Tag Archives: eettinen muoti

Ivalo – sijoitus vastuullisempaan tulevaisuuteen

Kaupallinen yhteistyö: Ivalo

Yksi vuoden 2019 isoimmista trendeistä on vastuullisuus. Nykyisin yhä useammin niin ystäväporukoiden kuin sosiaalisten median keskusteluissa nousevat esiin ympäristökysymykset, eettisyys ja paremmat arkiset valinnat maapallomme kannalta. Joku on myös muuttunut pysyvästi omassakin ajattelutavassani: aiemmin olen tehnyt paljonkin kulutusvalintoja puhtaasti hedoinistisista lähtökohdista, ajatellen vain sitä mistä tykkään ja mikä sopii parhaiten juuri minulle. Nyt mietin vaikkapa jokaisen vaateostoksen kohdalla myös sitä, miten hankintani kuormittaa ympäristöä, missä se on valmistettu ja kuinka kestävä se on. Vastuullisuudesta on tullut osa jokapäivästä elämää ja hyvä niin, sillä muutosta tarvitaan kipeästi.

Skeptisimmät tuttavani vetoavat aina siihen, että yhden ihmisen valinnoilla ja tekemisillä ei ole juuri mitään merkitystä, mutta itse haluan uskoa toisin. Pienistä puroista kasvaa isoja virtoja ja minä haluan olla mukana noita virtoja, jotka sitten muuttavat tätä maailmaa, toivottavasti parempaan suuntaan. Siksi olenkin halunnut nyt hypätä mukaan yhteen vähän isompaan virtaan ja tein elämäni ensimmäisen sijoituksen! Sijoituskohteekseni on valikoitunut eettisen muodin verkkokauppa IVALO.

Ivalo - eettisen muodin verkkokauppa

IVALO on vuonna 2016 perustettu eettisen muodin verkkokauppa, joka tuli kaksi vuotta sitten tunnetuksi erityisesti nousevien kotimaisten suunnittelijoiden markkinapaikkana. Nykyisin mukana on 348 muotibrändiä jopa 17 eri maasta. IVALO ei omista lainkaan varastoja, vaan vaatteet tulevat aina suoraan suunnittelijalta asiakkaalle.

On oikeastaan hassua, ettei netistä vielä vuonna 2019 löydy paikkaa, joka yhdistäisi globaalisti saman katon alle eettiset muotibrändit. Vastuullista muotishoppailua ei ole tehty meille kuluttajille helpoksi, päinvastoin: mistä tietää että onko joku vaate eettisesti valmistettu vai ei? Mistä näitä vastuullisia vaatemerkkejä oikein löytää? Uskon että moni meistä tekisi mielellään parempia valintoja vaatekaupoilla, mutta tietoa ja valinnanvaraa ei ole kovin hyvin saatavilla. Siksi IVALOlle on ihan oikea markkinarako.

Itse olen tutustunut IVALOn kautta moniin uusiin kiinnostaviin brändeihin, mutta toisaalta sieltä löytyvät monet ennestään tutut suosikkini, kuten Nokonen ja Lovia. Näissä kuvissa kaulassani on uusi Knitworksin ihana merinovillahuivi, jonka kävin hakemassa viime viikolla suoraan suunnitelijalta, Anna Ahlqvistiltä. Knitworksin neuleet ovat oikeaa lähituotantoa, sillä tuotteet valmistetaan Suomessa, ihan Helsingin läheisyydessä. Lisäksi Anna kertoi minulle, että hän ei pelkästään itse suunnittele tuotteitaan, vaan on mukana tuotantoprosessissa tehtailla. Knitworks on hyvä esimerkki IVALOn ideologiasta: tarkoituksena on tuoda esille tuotteita, jotka ovat kauniisti suunniteltuja, kestäviä ja laadukkaita, mutta samalla myös eettisiä. IVALO on pikamuodin ja kertakäyttökuluttamisen vastakohta.

IVALO on toiminut kaksi vuotta ja näyttänyt, että palvelu toimii ja homma pelaa. Seuraava askel on lähteä isommin kansainvälisille markkinoille, ja sitä vauhdittamaan on perustettu joukkorahoituskampanja.

