category: Baby

Synnytyskertomus

28.09.2023BabyViena

Heinäkuussa meille syntyi pieni ihme, suloinen tummatukkainen vauva. Synnytyksestä on nyt kulunut jo yli kymmenen viikkoa ja tätä tekstiä kirjoittaessani on varhainen aamuyö: muu perhe nukkuu, mutta minä valvon. Siispä kirjoitan nyt muistaessani tänään, vauvan päivänä, ylös synnytyskertomukseni – miten kaikki meni ja miten pieni tiitiäinen tuli tähän maailmaan.

–

Voin loppuraskaudesta tosi hyvin ja meillä oli kaikenlaista ohjelmaa vielä ihan viimeisilläkin raskausviikoillakin. Viikkoa ennen laskettua aikaa pohdimme, että koska synnytykseen voi kestää vielä kolmekin viikkoa, niin parempi suunnitella kaikenlaista kivaa pientä tekemistä kuin odotella kotona peukaloita pyöritellen: menoja voi sitten perua, jos tuleekin lähtö synnyttämään. Kävimme konsertissa, siskon syntymäpäivillä ja kutsuimme ystävät meille viettämään pizzailtaa. Oloni oli täysin normaali ja olin henkisesti täysin valmistautunut siihen, että raskaus menee yli ajan. En tuntenut kehossani mitään lähestyvän synnytyksen merkkejä tai oireita.

Seuraavana päivänä sen pizzaillan jälkeen heräsin varhain aamuyöstä. Siinä ei ollut oikeastana mitään erikoista, koska läpi raskauden heräsin aina neljän-viiden aikaan, kunnes nukahdin taas parin tunnin päästä uudelleen. Tällä kertaa oloni oli kuitenkin jotenkin erikoisen levoton, enkä osannut mennä nukkumaan: sen sijaan pompin jumppapallolla ja viimeistelin samalla aiemmin aloittamaani virkkaustyötä, pientä vauvan lelua. Aamuseiskalta kävin vessassa ja asiani suoritettuani ihmettelin, kun jotain ylimääräistä tuntui lorahtavan vielä pönttöön. Ei tämä nyt varmaan ainakaan lapsivettä ole, ajattelin. Olin lukenut “paperitestistä”, jossa ohjeistetaan laittamaan terveyssiteen päälle vessapaperia jos epäilee lapsiveden menneen: jos paperi kastuu märäksi, on kyseessä todennäköisesti lapsivesi. Valkovuoto on sen sijaan vetisenäkin limaisempaa, eikä yleensä imeydy paperiin. Mulla ei ollut kotona yhtäkään terveyssidettä, mutta tungin vessapaperia pöksyihini ja ajattelin yrittää nukkumista vielä hetken.

Heräsin uudelleen ysin aikoihin ja paperit housuissa olivat vähän kastuneet. Vessakäynnin yhteydessä tajusin limatulpan myös irronneen. Hetken epäröityäni mietin, että ehkä nyt voin herättää Johanneksen, vaikka en olekaan varma mistä on kyse. Laskettuun aikaan oli yksi päivä ja olin vähän epäuskoinen sen suhteen, että nyt olisi oikeasti tosi kyseessä. Johannes sen sijaan alkoi heti pakata tavaroita ja patistella mua soittamaan synnytyssairaalaan – minä taas halusin odotella vielä hetken ja seurailla tilannetta. Jälkikäteen vähän huvittaa se, että mua ei tuossa vaiheessa jännittänyt ollenkaan lähestyvä synnytys, vaan pelkäsin enemmänkin sitä, että menisimme laitokselle turhaan kuormittamaan henkilökuntaa ja aiheuttamaan vaivaa, jos kyseessä ei olisikaan lapsiveden meno. Lopulta pienen painostuksen jälkeen soitin kuitenkin Espoon sairaalaan ja he kehottivat meitä tulemaan lapsivesitestiin, jotta asiaan saataisiin varmuus. Siispä kevyen aamupalan jälkeen lähdimme jännittyneinä ajamaan kohti sairaalaa.

Sairaalassa testit osoittivat epäilyt todeksi: lapsivesi oli alkanut tihkumaan. Meidän lapsi siis syntyisi siis pian! Mitään muita merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ollut näkyvillä, joten lähdimme kotiin ja saimme ohjeeksi tulla takaisin viimeistään seuraavana aamuna, ellei synnytys käynnistyisi kunnolla ennen sitä. Kotimatkalla kävimme hakemassa TENS-laitteen vuokralle ja söimme idyllisesti hesessä. Kotona katselimme sarjaa, teimme pizzaa ja kävimme kävelyllä – molempien olo oli aika levoton ja odottava, mutta mitään ei alkanut tapahtua. En ollut päivän aikana tuntenut juurikaan vauvan liikkeitä, joten illalla suihkussa käytyäni, ennen nukkumaan menoa aloin tehdä liikelaskentaa. Kun monen mehulasillisen ja kahden tunninkaan kyljellään pötköttelyn jälkeen en saanut tulokseksi kuin muutaman epämääräisen liikkeen, olin jo ihan itku kurkussa ja täysin varma, että vauvalla ei nyt olekaan kaikki hyvin. Soitimme synnytyssairaalaan ja he kehottivat tulemaan paikalle, vaikka taas mua hävetti hirveästi, että varmasti nyt mennä turhaan vaivaamaan heitä. Pelko vauvan voinnista oli kuitenkin tässä vaiheessa suurempi. Ajoimme sairaalaan ja tällä kertaa otimme sairaalakassin kaikki muut tavarat mukaan: ehkä nyt ei enää tultaisi kotiin ennen vauvan syntymää. Sairaalassa join ananasmehua ja pääsin käyrille, ja tällä kertaa sain liikelaskennan täyteen. Kello oli kolme yöllä kun olimme valmiita ja meitä ei enää lähettty kotiin, koska synnytys olisi kuitenkin tarkoitus käynnistää aamulla. Nukuimme muutaman tunnin, ja aamulla kätilö tuli moikkaamaan ja kertoi meille synnytyksen käynnistämisestä: ensiksi mulle asennettaisiin ballonki ja sen jälkeen synnytystä vauhditettaisiin tarpeen tullen oksitosiinilla. Hän kehotti varautumaan siihen, että hommassa voi kestää ja vauva syntyisi ehkä parin-kolmen päivän päästä. Me naureskeltiin Johanneksen kanssa että olisihan se ollut vähän liian täsmällistä, jos lapsi olisi syntynyt juuri laskettuna päivänä.

