Yearly Archives: 2019

KAKSION REMONTTI, OSA 1: seinät alas

koti ja sisustus, remontti,

Viikon paras uutinen: uuden kotini remontti alkoi vihdoin! 

Ensin odottelin kaksi kuukautta asunnon vapautumista. Sitten odottelin remppalupaa isännöitsijältä (se hoitui kyllä meidän taloyhtiössä varsin nopeasti!), sitten asbestinäytteen tuloksia, kunnes tällä viikolla alkoivat vihdoin remonttityöt. Ette tiedä miten onnellinen olin, kun eilen käväisin asunnolla ja huomasin, että purkutyöt olivat lähteneet jo ihan vauhdilla käyntiin. Esittelin eilen ystävälleni tuota ylläolevaa kuvaa ihan sydämet silmillä, ja hän ei ihan ymmärtänyt että miksi tuo hyvin keskeneräinen näky sai minut niin innostuneeksi.

Ennen / jälkeen-kuva sen selventää: kuvat on otettu samasta kohdasta, ottohetkien välillä on pari viikkoa. Asunnosta on nyt poistettu keittiön ja olohuoneen välinen seinä ja lisäksi beige laattalattia, laminaatit, muovimatot ja epäkäytännölliset eteisen kaapistot on purettu. Kun astuin asuntoon, sinne suorastaan tulvi valoa. Aiempi ahdas eteinen oli muuttunut tilavaksi ja keittiön seinän poistamisen vuoksi kulmahuoneiston paras puoli, kahdesta suunnasta tuleva luonnonvalo pääsee paremmin oikeuksiinsa.

Pohjakuvasta näkee hyvin, mitä asunnosta on nyt poistettu. Olen kuullut monesta suunnasta, että avokeittiöiden trendi on ohi ja myyjille jäävät käsiin ne asunnot, joista erillinen keittiö on yhdistetty olohuoneeseen. Omasta mielestäni tässä kodissa keittiön muuttaminen avokeittiöksi oli paras vaihtoehto: Nyt keittiöön saadaan enemmän tilaa ja pieneen asuntoon tulee paljon lisää valoa ja tilantuntua. Aiemmassa keittiössä vastakkaisten kaapistojen välillä oli alle metri tilaa, suositus olisi vähintään 120cm. Liesi oli myös hankalassa paikassa ikkunoiden edessä, eikä keittiön ikkunaa saanut kokonaan avattua.

Kun tein tarjouksen remontoitavasta asunnosta, oli minulle hyvin pian selvää, että tulisin teettämään remontin ammattilaisella. Haaveilin kyllä ensiksi siitä, miten viettäisin iltoja ja viikonloppuja asunnollani maalisuti tai vasara kädessä, mutta heräsin aika nopeasti elämäni realiteetteihin: minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa tai osaamista tehdä remonttia itse. Osaan kyllä maalata, tapetoida, asentaa keittiökaappeja ja ehkä jopa purkaa seinänkin, mutta kokonaisuus olisi kuitenkin minulle yksin liian iso pala. Vaikka remontin teettäminen maksaa hunajaa ja vie käytännössä kaikki rahani, niin toisaalta voin nyt hyvillä mielin jättää asunnon ammattilaisten käsiin ja päästä itse sitten nauttimaan lopputuloksista.

Tänään asunnossa pääsee sähköasentaja hommiin, ensi viikolla alkavat maalaustyöt ja sitten tuleekin jo uusi lattia! Asiat tapahtuvat nyt niin vauhdilla, etten meinaa pysyä housuissani. Keittiötilauskin on jo tehty ja näillä näkymin remontti on täysin valmis huhtikuun lopulla. Lupaan pyynnöstänne jakaa tänne kaikki vaiheet – tervetuloa remonttipäiväkirjani pariin!

Merensininen

inspiration, koti ja sisustus, pohdintaa, suomalainen design, yhteistyö, , ,

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

iittala merensininen

Viime perjantaina yli miljoona nuorta 120 maassa osallistui ilmastolakkoon. Lapset ja nuoret vaativat parempaa ilmastopolitiikkaa ja vetosivat päättäjiin, jotta he vihdoin ryhtyisivät toimiin ilmastonmuuton hidastamiseksi. Ihailen suuresti nykynuoria – tuntuu että he ovat älyttömän valveutuneita, fiksuja ja uskaltavat myös tarpeen tullen ottaa kantaa. On myös helppo ymmärtää nimenomaan lasten ja nuorten huoli ilmastonmuutokseen liittyen, sillä heidän tulevaisuuttahan se eniten uhkaa. Olisi mahtavaa nähdä, että päättäjät ottaisivat nyt oikeasti kansalaisten huolen tosissaan.