IVALOn joukkorahoituskampanja

IVALOn tavoite on kasvaa seuraavan viiden vuoden aikana maailman laajimmaksi eettisen muodin kauppapaikaksi ja uskon, että sillä on kaikki mahdollisuudet onnistua! Joukkorahoitus on lähtenyt todella hyvin käyntiin, sillä kasassa on jo yli 270 000 € – minimitavoite rahoituksen toteutumiselle on 350 110 €, joten nyt ei olla kaukana. Mukana sijoittamassa ovat mm. Ida365, Aamukahvilla-Henriikka, Pupulandian Jenni ja Stella Harasek. Lisäksi taustalla on myös iso joukko ammattisijoittajia, kuten Peter Vesterbacka, Leena Harkimo, Pekka Mattila, Eduard Paulig sekä yli 20 muuta start-up sijoittajaa.

Olen sijoittajana ensikertalainen, mutta ymmärrän kuitenkin sen verran, että se on varsin riskialtista hommaa, etenkin kun puhutaan Start-up -yrityksistä. Isoilla rahoilla voi tietenkin mahdollistaa isot voitot, mutta koskaan ei kuitenkaan pidä laittaa rahaa enemmän kuin on valmis häviämään. IVALO tuntuu järkevältä ensisijoitukselta itselleni: voi olla mahdollista että olen mukana luomassa jotain uutta ja upeaa ja kerään lisäksi itselleni mukavat voitot. Toisaalta jos hanke epäonnistuu, menetän sijoittamani rahat, mutta se ei kaada talouttani. Sijoitan IVALOon kuitenkin ensisijaisesti siksi, että haluan olla konkreettisesti mukana muuttamassa muotimaailmaa vastuullisempaan suuntaan. Suren mielummin pienen hetken menetettyjä rahoja kuin sitä, että en edes koskaan yrittänyt tehdä mitään.

Miten sijoittaa Ivaloon?

Yhdessä meillä on oikeasti mahdollisuus muuttaa maailmaa – haluatko sinä olla osana tukemassa muutosta?

Jos haluat olla mukana mullistamassa muotimaailmaa ja eettiseen muotiin sijoittaminen kiiinnostaa, IVALOn joukkorahoituskampanjaan voi osallistua helmikuun loppuun eli 28.2. asti. Minimisijoitus on 223e ja Joukkorauhoituksen järjestäjänä toimii FundByME. Jos sijoitat IVALOon, sinusta tulee konkreettisesti IVALOn osakkeenomistaja muiden sijoittajien ja yhtiön perustajien kanssa. Yhtiön osakkeenomistaja saa siis osuuttansa vastaavan summan osinkoa, tai osuuden yhtiön myynnistä näin tapahtuessa.


Tarkat ohjeet sijoittamiseen löytyvät täältä: Näin sijoitat IVALOon.

Viisi vinkkiä eettisempiin muotivalintoihin


1. Suosi kirppareita ja secondhandia. Mutta ole varovainen: kirpparilla saattaa helposti antaa itselleen luvan ostaa jotain sellaista, mitä ei välttämättä tarvitsisi vain halvan hinnan vuoksi. Monet omista lempivaatteistani olen ostanut käytettynä ja lähes aina kun tarvitsen jotain, pyrin ensin aina selailemaan fb:n kierrätysryhmät ja käyn kiertelemässä tutut lähikirpparit. Lainaan myös aktiivisesti vaatteita ystäviltäni ja siskoiltani ja harkitsen taas vaatelainaamon asiakkuutta – kaikkea ei tarvitse omistaa itse.


Ruskean trenssin ostin vuosia sitten kirpparilta. Hihat olivat liian pitkät ja helma ulottui nilkkoihin saakka, mutta ihastuin takin väriin. Lyhensin takin itse ompelukoneella ja hihat lyhenivät yksinkertaisesti käärimällä, samalla hauska raidallinen vuori tuli esiin. Takki on yksi luottovatteistani, se on minulle “se täydellinen trenssi”. Samujin valkoinen villapaita on taas viisi vuotta vanha, mutta edelleen aktiivisessa käytössä, olen vain paikannut siitä kainaloreikiä vuosien varrella. 