Ballongin asettamisen jälkeen supistukset käynnistyivät aika pian, aluksi aika kevyesti. Lähdimme kätilön kehotuksesta ulos kävelylle: ulkona oli mielettömän kaunis ja lämmin ilma, kävelimme sairaalan pienessä puistossa ja otin supistuksia vastaan puuhun tai puistonpenkkiin nojaten. Supistusten voimistuessa otimme TENS-laitteen käyttöön ja siitä olikin alkuvaiheessa tosi paljon hyötyä, samoin kuin muistakin meidän etukäteen harjoittelemista kivunlievityskeinoista: synnytyslaulu, jumppapallo, kuuma suihku ja selän hieronta helpottivat kokoajan voimistuvaa kipua. Jossain vaiheessa sain panadolia suoraan suoneen, joka oli siinä hetkessä myös toimiva apu kipuihin. Olin päivittänyt synnytyksen vaiheita mun siskoille ja naureskelin heille, että ei tainnut ollakaan vielä kovin voimakasta kipua, jos panadol auttoi siihen näin hyvin. Toisaalta oli vaikea arvioida kivun astetta, kun supistuksien aiheuttama kipu oli ihan uusi kokemus. Vaikka mulla oli raskauden aikana jonkun verran harjoitussupistuksia, ne olivat ihan erin tuntuisia kuin nämä oikeat supistukset.

Ballonki irrotettiin noin 7-8h asettamisen jälkeen, ja olin siinä vaiheessa 3-4 senttiä auki ja sain oksitosiinitipan ja samalla myös saimme uuden kätilön. Aika pian tipan laittamisen jälkeen supistukset alkoivat voimistua ja muuttua todella paljon kivuliaammaksi. Parin tunnin päästä olin jo ihan tuskainen enkä voinut keskittyä enää mihinkään – TENS-laitteesta, hieronnasta ja jumppapallosta ei ollut enää mitään apua kivun vastaanottamisessa. Olin ihan varma, että synnytys on nyt lähtenyt ihan kunnolla käyntiin ja oli hirvittävä järkytys, kun kätilö totesikin, että kohdunsuun tilanne on edelleen lähes sama, kuin ballongin irrottamisen jälkeen. Hän kysyi, haluaisinko nyt jotain kivunlievitystä, mutta ajattelin ettei epiduraali olisi hyvä vielä näin varhaisessa vaiheessa ja päätin kokeilla ilokaasua. Ilokaasu ei tuntunut mulla missään, sama kuin olisin vain hengitellyt mihin tahansa putkiloon ja olo alkoi olla todella tuskainen. Kätilö kysyi taas kivunlievityksestä, sanoi että voimme kokeilla kohdunkaulan puudutusta (parakervikaalipuudutusta) tai sitten voin saada myös epiduraalin jos haluan. Mua pelotti edelleen ottaa epiduraalia, pelkäsin että synnytys hidastuu ja kestää loputtomiin, jos otan epiduraalin “liian aikaisin”. Siispä mulle laitettiin se parakervikaalipuudutus, tosin täysin turhaan, sillä en tuntenut pienintäkään helpotusta kivuissa. Muistan parahtaneeni puudutusta laittavalle lääkärille, että “kuka hullu haluaa synnyttää vapaaehtoisesti” ja lääkäri yritti lohdutella, että palkinto olisi kyllä paras mahdollinen ja mä en osannut yhtään kuvitella mitään vauvaa tai ajatella palkintoa. Olin tässä vaiheessa ihan omissa tiloissani kivun kanssa ja kun epiduraalia ehdotettiin taas, suostuin ehdotukseen. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt ottaa se jo heti silloin ensimmäisellä kerralla, kun sitä tarjottiin.

Valitettavasti epiduraalin vaikutus alkoi mulla aika pitkällä viiveellä ja ns. laikukkaasti, eli oikea puoli alavatsalla ei puutunut lainkaan. Anestesialääkäri kutsuttiin paikalle korjaamaan tilannetta ja lopulta lääke alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa kunnolla ja minä vaivuin vihdoin uneen. Tuossa vaiheessa käynnistyksestä oli kulunut jo 15 tuntia ja parina edellisenä yönä unet olivat jääneet hyvin vajaiksi, joten olin ihan poikki.

