Vinkit valokuvaukseen, osa 1: kameran valinta

Vinkit valokuvaukseen, osa 1: kamerakalusto
Säännöllisin väliajoin minulta kysytään joko blogissa tai instagramin puolella, että millä kameralla kuvaan ja miten saan kuvani onnistumaan. Olen itse aina ajatellut että olen kameran kanssa vain harrastelija, mutta toisaalta olen kuvannut hyvin aktiivisesti jo vuosia ja matkan varrella oppinut kantapään kautta kaikenlaista kuvaamisesta kuin kameroistakin. Edelleen opettelen enkä ole lähelläkään ammattilaista vieläkään, mutta jotain pystyn jo omasta kokemuksesta sanomaan. Siksi mietinkin, että voisin aloittaa pienen juttusarjan, jossa kerron omia vinkkejäni valokuvaukseen, ehkäpä tästä voisi olla jollekin kuvauksesta innostuneelle jotain iloa?

Ensimmäisessä osassa perehdytään vähän kamerakalustoon eli millä kuvaan? Kun ostin ekan järkkärini, en tiennyt mistään mitään, mutta kyselin tietoa hyvistä kameramalleista tutuiltani joiden tiesin tietävän. Samaa tekniikkaa käytän edelleen kamerahankintoja tehdessä – googlaan, kyselen, kaivan tietoa. Kamerat ovat kalliita, ostoksia ei kannata tehdä heppoisin perustein. Vaikka tekniikka ei kiinnostaisikaan niin paljon kuin kaunis kuvalopputulos, kannattaa muutama perusasia selvittää.


Olen kuvannut Nikonilla siitä saakka kuin hankin ensimmäisen järjestelmäkamerani, eli noin kahdeksan vuoden ajan. Kuvasin pitkään croppikennoisella Nikonin D90-järjestelmäkameralla, kunnes parisen vuotta sitten päätin upgreidata valokuvauskalustoani ja hankin täysikennoisen D800E-kameran. Nykyään käytössäni on  Nikonin D810-malli, jota käyttävät myös monet ammattivalokuvaajat.

Croppikennon ja täyskennon suurin ero on että täysikokoinen kenno on suurempi, joka tarkoittaa parempaa kuvanlaatua sekä tietysti suurikokoisempaa kameraa ja objektiiveja. Tämä näkyy myös tietenkin hinnassa, täyskennoiset kameranrungot ovat jo aika arvokkaita ostoksia. Itse olen hankkinut kaikki kameranrunkoni käytettynä ja säästänyt sillä useamman satasen – jämerät ja laadukkaat järkkärirungot ovat hyvin pitkäikäisiä.

Kameraa ostaessa kannattaa muistaa, että hyvää kamerarunkoa melkein tärkeämpi on hyvä objektiivi. Objektiivit voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään polttovälin mukaan:

1) jos haluat kuvata vaikka koti-ja sisustuskuvia pienessä kämpässä ilman että seinä tulee heti vastana, tarvitset laajakulmaobjektiivin (alle 50mm), koska silloin kuvaan mahtuu paljon asioita.
2) Potretti-ja ihmiskuvaukseen sopii taas hyvin normaaliobjektiivi (40-50mm), joka on taas lähimpänä ihmissilmän luonnollista kuvakulmaa ja se on hyvä peruslinssi jokaiselle valokuvaajalle.
3) Jos taas haluat ottaa kuvia kaukaa, tarvitset teleobjektiivin (yli 50mm).

F-luku objektiivissa kertoo linssin valovoimaisuuden: mitä pienempi f-luku, sitä valovoimaisempi objektiivi (ja yleensä myös sitä suurempi hinta). Valovoimaisella linssillä pystyt kuvaamaan paremmin hämärässäkin olosuhteissa. Suuressa valovoimassa on myös etuna voimakas syväterävyys, mikä tarkoittaa sitä että kohteen saa hyvin erottumaan taustasta, joka jää kauniin pehmeäksi. Yleensä mitä valovoimaisempi linssi, sitä kovempi myös hinta.