2. Huolla ja tuunaa olemassaolevia vaatteita. Panosta vaateostoksilla laadukkaisiin materiaaleihin. Jos haluaa olla ekologinen, nousee vaatehuolto-ja korjaaminen isoon rooliin. Tavoitteena olisi, että vaatteesi kestäisivät pitkään eikä niitä tarvitsisi heittää missään vaiheessa roskiin – tämä tarkoittaa myös sitä, että jo ostovaiheessa täytyy valita sellainen materiaali, jolla on mahdollisuus kestää useita, jopa kymmeniä vuosia. Esimerkiksi itse suosin kengissä ja laukuissa nahkaa, vaikkei nahka olekaan ehkä eettisin materiaali. Nahka voi kestää kuitenkin koko eliniän, toisin kuin keinonahka tai muut materiaalit. Tärkeintä on arvostaa laadukasta materiaalia ja pitää siitä huolta. Vaatteiden huollosta olen kirjoittamassa pian kokonaista postausta!


AIDA Impact on kotimainen yritys joka valmistaa laadukkaista materiaaleista ihania tupsukorviksia. Yhden naisen yritys työllistää Suomeen pakolaisina saapuneita naisia tarjoten heille töiden lisäksi myös sosiaalisia verkostoja, mikä auttaa pakolaisnaisten integroitumista yhteiskuntaamme. Puuterisista silkkikorviksista on tullut yksi tämän syksyn luottoasusteistani. (*korvakorut saatu)


3. Tutustu vastuullisiin vaatemerkkeihin. Nykyään yhä useampi yritys kiinnittää huomiota ei pelkästään valmistusprosessin, vaan myös käytettyjen materiaalien eettisyyteen ja ekologisuuteen. Vastuullinen muoti ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkää hippikaapua ja pellavakolttuja, vaan tarjolla on oikeasti kaikille jotain – kiinnostavia kotimaisia vastuullisia vaatemerkkejä ovat mm. R-Collection, Nokonen ja TAUKO. Myös pienien vaateyritysten suosiminen kannattaa, sillä heillä syntyy vähemmän hävikkiä kuin massatuotannossa.


Ohoy Swim:in uikkarit on valmistettu merestä kerätystä muovijätteestä. Jätteestä on syntynyt ylellinen uimapukukangas, joka kestää tavallista käyttöä perussimmareita paremmin. Itse maksoin mielelläni päälle satasen näistä todella kauniista bikineistä, sillä tuotteessa on kohdallaan sekä design, aate ja laatu.


4. Valitse lähellä valmistettu vaate. Pelkästään se, että vaate on suomalaista designiä, ei tee siitä vielä eettistä, jos se on valmistettu toisella puolella maailmaa. Vaatetta ostaessasi kurkkaa siis valmistusmaa: eurooppa on jo aika hyvä, Suomi erinomainen. Kotimaisen tai lähellä tuotetun tuotteen suosiminen kannattaa pelkästään jo siksi, että Suomessa ja muissa Euroopan maissa lainsäädäntö määrittelee minimitason niin ympäristön suojelulle kuin työntekijöiden oikeuksillekin. Lyhyen kuljetuksmatkan vuoksi lähellä tuotettu vaate on myös ympäristökuormitukseltaan pienempi.


Suurin osa Aarikan koruista valmistetaan suomalaisissa kodeissa, kotikäsityönä luonnonmateriaaleista. Kuvien graafiset, Teemu Muurimäen suunnittelemat Torni-korvakorut ja kaulakoru saatu osana instagram-yhteistyötä. Poolovillaneule ja takki ovat kirpparilöytöjä.

5. Osta vähemmän. Tämä on mielestäni tärkein ja oleellisin kohta eettisessä shoppailussa. Meillä on hurjat määrät tavaraa, enemmän kuin tarvitsisimme. Itse pyrin kokoajan muuttamaan ajattelutapaani niin, että en jatkuvasti haaveilisi uusista vaatteista tai asusteista. Olen huomannut, että tehokas keino on se, että yksinkertaisesti vältän kauppoihin menemistä – heti kun kävelen sisälle johonkin mieluiseen vaateliikkeeseen, näen ympärilläni kymmeniä asioita, jotka haluaisin, vaikken tarvitsisikaan. Oman kulutuksen vähentämiseen liittyen Sugarin blogista löytyy ihan loistava Mia Frilanderin kirjoittama teksti, “10 tapaa vähentää kulutusta” – tämä kannattaisi lukea ihan jokaisen vaatefriikin ja kaikkien muidenkin!

Mikä on sinun vinkkisi eettisempiin muotihankintoihin?