Monthly Archives: June 2015

paluu häätunnelmiin

En voi olla jakamatta näitä kuvia kuukauden takaa (asianomaisten luvalla tietenkin).

Harmaus ja pienet sadekuurot eivät latistaneet tunnelmaa missään vaiheessa, vaan päivä oli täynnä iloa ja lämpöä.

Morsiamen yksinkertaisen kaunis ja luonnollinen häätyyli oli mielestäni ihana ja täysin kantajansa näköinen, vähemmän on kyllä lähes aina enemmän, paitsi ehkä kukissa.

Tällaisia häitä voisi olla useamminkin, pääosassa ihanat kauniit nuoret ihmiset, yhdessäolo ja siitä nauttiminen.


Kuvat: Usva Torkki

luonnollista kesäsuojaa & arvonta

Kuluneen vuoden aikana kylppärin kaapissani on tapahtunut muutosta: entistä vähemmän synteettistä ja entistä enemmän luonnonmukaista kosmetiikkaa. Minulla on suhteellisen herkkä iho, joka reagoi herkästi vahvoihin aineisiin – olen saanut allergisia oireita jopa joistakin tiskiaineista. Luononkosmetiikka tuntuu sopivan minulle, ainakin ihonpuhdistustuotteissa, toki niitä “tavallisiakin” purtiloita löytyy vielä kaapista ja on käytössäkin. Nyt reissuun lähtiessäni otin ensimmäistä kertaa testiin luomu-aurinkosuojat – Suomessa ei tänä keväänä vielä aurinkorasvoille ole ollut liikaa käyttöä, mutta täällä New Yorkissa tilanne on vähän toinen (tähän saakka +25-30 ja aurinkoa joka päivä).

Innostuin itse aikoinaan luonnonkosmetiikasta, kun sain sitä testiin ja huomasin tuotteet toimiviksi. Siksipä ajattelin, että lahjoittaa jollekin teistä arvonnan kautta kesäinen kosmetiikkapakkaus – ehkä voittajakin hurahtaa luonnonkosmetiikkaan? Osallistua saa vaikka olisikin jo hurahtanut, pieni täydennys kylppärinkaappiin ei varmaan haittaa.

Tämä kesäinen paketti sisältää monipuolisen suojauksen auringolta:

Biosoliksen aurinkosuojat kasvoille ja vartalolle 30-suojakertoimella sekä after sunin. Biosoliksen tuotteet koostuvat vain kasviainesosista, luomutuotetuista kasviöljyistä ja luonnonmineraaleista. Kaikki tuotteet sisältävät paljon hoitavaa Aloe veraa ja sopivat kaikille ihotyypeille, koko perheen käyttöön.

Less is More Lindengloss Spray antaa kilven hiuksille aurinkoa vastaan. Tämä suihke suojaa hiuksia uv-säteilyltä, haaroittumiselta ja kuivumiselta ja antaa hiuksille luonnollista kiiltoa.

Myös huulet tarvitsevat aurinkosuojan – tähän tarkoitukseen sopii hyvin Hurraw! Sun balm huulivoide, joka sisältää SPF 15 suojakertoimen.

Extrana vielä  Flow kosmetiikan raikas piparminttusaippua, joka rauhoittaa ärtynyttä tai auringonpolttamaa ihoa.

Arvontaohjeet:

  • Jätä kommenttisi tähän postaukseen: millaisia kokemuksia sinulla on luonnonkosmetiikasta? 
  • Liitä kommenttiisi sähköpostiosoitteesi
  • Arvonta päättyy ke 17.6. klo 21.00 – voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja blogissa. Jos en saa voittajalta vastausta kahden päivän sisällä, arvon uuden voittajan.
  • Onnea arvontaan!

Arvonnan tuotteet saatu blogin kautta.

New York, New York

En oikein muista, kuinka kauan olen haaveillut pääsystä New Yorkiin – aina esteeksi on tullut joko aika tai raha. Päätin, että lähden nyciin kun valmistun, ja täällä nyt ollaan, ensikertalaisena. Ensimmäinen päivä kului pääosin ihmettelyyn ja jetlagista selviytymiseen, enkä malta nyt odottaa että pääsen tutustumaan tähän kaupunkiin.

Täällä ei malttaisi millään pysyä tietokoneen ääressä, joten varsinaisia matkapostauksia voi odottaa vasta reissun päätyttyä. Instagram päivittyy aktiivisemmin ja lisäksi olen ajastanut tännekin muutaman postauksen iloksenne. See ya!