Monthly Archives: February 2016

Kohti kevättä

Tänään oli se päivä, kun ensimmäistä kertaa tänä vuonna mietin tulevaa kevättä, uutta sesonkia, kevätvaatteita-ja asusteita. Auringonpaiste sen kai teki. Vaatekaapin villapaitakasa tuntui tunkkaseilta, halusin kaivaa kevyet silkkipaidat esiin. En ole pitkään aikaan ostanut tai edes haaveillut ostavani mitään, mutta tänään huomasin haaveilevani monista uusista ihanista asioista, kuten Célinen aurinkolaseista tai Chloén Drew Bagista, vaikka toisaalta olen aina ollut niin lahjakas hukkaamaan tai rikkomaan asusteita, ettei minun kannattaisi varmaan laittaa niihin kovin paljoa rahaa.

Kun aurinko tulee taas esiin oltuan pitkään piilossa ja kevät lähestyy, alan kaivata vaatekaappiini enemmän selkeyttä, yksinkertaisuutta ja raikkautta. En siis vielä tässä vaiheessa rakastu pastelliväreihin tai kukkakuoseihin, niiden aika on hiukan myöhemmin. Klassinen raitapaita ehkä farkkujen tai silkkihousujen kera, kauniit teräväkärkiset nilkkurit tai avokkaat, aurinkolasit ja suosikkituoksu – simple as that.

raitapaita Samuji / nilkkurit Acne Studios / avokkaat h&m / aurinkolasit Monki

Hyvästi harmaus

En yleensä innostu kamalasti vaaleanpunaisesta ystävänpäiväsälästä, mutta harvinaisen väsyttävän ja rankan, kuusipäiväisen työviikon jälkeen iso kimppu vaaleanpunaisia ruusuja todella ilahdutti. Pieni ripaus pinkkiä keskellä loskaa ja harmautta tuli jotenkin tarpeeseen. Ihmettelen, miksi ostan ruusuja niin harvoin, se on kuitenkin todella kaunis kukka. Ehkä se on jotenkin vähän liiankin uljas ja hieno omaan tyyliini, kun olen enemmän tällainen luonnonlapsi kukkien suhteen.

Kulunut viikko oli tosiaan jotenkin hankala ja tahmea, mutta onneksi se on nyt takanapäin. En tiedä olivatko planeetat väärässä asennossa, vai johtuiko kaikki vaan tuosta kamalasta säästä, mutta jotenkin mikään ei toiminut eikä mikään inspiroinut. Pienet vastoinkäymiset, kuten sateessa kävely kun bussi ei tullut ja rikkinäiset liukuportaat joiden kiipeäminen on älyttömän raskasta, tuntuivat suurilta ja välillä jopa ylitsepääsemättömiltä. Tiedättekö sen tunteen, kun jotenkin kaikki on hirveän hankalaa, mutta et oikein osaa sanoa mikä tökkii tai miksi?

Eilinen auringonpaiste toi kuitenkin ihanasti lohtua harmaaseen viikkoon ja tänään ruusukimpun lisäksi piristivät herkullinen aamiaisbrunssi oman rakkaan kanssa ja ystävien spontaani kyläily. Vaikka loskasäät näyttävät jatkuvan, niin ehkä tämä sisäinen harmaus väistyy ja huomenna alkaa parempi ja valoisampi viikko.

ps. ihanaa ystävänpäivän iltaa!

Suolaisen ja makean ihana liitto

sweet'n salty cookies

Tulevana sunnuntaina vietetään ystävänpäivää. En ole suunnitellut päivälle mitään erityistä, mutta olisi ihanaa vähintäänkin kutsua ystävä tai parikin kylään kahville, tarjota jotain hyvää ja höpötellä tärkeistä asioista. Usein kun saan leipomisinspiraation, ajattelen ensimmäiseksi kenet kutsuisin kylään leipomuksiani syömään. llo onnistuneesta herkusta on aina moninkertainen, jos sen saa jakaa ystävän kanssa.

Leivoin näitä sweet’n’salty-suklaahippukeksejä yhtenä kauniina perjantai-iltana, kun sain kutsun naapuriin. Kannoin uunituoreet keksit lautasliinan alla sisäpihan läpi toiseen rappuun ja keksit saivat ilahtuneen vastaanoton. Koska tein keksejä ison satsin, pakastin loput vierasvaraksi yllätyskyläilijöitä ajatellen. Vaan kuinkas sitten kävikään? Pari viikkoa on kulunut, ja keksipurkin pohjalla on enää muutama jäljellä.. Suolaisen ja makean liitto on vain liian koukuttava!

Keksien alkuperäisen ohjeen löysin Urbaani Vegenda-blogista, joka vaikuttaa oikein lupaavalta uudelta vegaanileivontaan keskittyneeltä blogilta. Ohjeessa mitat on ilmoitettu grammoina ja cuppeina, ja otin oikeudekseni muunnella ja pyöristellä mittoja niin, että leivonta onnistui ilman keittiövaakaa – jos siis haluat supertarkat mitat, tsekkaa alkuperäinen resepti. Mitään terveysruokaa nämä eivät ole, mutta ketäpä yksi suklaakeksi hyvän kahvin ja seuran kanssa nautittuna vahingoittaisi?

Sweet’n’ salty cookies (vegaaninen)

noin 24 isoa keksiä

150 g margariinia
2,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
1 tl aitoa vaniljajauhetta
1 dl soijamaitoa
1 dl rypsiöljyä
7,5 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2,5 dl kaurahiutaleita
200 g tummaa suklaata
sormisuolaa

Vatkaa margariinia ja sokeria muutaman minuutin ajan, kunnes seos on kuohkeaa. Lisää öljy ja soijamaito. Yhdistä kaikki kuivat aineet ja suklaa keskenään, ja lisää ne margariiniseokseen. Sekoita taikinaksi.

Muotoile taikinasta n. 24 keksikiekkoa ja levitä kiekot pellille (meillä oli niin pieni uuni, että jouduin paistamaan keksit kahdessa osassa, taikina leviää aika paljon uunissa.) Paista keksejä 175-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia, keksit ovat valmiina rapeita reunoilta mutta pehmeitä keskeltä. Ripottele sormisuolaa heti uunituoreiden keksien päälle.