category: matkat

Yllätysmatka Ateenaan

matkat,


Pääsin viime perjantaina yllätysmatkalle. Luulin että olemme menossa pitkäksi viikonlopuksi poikaystävni ystävien luokse Istanbuliin, mutta Turkki olikin vain välietappi todelliseen kohteeseemme, Ateenaan! Olen aina haaveillut yllätysmatkasta, ja nyt sain sellaisen synttärilahjaksi . Pääsin myös ensimmäistä kertaa elämässäni tutustumaan hiukaan Kreikkaan ja sen kulttuurin. Ateenassa oli kevät jo ihanan pitkällä, puut kukkivat ja auringossa pärjäsi hyvin ilman takkia.



Ehdin nähdä Ateenaa vain parin päivän ajan, mutta aika riitti hyvin ihastumiseen. Ehkä positiivista kokemusta edesauttoivat onnistuneet säät ja se, että löydettiin ihan sattumalta aivan mahtavia ruokapaikkoja. Emme ehtineet hirveästi kierrellä nähtävyyksiä – aikaa oli vähän ja halusimme ottaa kuitenkin pienen lomamme rennosti ja jättää aikaa tärkeille jutuille, kuten parvekkeella istuskelulle ja keskusteluille viinilasillisen äärellä. Kävimme kuitenkin kävelemässä Akropoliksella ja se oli kyllä upea kokemus ilta-auringossa. Kreikkalaisen mytologian mukaan Akropolis oli aikoinaan paikka, jossa Athene ja Poseidon kilpailivat kaupungin omistajuudesta, ja Athene voitti. Myöhemmin kristinuskon valtauksen vuoksi paikasta tuli kirkko ja 1400-1800-luvuilla paikka oli turkkilaisten omistuksessa ja se toimi asevarastona. Kiinnostavaa! Pyrin aina selvittämään taustoja kaikista historiallisista paikoista joissa käyn, yleensä tarinat hienojen rakennusten ja linnoitusten takana on melkein mielenkiintoisempia kuin ne paikat itsessään.


Puhuimme reissussa paljon siitä, miten etuoikeutettua matkustaminen oikeastaan on. Yhtäkkiä pääsee hetkessä pakoon ankeaa talvisäätä keskelle lintujen laulua, appelsiinipuita ja upeita maisemia. Vaikka loma oli ihana, tunsin kuitenkin huonoa omatuntoa lentämisestä vain muutaman päivän vuoksi. Meillä ei ole kyllä tiedossa tälle vuodelle muita lomamatkoja  ulkomaille ja tulevaisuudessa jokainen lentomatka harkitaan varmasti hyvin tarkkaan. Vähän harmitti, että ehdimme olla Ateenassa vain niin lyhyen ajan – kun sinne on kerran lentänyt, olisi ollut mukava viipyä vähän pidempään. Jatkossa haluankin keskittyä matkailussa ehdottomasti määrän sijaan laatuun, vähentää lentomatkoja radikaalisti ja panostaa eri kulttuureihin tutustumiseen myös muilla keinoilla. Usein puhutaan siitä, miten matkailu avartaa, mutta kyllä myös kirjallisuus, taide ja musiikki avartavat ja tuovat uusia näkökulmia elämään. Ehkäpä jopa enemmänkin kuin matkustus.

Olen itse viime vuodesta lähtien kompensoinut lentopäästöjäni. Päästöjen hyvitys on kieltämättä vähän sellainen “osta omatunto puhtaaksi”-tyyppinen ratkaisu, joka ei poista kuitenkaan millään tavalla niitä aiheutettuja päästöjä, mutta toisaalta jos lentämistä jokatapauksessa tulee, on se parempi vaihtoehto kuin olla tekemättä mitään. Itse olen hyvittänyt lentoja mm. ostamalla suota Hiilipörssistä ja lahjoittamalla WWF:llä. Finnairilla on nykyisin myös oma Push for change-ohjelma, jonka kautta lentopäästöjä voi myös kompensoida 1-65e suuruisilla summilla. Kun noita Finnairin hyvitysohjelman hintoja katsoo, tuntuu siltä että summat voisi melkein samantien vain laittaa suoraan lentolippujen hintoihin, pakollisiksi kaikille matkustaville.

