Tag Archives: vastuullinen muoti

Lempivaatteeni


Viime viikolla hesari uutisoi että vaateteollisuus aiheuttaa päästöjä yhtä paljon kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä. Se ei tullut varmastikaan monellekaan yllätyksenä, onhan pikamuotia ja länsimaisia kulutustottumuksia jo kritisoitu pitkään kestämättömänä valintana maapallomme kannalta. Minullekin on ollut jo kauan selvää se, että jatkuva vaateshoppailu tai edes takeista tai mekoista haaveilu ja on historiaa. Meidän on yksinkertaisesti pakko muuttaa kulutustottumuksiamme ja vähentää ostelua reippaasti. Onneksi meillä on vähentämiseen myös hyvin varaa, harvalla meistä on sellainen tilanne, että vaatteita tai kenkiä ei oikeasti olisi tarpeeksi.

Aina välillä tuntuu siltä, että ilmaston kannalta hyvät valinnat on pelkkää ankeutta ja ikävyyttä ja luopumista. Joskus ne myös oikeasti on sitä, moraalisesti oikeat teot kun ei aina ole pelkkää hauskanpitoa. Toisaalta moni asia riippuu myös siitä, miltä kantilta asiaa katsoo: voi ostaa superharvoin vaatteita, mut silloin kun ostaa, niin ostaa jotain ihan täydellisen ihanaa, sellaisia vaatteita jotka nostaa mielialaa ja tekee olon kauniiksi. Sellaisia tulevaisuuden lempivaatteita.


Yksi mun lempivaatteistani on Nokosen Onerva Ruffle-paita. Se on hieno esimerkki vastuullisesti tuotetusta, mutta kuitenkin kauniista ja laadukkaasta vaatteesta. Pusero on materiaaliltaan 100 % nokkosta, mikä on ihan mieletöntä! Miettikää, siitä inhottavasta rikkakasvista, joka polttaa ikävästi jos siihen koskee, on saatu aikaiseksi jotain näin kaunista. Nokkonen tuntuu pellavalta ja käyttäytyy myös samoin, eli rypistyy helposti. Tämä Nokosen paita ei ole pelkästään hurmannut minua kauneudellaan vaan se on palauttanut osiltaan uskoani tulevaisuuteen: uusia kikkoja keksitään  jatkuvasti ja ehkä meillä onkin toivoa, jos vain ihmiset löytävät tällaiset merkit ja vastuullisuus nousisi yhä useammalle shoppailijalle tärkeäksi kriteeriksi.

Olen levittänyt Nokonen-fanituksen myös perheelleni, sillä pikkusiskoni hankki aika pian minun jälkeeni IVALO:sta samanlaisen puseron kuin itselläni. Itseasiassa lainasin näitä kuvia varten pikkusiskoni paitaa, sillä omani oli pesussa – minun paitani on enemmän tummansininen, siskoni taas kirkkaampi sininen. Koska paidat värjätään ja ommellaan käsin Helsingissä, on jokainen vaatekappale uniikki. Voisin tosissani haluta Nokosen mallistosta kaikki muutkin vaatteet itselleni, mutta koska en oikeasti tarvi mitään, niin olen vain onnellinen tästä lempipaidastani. Kaikkea mitä ihailee, ei tarvitse omistaa – oikeastaan aika helpottavakin ajatus.


Eetti ry:llä oli viime kuussa #lempivaate-kampanja, jonka ideana on kannustaa suomalaisia käyttämään vaatteitaan pidempään.  Tarkoitukseni oli osallistua tähän jo silloin, mutta talviväsymykseni keskellä en saanut aikaiseksi. Ajattelin silti, että  tämä aihe on sellainen josta voi hyvin kirjoittaa nytkin, vaikka itse kampanja-aika on jo ohi – tilanne kun ei ole vaateteollisuuden suhteen muuttunut ainakaan yhtään parempaan suuntaan. Jaetaan siis yhdessä lempivaatteiden ilosanomaa vaikka koko vuoden ajan! Mikä on sinun lempivaatteesi ja miksi?