Mun pelko synnytyksen hidastumisesta tai pysähtymisestä epiduraalin laiton jälkeen ei käynyt toteen vaan synnytys jatkui edelleen hyvään tahtiin. Yön aikana epiduraalia lisättiin pariin otteeseen ja sain nukuttua pieniä pätkiä, aluksi ihan sängyssä ja lopuksi jumppapallon päällä istuen, sänkyyn nojaillen. Aamulla vähän ennen kuutta kätilö totesi mun olevan 10cm auki ja kuulemma saisin alkaa ponnistaa, mutta en lääkkeen vuoksi tuntenut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta. Tunsin kuitenkin supistukset vaimeina, joten sen mukaan aloin ponnistaa. En oikein itse hiffannut ollenkaan että tässä nyt sitä oikeasti ponnistetaan, vaan ajattelin meidän harjoittelevan oikeaa synnytystä varten, ja en ehkä siksi antanut täyttä voimaa ponnistuksiin. Kun vauvan sykkeet alkoivat heitellä ja paikalle kutsuttiin lääkäri ja lisää henkilökuntaa, niin ymmärsin että nyt on tosi kyseessä ja laitoin ns. kaiken peliin. Lääkäri oli valmiina imukuppi kädessään, mutta lopulta sitä ei tarvittu vaan lopulta 35min kestäneen ponnistusvaiheen päätteeksi syntyi meidän pieni tummatukkainen tytär.

Vauvan syntymähetki oli hämmentävä. Lapsi nostettiin mun rinnalle ja samaan aikaan yhtäkkiä tapahtui paljon asioita: repeämästä virtasi verta, multa irtosi kanyyli, napanuorasta otettavan infektionäytteen otto epäonnistui ja jotain muutakin sähläystä siinä oli, en edes muista kaikkea. Meidän ympärillä pyöri yhtäkkiä neljä kätilöä tai hoitajaa, jokainen teki omaa tehtäväänsä ja me hyräilimme vauvalle Johanneksen kanssa samaa laulua jota olimme laulaneet hälle jo odotusaikana. Vaikka tilanne vaikutti vähän kaoottiselta, niin oma oloni oli varsin rauhallinen: epiduraali vaikutti edelleen sen verran, etten missään vaiheessa ollut tuntenut kovin suurta kipua ja vauvalla vaikutti olevan kaikki hyvin ja hän tuijotti meitä silmät sirrillään. Yllätyin, ettei hänen ensiparkaisunsa ollut mikään suuriääninen huuto, sellainen hento itku vain. Jossain vaiheessa kätilö auttoi vauvan mun rinnalle ja vauva alkoi heti imeä ja tilanne synnytyssalissa rauhoittua. Mun 2. asteen repeämä ommeltiin ja sen jälkeen jäimme saliin kolmisin, minä, Johannes ja vauva. Nytkö se jo tosiaan tapahtui, oliko tämä tässä?

Monet ihmiset kertovat synnytystarinoissaan, miten vauvan syntymähetki sai heidät liikuttumaan ja itkemään ja miten rakkauden tunteet vauvaa kohtaan syntyivät heti. Minä en muista tunteneeni aluksi mitään muuta kuin hämmennystä ja väsymystä, mutta kun vauva oli pesty ja punnittu ja annettu kapaloituna hiljaista tuutulaulua hyräilevän isänsä syliin, niin voimakas liikutuksen aalto pyyhälsi ylitseni: tässä me nyt ollaan, muina vanhempina ja nyt meillä on tuo pieni suloinen nyytti, josta meidän on huolehdittava parhaan taitomme mukaan. Tästä alkaisi uusi, ihmeellinen elämänvaihe.

Pääsimme synnytyksen jälkeen Jorvin sairaalaan perhepesään, kuten olimme toivoneetkin. Vauva joutui infektioseurantaan pitkittyneen lapsiveden menon vuoksi, mutta lopulta pääsimme kuitenkin kotiin jo seuraavana iltana vauvan syntymästä. Perhepesän turvallisessa kuplassa oli ihanaa, mutta ainakin meidän huone oli niin meluisa ja tuskaisen kuuma, että päätimme lähteä kuitenkin kotiin heti kun tilaisuus siihen tarjottiin. Mikään matka ei muuten ole koskaan tuntunut niin jännittävältä ja pelottavalta, kuin automatka sairaalalta kotiin pienen vauvan kanssa!

Kun multa kysyttiin synnytyskeskustelussa arvosanaa synnytyksellä, vastasin yhdeksän. Oliko siis synnytykseni mun mielestä lähes täydellisesti sujunut, unelmieni synnytys? No ei ollut – olin ensisijaisesti tietenkintoivonut että synnytys käynnistyisi itsestään ja jopa vähän haaveillut vesisynnytyksestä. En tietenkään toivonut repeämiä ja vauvan salvatorisuus (sykkeiden heittely) oli pelottavaa. Mutta menin synnyttämään avoimin mielin sillä asenteella, että otetaan vastaan se mitä tulee, synnytykseen liittyy kuitenkin niin paljon asioita joihin ei pysty vaikuttamaan. Hyvän arvosanan annoin ensisijaisesti siitä, että meillä oli ihan mielettömän ihana ja huomioiva henkilökunta Espoon sairaalassa, parempaa emme olisi osanneet toivoa. Toiseksi arvosanaan vaikutti se, että pysyin itse mielestäni suhteellisen hyvillä ja rauhallisilla fiiliksillä läpi synnytyksen enkä antanut liikaa omille peloille valtaa – täyttä kymppiä en antanut sen vuoksi, että mua harmitti oma vitkuttelu epiduraalin kanssa.

