category: matkat

Pohjoisen tyttö

lifestyle, matkat, , , ,

Vietimme helmikuun lopulla viikon mökkeillen pohjoisessa. Ajatus perinteisestä hiihtolomaviikosta syntyi joululomalla, kun tajusin miten paljon kaipasinkaan lunta ja perinteistä talvea ulkolajeineen. Olenhan sentään pohjoisen tyttöjä: lapsuudessani kouluun mentiin talvella usein suksilla tai potkukelkalla, ja luistelu, lumileikit ja hiihto olivat arkipäivisiä lajeja talvikuukausina. Olen asunut nyt Helsingissä jo yli 10 vuotta, ja tottunut vähälumisiin talviin, mutta täysin must talvi (jos sitä voi edes talveksi kutstua) sai minut vasta ymmärtämään, että oikeasti pidän lumesta todella paljon. Siispä lunta piti lähteä etsimään suomen eteläisimmältä tunturilta, Iso-Syötteeltä.

Viikon aikana vietimme yhden päivän rinteessä lasketellen ja monta päivää tunturissa hiihdellen. Sain heti ensimmäisenä päivänä äidin lainamonoista rakkulat, mutta hiihdin silti viikon aikana 48km, jääden vain 2km tavoitteestani. Aika hyvin, kun ottaa huomioon että edellisen kerran olen hiihtänyt viittä kilometria pidemmän matkan ylä-asteella. Etukäteen olin fiilistelyt etenkin rinteeseen pääsyä ja lumilautailua, mutta paikan päällä hiihtoladut alkoivatkin houkutella paljon enemmän. Ehkä tämä on uusi merkki varhaismummoutumisesta, kun yleensä rinteessä viihtyy nuoriso ja vanhempi väestö ladulla?



Iso-Syöte oli loistava valinta lomailuun koulujen talvilomaviikolla: ilmeisesti Etelä-Suomen lomalaiset olivat matkanneet hiihtelemään jonnekin muualle, sillä Syötteellä oli ihanan rauhallista. Viikon aikana laduilla tuli vastaan yhteensä ehkä parisenkymmentä ihmistä ja laskettelukeskuksessakin oli sopivan rauhallista. Iso-Syöte on vain kahden tunnin ajomatkan päässä Oulusta, mutta se on maisemiltaan ja tunnelmaltaan yhtä upea kuin monet Lapin kohteet, vaikka onkin Pohjois-Pohjanmaan puolella. Suunnittelimme mökkiporukamme kanssa seuraavaa reissua elokuulle, kuulemma paikka on maagisen kaunis myös kesällä.

Vuokrasimme mökin siskoni perheen kautta, mutta samoja Lohilammen mökkejä pystyy vuokraamaan myös Syötteen keskusvaraamosta. Lohilampi oli loistavalla sijainti hiihtohulluille, ladut lähtivät heti takapihalta ja molemmat laskettelukeskukset, Pikku-Syöte ja Iso-Syöte, olivat ihan lähellä. Ehdimme viikon aikana testata paikallisista kuppiloista ainakin ihanan Pytky Cafen, joka tarjosi paikallisia herkkuja ja keittolounasta nälkäisille hiihtäjille, sekä ravintola Tuban, jonka ideologiaan kuuluu vahvasti hävikin vähennystyö, ekologisuus ja lähiruoka. Muuten lähinnä kokkailimme kotosalla ja se olikin yksi viikon parhaista jutuista: ruuan tekeminen ja nauttiminen yhdessä.


Talvilomaviikko oli ehkä yksi rentouttavimmista lomistani koskaan: heräsimme aamulla aina ilman herätyskelloa ja päivät vietimme aina pääosin ulkona, lukuunottamatta yhtä hyvin myrskyistä päivää. Illalla saunottiin ja istuttiin takkatulen ääressä, joskus katsoimme yhdessä sarjaa läppäriltä. Mietin viikon aikana monta kertaa sitä, että en haluaisi olla mieluummin missään muualla – lumihankien keskeltä löytyi rauha.