Ivalo – sijoitus vastuullisempaan tulevaisuuteen

Kaupallinen yhteistyö: Ivalo

Yksi vuoden 2019 isoimmista trendeistä on vastuullisuus. Nykyisin yhä useammin niin ystäväporukoiden kuin sosiaalisten median keskusteluissa nousevat esiin ympäristökysymykset, eettisyys ja paremmat arkiset valinnat maapallomme kannalta. Joku on myös muuttunut pysyvästi omassakin ajattelutavassani: aiemmin olen tehnyt paljonkin kulutusvalintoja puhtaasti hedoinistisista lähtökohdista, ajatellen vain sitä mistä tykkään ja mikä sopii parhaiten juuri minulle. Nyt mietin vaikkapa jokaisen vaateostoksen kohdalla myös sitä, miten hankintani kuormittaa ympäristöä, missä se on valmistettu ja kuinka kestävä se on. Vastuullisuudesta on tullut osa jokapäivästä elämää ja hyvä niin, sillä muutosta tarvitaan kipeästi.

Skeptisimmät tuttavani vetoavat aina siihen, että yhden ihmisen valinnoilla ja tekemisillä ei ole juuri mitään merkitystä, mutta itse haluan uskoa toisin. Pienistä puroista kasvaa isoja virtoja ja minä haluan olla mukana noita virtoja, jotka sitten muuttavat tätä maailmaa, toivottavasti parempaan suuntaan. Siksi olenkin halunnut nyt hypätä mukaan yhteen vähän isompaan virtaan ja tein elämäni ensimmäisen sijoituksen! Sijoituskohteekseni on valikoitunut eettisen muodin verkkokauppa IVALO.

Ivalo - eettisen muodin verkkokauppa

IVALO on vuonna 2016 perustettu eettisen muodin verkkokauppa, joka tuli kaksi vuotta sitten tunnetuksi erityisesti nousevien kotimaisten suunnittelijoiden markkinapaikkana. Nykyisin mukana on 348 muotibrändiä jopa 17 eri maasta. IVALO ei omista lainkaan varastoja, vaan vaatteet tulevat aina suoraan suunnittelijalta asiakkaalle.

On oikeastaan hassua, ettei netistä vielä vuonna 2019 löydy paikkaa, joka yhdistäisi globaalisti saman katon alle eettiset muotibrändit. Vastuullista muotishoppailua ei ole tehty meille kuluttajille helpoksi, päinvastoin: mistä tietää että onko joku vaate eettisesti valmistettu vai ei? Mistä näitä vastuullisia vaatemerkkejä oikein löytää? Uskon että moni meistä tekisi mielellään parempia valintoja vaatekaupoilla, mutta tietoa ja valinnanvaraa ei ole kovin hyvin saatavilla. Siksi IVALOlle on ihan oikea markkinarako.

Itse olen tutustunut IVALOn kautta moniin uusiin kiinnostaviin brändeihin, mutta toisaalta sieltä löytyvät monet ennestään tutut suosikkini, kuten Nokonen ja Lovia. Näissä kuvissa kaulassani on uusi Knitworksin ihana merinovillahuivi, jonka kävin hakemassa viime viikolla suoraan suunnitelijalta, Anna Ahlqvistiltä. Knitworksin neuleet ovat oikeaa lähituotantoa, sillä tuotteet valmistetaan Suomessa, ihan Helsingin läheisyydessä. Lisäksi Anna kertoi minulle, että hän ei pelkästään itse suunnittele tuotteitaan, vaan on mukana tuotantoprosessissa tehtailla. Knitworks on hyvä esimerkki IVALOn ideologiasta: tarkoituksena on tuoda esille tuotteita, jotka ovat kauniisti suunniteltuja, kestäviä ja laadukkaita, mutta samalla myös eettisiä. IVALO on pikamuodin ja kertakäyttökuluttamisen vastakohta.

IVALO on toiminut kaksi vuotta ja näyttänyt, että palvelu toimii ja homma pelaa. Seuraava askel on lähteä isommin kansainvälisille markkinoille, ja sitä vauhdittamaan on perustettu joukkorahoituskampanja.

IVALOn joukkorahoituskampanja

IVALOn tavoite on kasvaa seuraavan viiden vuoden aikana maailman laajimmaksi eettisen muodin kauppapaikaksi ja uskon, että sillä on kaikki mahdollisuudet onnistua! Joukkorahoitus on lähtenyt todella hyvin käyntiin, sillä kasassa on jo yli 270 000 € – minimitavoite rahoituksen toteutumiselle on 350 110 €, joten nyt ei olla kaukana. Mukana sijoittamassa ovat mm. Ida365, Aamukahvilla-Henriikka, Pupulandian Jenni ja Stella Harasek. Lisäksi taustalla on myös iso joukko ammattisijoittajia, kuten Peter Vesterbacka, Leena Harkimo, Pekka Mattila, Eduard Paulig sekä yli 20 muuta start-up sijoittajaa.

