliseen lomatunnelmaan – oli niin lämmin, että kylmään kesäsäähän tottuneen pessimistin olo oli suorastaan epätodellinen. Aurinko paistoi täyttä häkää, livekitaramusiikki soi ja pojilla oli uimahyppykisa. Itse keskityin turvallisesti vesimelonilla loikoiluun, mutta kävin kyllä myös nopeasti pulahtamassa kylmässä vedessä. Sauna oli päällä tuntikausia ja ei ollut kiire mihinkään, välillä joku toi päämökiltä lisää naposteltavaa ja juomaa. Yhdenkin tällaisen päivän voimalla jaksaa sitten ainakin 10 ankeaa talvipäivää.


Ikimuistoisena jäivät mieleen myös melonta peilityynessä meressä, vaaleanpunaisen taivaan alla ja nuotiolla lämmitetyt perunat ja maissi aamuneljältä, kun päätimme valvoa auringonnousuun saakka. Itse uuvuin kahden aikaan, mutta otin pienet välitirsat venevajassa ja minut herätettiin sopivasti auringon alkaessa sarastaa. Yöunet jäivät viikonlopulta vähän lyhyiksi, mutta en kadu mitään – kuten ystäväni Mikko sen oivasti totesi: “ihan älyttömän rankkaa tää rentoutuminen”. Viikonlopun jälkeen olin henkisesti levännyt, mutta fyysisesti aika poikki. Mutta nukkua ehtii kaupungissakin.



Kiitos kaikille mukanaolleille kimuistoisesta viikonlopusta – mennäänhän hyvin pian uudestaan?

Kuvat: minä ja Mustarttu