Synnytyksiä on yhtä monenlaisia kuin on synnyttäjiäkin, ja olen kiitollinen siitä että omani sujui niin hyvin kun se sujui. Enemmän mulle tuli järkytyksenä se, miten kipeä olin sitten synnytyksen jälkeen – mutta se on taas kokonaan oma juttunsa, josta ehkä voi puhua omassa postauksessaan. En olisi etukäteen uskonut että sanoisin näin, mutta synnytys oli meille sellainen jännittävä ja järisyttävä yhteinen matka, jota joskus tietyllä tapaa jopa vähän ikävöin. Ja tuolta matkalta toimme tuliaisena maailman suloisimman pienen tiitiäisen, joka nyt 2,5kk vanhana sulostuttaa meitä joka päivä hymyllään ja jokeltelullaan. Eli olkoon kuinka kliseistä tahansa niin kyllä se puudutetta laittanut lääkäri oli oikeassa: palkinto synnytyksestä oli paras mahdollinen. ❤️

–

Muut kuin sairaalassa otetut kuvat: Victoria Vitman Visuals

Hankinnat vauvalle – mitä kaikkea tarvitsee ostaa ennen vauvan syntymää?

01.06.2023Babyhankinnat vauvalle, heinäkuiset 2023, raskaana, raskaus, vauvan hankinnat, wauva, wauvakauppaViena

Kaupallinen yhteistyö: Wauva

Tavarahankinnat vauvalle on iso ja konkreettinen asia, jolla valmistautuu tulevaan uuteen elämäntilanteeseen. Kokonaan uusi ihminen on tulossa maailmaan ja sen lisäksi että itse käy odottajana läpi kehon muutoksia ja henkistä valmistautumista pään sisällä, niin tarvitaan myös konkreettisia hankintoja vauvaa varten. Meille nämä hankinnat ovat olleet puolisoni kanssa myös tärkeä yhteinen asia: molemmat ovat ottaneet selvää eri vaihtoehdoista ja olemme tutustuneet erilaisiin tuotteisiin sekä yhdessä että myös erikseen tahoillamme. Ja kyllä – teimme jo myös hyvissä ajoin excel-taulukon kaikesta mitä olisi hyvä hankkia ja olemme tässä kevään aikana saaneet ruksia taulukosta pikkuhiljaa kohtia täyteen.

Milloin hankintoja vauvalle olisi hyvä alkaa tehdä? Tähän ei ole mitään oikeaa yhtä vastausta, vaan jokainen toimii varmasti oman tilanteensa mukaan. Me emme tehneet mitään hankintoja raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, sillä itse epäilin jatkuvasti raskauden jatkumista. Ensimmäisen symbolisen vauvanvaateostoksen teimme heti NT-ultran jälkeen raskausviikolla 13 ja sen jälkeen olemme hankkineet pikkuhiljaa muitakin tarpeellisia juttuja kotiin. Koska meillä oli etukäteen tiedossa, että loppukevät on töiden ja opintojen puolesta molemmilla kiireistä aikaa, niin halusimme toimia hankintojen kanssa sillä tavalla ajoissa, ettei ihan loppuraskaudesta tarvitsisi enää kesäkuumalla pohtia vaunuvalintoja tai kiertää kaupoissa metsästämässä pakollisia tuotteita. Toisaalta monet asiat voi hankkia myös vaikka sitten vauvan synnyttyäkin tarpeen mukaan – jos ei ole varma jonkun tuotteen tarpeellisuudesta etukäteen, voi sen jättää ostamatta. Se on hyvä ottaa huomioon, että joskus esimerkiksi vaunujen tai kaukaloiden toimitusajat voivat olla useitakin viikkoja, joten periaattessa ajoissa toimiminen kannattaa.

Mitä vauva ylipäätään oikeasti tarvitsee? Ainakin vaatetta ja vaippoja sekä rakkautta ja huolenpitoa, mutta vauvasta ja perheestä riippuen myös todennäköisesti vähän kaikenlaista muutakin. Jos jotain olen oppinut vauvahankinnoista, niin ainakin sen, että se mikä toisella on pakollinen must have-juttu, voi olla toiselle täysin turha. Mekin olemme tehneet hankintoja vähän omien oletustemme ja ajatuksiemme mukaan, mutta voi hyvin olla että joku tuote jääkin täysin käyttämättä ja joku mikä olisikin tarpeellinen, onkin jäänyt hankkimatta. Meillä hankintojen excel-taulukon pohjana toimi Julia Thurénin laatima Täydellinen lista, joka oli sopivan minimalistinen ja yksinkertainen aloituslistaksi – olemme täydentäneet listaa vähän omien toiveidemme mukaan.

Olemme tehneet vauvan hankintoja samalla periaatteella kuin muitakin tavarahankintoja: pyrimme ostamaan kestävää ja laadukasta ja mahdollisuuksien mukaan teemme hankintoja myös käytettynä. Toiveeni on, että kun tuotteet jäävät meille tarpeettomiksi, ne voisivat siirtyä eteenpäin seuraavalle käyttäjälle ja niiden kokonaiskäyttöikä on pitkä. Iloitsen aina, kun löydän jonkun tarpeellisen jutun käytettynä ja erityisen ihanaa on ollut se, että moni vauvatavara ja etenkin iso kasa vaatteita on periytynyt meille lähipiiristä. Haluan itsekin ajatella, että jos lähipiiriin tulee tulevaisuudessa vauvoja, niin voidaan sitten yhtä lailla laittaa tavaroita kiertoon ja auttaa tulevia vanhempia ensihankintojen kanssa.

Osa vauvan tavaroista piti hankkia uutena ja sitä varten suuntasimme pari kuukautta sitten Johanneksen kanssa Tampereelle Wauvakauppaan mukanamme se aiemmin mainittu excel-taulukko ja muutamia toiveita. Wauva oli minulle ennestään tuttu somen kautta ja olin kuullut erityisen paljon hyvää sen loistavasta asiakaspalvelusta ja laajasta valikoimasta – oli ilo myös päästä toteamaan nämä suositukset todeksi itse! Minulla on lähipiirissä aika paljon lapsia, joten mulla oli etukäteen jonkinlainen käsitys siitä, mitä kaikkea vauvalle olisi hyvä hankkia ennen syntymää, mutta täytyy myöntää, etteivät mun tiedot olleet ihan ajan tasalla kaikilta osin. Siispä oli ihan mahtavaa saada Wauvan asiantuntemus avuksi hankintoihin. Tässä postauksessa on nyt listattuna ainakin kaikki oleellisimmat hankinnat, jota olemme etukäteen tehneet.