Vinkit valokuvaukseen, osa 1: kamerakalusto
Minulla on tällä hetkellä käytössä kolme objektiivia:

Nikkor 85mm f1.8 – sopii erinomaisesti muotokuvaukseen ja asukuviin, mutta on jäänyt viime aikoina vähän kaapin pohjalle. Voisin ehkä myydä tämän ja säästää rahaa tuleviin objektiivihankintoihin.

Sigma 35mm f1.4 – tämä on loistava ja hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen yleislinssi. Jos voin ottaa reissuun vain yhden linssin, valitsen tämän.

Nikkor 50mm f1.4 – objektiivikokoelmani uusin tulokas, johon olen juuri nyt kovin ihastunut, tämä piirtää hyvän valovoiman ansiosta todella kaunista jälkeä myös näissä suomen pimeissä olosuhteissa! Käytän 50mm putkea paljon ruokakuvauksessa ja etenkin asukuvauksissa. Sain linssin bloginäkyvyyttä vastaan kamerakauppa TopShotilta, joka on vakuuttanut minut hyvällä ja nopealla palvelulla – tälläkin kertaa paketti saapui postiin ihan hetkessä tilauksesta.

Valokuvaajana haaveilen aina uusista linsseistä, tällä hetkellä harkitsen laadukkaan ja valovoimaisen zoomin hankkimisesta. Toisinaan kaipaan laajakulmaisempaa linssiä, mutta myin kuitenkin hiljaittain 20mm objektiivin pois, kun en pitänyt siitä miten se vääristi kuvan mittasuhteita. Tykkään itse eniten luonnollisista kuvista, jossa mittasuhteet ovat kohdillaan ja asiat ja ihmiset näyttävät siltä miltä ne näyttävät ihmissilmäänkin.

Tärkeintä on kameran hankkimisessa muistaa, että vaikka laitteet olisivat kuinka arvokkaat ja kohdillaan, ei hyvä kamera tarkoita silti hyvää kuvaa. Upeita kuvia voi ottaa niin puhelimella kuin tavallisellakin digipokkarillakin – toisaalta taas kameran merkitys korostuu mitä enemmän ja mitä hankalimmissa oloissa kuvaa. Mutta tästä aiheesta lisää seuraavassa osassa!

*kuvat minusta Jonnamaista

Vegaaninen veriappelsiinirisotto

vegaaninen veriappelsiinirisotto
Veriappelsiinirisotto vegaanisena? Kyllä! Tätä herkkua on tässä kuussa hehkutettu lähes joka kanavalla ja siksi minunkin oli pakko päästä kokeilemaan. Taitavan asennekollegani Jennin ohjeen inspiroimana päätin lähteä testaamaan vegaanista versiota, vaikka sainkin vähän varoitteluja siitä, että lopputulos ei ehkä onnistuisi kovin hyvin ilman parmesania ja oikeaa voita. Toisaalta, olen risotot muutenkin jo kahden vuoden ajan tehnyt menestyksekkäästi ilman eläinperäisiä tuotteita, joten miksei nytkin? Toisinaan olen käyttänyt violifen vegaanista parmesania juustomaista makua tuomaan, mutta tällä kertaa jätin senkin pois ja lopputulos vei kielen mennessään. Voi tietenkin olla, että makunystyräni ovat muuttuneet niistä ajoista, kun käytin vielä juustoja päivittäin, enkä enää osaa niitä kaivatakaan. Hannan soppa oli muuten kokeillut oluthiivahiutaleita juustomaisuutta ja kaurafraichea täyteläisyyttä tuomaan, täytyy testata hänenkin versio tässä pian, kun veriappelsiineja on vielä saatavilla!