Mutta vielä Kreikasta: jos joskus vielä tulee mahdollisuus, menisin sinne mielelläni uudestaan, ajan kanssa. Ehkä muutan sinne joskus, pikkuiseen taloon, jonka puutarhassa voisin kasvattaa oliiveja ja appelsiineja.

Muistoja Venetsiasta

matkat, pohdintaa,


Viikko sitten näihin aikoihin olin lentokoneessa palaamassa Venetsiasta suomeen. 33 kuorolaisen ja kuuden huoltajan kanssa, mukana kultadiplomit ja voittopokaali kuorokilpailusta. Olo oli samaan aikaan kuolemanväsynyt, hämmentynyt, epäuskoinen ja onnellinen. Viiden päivän matkalla oli koettu kaikki tunteet laidasta laitaan – olimme antaneet kaikkemme, pitäneet hauskaa ja oppineet tuntemaan toisiamme taas entistä paremmin, tiivistyneet ryhmänä. Tiesin jo kahden vuoden takaa, että matkat tämän porukan kanssa ovat pelkkää timanttia, mutta yllätyin silti taas.


Jos olette miettineet, miksi täällä blogissa on lokakuun ajan ollut aika hiljaista, niin tässä syy. Tämän matka ja sen valmistelu ovat pitäneet kiireisenä. Vaikka yleensä olen kohtalaisen hyvä hoitamaan useampia lankoja käsissäni yhtä aikaa, nyt halusin keskittyä tähän kunnolla ja jätin kaiken ei-pakollisen pois. Kuluneen viikon aikana olen pikkuhiljaa toipunut matkasta, voitosta ja kaikesta sen aiheuttamasta hässäkästä. Lähdimme alunperin kilpailuun hakemaan uusia kokemuksia ja näyttämään osaamistamme kansainväliselle tuomaristolle, mutta tätä emme osanneet odottaa: ensiksi oman sarjamme voitto, jonka myötä pääsimme Grand Prix-kilpailuun ja täytenä yllätyksenä koko kilpailun Grand Prix-voitto. Palatessamme kisapaikalta hotellille Yleltä jo soiteltiin ja pian voitostamme kerrottiin radiossa ja kaikissa isoimmissa medioissa, Ylestä maikkariin. Ihan hullua!


Siitä on nyt viisi vuotta, kun CandoMini-kuoro perustettiin. Ensimmäisissä harjoituksissa oli 8 nuorta laulajaa ja itse en ollut ihan varma mistä kannattaisi aloittaa. Alkuvuodet olivatkin minulle lähinnä harjoittelua, uuden oppimista. Samaa se on edelleenkin, mutta tietynlainen epävarmuus on jäänyt ja jännitykseen on tottunut – en enää näe painajaisia ennen keikkoja ja pystyn syömään jotain esiintymispäivinä. Olen hyväksynyt nuorisokuoron nopean vaihtuvuuden ja sen, että kun joku kuorolainen lopettaa harrastuksen, niin se aika harvoin johtuu minusta. Olen uskaltautunut jopa pitämään välillä jopa lomaa niin, että olen hankkinut itselleni sijaisen.

Edelleen hyvin harva asia elämässäni on aiheuttanut sellaisia elämyksiä ja niin voimakkaita tunteita, kuin tämä kuoro ja työni sen johtajana. Olen monta kertaa miettinyt lopettamista ja luovuttamista, mutta sitten taas joku pieni hetki harjoituksissa tai konsertissa on saanut jatkamaan. Vuosien myötä huijarisyndrooma on myös vähän hellittänyt ja olen oppinut uskomaan, että olen ihan hyvä tässä. Johdan myös yhtä aikuiskuoroa, ja rakastan sitäkin – meillä on mahtava porukka ja välillä treenit tai kuoroleirit eivät edes tunnu työltä. Silti lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä on jotain ihan erityistä, siitä tulee merkityksellinen olo.