Turvakaukalo ja telakka. Tämä oli ehkä meidän tärkein hankinta uutena ja vaihtoehtoja ja eri ominaisuuksia pohdittiin pitkään. Päädyimme Nuna Arra next -kaukaloon, joka täyttää kaikki turvallisuusvaatimukset ja meille tärkeät ominaisuudet. Tässä kaukalossa lapsen on mahdollista matkustaa makavaammassa asennossa myös autoillessa. Nuna käyttää tuotteissaan ympäristöystävällisiä materiaaleja ja noudattaa kansainvälistä ISO 14000 -standardia, joka kattaa yrityksen ympäristövastuut. Kaukaloa varten autoon hankittiin myös kääntyvä Nuna Base next isofix-jalusta.

Vaunut / yhdistelmärattaat. Saimme muutaman vuoden vanhat vaunut ystäväpariskunnalta erittäin edulliseen 2nd hand-hintaan – emme kaivanneet markkinoiden hienointa tai uusinta mallia, vaan meille sopii oikein hyvin siistit perusvaunut, jotka saa kätevästi myös pieneen tilaan. Ostin Tori.fi:stä adapterit kympillä turvakaukaloa varten ja vaunuihin saa nyt kiinnitettyä myös Nunan kaukalon – tämä oli meille tärkeä ominaisuus, sillä nyt esimerkiksi kauppareissut vauvan kanssa hoituvat helposti niin, että kaukalo siirretään vain autosta vaunun ratasosioon.

Kaukalopussi. Tätä en olisi osannut itse edes etukäteen ajatella, mutta kaukalopussin konsepti on oikeastaan aika nerokas, sillä sen ansiosta vauvan voi pukea esimerkiksi automatkoille vähän kevyemmin. Wauvasta löytyi meille ihana Easygrow lämpöpussi, jota voi käyttää siis vaunukopassakin kaukalon lisäksi.

Pinnasänky. Voin myöntää, että olin jo vähän etukäteen haaveillut kauniista Stokke Sleepi -pinnasängystä, joka kasvaa lapsen mukana jatkopalojen ansiosta. Pidän ajatuksesta, että sama sänky voi toimia yhdellä lapsella jopa viisivuotiaaksi saakka! Ensisänkynä toimivassa Sleepi Mini -sängyssä on myös pyörät ja sen ansiosta voimme kätevästi siirtää sängyn tarvittaessa lastenhuoneesta omaan makuuhuoneeseemme. Lisäksi meille tulee alakertaan kakkossängyksi Johanneksen sukuhuvilan vintiltä löytynyt rottinkikehto, jotta pienellä on myös nukkumispaikka myös tarvittaessa alakerrassa.

Syöttötuoli. Tässä suhteessa luotimme klassikkojen klassikkoon, ja syöttötuoliksi meille tulee Stokken Tripp Trapp. Jo vuonna 1972 suunniteltu Tripp Trapp on muotoilultaan hyvin ajattoman tyylikäs ja tuoli kasvaa lapsen mukana vaikka aikuiseksi saakka. Siskoni suositteli, että tuoliin kiinnitettävä Newborn -setti on hyödyllinen vauva-aikana, sillä sen ansiosta vauva voi aikuisten ruokaillessa olla mukana helposti pöydän ääressä.

Hoitopöytä ja hoitoalusta. Molemmat löytyivät käytettynä, pöytä tori.fi:stä ja hoitoalustan saimme ystäviltä. Wauvan valikoimista löytyi kaunis Unavaatteen hoitoalustan päällinen, joka on helppo pestä ja vaihtaa.

Harsoja. Unavaatteesta puheen ollen, oman lähipiirini ja somen perusteella heiltä saa kaikkein parhaimmat harsot. Meillä on muutama uusi Unavaatteen harso ja useampi käytettynä saatu, ja ne käytetyt / pestyt ovat yhtä pehmoisia kuin ne uudetkin! Kotimaiselta Unalta meille löytyi myös vaunuverho ja Syli-harsoviltti.

Kapalopussi. En tiennyt tätä etukäteen, mutta vastasyntynyt ei tarvitse tyynyä tai peittoa, vaan päälle puettava unipussi on paras lapsen lämmön säätelyyn nukkuessa. Wauvasta meille osattiin neuvoa, että Love to Dream Swaddle Up -kapalopussit on kaikkein parhaimpia, sillä niissä vauva saa nukkua luonnollisessa asennossa niin, että kädet ovat turvallisesti ojennettuuna pään vierellä. Meillä on nyt näitä kaksi kappaletta – ei sitten iske kriisi silloin, kun toinen pussi on pesussa.

Imetystuotteet ja tuttipullot. En oikein vielä tiedä miten suhtaudun imetykseen tai tuleeko se sujumaan lainkaan, mutta ainakin olen valmis kokeilemaan. Saimme Wauvalta testiin markkinoiden parhaana palkitun Lola & Lykken rintapumpun ja saman merkin tuttipulloja. Lisäksi olen varautunut imetykseen Lansinohin maidonkerääjällä ja kestoliivinsuojuksilla.