Kuvat: minä & Joonas Ojala

Yllätysmatka Ateenaan

matkat,


Pääsin viime perjantaina yllätysmatkalle. Luulin että olemme menossa pitkäksi viikonlopuksi poikaystävni ystävien luokse Istanbuliin, mutta Turkki olikin vain välietappi todelliseen kohteeseemme, Ateenaan! Olen aina haaveillut yllätysmatkasta, ja nyt sain sellaisen synttärilahjaksi . Pääsin myös ensimmäistä kertaa elämässäni tutustumaan hiukaan Kreikkaan ja sen kulttuurin. Ateenassa oli kevät jo ihanan pitkällä, puut kukkivat ja auringossa pärjäsi hyvin ilman takkia.



Ehdin nähdä Ateenaa vain parin päivän ajan, mutta aika riitti hyvin ihastumiseen. Ehkä positiivista kokemusta edesauttoivat onnistuneet säät ja se, että löydettiin ihan sattumalta aivan mahtavia ruokapaikkoja. Emme ehtineet hirveästi kierrellä nähtävyyksiä – aikaa oli vähän ja halusimme ottaa kuitenkin pienen lomamme rennosti ja jättää aikaa tärkeille jutuille, kuten parvekkeella istuskelulle ja keskusteluille viinilasillisen äärellä. Kävimme kuitenkin kävelemässä Akropoliksella ja se oli kyllä upea kokemus ilta-auringossa. Kreikkalaisen mytologian mukaan Akropolis oli aikoinaan paikka, jossa Athene ja Poseidon kilpailivat kaupungin omistajuudesta, ja Athene voitti. Myöhemmin kristinuskon valtauksen vuoksi paikasta tuli kirkko ja 1400-1800-luvuilla paikka oli turkkilaisten omistuksessa ja se toimi asevarastona. Kiinnostavaa! Pyrin aina selvittämään taustoja kaikista historiallisista paikoista joissa käyn, yleensä tarinat hienojen rakennusten ja linnoitusten takana on melkein mielenkiintoisempia kuin ne paikat itsessään.


Puhuimme reissussa paljon siitä, miten etuoikeutettua matkustaminen oikeastaan on. Yhtäkkiä pääsee hetkessä pakoon ankeaa talvisäätä keskelle lintujen laulua, appelsiinipuita ja upeita maisemia. Vaikka loma oli ihana, tunsin kuitenkin huonoa omatuntoa lentämisestä vain muutaman päivän vuoksi. Meillä ei ole kyllä tiedossa tälle vuodelle muita lomamatkoja  ulkomaille ja tulevaisuudessa jokainen lentomatka harkitaan varmasti hyvin tarkkaan. Vähän harmitti, että ehdimme olla Ateenassa vain niin lyhyen ajan – kun sinne on kerran lentänyt, olisi ollut mukava viipyä vähän pidempään. Jatkossa haluankin keskittyä matkailussa ehdottomasti määrän sijaan laatuun, vähentää lentomatkoja radikaalisti ja panostaa eri kulttuureihin tutustumiseen myös muilla keinoilla. Usein puhutaan siitä, miten matkailu avartaa, mutta kyllä myös kirjallisuus, taide ja musiikki avartavat ja tuovat uusia näkökulmia elämään. Ehkäpä jopa enemmänkin kuin matkustus.

Olen itse viime vuodesta lähtien kompensoinut lentopäästöjäni. Päästöjen hyvitys on kieltämättä vähän sellainen “osta omatunto puhtaaksi”-tyyppinen ratkaisu, joka ei poista kuitenkaan millään tavalla niitä aiheutettuja päästöjä, mutta toisaalta jos lentämistä jokatapauksessa tulee, on se parempi vaihtoehto kuin olla tekemättä mitään. Itse olen hyvittänyt lentoja mm. ostamalla suota Hiilipörssistä ja lahjoittamalla WWF:llä. Finnairilla on nykyisin myös oma Push for change-ohjelma, jonka kautta lentopäästöjä voi myös kompensoida 1-65e suuruisilla summilla. Kun noita Finnairin hyvitysohjelman hintoja katsoo, tuntuu siltä että summat voisi melkein samantien vain laittaa suoraan lentolippujen hintoihin, pakollisiksi kaikille matkustaville.

Mutta vielä Kreikasta: jos joskus vielä tulee mahdollisuus, menisin sinne mielelläni uudestaan, ajan kanssa. Ehkä muutan sinne joskus, pikkuiseen taloon, jonka puutarhassa voisin kasvattaa oliiveja ja appelsiineja.