Kiinnostavaa nähdä, mihin tämän kuoron matka vie tulevina vuosina – itse tietysti toivon että jatkossakin pääosassa olisi laulamisen ilo, hauskanpito yhdessä ja ennenkaikkea rakkaus musiikkia kohtaan. Mutta ei sekään haittaisi, jos menestyksen myötä pääsisimme tulevaisuudessa viemään kuoromusiikin ja laulamisen ilosanomaa vieläkin laajemmalle, ympäri maailman niin, että mahdollisimman moni voisi löytää tämän maailman parhaimman harrastuksen äärelle.

CandoMinin kisaesityksiä pääsee katsomaan täältä ja tulevat konsertit näkee täältä.

Joskus on vain päästettävä irti

matkat, pohdintaa, yhteistyö,

Kaupallinen yhteistyö: Somersby x Asennemedia


Miltä sinusta tuntuisi lähteä matkalle, jonka määränpäätä tai ohjelmaa et tietäisi? Miltä tuntuisi jättää ohjat ulkopuoliselle ja heittäytyä täysillä muiden vietäväksi?

Viime tiistaina lähdin aamulla kotoa jännittynein mielin. Tiesin vain ajankohdan, tapaamispaikan ja sen, mitä pakata mukaan, siinä kaikki. En tiennyt matkaisinko lähelle vai kauas, Kallioon vai Köpikseen. Matkaseuralaiseni kyllä onneksi tiesin – tuntemattomaan hyppääminen on huomattavasti helpompaa ystävien kanssa kuin yksin. Jos jotain aivan käsittämättömän kammottavaa sattuisi, olisivat Arttu, Jonna ja Mari kuitenkin mukanani.

Niinhän siinä kävi, että pääsimme Somersbyn järjestämänä kahdeksi päiväksi lappiin. Perille päästyämme olin jo aivan rauhallisin mielin, sillä pohjoisessa olen aina kuin kotonani. Matkan sisältö paljastui meille aktiviteetti kerrallaan: pääsimme ajamaan mönkijöillä pitkin metsää, huuhtomaan kultaa, kuulemaan tarinoita oikealta kullankaivajalta ja ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta ja revontulia. Parhaana mieleen näiden monenlaisten elämysten lisäksi jäi syvälliset keskustelut lounas-ja illallispöydässä. Jaoimme monenlaisia asioita itsestämme ja opimme lisää toisistamme – se tuntui arvokkaalta.


Meitä valmisteltiin yllätysmatkaa varten etukäteen monin eri tavoin: kyseltiin heikkouksia ja pelkoja, sekä itsestämme että matkaseuralaisestamme. Tehtäväkseni tuli myös kirjoittaa kirje Artulle pari viikkoa ennen matkaa ja kertoa siinä ystävälle sellaisista jutuista, mitä ehkä ei ole niin helppoa aina sanoa kasvotusten. Perillä lapissa sain myös lukea Artun minulle kirjoittaman kirjeen, ja itkuhan siinä tuli jo heti alkumetreillä.

“Asioita, joita en liian usein sano ääneen, mutta ajattelen usein ja haluan et myös sä tiedät sen: Sä oot ihan mieletön persoona – avoin, energinen ja räiskyvä. Oot mulle kuin isosisko.”

Kirjeet saivat miettimään, että miten paljon paremmin me ihmiset ymmärtäisimme toisiamme, jos kirjoittaisimme läheisillemme tällaisia kirjeitä vähintään kerran vuodessa? Miksei useamminkin, sille voisi varata vaikka päivämääränkin. Kirjeen voisi kirjoittaa kumppanille, siskolle, vanhemmille tai ystävälle – jokaiselle heistä olisi hyvä välillä sanoa ne asiat, jotka jäävät niin usein arjessa sanomatta. Tietenkin ne voisi sanoa kasvotustenkin, mutta kirjeessä oli ainakin tällä kertaa jotain erityistä vilpittömyyttä ja lämpöä.


Kirje antaa myös mahdollisuuden kertoa lempeällä tavalla jostain sellaisista asioista, missä toivoisi läheisensä parantavansa tapojaan. Artun kirjeessä erityisesti yksi kohta jäikin mietityttämään:

“Mä tiedän, miten kriittinen sä oot itseä kohtaan tietyissä asioissa. Johonkin pisteeseen asti se on hyvä, mutta välillä soimaat itseäsi aivan turhaan. Otetaan siis nyt pois silmiltä epäkohtia näkevät lasit ja vaihdetaan ne neutraaleihin. Luotetaan siihen että me ollaan just niin hyviä kuin ollaan!”