Tutit. Kaikki vauvathan eivät tuttia syö ja etukäteen voi olla vaikeaa (mahdotonta) tietää, mitä tuttimallia oma lapsi preferoi. Me olemme varustautuneet nyt etukäteen Bibsin Try-It tuttipaketilla, josta löytyy neljä erimallista tuttia kokeiltavaksi.

Kylpyamme ja kylpytuki. Kylpyammeen suhteen luotimme sekä lähipiirin suosituksiin että Wauvan asiantuntemukseen: Stokken Flexi Bath on sekä laadukas, että menee myös pieneen tilaan, joten se kulkee helposti mukana myös vaikkapa mökkireissulle. Otimme suoraan XL-koon, jotta sama amme voisi olla mahdollisimman pitkään käytössä. Vastasyntynyttä varten saimme myös Stokken kylpytuen, joka helpottaa pesuhetkiä pienen kanssa. Myös söpö eläinhahmo-pyyhe löytyi Wauvan valikoimasta.

Vaatteet. Meillä on nyt aika hyvin vauvalle kaikenlaisia vaatteita pienimmissä koissa, suurin osa saatu ystäviltä ja loput hankittu käytettynä. Emme kokeneet äitiyspakkausta meille tarpeelliseksi, kun vaatteita on jo muutenkin kertynyt niin hyvin. Kesävauvan kanssa paksuja talvihaalareita ei tarvitse vielä miettiä, niiden aika tulee sitten vähän myöhemmin.

Lelut ja muu aktivointi. Leluja emme ole juuri vielä hankkineet, eikä ihan vastasyntynyt sellaisia vielä oikeastaan tarvikaan. Suloisen mobilen ostimme Wauvan pisteeltä lapsimessuilta, noita virkattuja eläimiä oli vain mahdotonta vastustaa. Muutama suloinen pehmolelu löytyy jo ennestään, esimerkiksi suloiset siilit ovat olleet Johanneksella lapsuudesta saakka.

Joitakin juttuja meille on tulossa vielä lainaksi ystäviltä, kuten sitteri ja kantoreppu ja lisäksi hankintalistalla on vielä joitain hygieniatarvikkeita, itkuhälytin ja ehkä myös vaipparoskis. Sitten meillä alkaisi olla kaikki tarvittava kasassa! Vai tuleeko sinulle mieleen joku oleellinen juttu, mikä tästä listasta puuttuu?

____

Iloisia uutisia Helsinkiläisille – Wauva avaa uuden myymälän huomenna 2.6. Ruoholahteen! Vaikka Tampereen myymälä oli minulle koulumatkan varrella ja olen voinut kätevästi piipahtaa siellä useamman kerran nyt kevään aikana, niin olen silti iloinen että jatkossa ihan Helsingin ytimessä on näin laadukas ja hyvän palvelun vauvatavarakauppa saatavilla. Huomenna liikkeessä on avajaisten kunniaksi kaikenlaisia tarjouksia ja ohjelmaa, kannattaa mennä tsekkaamaan!

Raskauden ensimmäinen kolmannes: jännitystä, pelkoa ja varovaista toivoa

17.05.2023Baby, pohdintaaraskaana, raskauden ensimmäinen kolmannes, raskausViena

Viikot 1-4

Meillä on menossa kuudes hoitokierto lapsettomuushoidoissa ja viimeinen julkisella tehtävä kevyt hoitokierros. Olo ei ole kovin toiveikas: selittämättömästi lapsettomien kohdalla kevyet hoidot tuottavat onnistumisia vain harvoille ja edellinen plussa päätyi varhaiseen keskenmenoon. Itse odotan jo siirtymistä tehokkaampiin hoitomuotoihin ja laskeskelen mielessäni, että ehkä reilun puolen vuoden päästä pääsisimme ehkä jatkamaan hoitoja, jos hyvä tuuri käy. Julkisella puolella jonot IVF-hoitoihin ovat 4-6kk kuukauden luokkaa. Suurin pelkoni juuri nyt on se, että ovulaatio osuu tässäkin kierrossa viikonlopulle ja hoidot siirtyvät taas kuukaudella tai pahimmassa tapauksessa joululoman vuoksi parillakin eteenpäin. Digitaaliseen ovulaatiotestiin ilmestyy kuitenkin varhain lokakuisena perjantaiaamuna hymynaama ja pääsen samana päivänä inssiin.

“DPO14 eli kuukautisten oletettu alkamispäivä ja olo on taas ihan samanlainen kuin aina ennen menkkoja, ei mitään poikkeavaa oloa tai tunnetta. Mulla ei ole oikeastaan mitään odotuksia tähän kiertoon. Meillä on illalla juhlat ja ajattelen, että voin ehkä illalla juoda viiniä, jos vuoto alkaa. Ostan kaupasta kaksi holitonta ja kaksi holillista juomaa ja ramppaan illan mittaan jatkuvasti vessassa tsekkaamassa tilannetta. Alkoholijuomat jäävät jääkaappiin, mutta olen edelleen lähinnä skeptinen aiempien kokemuksieni vuoksi.

DPO15 ja vuoto ei ole vielä alkanut. Virallinen testipäivä on vasta viikon päästä ja olin jo vakaasti päättänyt etten testaa ennen sitä, mutta alan kuitenkin harkita asiaa. Tuntuisi tärkeältä tietää, jos olisi kuitenkin tapahtunut hedelmöittyminen tai alkion kiinnittymisyritys. Rinnoissa tuntuu taas samanlaista pakotusta kuin viime plussakerralla ja joku pieni toivo herää meissä molemmissa. Vielä ei kuitenkaan uskalla iloita, päällimmäinen tunne on pelko.”