Muistoja Venetsiasta

matkat, pohdintaa,


Viikko sitten näihin aikoihin olin lentokoneessa palaamassa Venetsiasta suomeen. 33 kuorolaisen ja kuuden huoltajan kanssa, mukana kultadiplomit ja voittopokaali kuorokilpailusta. Olo oli samaan aikaan kuolemanväsynyt, hämmentynyt, epäuskoinen ja onnellinen. Viiden päivän matkalla oli koettu kaikki tunteet laidasta laitaan – olimme antaneet kaikkemme, pitäneet hauskaa ja oppineet tuntemaan toisiamme taas entistä paremmin, tiivistyneet ryhmänä. Tiesin jo kahden vuoden takaa, että matkat tämän porukan kanssa ovat pelkkää timanttia, mutta yllätyin silti taas.


Jos olette miettineet, miksi täällä blogissa on lokakuun ajan ollut aika hiljaista, niin tässä syy. Tämän matka ja sen valmistelu ovat pitäneet kiireisenä. Vaikka yleensä olen kohtalaisen hyvä hoitamaan useampia lankoja käsissäni yhtä aikaa, nyt halusin keskittyä tähän kunnolla ja jätin kaiken ei-pakollisen pois. Kuluneen viikon aikana olen pikkuhiljaa toipunut matkasta, voitosta ja kaikesta sen aiheuttamasta hässäkästä. Lähdimme alunperin kilpailuun hakemaan uusia kokemuksia ja näyttämään osaamistamme kansainväliselle tuomaristolle, mutta tätä emme osanneet odottaa: ensiksi oman sarjamme voitto, jonka myötä pääsimme Grand Prix-kilpailuun ja täytenä yllätyksenä koko kilpailun Grand Prix-voitto. Palatessamme kisapaikalta hotellille Yleltä jo soiteltiin ja pian voitostamme kerrottiin radiossa ja kaikissa isoimmissa medioissa, Ylestä maikkariin. Ihan hullua!


Siitä on nyt viisi vuotta, kun CandoMini-kuoro perustettiin. Ensimmäisissä harjoituksissa oli 8 nuorta laulajaa ja itse en ollut ihan varma mistä kannattaisi aloittaa. Alkuvuodet olivatkin minulle lähinnä harjoittelua, uuden oppimista. Samaa se on edelleenkin, mutta tietynlainen epävarmuus on jäänyt ja jännitykseen on tottunut – en enää näe painajaisia ennen keikkoja ja pystyn syömään jotain esiintymispäivinä. Olen hyväksynyt nuorisokuoron nopean vaihtuvuuden ja sen, että kun joku kuorolainen lopettaa harrastuksen, niin se aika harvoin johtuu minusta. Olen uskaltautunut jopa pitämään välillä jopa lomaa niin, että olen hankkinut itselleni sijaisen.

Edelleen hyvin harva asia elämässäni on aiheuttanut sellaisia elämyksiä ja niin voimakkaita tunteita, kuin tämä kuoro ja työni sen johtajana. Olen monta kertaa miettinyt lopettamista ja luovuttamista, mutta sitten taas joku pieni hetki harjoituksissa tai konsertissa on saanut jatkamaan. Vuosien myötä huijarisyndrooma on myös vähän hellittänyt ja olen oppinut uskomaan, että olen ihan hyvä tässä. Johdan myös yhtä aikuiskuoroa, ja rakastan sitäkin – meillä on mahtava porukka ja välillä treenit tai kuoroleirit eivät edes tunnu työltä. Silti lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä on jotain ihan erityistä, siitä tulee merkityksellinen olo.


Kiinnostavaa nähdä, mihin tämän kuoron matka vie tulevina vuosina – itse tietysti toivon että jatkossakin pääosassa olisi laulamisen ilo, hauskanpito yhdessä ja ennenkaikkea rakkaus musiikkia kohtaan. Mutta ei sekään haittaisi, jos menestyksen myötä pääsisimme tulevaisuudessa viemään kuoromusiikin ja laulamisen ilosanomaa vieläkin laajemmalle, ympäri maailman niin, että mahdollisimman moni voisi löytää tämän maailman parhaimman harrastuksen äärelle.

CandoMinin kisaesityksiä pääsee katsomaan täältä ja tulevat konsertit näkee täältä.