Tag Archives: vastuullinen kuluttaminen

Mustan perjantain mietteitä

Kaupallinen yhteistyö: Hakola

En ole varmastikaan ainoa, jota ahdistaa tämä Black Friday. Joka puolelta tursuaa mainoksia ja tarjouksia, jotka tarjoavat elämäsi tilaisuuksia ja huutavat kovaan ääneen osta, osta osta! En tiedä ahdistunko enemmän tämän kulutushysterian järjettömyydestä yleisesti vai siitä, että itsekin huomaan välillä kurkistelevani tarjouksia sillä silmällä. Minä en oikeasti tarvitse mitään ja tälläkin hetkellä tunnen huonoa omatuntoa siitä tavaramäärästä minkä omistan – pärjäisin varmaan puolella niistä. Mikä saa meidät ihmiset himoitsemaan kokoajan jotain uutta, vaikka meillä olisi jo kaikkea ihan kylliksi?

Tiedämme, että maapallomme kantokyky ei riitä tälle nykyiselle kulutustahdille. Suomalaisilla neljästä suuresta päästölähteestä (asuminen, kulutus, liikenne, ruoka) tavaroiden ja palveluiden kulutus on toiseksi suurin. Vaikka kulutus tietenkin on tärkeää talouskasvun kannalta, niin ostohuumalla on rajansa – tämän ilmastokriisin keskellä meillä ei olee varaa jatkaa samaan tahtiin. Tietenkään kulutus ei voi loppua kuin seinään, mutta meidän on jatkossa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota sihen, miten ja mitä kulutamme. Suhtautua kriittisesti jokaiseen hankintaan ja harkita jokainen ostospäätös tarkkaan – miettiä jokaisen tavaran kohdalla, että tarvitsenko tätä oikeasti?

En ole mikään puhdas pulmunen tämän asian suhteen, sillä rakastan kauniita tavaroita. Harvoin elämässäni on ollut sellaista hetkeä, etten olisi haaveillut jostain uudesta ihanasta vaatteesta, astiasta tai huonekalusta. Samaan aikaan toivoisin, että vaatekaappini ja kotini sisustus olisivat minimalistisia ja ajattomia, sellaisia, mitä ainoastaan tarpeen tullen täydennettäisiin sopivilla palasilla. Tietyllä tapaa näin onkin – tunnen tyylini, pyrin ostamaan aina vain laadukkaita ja mielellään vastuullisia tuotteita ja teen erittäin harvoin heräteostoksia. Silti en voi kehuskella ekologisuudellani kulutusasioissa – tälläkin viikolla olen käynyt useammassa ihanassa putiikissa ja tehnyt pari hankintaakin.

Työssäni painin lisäksi sen ristiriidan kanssa, että saan elantoni pääosin mainonnasta. Visuaalinen sisällöntuotanto vaatii usein myös monenlaisia hankintoja stailaustarkoituksiin. Ekologisinta olisi varmasti lopettaa koko duuni, ehkä siirtyä kokonaan musiikkipuolen hommiin. Toisaalta, tässä minulla on myös tila ja paikka puhua juuri siitä, minkä koen itselleni tällä hetkellä hyvin tärkeäksi: vastuullisesta kuluttamisesta. Tehdä yhteistöitä yritysten kanssa, jotka kiinnittävät huomiota ekologisuuteen ja eettisyyteen. Tuoda esille sen, että kuluttamisen vähentämisen lisäksi tärkeää on myös kuluttaa fiksusti. Hankkia kestäviä ja laadukkaita tuotteita, sellaisia jotka kestävät toivottavasti sukupolvelta toiselle, äidiltä tyttärelle.

Suomalainen huonekaluvalmistaja Hakola kertoi eilen Black Fridayn vastaisesta kampanjastaan: hintojen sijaan he puolittavat sohvien pakkaamisesta syntyvän muovijätteen määrän vuonna 2019. Tulevaisuudessa sohvat kannetaan kotiin kestokasseissa, joita voi käyttää aina uudelleen ja uudelleen – miten nerokas ja simppeli idea jolla kuitenkin on iso vaikutus!

“Kestokassit ovat yksi tapa ratkoa tuotteiden pakkaamiseen liittyviä ekologisia kipupisteitä. Konkreettisen tavoitteen myötä olemme tilivelvollisia asiakkaillemme ja toivottavasti inspiroimme samalla myös muita alan toimijoita kohti kestävämpiä toimintatapoja.”
-Annaleena ja Jari Hakola

Meille tuli Hakolalta viime viikolla sohva, josta olin unelmoinut pitkään. Kaikki aiemmat elämäni sohvat ovat löytyneet joko kierrätyskeskuksista tai käytettyinä kavereilta, tämä oli ensimmäinen jonka olen hankkinut uutena. Maksoin siitä alennuksenkin jälkeen enemmän kuin kaikista aiemmin hankkimistani sohvista yhteensä, mutta tiedän saaneeni vastinetta rahoilleni: lähes kokonaan kotimaisista materiaaleista, kotimaassa valmistettu Cosy Pocket Wool-sohva voi hyvinkin olla loppuelämäni sohva. Sellainen, mikä kulkee kodista toiseen ja näkee eri elämänvaiheet kanssani vuosikymmenien ajan.

Haluan jatkossakin antaa blogissani palstatilaa juuri Hakolan kaltaisille yrityksille – sellaisille, jotka uskovat, että alennushysterian luomisen sijaan katseet pitäisi kiinnittää jatkossa enemmänkin ekologisesti kestäviin ratkaisuihin kaikessa yritystoiminnassa. Ei oman sädekehän kiillotuksen vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että maapallon luonnonvarat riittäisivät tulevillekin sukupolville.

*Cosy Pocket Wool-sohvasta saatu näkyvyysalennus