En jaksa kuitenkaan odottaa viralliseen testipäivään, vaan teen seuraavana päivänä kaapista löytyän liuskatestin, johon piirtyy heti selkeästi kaksi viivaa. Lähetän testistä kuvan Johannekselle töihin ja jatkan pahimman pelkäämistä. Mietin kokoajan, että jos nyt selvittäisi edes viikon pidemmälle kuin viimeksi, vaikka tiedän koko ajatuksen olevan absurdi: miksi toinen keskenmeno tuntuisi yhtään paremmalta kuin ensimmäinen?

Viikko 5

Tunnustelen jatkuvasti mahdollisia raskausoireita, mutta ainoa oire on oikeastaan rintojen pakotus ja arkuus. Rutiiniksi tuleekin tsekata monta kertaa päivässä, että ovatko rinnat edelleen arat – viimeksi arkuus kun katosi ennen km-vuodon alkamista. Puen jokaisena päivänä jalkaan varalta menkkapikkarit, koska en halua kokea uudestaan sitä, miten veri värjää valkoiset farkut. Juoksen monta kertaa päivässä paniikissa vessaan, kun tunnen jotain valuvan housuun, mutta joka kerta selviän säikähdyksellä – elämä kulkee vessakäynnistä toiseen, paniikista aina hetken helpotukseen. Päivät matelevat tuskaisen hitaasti, kunnes vihdoin koittaa se virallinen testipäivä. Teen positiivisen digitestin rv5+2 ja ilmoitan tuloksen lapsettomuusklinikalle sekä lähimmille siskoilleni. Saan ajan varhaisultraan viikolle 7 ja tuntuu, että joudun odottamaan ikuisuuden.

Viikonloppuna juhlimme isäinpäivää oman perheeni kanssa brunssilla ja puolison perheen luona kahvitellen. Käymme kävelyllä aurinkoisessa Helsingissä ja mietimme, että pääsemmeköhän ensi isäinpäivänä juhlimaan myös oman perheen kesken.

Viikko 6

Uskallan vihdoin ladata uudelleen raskaussovelluksen ja purskahdan itkuun, kun sovellukseen oli jäänyt aiemmasta keskenmenneestä raskaudesta tiedot ja se näyttää, että vauvamme olisi nyt jo viikolla 13. Tällä hetkellä tuntuu ihan absurdilta ajatukselta, että pääsisimme joskus sinne asti, ns. turvallisemmille viikoille. Varaan ajan myös neuvolaan, joka tuntuu yhtä absurdilta. Tuntuu, että huijaan olevani raskaana.

“Välillä iskee olo, että oliko koko raskaus ihan huono idea. Alan jo nyt potea identiteettikriisiä – mä en ole mikään äitihahmo. Samaan aikaan kuitenkin puhutaan Johanneksen kanssa innoissaan jo kaikesta mahdollisesta tulevasta: vierashuoneen muuttamisesta vauvan huoneeksi, siitä millaiset vaunut tarvitaan ja miten ehkä työt ja vanhempainvapaat järjestyvät.”

Odotan jatkuvasti pahoinvointia alkavaksi, mutta edelleen ainoa oire on rintojen pakotus ja se, että Johanneksen hiusvahan haju tuntuu liian voimakkaalta. Tunnen oloni ehkä normaalia väsyneemmäksi, mutta toisaalta on myös marraskuu ja se jo pelkästään väsyttää. Oireiden puuttuminen pelottaa, mutta siskoni kertoo, että hänelläkään ei juuri ollut pahoinvointia vaan ainoastaan pientä etovaa tunnetta, ja se helpottaa vähän.

Viikko 7

Ikuisuudelta tuntuneen pariviikkoisen jälkeen pääsen vihdoin varhaisultraan. Johannes ei pääse mukaan töiden takia ja pyydän pikkusiskoni mukaan tukihenkilöksi. Alkaa itkettää, kun ultrassa löytyy pieni möykky ja hurjasti sykkivä sydän ja unohdan sanoa siskolleni että “susta tulee täti”, vaikka olin etukäteen ajatellut sen olevan hauskaa, koska nuorin siskoni oli tosiaan täti jo itse syntyessään. Mietin, että miten arkisena asiana olen itse pitänyt aikoinaan lapsien saamista ja raskaana oloa, ja miten erityiseltä ja ihmeelliseltä se nyt tuntuu. Lähetän ultrakuvan Johannekselle joka oli jo ehtinyt yrittää soittaa ultran aikana. Lapsettomuuspolkumme suljetaan ja siirrymme tästä eteenpäin tavallisen neuvolan piiriin. Varmistan kuitenkin lääkäriltä, että päästäänhän me jatkamaan hoitoja, jos tulisikin keskenmeno ja kuulemma päästäisiin. Helpottaa vähän se tieto, ettemme joudu esimerkiksi uudelleen hoitojonoihin.

Viikko 8

Päätämme kertoa tulokkaasta Johanneksen vanhemmille, vaikka raskaus on vielä aika alussa: tuntuu siltä, että olisi tärkeää että osa läheisistä tietäisi meidän tilanteesta ja voisi olla tukena jos jotain kävisikin. Myös joulupyhien ruokailujen kannalta on helpompaa, jos raskaus on tiedossa eikä tarvitse selitellä syömisiä tai juomisia. Jännitän kertomista hirveästi ja tiedän, etten ikinä osaisi sanoa jotenkin rennosti vaan, että hei ollaan muuten raskaana. Siispä erään yhdessä vietetyn päivän jälkeen annamme heille pienen rasian, josta löytyy varhaisultrakuva ja teksti “toivottavasti tapaamme kesällä 2023”. Hetki on liikuttava meille kaikille. Kerromme avoimesti myös lapsettomuustaustasta ja hoitopolusta, sillä se tuntuu tärkeältä osalta meidän tarinaa.