Mulla on tosiaan taipumusta aika usein hienoiseen itsekriittisyyteen. Sätin itseäni aika ajoin monestakin asiasta, mutta useimmiten kritiikin kohteeksi joutuu työ: Olen ikuisesti vain keskinkertainen kuvaaja, en koskaan löydä valokuviin yhtä kivoja kuvakulmia tai mielenkiintoisia asetteluja kuin muut. Blogikirjoitukseni ovat liian usein mukahauskoja, älyttömän kliseisiä tai tappavan tylsiä. Johdan kahta kuoroa, mutta en ole kuitenkaan oikea, hyvä kuoronjohtaja, koska en ole valmistunut kuoronjohtoluokalta. Lisäksi teen usein eettisesti vääriä valintoja ja epäonnistun myös tyttöystävänä tai ystävänä. Sanon vääriä asioita, teen tyhmiä ehdotuksia. Mokailen ja olen epätäydellinen, kuten ihmiset tuppaavat olemaan. Mutta miksi olen niin ankara itselleni? Miksi annan niin usein niiden kriittisten lasien estää mua menemästä täysillä, luottamasta siihen että olen ihan hyvä jokatapauksessa? Miksi pidän kiinni tästä itsekriittisyydestä, vaikka siitä ei ole minulle oikeastaan mitään hyötyä, vaan enemminkin haittaa?


Somersby halusi haastaa meidät matkan kautta miettimään omia asenteitamme ja erityisesti niiden vaikutusta ympäristöömme ja itseemme. Kun ulkoisiin tekijöihin, kuten tässä tapauksessa matkasuunnitelmiin ja päivän ohjelmaan ei voi itse vaikuttaa, on omalla suhtautumisella aika iso vaikutus siihen, mikä fiilis reissusta lopulta jää. Tällä matkalla oli varmastikin tavallista helpompi heittäytyä ns. Somersbyn vietäväksi, kun tiesimme meille järjestettyjen aktiviteettien olevan varmastikin täysin turvallisia ja hauskoja, mutta pitäisihän uudet ja tuntemattomat asiat elämässä muutenkin kohdata aina avoimin ja positiivisin mielin! Kun jättää pois turhat ennakko-odotukset ja heittäytyy täysillä mukaan, on paljon suuremmat mahdollisuudet kokea jotain upeaa. Ja vaikkei kaikki sujuisikaan täysin mutkattomasti, niin ystävät ja läheiset ovat kuitenkin tukemassa – vaikeista tilanteista ei tarvitse yrittää selvitä ilman taustajoukkoja. Lapissa Arttu tsemppasi mua kun jännitin mönkijällä ajoa (suhtaudun epäilyksellä moottoriajoneuvoihin) ja minä keitin Artulle teetä ja kuuntelin kärsivällisesti valitusvirsiä, kun hän sairastui kesken matkan. Meidän tehtävänä on omalla positiivisella asenteella ja käyttäytymisellä kannatella itsemme lisäksi muitakin ympärillämme olevia ihmisiä.

Kuvat: Viena K / Jonnamaista / Mustarttu / Magicpoks / @tikolasola

Mitä siis opin matkalla? Sen, että joskus on vain päästettävä irti. Irti turhasta kritiikistä, itsensä soimaamisesta ja väheksymisestä. Irti ennakkoluuloista ja tunteesta, että kaikkea pitäisi edes yrittää jotenkin hallita tai kontrolloida. Se ei ehkä tapahdu hetkessä, mutta miksi haluaisin päänsisäisten esteiden olla tiellä, kun olen menossa kohti parasta kukoistustani? Elämästä saa kuitenkin paljon enemmän irti, kun ennokkoasenne niin itseä kuin muita ihmisiä ja uusia asioitakin kohtaan on lämmin ja vastaanottava. Meillä on upeita asioita edessämme, kunhan vain annamme niiden tulla meidän luo!

Kiitos Somersbylle elämyksellisestä ja ajatuksia herättävästä reissusta!

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, kaikki muu keskustelu ja kommentointi on tervetullutta.