Veriappelsiinisesonki ylipäätään on ehkä paras asia koko alkukeväässä. Itse syön niitä eniten ihan vain sellaisenaan, mutta rakastan myös kaikenlaisia ruokia ja herkkuja, joissa niitä voi hyödyntää. Mikä on sinun suosikkisi veriappelsiiniresepteistä?

vegaaninen veriappelsiinirisotto
Vegaaninen veriappelsiinirisotto

3 dl risottoriisiä
3 veriappelsiinia
2-3 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl sinistä keijua (tai muuta vegaanista margariinia)
n. 8 dl kasvislientä (sekoita kasvisfondi-tai kuutiot kiehuvaan veteen)
1 tl kuivattua timjamia
2 reilua rkl kaura-tai soijatuorejuustoa
suolaa & pippuria

Raasta yhden veriappelsiinin kuori hienoksi raasteeksi ja kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Purista kolmen veriappelsiinin mehu talteen.

Laita pannulle tirisemään sininen keiju tai muu vegaaninen margariini ja kuullota sipulit. Heitä pannulle myös timjami ja risottoriisi ja kuullota, kunnes riisi on läpinäkyvää. Kaada joukkoon puolet veriappelsiinien mehu ja anna sen imeytyä riisiin miedolla lämmöllä. Lisää kasvisliemi pikkuhiljaa n. 2dl kerrallaan, elä lisää nestettä ennen kuin aiempi annos on imeytynyt riisiin.

Kun kaikki kasvisliemi on lisätty, lisää vielä risottoon veriappelsiinin raastettu kuori, loput veriappelsiinien mehuista risottoon sekä kaura-tai soijapohjainen tuorejuusto. Sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos kaipaat juustoisuuden makua, ripottele joukkoon oluthiivahiutaleita tai raasta sekaan vegaanista parmesania – omasta mielestäni Risotto saa jäädä hiukan löysäksi – älä siis tee kuten minä ja päästä risottoa kuivumaan vähän liikaa..

Tarjoile ja nauti heti.

Miten löysin liikunnan ilon?

miten löysin liikunnan ilon
Kaupallinen yhteistyö: Prisma & Asennemedia

Olen blogannut jossain muodossa jo melkein 10 vuotta, mutta en ole juuri koskaan kirjoittanut urheilusta tai liikunnasta. Miksi ihmeessä? Eikö se ole vähän hassua lifestylebloggaajalta, kun hyvinvointi, treenaus,  ja fitness ovat olleet pinnalla jo pitkän aikaa ja jokainen itseään kunnioittava ja hyvinvoinnistaan huolehtiva ihminen sisällyttää arkeensa urheilua ja liikkumista vähintään kolmena päivänä viikossa.

Totuus on se, että en ole oikeastaan koskaan ollut älyttömän innoissani urheilusta. En ole ikinä ollut säännöllinen liikkuja tai koukuttunut salilla käymiseen. Olen kyllä innostunut monesta lajista ja päättänyt aloittaa sata kertaa urheilullisemman elämän, mutta alkuinnostuksen jälkeen homma on aina lopahtanut alkuunsa. Suurin ongelmani oli aina se, että kaikenlainen urheilu oli minulle aina pääosin pakkopullaa enkä oikein saanut siitä iloa tai hyvää oloa. Pienin askelin olen kuitenkin saanut lisättyä urheilun osaksi nykyistä elämääni – mitä siis tapahtui, miten löysin liikkumisen ilon?

Ensimmäinen askel on löytää sisäinen motivaatio. Vaikka kroppani on kaukana täydellisestä ja siinä on paljon ylimääräistä ärsyttävissä paikoissa, niin ulkonäkö tai kropan kiinteyttäminen ei ole koskaan riittänyt motivoimaan minua tarpeeksi usein salille. Koska olen aina ollut luonnostani suhteellisen hoikka ja terve kaikinpuolin, ei mikään oikein pakottanut minua liikkumaa. Siksi liputinkin aina hyötyliikunnan ja perusterveellisen elämän puolesta – kyllähän sitä pysyy hyvässä kunnossa kunhan vain syö terveellisesti ja elää perusaktiivista elämää? Tämä olikin totta vielä nuorempana, mutta näin kolmenkympin korvalla on ollut pakko kohdata totuus: iän karttuessa aineenvaihdunta hidastuu eikä kroppa toimi enää kuin 20-vuotiaalla. Nykyään on pakko liikkua, jos haluaa jaksaa arjessa, selvitä töistä kunnialla ja pitää mielen virkeänä.

