Monthly Archives: November 2019

Minun värini: vihreä

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila ja Asennemedia

Vihdoinkin yksi pitkäaikainen haaveeni, kokovihreä makuuhuone, on käynyt toteen. Makuuhuone maalattiin toki vihreällä sävyllä jo keväällä, mutta pitkään makkarin yleisolemusta rumensivat valkoiset vaatekaapin ovet metallinvärisillä kahvoillaan(ennen-kuvan voi käydä kurkkaamassa Instagram storyn puolelta tänään!)Olin ajatellut alunperin tuunata ja maalata ovet itse, mutta jossain vaiheessa tajusin, että maalipurkki odottaa kaapin nurkassa vielä vuodenkin päästä, ellen tilaa ammattilaista hoitamana työtä puolestani. Ja niinpä pari viikkoa sitten työpäiväni aikana kaapit olivat vaihtaneet väriä – minun tehtäväkseni jäi vain uusien vetimien kiinnitys. Nyt makuuhuoneeni on täydellisen harmoninen, kaappeja myöten.


Miksi juuri vihreä?

Vihreä on jo pitkään ollut lempivärini sisustuksessa. Se on luonnon ja terveyden väri. Se edustaa harmoniaa, uudistusta ja tasapainoa ja sen sanotaan myös lisäävän levollisuutta. Vihreän uskotaan myös lisäävän luovaa ajattelua ja keskittymiskykyä. Itse koen vihreän rauhoittavan ja luovan puhdasta, luonnollista tunnelmaa. Voisi luulla, että tummahko sävy pienentää pientä huonetta, mutta itseasiassa valkoisilla seinillä tuo huone näytti paljon pienemmältä kuin nyt, vihreä sävy tuo syvyyttä ja lämpöä pieneenkin tilaan. Nyt makuuhuoneeni on ihana pieni pesä, levollisuuden ja tasapainon tyyssija, jossa on helppo nukkua hyvin.

Vihreä tuo luonnon kaupunkikotiini. Se muistuttaa juuristani ja kertoo rakkaudestani kaikkea luonnossa kasvavaa kohtaan.

Mielestäni makuuhuoneeseeni on löytynyt tähän kotiin täydellinen harmahtavan vihreä sävy, Tikkurilan V444. Luonnonvalo saa sävystä parhaat puolet esille, oli päivä sitten kirkas ja aurinkoinen tai harmaan, kuten näitä kuvia ottaessani. Blogiania pidempään lukeneet tietävät, että mieltymys vihreisiin seiniin ei ole mikään uusi innostus: aiemmin olen maalannut seiniä mm. Nefriitillä ja vähän  tummemmalla Syvänteellä. En osaa enää kuvitella, että minulla olisi koti, jossa ei olisi vihreää seinää.

Jos olet kiinnostunut uudistamaan vanhat kaapinovesi, et tarvitse hommaan välttämättä ammattilaista, vaan työn voi hoitaa kuka tahansa kotimaalarikin. Kaapinoveni eivät olleet puuta, vaan maalattua MDF-levyä, ja siksi niitä tuunatessa on hyvä muistaa muutama asia. Oma kaapistoni maalaus toteutettiin seuraavanlaisesti:

1. Ensiksi poistettiin vanhat vetimet. Koska vanhoissa vetimissä oli kaksi kiinnityskohta ja uusissa vain yksi, toinen rei’istä kitattiin umpeen. Tähän tarvitsee siis kalustekittiä, lastan ja hienoa hiomapaperia.

2. Kaapin ovet voi maalata paikoillaan tai irrottaa ovista maalauksen ajaksi. Jos ovet maalataan paikoillaan, täytyy ympäristö suojata hyvin ja kaapit on hyvä tyhjentää varmuuden vuoksi.

3. Ennen varsinaista maalaamista ovet voi maalata Otex akva-tartuntapohjamaalilla. Se auttaa aikaansaamaan pysyvämmän lopputuloksen.

4. Lopuksi ovet maalattiin kahteen kertaan Helmi kalustemaalilla.

Mikä väri kertoo sinun tarinasi? Jaa instagramissa kuvasi tageilla #tarinaniväri ja #tikkurila_suomi, ja voit voittaa seinän maalauksen valitsemallasi Tunne Väri-sävyllä! Lisätietoja kilpailusta löydät täältä.

Isä

Tänään on isänpäivä, joten halusin omistaa pienen kirjoituksen maailman parhaalle isälle, eli sille omalleni.

Meidän perheessä isä herätti aina  aamulla kouluun ja keitti kaurapuuron, joka yleensä jumittui kattilaan niin, että sitä piti leikata haarukalla ja veitsellä. Nykyisin kotona ei tarjoilla enää kaurapuuroa, mutta aina kotona käydessäni aamut alkavat iskän keittämällä cappucinolla. Kahvin äärellä juttelemme yleensä musiikista, puutarhahoidosta tai muista elämän tärkeistä asioista. Emme ole aina kaikesta samaa mieltä, mutta ymmärrämme silti aina molempien näkemykset. Isäni kanssa voi olla melkein mahdotonta ajautua riitoihin, sillä hän on ehkä lempein ja kärsivällisin ihminen, mitä tiedän.

Mun isä on iskä 13 lapselle ja pappa melkein 40 lastenlapselle. Voisi kuvitella, että kun jälkikasvua on näin suuri joukko, ei yksilöitä ehdi juurikaan huomioimaan. Silti mulla on sellainen olo, että isällä on aina aikaa, jos tarvitsen apua. Tänä syksynä olen ollut kiitollinen isälle mm. puutarhamökin hajonneen putken korjaamisesta ja siitä, että mun tori.fi:stä hankittu vanha ruokapöytä ei enää lonksu. Isä on sellainen monitoimimies, joka osaa korjata itse lähes kaiken, eikä mielellään osta mitään sellaista kaupasta, minkä voi tehdä itse.

Olen isältä oppinut sen, että minusta voi tulla mitä vaan, jos vain haluan tarpeeksi ja olen valmis tekemään sen eteen töitä. Kun olin kuoromusiikkiin hurahtanut lukioikäinen, isäni ehdotti että voisin alkaa kuoronjohtajaksi. Mielestäni ajatus oli naurettava, sillä en nähnyt mitenkään mahdollisena että MINÄ voisin tehdä sitä työkseni. Nuorena melkeinpä vieroksuin isäni optimistisuutta ja ihmettelin usein hänen intoaan tarttua jopa mahdottomalta vaikuttaviin haasteisiin, epäonnistumisia pelkäämättä. Nykyisin ymmärrän, miten arvokas tuo ominaisuus onkaan – jos haluaa saada elämässään jotain aikaiseksi, hyvin usein kannattaa vaan tarttua toimeen.

Emme välimatkan vuoksi näe toisiamme kovin usein, eikä tapoihimme kuulu soitella kuulumisia päivittäin tai edes viikottain – soitamme vain silloin, jos on oikeasti jotain asiaa. Sen sijaan iskä reagoi usein instastoryihini emojeilla, mikä on aika sympaattista.

Kiitos isä. Ihanaa isänpäivää!

(ps. kuvassa isän sylissä en ole minä, vaan siskoni!)