Olen sijoittajana ensikertalainen, mutta ymmärrän kuitenkin sen verran, että se on varsin riskialtista hommaa, etenkin kun puhutaan Start-up -yrityksistä. Isoilla rahoilla voi tietenkin mahdollistaa isot voitot, mutta koskaan ei kuitenkaan pidä laittaa rahaa enemmän kuin on valmis häviämään. IVALO tuntuu järkevältä ensisijoitukselta itselleni: voi olla mahdollista että olen mukana luomassa jotain uutta ja upeaa ja kerään lisäksi itselleni mukavat voitot. Toisaalta jos hanke epäonnistuu, menetän sijoittamani rahat, mutta se ei kaada talouttani. Sijoitan IVALOon kuitenkin ensisijaisesti siksi, että haluan olla konkreettisesti mukana muuttamassa muotimaailmaa vastuullisempaan suuntaan. Suren mielummin pienen hetken menetettyjä rahoja kuin sitä, että en edes koskaan yrittänyt tehdä mitään.

Miten sijoittaa Ivaloon?

Yhdessä meillä on oikeasti mahdollisuus muuttaa maailmaa – haluatko sinä olla osana tukemassa muutosta?

Jos haluat olla mukana mullistamassa muotimaailmaa ja eettiseen muotiin sijoittaminen kiiinnostaa, IVALOn joukkorahoituskampanjaan voi osallistua helmikuun loppuun eli 28.2. asti. Minimisijoitus on 223e ja Joukkorauhoituksen järjestäjänä toimii FundByME. Jos sijoitat IVALOon, sinusta tulee konkreettisesti IVALOn osakkeenomistaja muiden sijoittajien ja yhtiön perustajien kanssa. Yhtiön osakkeenomistaja saa siis osuuttansa vastaavan summan osinkoa, tai osuuden yhtiön myynnistä näin tapahtuessa.


Tarkat ohjeet sijoittamiseen löytyvät täältä: Näin sijoitat IVALOon.

6: Kymmenen kotimaista suosikkivaatemerkkiäni

Hyvää itsenäisyyspäivää! Tänään on mielestäni juuri oikea päivä pukeutua suomalaiseen designiin – oma illan juhlamekkoni on Marimekolta, korvakorut Kalevala Korulta ja kengät Samujin. Tiesitkö, että ostaessasi suomalaisen design-tuotteen tai -palvelun luot työpaikkoja Suomeen ja tuet kotimaista työtä? Huomenna vietetään Osta työtä Suomeen-päivään, jonka tarkoitus on saada ihmisiä pohtimaan kulutustottumuksiaan nimenomaan työllistävän vaikutuksen kautta: jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa kymmenellä eurolla enemmän kotimaisia tuotteita, syntyisi Suomeen vuositasolla 10 000 työpaikkaa.

On hyvä muistaa, että kotimainen ei kuitenkaan tarkoita aina samaa asiaa kuin vastuullinen. Monet suomalaiset merkit saattavat teettää tuotteensa kehitysmaissa ja tuotteen kallis hintakaan ei takaa sitä että vaatteen tekijä on saanut asianmukaisen palkan. Kuitenkin koen, että parempaan suuntaan ollaan menossa kokoajan, kuluttajat ovat Suomessa tiedostavia ja siksi yhä useampi kotimainen yritys kiinnittää toiminnassaan huomiota niin eettisyyteen kuin ekologisuuteenkin. Sen sijaan että lähtisi boikotoimaan yritystä, on parempi pitää vastuullisuusasioista meteliä ja vaatia yrityksiltä parempia toimintatapoja tulevaisuudessa.

Tässä 10 kotimaista suosikki-vaatemerkkiäni – ehkä löydät tästä listasta inspiraatiota tämän joulun pehmeisiin paketteihin?

Marimekko. Marimekko on jo vuosien ajan tarjonnut laadukkaita ja ajattomia vaatteita ja onnistuu edelleen olemaan yksi kiinnostavimmista suomalaisista vaatebrändeistä.  Kaikki Marimekon vaatteeni ja astiani ovat olleet kestäviä ja pitkäikäisiä, ja näin toivoisin olevan jatkossakin. Suurin osa Marimekon tuotteista valmistetaan Euroopassa.

