Tag Archives: Jolie

12: Vuoden 2017 luonnonkosmetiikkasuosikit & arvonta

Vuosi 2017 on kohta ohi ja on tullut aika esitellä suosikkini luonnonkosmetiikkatuotteista. Olen vuoden aikana saanut testiin kaikenlaista kosmetiikkaa enemmän kuin itselleni on ollut tarpeen – osa niistä on jäänyt kaapin pohjalle, osan olen lahjoittanut eteenpäin ja sitten osasta on jäänyt vakituisesti kylppärin kaappiin. Tässä listauksessa eivät ole tietenkään ihan kaikki suosikkituotteeni, mutta erityisesti ne, jotka nousivat tämän vuoden aikana lemppareiksi. Jätin myös tarkoituksella kasvojen hoitotuotteet tästä pois, sillä olen kirjoittanut niistä muuten aiemmin paljon, viimeksi täällä.


Paras suihkusaippua: Patykan Bois Précieux. Tutustuin tähän maailman kauneimpaan pulloon vuosi sitten ja rakastuin heti. Tunnen oloni aina prinsessaksi, kun saippuoin itseäni tällä suihkussa. Shampoo-ja hoitoainesuosikkini ovat muuten edelleen Rahualta.


Ihanin vartalokuorinta: Isla. Tällä hetkellä käytössäni on tämä veriappelsiini & vanilja, mutta sesonkiin sopiva kahvi & kaneli on vähintään yhtä ihastuttava. Poikaystävänikin on tykästynyt näihin kuorintoihin, tuoksut ovat ihania mutta eivät liian voimakkaita ja iho jää kuorinnan jäljiltä suloisen pehmeäksi. Patykan Marine crystals on muuten kuorinnoissa jaetulla ykkössijalla, ja se löytyy myös arvontapaketista!


Paras kasvonaamio: Soleyn steinEY savinaamio. Toisin kuin savinaamiot yleensä, tämä ei kuivata ihoa vaan jättää sen ihanan kirkkaaksi ja puhtaaksi. SteinEY oli oikea hitti kesämökin saunassa, jokainen mökkivieraista sai tehdä oman naamion sekoittamalla savijauhetta pariin vesitippaan. Tuote on myös älyttömän riittoisa!


Paras uutuussarja: Josh Rosebrook. Yleensä luonnonkosmetiikan parista on hankala löytää oikeasti toimivia muotoilutuotteita hiuksille. Tutustuin Josh Rosebrookin hiuslakkaan ja tuuheuttavaan muotoilusuihkeeseen n. kuukausi sitten ja olen vaikuttunut jo nyt. Suosittelen kokeilemaan näitä, jos aiemmat kokemuksesi luonnonkosmetiikan hiusmuotoilutuotteista ovat olleet pettymyksiä.


Paras huulirasva: Absolution Le BaumeItselläni huulet kuivuvat herkästi erityisesti talvisin, ja tämä puikko kulkee siksi aina mukanani käsilaukussa. Le Baume ei ole oikeastaan pelkkä huulirasva, vaan toimii myös kosteuttajana hätätilanteessa koppuraisille käsille, pienille haavaumille tai halkeamille. Absolutionilta löytyy myös lempihuulipunani: klassisen punainen Theatre red ja herkullisen sorbettinen Papaya. 


Paras meikkisarja: Kjaer Weis. Monen luonnonkosmetiikan käyttäjien luottomeikit löytyvät juuri luksusta henkivältä Kjaer Weisiltä – minun suosikkejani ovat mm. ripsiväri ja erittäin peittävä meikkivoide, joka pelasti sosiaalisen elämäni viime keväänä, kun iho oli tosi kurjassa kunnossa. Arvontapakettiin valittu highlighter on myös yksi tuotteista jota käytän lähes päivittäin.

Arvonta!

Kokosimme Jolien kanssa yhdessä arvontaan aivan mielettömän joulupaketin! Tuotteet pohjautuvat omiin suosikkeihini, mutta pyrimme valitsemaan ne niin, että tuotteet sopisivat mahdollisimman monelle. Paketti sisältää siis:

1) Jouluinen vartalokuorinta: Isla Apothecary Coffee & Cinnamon Body Polish
2) Klassikkohuulipuna: Absolution Theatre Red 08
3) Kuultoa kasvoille: Kjaer Weis Highlighter Radiance
4) Vartalokuorinta: Patyka Marine Crystals Body Scrub
5) Suihkusaippua: Patyka Precious Woods Body Wash
6) Hiuslakka: Josh Rosebrook Hair Spray 60ml
7) Tuuheuttava hiussuihke: Josh Rosebrook Lift Hair Texture & Volume Spray 60ml
8) Huulirasva ja paljon muutakin: Absolution Le Baume
9) Kaunistava kasvonaamio: Sóley SteinEY

Jätä kommenttisi tähän postaukseen 17.12. mennessä, niin olet mukana tämän joulupaketin arvonnassa (arvo 262,30€). Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti, joten lisää mukaan sähköpostiosoitteesi (se näkyy vain minulle).