Miten löysin liikunnan ilon?

Toiseksi on löydettävä omat lajit. Salilla käynti, crossfit ja juoksu voivat olla lajeja, joita kaikki ystäväsi harrastavat, mutta sopivatko ne sinulle? Itselleni iso steppi oli se, kun uskalsin muutama vuosi sitten sitten ilmottautua elämäni ensimmäiselle balettitunnille – silloin tajusin, että tanssi ja ylipäätään kaikki koreografiset lajit ovat minun juttu. Treenaaminen pelkän treenaamisen takia tuntui minusta sitä ennen vähän tyhmältä, mutta tanssi kävi järkeen: se on kuin yksi tapa tulkita musiikkia, luovaa kehollista itseilmaisua, jossa liikkuminen ja hikoilu tulee melkein itsestään kaupan päällisenä. Myöhemmin olen aikuisbaletin lisäksi kokeillut myös muita tanssilajeja, kuten streetdancea ja showta ja tällä hetkellä olisin innostunut erityisesti vanhemmista tanssityyleistä kuten Lindy Hop:ista ja Charlestonista.

Vaikka tanssiminen on ihanaa, on välillä hankalaa ellei mahdotonta mahduttaa viikottaiset samaan aikaan tapahtuvat tunnit yrittäjän epäsäännölliseen elämänrytmiin. Siksi nykyään elämääni kuuluvat myös kotitreenit, juoksulenkit ja uinti. Välillä kun inspiraatio on hukassa, niin poikaystäväni aka personal trainerini on aina valmis potkimaan takamukselle ja painostamaan edes 15 minuutin treenituokioon. Niolla on kyllä ollut iso merkitys siihen, että urheilu arjessani on lisääntynyt viimeisen puolen vuoden aikana huimasti, toisen kannustuksella ja esimerkillä on ihan älyttömän iso merkitys. Parasta tällaiselle sosiaaliselle tyypille onkin yhdessä treenaaminen ja nykyisin oikein odotan yhteisiä treenejämme ja uintireissuja. Tärkeää on siis myös löytää oma tapa treenata – itselleni hedelmällisintä on tehdä se toisten ihmisten seurassa, ei yksin.


Viimeiseksi, varusteilla on väliä. Kun vaatteet ja varusteet ovat kunnossa ja kaapista löytyy sopivat välineet kotitreenin toteuttamiseen, kynnys treenaamiseen madaltuu. Välineet eivät tee treeniä puolestasi, mutta ainakin itselläni tulee kivoissa trikoissa ja kauniissa urheiluvaatteissa energinen ja hyvä fiilis. Näissä kuvissa näkyvät kaikki urheiluvaatteet-ja varusteet ovat peräisin Prismasta, joka suorastaan yllätti monipuolisella ja laadukkaalla valikoimallaan. Urheiluosastolta löytyi iso valikoima varusteita niin sisä-kuin ulkolajeihin, ja päädyimme hankkimaan jumppapallon, voimapyörän ja hierontarullan kotitreenistudioni täydennykseksi. Laatua etsivien kannattaa tsekata tuttujen Niken ja Adidaksen lisäksi myös tyylikäs Under Armour, jolta löytyi meille nuo kivat t-paidat ja kauan kaivattu treenikassi. Edullisemmista merkeistä jäi mieleen erityisesti Cheetah – mustat perustrikoot maksoivat vain kympin ja kukalliset parikymppiä. Nio oli erityisen iloinen myös JBL:n bluetooth-kuulokkeista, jotka ovat tehneet salikäynneistä kuulemma paljon tavallista miellyttävämpiä, kun ei tarvitse sählätä johtojen kanssa.

Oletko sinä aina ollut aktiivinen urheilija ja rakastanut liikkumista, vai kenties kaltaiseni mukavuudenhaluinen löhöilijä, joka on vähän myöhäisherännäinen mitä treenaamiseen tulee? Olisi ihana kuulla erityisesti kohtalotovereideni tarinoita, miten sinä löysit liikkumisen ilon vai etsitkö vielä?