R-Collection. Samoin kuin Marimekko, on rokseri ollut osa elämääni jo lapsesta saakka – olen kulkenut R-Collectionin anorakissa pikkutytöstä lähtien. Lapsena kävimme usein talvilomalla kajaanissa rokserin tehtaanmyymälässä, josta koko perheen anorakit hankittiin. Edelleenkin suurin osa R-Collectionin vaatteista valmistetaan Suomessa ja Virossa.

Samuji. Olen ollut Samujin uskollinen fani ihan merkin alkuajoista lähtien. Merkin perustaja Samu-Jussi Koski kertoo haastattelussaan että vastuullisuus on ollut koko yrityksen perustamisen lähtökohta. Samujin tuotteissa yhdistyy mielestäni ihanalla tavalla käytännöllisyys, kauneus ja suomalaisuus. Suurin osa omista vaatteistani on peräisin Samujilta.

Arela. Arela on pieni kotimainen perheyritys, joka on tunnettu erityisesti kashmirneuleistaan. Minulta löytyy kolme Arelan samanlaista pooloneuletta eri väreissä. Vanhin niistä on jo neljä vuotta vanha ja edelleen samassa kunnossa kuin uusin. Arelan mallistot ovat ajattomia ja tuotteet kestäviä ja yritys kannustaa vaatteiden huoltoon uuden ostamisen sijaan esimerkiksi huoltopalvelun kautta. Lisää Arelan vastuullisuusajattelusta löytyy Viivi Arelan haastattelusta Vihreät vaatteet-sivulla.

Kalevala Koru. Kalevalan korun ovat perustaneet 1930-luvulla yhteiskunnallisesti aktiiviset ja tiedostavat naiset, ja alunperin korujen myynnistä kerätyillä varoilla autettiin sodan hädänalaisia. Myöhemmin hyväntekeväisyyskorujen tuotolla on jatkettu pitkää perinnettä yhteiskunnallisesti merkittävien hankkeiden tukemisessa. Korujen avustuskohteiksi on vuosien varrella valikoitunut erityisesti naisia ja lapsia tukevia kohteita, kuten esimerkiksi Roosa nauha, Naisten Pankki ja Pelastakaa Lapset ry. Kalevalan korut valmistetaan mahdollisimman pitkälle kierrätetystä kullasta ja hopeasta ja tuotteet valmistetaan suomessa.

Makia Clothing. Makia on kampanjoinut kertakäyttökuluttamista vastaan muun muassa lopettamalla kokonaan sekä alennusmyynnit että kertakäyttöpakkausten käytön verkkokaupassa. Makia pyrkii pois sesonkiajattelusta ja panostaa kestäviin klassikkotuotteisiin.

 

Aarikka. Suurin osa Aarikan koruista valmistetaan suomalaisissa kodeissa, kotikäsityönä luonnonmateriaaleista. Lisäksi yritys tarjoaa kokoonpano- ja pakkaustyötä sosiaalisen työllistämisen työpajoille. Aarikan puukorut ilmentävät mielestäni loistavasti suomalaisuutta ja ajattomuutta.

Halla x Halla. Kaikki merkin uikkarit ja bikinit ovat valmistettu merestä kerätystä muovijätteestä syntyneestä Econyl-kankaasta. Halla x Halla on mielestäni loistava esimerkki siitä, miten ekologisetkin vaatteet voivat näyttää raikkaalta, hauskalta ja trendikkäiltä.

Ohoy Swim. Ohoy Swimin uima-asut valmistetaan myös merestä poimituista kalaverkoista ja muoveista, mutta uikkareiden design on HallaxHallaa minimalistisempi. Mielestäni on upeaa, että yhä useamman yrityksen koko tuotanto perustuu ekologisiin materiaaleihin ja arvoihin.

Nokonen. Nokonen on uusi lempparimerkkini, jonka koko ideologia perustuu ekologisuuteen. Nokosen vaatteet ovat uniikkeja ja ne valmistetaan ekologisista luonnonmateriaaleista (kuten nokkosesta!) Helsingissä käsityönä. Minulla on ihana Nokosen Ruffle Shirt ja haaveilen kauniista käsinvärjätystä Mahla-mekosta.

Mitkä ovat sinun suosikkejasi suomalaisista merkeistä?