Lisäksi alekoodilla VIENA saa 15%-alennuksen koko Jolien valikoman normaalihintaisista tuotteista sunnuntaihin 17.12. asti. Alennuskoodi ei koske tuotemerkkejä Kjaer Weis, May Lindstrom Skin, Josh Rosebrook, NUORI tai In Fiore eikä lahjakortteja, Jolie boxeja tai joulupaketteja. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin.
_____________________________________________________________
Kuvien tuotteet on saatu Jolielta testiin. Postauksen linkit eivät ole affiliate-mainoslinkkejä.

Kesäkosmetiikan lemppareita

Kesällä pyrin aina hiukan yksinkertaistamaan kauneudenhoitorutiinejani ja vähentämään käytettävien tuotteiden määrää. Meikkaan vain kevyesti, karsin kosmetiikkahyllystäni vanhoja ja ylimääräisiä tuotteita pois ja esimerkiksi mökkeillessä yritän selvitä vain muutamalla purnukalla. Kesällä ilmasto onkin hiukan suotuisampi iholle, kokoajan ei tarvitse olla rasvaamassa ja öljyämässä ihoa samaa tahtia kuin kuivina talvikuukausina. Tässä omia suosikkejani tällä hetkellä, näin alkavan kesän kynnyksellä:


Hiuksille

Rahuan tuotteita olen hehkuttanut ennenkin ja tulen hehkuttamaan niitä varmaan tulevaisuudessakin. Tuuheuttava shampoo ja hoitoaine ovat olleet pitkään suosikkejani, mutta hiussuihke on aika uusi tulokas hiustenhoitohyllyssäni. Föönaan nykyään tukkani aina tuon suihkeen kera, jonka avulla tällainen amatööriföönaajakin saa suhteellisen tuuhean kesätukan aikaiseksi.

Kasvoille

Uusin ihastukseni luonnonkosmetiikan saralla on Sóley. Tuotesarja luottaa ikivanhoihin islantilaisiin luonnonparannusmenetelmiin ja yrtteihin ja vakuuttaa sillä ainakin minut. Sóleyn tuotteet ovat todella hellävaraisia ja hoitavia, eivätkä ne ole minulla ärsyttäneet ihoa lainkaan, päinvastoin. Rakastan suihkutettavia kasvovesiä ja siksi minulla on menossa jo toinen pullollinen soothing tonic splash-kasvovettä, suihkuttelen sitä toisinaan kasvoille keskellä päivääkin, virkistykseksi. Mineraalinaamiota käytän n. kerran viikossa ja kahdessa, se jättää ihon ihanan kirkkaaksi ja toisin kuin savinaamiolta voisi odottaa, niin se ei kuivata ihoa. Iso peukku tälle uutuussarjalle!

Päivetystä kaipaavalle

En ole kovin fanaattinen rusketuksen palvoja, mutta silti tähän aikaan vuodesta tuntuu aina siltä, että voisin kulkea ulkona hiukan itsevarmemmin hameessa, jos säärissä olisi edes pieni päivetys. Ja turvallisin rusketushan tulee purkista – auringon kanssa on syytä aina olla varovainen! Pelkäsin vähän oranssia lopputulosta, kun kokeilin Eco by Sonyan Cacao firming moussea, mutta lopputulos oli varsin luonnollinen eikä omalle vaalealle iholleni yhtään liian tumma. Tuota kasvovettä on taas ylistetty viime aikoina vähän joka puolella, eikä suotta. Kun levität kasvovettä vanulapulla illalla kevyesti kasvoillesi, katsoo seuraavana aamuna peilistä kauniisti päivettynyt naama. Parasta päivettävässä kasvovedessä on se, että se sopii myös hyvin akneiholle, eikä tuki ihohuokosia.

Tuotteet saatu testiin Joliesta, joka viettää tänä viikonloppuna viisivuotissynttäreitään – liikkeessä ja nettikaupassa on sen kunniaksi paljon tarjouksia ja toimitukset ilman postikuluja. Onnea suomen luonnonkosmetiikkamyynnin edelläkävijälle!