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut iso asennemuutos. Vaikka ilmastonmuutoksesta on puhuttu pitkään, ei siitä ole koskaan aiemmin puhuttu näin paljon ja näin tosissaan. Omassa elämässänikin on tapahtunut muutoksia ja tuntuu ettei vanhaan ajattelumalliin enää ole paluuta. Mietin ympäristöä lähes kaikissa valinnoissani ja yritän tasapainoilla elämän ja töiden vaatimusten sekä vastuullisten tekojen suhteen. Samaan aikaan yritän olla ahdistumatta uhkakuvista ja siitä, mikä meitä mahdollisesti tulevaisuudessa odottaa.

Muslan Kirsikka kirjoitti mielestäni ihanasti siitä, miten epätoivoon vaipumisen sijaan pitäisi miettiä sitä mitä kaikkea ihanaa ympäristöystävällisillä valinnoilla voi saavuttaa. Kaikkea ihanaa on niin paljon! Olen monta kertaa aiemminkin puhunut siitä, miten sen sijaan että ajattelisin luopuvani jostain, mietin mitä kaikkea voin saada. Mitkä kaikki mahtavat asiat elämässäni ovat sellaisia, jotka kuluttavat luonnonvarojamme joko hyvin vähän tai jopa tekevät hyvää ympäristöllemme. Miettikää miten monia asioita voi harrastaa edelleen mielin määrin ilman huonoa omatuntoa: lukemista, musiikkia, retkeilyä luonnossa, mökkeilyä, (kasvisruoka)kokkailua..

Esimerkiksi tällä hetkellä iloitsen älyttömän paljon tulevasta kesästä, jolloin aion viettää mahdollisimman paljon aikaa puutarhapalstallani ja haluaisin myös tietysti viljellä kasviksia. Istutin viime syksynä palstalleni yhden puun ja kaksi pensasta, ja tänä vuonna haluaisin istuttaa vähintääns saman verran lisää! Odotan puutarhakesää niin kovasti, etten osaa edes haaveilla kesälomamatkoista ulkomaille. Meidän mökki on pieni, siellä ole mitään lämmitystä ja matkatkin sinne taittuvat ratikalla tai pyörällä, joten harrastukseni ei rasita liiaksi luontoa, vaan päinvastoin. Puutarhakautta odotellessa keskityn hoitamaan sisäkasveja ja kukkia kotonani.

Mielestäni on mahtavaa, että nykyisin yhä useammat yrityksetkin suunnittelevat toimintaansa vastuullisuus edellä. Itse haluan uskoa siihen, että bisnestä voi tehdä myös ympäristön kannalta kestävin keinoin.

Näissä kuvissa on esillä Iittala vuoden 2019 lasiväri, merensininen. Väri on saanut inspiraationsa pohjoisen meristä ja sen moninaisuudesta. Meri on itselleni rakas ja läheinen elementti: olenhan asunut koko elämäni aina meren vieressä. Lapsuudessani totuin heittämään talviturkin pois aina meressä, järvenrantaan oli paljon pidempi matka. Vietimme kesät pienessä saaressa ihan kotikuntamme vieressä ja talvisin luistelimme tai hiihdimme usein meren jäällä. Kotikyläni Oulunsalo on noussut merestä: joskus 9000 vuotta sitten kotini paikalla oli pelkkää merta. Tuntuu surulliselta, että ihmisen toiminnan seurauksena meidän Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Meidän valintojen vuoksi luontoa tuhoutuu joka päivä vähän lisää. Sen ei pitäisi olla niin.

Iittala lahjoittaa jokaisesta vuoden 2019 aikana Suomessa myydyn merensinisen esineen myyntihinnasta 2,5 % Suomen WWF:lle arktisen alueen suojeluun. Arktisen alueen luonto on monimuotoista ja vaihtelevaa ja alueella asuu lukuisia harvinaisia lajeja. Lämpötilat kohoavat arktisella alueella kaksi kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, ja huomattava osa arktisen alueen ympärivuotisesta jääpeitteestä on jo hävinnyt. Lämpenemisellä on negatiivisia vaikutuksia paitsi arktisen alueen myös koko maapallon ekosysteemeihin ja elämään.

Miten sinun suhtautumisesi ympäristöön ja vastuullisuuteen on muuttunut viimeisen vuoden aikana?

Merensiniset lasituotteet löytyvät Iittalan verkkokaupasta.

Tasa-arvo ei ole mennyt liian pitkälle

pohdintaa,


Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Aina välillä kuulee sanottavan, että miten meillä Suomessa tasa-arvoasiat ovat jo ihan kunnossa ja feministit vouhkaavat turhaan metoosta ja palkkaeroista. On totta, että meillä on monet asiat hyvin, kiitos juuri Canthin ja monien muiden uranuurtajien, jotka ovat  tehneet töitä tasa-arvon eteen. Silti ei voi hyvällä tahdollakaan väittää, että täällä asiat olisivat vielä kunnossa. Minna Canthin syntymästä on kulunut 175 vuotta, mutta palkkatasa-arvoa ei ole vieläkään saavutettu.

