Monthly Archives: January 2015

pieleen meni

Tekniikkaan liittyvät asiat ovat harvoin lempiasioitani. Yritin viikonlopun aikana säätää blogiin uutta simppelimpää osoitetta ja ulkoasua, mutta ei mennyt kovin hyvin – blogi oli poissa pelistä vuorokauden verran eikä lähtenyt toimimaan sen jälkeen, eikä ulkoasun muokkauskaan edennyt yhtään. Ehkä seuraava askel on antaa homma suosiolla hoidettavaksi jollekin, joka oikeasti osaa, eikä yrittää tehdä kaikkea itse. Ehkä voin itse keskittyä sitten enemmän oikeasti kivoihin asioihin, kuten hedelmien ja aamupalojen kuvailuun.

Onneksi maanantai alkoi ihanan valoisana ja aurinkoisena, sai kunnon energiapiikin alkavaan viikkoon. Ihanaa ja pirteää viikkoa, ystävät!

aamupalaihminen

Olen aamupalaihminen. Puhuin juuri siskoni kanssa, joka sanoi että hän yleensä odottaa jo illalla seuraavaa aamua ja aamupalaa. Ehkä aamupalaihmisyys kulkee suvussa. Olen valitettavasti myös iltavirkku ja aamuntorkku, joten aika usein elämässäni aamut ovat kokonaan aamupalattomia tai vaihtoehtoisesti aamupala on lajia take away-kahvi ja banaani. Niin usein kun vain voin ja kykenen, valmistan aamupalan rauhassa ja hartaudella, ja laitan sen myös nätisti tarjolle, olisi pöydän ääressä vain yksin minä tai isompi brunssiseurue.

Aamupalaihmisenä tykkään myös lähes aina aamupalakuvista. Siksi tänäänkin kuvasin omani: omenamansikkasmoothie ja turkkilaista jugurttia omenan ja granolan kanssa. Perusjuttuja.

arkeen palaamisen vaikeus

Varmasti kaikille hankalaa joskus, palaaminen arkeen loman jälkeen. Minulle erityisen hankalaa aina juuri joululoman jälkeen. Yleensä takana on työntäyteinen syksy, ja parin viikon joululoma menee hujauksessa. Tammikuinen pimeys ja kylmyys ajavat sohvalle ja viltin alle.

Erityisen hankalaa arkeen siirtymisessä on se, kun ei ole juurikaan sellaisia pakollisia menoja vielä näin alkuvuodesta, ainoastaan iso kasa asioita, jotka pitäisi hoitaa kotoa käsin. Opinnäytetyön kirjoittelua, kevään töiden suunnittelua, viimeisten rästitöiden loppuunsaattamista ja aikataulujen lukkoonlyömisiä.

Unelmissani arkeen palaaminen olisi lajia lempeä hivuttautuminen töiden pariin, mutta mukavuudenhaluisena ihmisenä saan harvoin mitään aikaiseksi tuolla taktiikalla. Olen tehnyt nyt tehtävälistat jokaiselle päivälle, ja kun jokainen päivän homma on tehty, on aikaa hetkeksi vaikka kahvikupposelle, uusimmalle trendille ja karvaturrin kanssa hengailulle. Keskityn hoitamaan asian kerrallaan ja yritän olla ahdistumatta työvuoresta. Ehkä tämä siis tästä pikkuhiljaa.

kashmirmekko Arela