Viikko 9

Ensimmäinen neuvolakäynti koittaa. Tunnen oloni neuvolassa vähän huijariksi, eihän tässä ole kuitenkaan vielä mitää varmuutta siitä, että meille olisi elävä lapsi joskus tulossa. Huijarisyndroomaa ei helpota se, että raskaus on edelleen lähes oireeton: ei aamupahoinvointia, ei oksentamista, ei edes etovaa oloa. Mitään erityistä ei tee mieli ja kaikki ruoka sekä kahvi maistuu normaalisti. Olen kyllä välillä nähnyt TODELLA outoja unia (siis poikkeuksellisen kreisejä) ja heräillyt aamuyöstä. En silti edelleenkään oikein usko olevani raskaana.

Vietämme kolmatta yhteistä vuosipäivää pienen hotelliloman merkeissä. Tuntuu jännittävältä soittaa ravintolaan ja pyytää että raskausajan ruokavalio huomioitaisiin tarjoiluissa. Viikonloppu on täynnä rakkautta ja hetkeksi keskenmenon pelko taas unohtuu.

Viikot 10-11

Ennen joulua lähden Ouluun ja Rovaniemelle keikkamatkalle. Etukäteen pelkäsin, että oksentelen siellä sitten tuntemattoman huonekaverini iloksi, mutta näköjään kuulunkin niihin onnekkaisiin, joille aamupahoinvointia ei tule. Olo on ehkä hitusen turvonnut ja vaikka keikkamekkoni mahtuu hyvin päälle, se tuntuu puristavammalta kuin aiemmin. Selailen tori.fi:tä ja mietin, uskaltaisiko kohta jo hankkia jotain äitiysvaatteita, ainakin joku esiintymisasu on pakko ostaa jossain vaiheessa.

Tsekkaan jatkuvasti todennäköisyyksiä keskenmenolle ja iloitsen jokaisesta uudesta päivästä ilman vuotoa. Pelkään kuitenkin myös keskeytynyttä keskenmenoa ja olen juuri lukenut kokemuksista, joissa nt-ultrassa todetaankin sikiön kuolleen jo viikkoja aiemmin. En jotenkin kestä ajatusta siitä, että tietämättäni elämä kohdussa olisi jo päättynyt ja nukun levottomasti pelkojen vuoksi. Välillä tuntuu käsittämättömältä, että miten ihmiset ylipäätään raskautuvat ja synnyttävät lapsia tuon tuosta, kun itse näkee vaan uhkakuvia kaikkialla. Keskenmenon lisäksi pelkään myös kaikkia mahdollisia muita poikkeamia ja sairauksia, joita sikiöltä mahdollisesti löytyy. On vaikea uskoa, että kaikki voisi vaan yhtäkkiä mennä hyvin.

Päätämme varata ennen joulua toisen varhaisultran. 11-viikkoinen sikiö pyörii, heiluu ja vilkuttelee ultrassa reippaana ja meitä naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Tällä viikolla keskenmenon riski on jo tosi marginaalinen, ihan prosentin luokkaa. Tapahtuuko tämä nyt meille oikeasti?

Viikko 12

Joulun jälkeen käyn viimeisen kerran kiipeilyhallilla boulderoimassa ja totean itselleni, että kiipeily taitaa jäädä nyt tauolle: en uskalla ottaa yhtään riskejä ja korkealla pelottaa enemmän kuin aiemmin. Haluan kuitenkin pysyä aktiivisena myös raskausajan ja ilmottaudun odottaville äideille tarkoitetuille barre-tunneille, joiden on tarkoitus alkaa alkuvuodesta. Vietämme uutta vuotta siskojeni kanssa ja kolmivuotiaan siskontyttöni reaktio raskausuutiseen on ehkä tähän saakka kaikista liikuttavin, hän ilahtuu silminnähden ja toivoo saavansa silitellä vatsaa.

Vatsaa ei kyllä tosin vielä oikein ole ja maha näyttää aika lailla täsmälleen samalta kuin ennen raskautta: etenkin ruuan jälkeen se turpoaa ja vähän pullistamalla se näyttää pieneltä raskausvatsalta. Haluan kuitenkin aloittaa mahan dokumentoinnin, ehkä myöhemmin näitä kuvia on sitten kiva katsoa.

Viikko 13

Vihdoin maaginen 13 viikkoa tulee täyteen ja pääsemme ensimmäiseen julkisen puolen viralliseen ultraan ja seulontaan. Olen nähnyt etukäteen jo painajaisia siitä, miten ultrassa näkyy vain kuollut sikiö tai siellä selviää jotain muuta vakavaa, mikä voisi johtaa raskauden keskeytykseen. Ajatuskin siitä, että joutuisimme taas aloittamaan uudestaan hoitorumban ja alkuraskauden piinailut, tuntuu musertavalta. Ultrassa kaikki on kuitenkin hyvin ja seulat ovat ns. puhtaat. Käymme ultran jälkeen juhlavasti pullakahvilla Ekbergillä ja minua hymyilyttää, kun näen siellä muitakin pariskuntia ihailemassa ultrakuvia. Jotenkin on vaikea uskoa meidän onnea ja sitä, että oikeasti olemme päässeet jo näin pitkälle.

NT-ultran jälkeen käymme stokkan lastenvaateosastolla pyörimässä ja ostamme pikkuisen kirsikkayöpuvun-ja myssyn tulevalle heinäkuiselle. Lapsen syntymän aikaan kirsikat ovat varmaan makeimmillaan <3

Lue myös:

Meille tulee vauva
Yksi tarina lapsettomuudesta