Osallistuin naistenpäivänä erääseen FB-ryhmän keskusteluun, jossa ruodittiin Aamulehden pääkirjoitusta ja erityisesti yhtä kohtaa siitä:

“UN Womenin mukaan naisilla on maailmanlaajuisesti vaikeuksia edetä johtotehtäviin tai saada samantasoista palkkaa kuin miehet. Naiset saavat vain kymmenesosan maailman palkkatuloista, vaikka tekevät kaksi kolmasosaa työtunneista.”

Ryhmässä kaikki jäsenet olivat naisia ja siksi järkytyin kun moni oli kommentoinut uutista niin, että naiset valitsevat alansa väärin ja miten naisilta puuttuu miesten tapaan täysin kunnianhimo uralla etenemiseen. Että on oikeastaan naisten oma vika, kun hakeutuvat matalapalkkaisille aloille ja miten naisten selittely siitä, että miten yhteiskunnan asenteet vaikuttavat paljon alanvalintaan, suorastaan ärsyttää. Ryhmässä moni nainen tuntui oikeasti olevan sitä mieltä, että palkkauksen epätasa-arvo on naisten omaa syytä. Mitäs valitsevat alansa väärin ja ovat kunnianhimottomia luusereita.


Kun olin lukioikäinen, olin hurahtanut kuoromusiikkiin. Lauloin kolmessa kuorossa ja kävin musiikkilukion tarjoamilla kuoronjohtotunneilla. Siihen aikaan en kuitenkaan ajatellut, että lähtisin koskaan opiskelemaan kuoronjohtoa, sillä mielestäni en naisena olisi voinut koskaan olla hyvä ja karismaattinen kuoronjohtaja. Vain miehillä oli mielestäni sopivat edellytykset menestyvän kuoronjohtajan työhön. Mietin usein jopa, että olisinpa mies, kun moni asia olisi niin paljon helpompaa.

Kukaan ei ollut koskaan (ainakaan muistaakseni) sanonut minulle, että naiset eivät sovi kuoronjohtajaksi. Päinvastoin, muistan väitelleeni asiasta muusikkoisäni kanssa, jonka mielestä ei ollut mitään estettä naiselle olla huippujohtaja. Mutta minun ympärilläni kaikkien hyvien kuorojen johtajat olivat miehiä ja tuntui että siellä kuoronjohtokurssillakin poikaopiskelijat otettiin ehkä enemmän tosissaan kuin meidät tytöt. Naiset johtivat korkeintaan lapsikuoroja tai vetivät musiikkileikkikoulua. Perinteisesti muutenkin kapellimestarin tai kuoronjohtajan työ on nähty miesten työnä, ja vielä viisi vuotta sitten arvostettu kapellimestari Jorma Panula sanoi haastattelussaan naiskapellimestareista, että “kyllähän ne voi yrittää”  ja että miksi naisia tulee alalle, “kun miehiäkin on.”

Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin kuoronjohtajaksi, mutten ihan perinteistä kautta. Lähdin alunperin opiskelemaan musiikkikasvatusta, koska opettajahan oli naiselle sopiva ammatti. Päätöksestäni voin tietysti periaatteessa syyttää vain itseäni, ei kukaan minua pakottanut mihinkään ja nyt jälkikäteen olen kiitollinen matkastani. En koe että minun tarvitsisi jauhaa tasa-arvoasioista siksi, että itse aikoinani koin, että ympäröivän yhteiskunnan ilmapiiri vaikutti aikoinaan päätökseeni. Koen, että minun täytyy jauhaa tasa-arvoasioista siksi, ettei tulevaisuudessa yhdenkään tytön tarvitsi miettiä ikinä, että olisivatpa ne poikia, jotta elämä olisi helpompaa.

Tasa-arvo ei ole valmis. Puhutaan hiihdosta ja naishiihdosta, muusikoista ja naismuusikoista. Naisen euro on vähemmän kuin miehen euro. Naiset ovat lähisuhdeväkivallassa paljon useammin uhrina. Lista epäkohdista on pitkä, ja epätasa-arvoasioissa pelkästään nainen ei ole kärsijänä, vaan myös muunsukupuoliset ja miehet: kapeat sukupuoliroolit haittaavat kaikkia. Siksi minäkin kirjoitan tästä, vaikka tuntuu etten tiedä tai ymmärrä asiasta tarpeeksi. Minna Canthin jalanjäljissä tasa-arvon eteen pitää tehdä yhdessä töitä tänään ja tulevaisuudessakin.