Monthly Archives: October 2016

Kaksi hotellikokemusta Pärnusta

Terveisiä Pärnusta! Eilisaamuna heräsin kuudelta ja hyppäsin Ullan kanssa laivaan kohti Viroa. Vähän väsähtäneen laiva-ja bussimatkan jälkeen saavuimme suloiseen Pärnuun, pieneen kaupunkiin jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Pärnu on tunnetusti kesäkaupunki, mutta koska biitsikelit ovat jo selkeästi ohi, niin keskitymme tällä pressimatkalla enemmän kivoihin kahviloihin ja hyvään ruokaan. Täällä on parhaillaan menneillään kahvilaviikko, Pärnu Cafe week, jonka aikana monet kuppilat tarjoavat ruokaa ja kahvia erikoishinnoin – suomalaisittan hinnat ovat olleet älyttömän edullisia, esimerkiksi eilen söimme seitsemällä eurolla lounaan, johon kuului pääruoka, iso jälkiruokakakku ja kahvi. Helsingissä samalla hinnalla saisi pelkän kakun.

En innostunut aluksi, kun kuulin että meillä on kahdeksi yöksi kaksi eri hotellia. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, olemme saaneet kaksi hyvin erilaista kokemusta. Eilen aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja saapuessamme hotelliimme pääsimme ensimmäisenä ihailemaan upeaa rantaa ja merimaisemaa. Hotelli itsessään ei ollut kummoinen ulkoapäin, mutta sisäpuolella se ihastutti valoisuudellaan ja hillityllä tyylikkyydellään. Vanha hotellirakennus on remontoitu vastikään täysin, sisustettu design-huonekaluilla yksinkertaiseen tyyliin niin, että upea merinäköala jää pääosaan.

Tämän yön hotellimme onkin totaalisen erilainen, vanha kartanotyylinen Villa Ammende. Paikka on rakennettu kuulemma aikoinaan jonkun saksalaisen hääjuhlia varten, oli varmaan hyvät pippalot. Olo on kuin Downtown Abbeyssa: minulla on täällä jättimäinen prinsessahuone, jossa on iso kylpyhuone ammeineen ja art nouveau-sisustus. Nautimme brittityyliin kello viiden teen upeassa ruokasalissa kynttelikköjen keskellä, pöytä oli täynnä kauniita leivonnaisia ja tee tarjoiltiin perinteisesti maidon ja sitruunaviipaleiden kera. Tuntui jo vähän epätodelliselta, kun illalliselle lähtiessämme jousitrio aloitti musisoinnin hotellin aulassa.


Harmittelen ainoastaan sitä, että emme pääse tällä reissulla kokemaan Pärnun kuuluisia kylpylöitä – mutta täytyyhän jotain jättää ensi kertaakin varten.

Mukavuudenhaluinen mummo

Huomaan muuttuvani vuosi vuodelta mukavuudenhaluisemmaksi pukeutumisen suhteen. Kun juttelin vastikään yhden ystäväni kanssa korkokengistä, tajusin että siinä missä ennen käytin korkkareita lähes päivittäin, käytän niitä nykyään ehkä kerran kuukaudessa. Aikoinaan kun Milo tuli meille, perustelin lenkkari-ja tennarivalintojani koiranulkoilutussyistä, mutta nykyään olen lähes aina liikenteessä tasapohjaisissa. Rakastan edelleen korkeita kenkiä ja sitä, miltä ne saavat sääreni näyttämään, mutta jalkani tuntuvat rakastavan mukavuutta enemmän – sitä se ikä teettää. COSin söpöt vaaleanpunaiset avokkaat ovat tällaiselle mummolle juuri sopiva valinta, pieni korko tuo naisellisuutta mutta on kuitenkin mukava kävellessä.


Viime aikoina olen elänyt pukeutumisen kannalta lempivuodenaikaani: rakastan syysvärejä ja kerrospukeutumista. Kelit ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olleet viimeaikoina juuri niin ihania, kuin syyssäät parhaimmillaan ovat, ja se on mahdollistanut monipuolisen pukeutumisen. Ulkona ei jäädy vielä paljailla nilkoilla, mutta villakangastakki ei silti tunnu liioittelulta. Joinain päivinä olen jopa uskaltautunu ulos hameella paljain säärin, jos kaveriksi on yhdistänyt pitkän takin tai lämpöisen villaneuleen. Inhokkiasusteeni sukkahousut ja sukat ovat vielä saaneet pysyä vielä kaapissa, ja hyvä niin. Niin mummo en vielä ole, että käyttäisin sukkia kesälläkin.

silkkihousut ja avokkaat COS / kauluspaita Acne / laukku Samuji / neule Arela (saatu)



Kuvat Jonnamaista, kuvausassistenttina @milothemaltesedog

Teellä maustettu pannacotta

teellä maustettu pannacotta
yhteistyössä Asennemedia ja Urtekram
 
Vaikka haikailin juuri menneen kesän perään, niin olen silti huomannut olevani syksyihminen. Rakastan näitä aurinkoisia syyspäiviä, syksyn värejä, sen tunnelmaa ja pimeitä iltoja, jolloin voi sytyttää kynttilät, keittää kupin teetä ja kääriytyä filttiin. Vähän huolettoman kesän jälkeen olen taas alkanut viihtyä kotona ja keittiössäkin, uusia reseptejä ja makuja testaillen. Kavereille siis tiedoksi, jos kakut tai muut vegaaniset pöperöt kiinnostavat, niin juuri näihin aikoihin on hyvä aika piipahtaa kylään, hyvin isolla todennäköisyydellä mulla on aina joku leipomus joko tekeillä tai valmiina.

Olen saanut ilokseni tehdä tänä vuonna yhteistyötä Urtekramin kanssa jo useamman postauksen verran ja päässyt todella haastamaan itseäni: vuoden alussa ajattelin että nämä reseptiikkapostaukset ovat kyllä epämukavuusalueellani, mutta kuitenkin yhteistyön tiimoilta on jo syntynyt ihana mango-kookosraakakakku ja granolakakku. Vuoden sisällä on muutenkin tapahtunut aika iso muutos näissä kokkailuhommissa muutenkin, leipominen ja ruuanlaitto ovat uuden ruokavalion myötä alkaneet kiinnostaa ihan uudella tavalla. Otan nämä reseptihaasteet siis aina innolla vastaan ja olen aina suorastaan lapsellisen innoissaan aina, kun löydän kokeilujen kautta jonkun uuden ruokalajin repertuaariini.

Tällä kertaa sain haasteeksi Urtekramin luomulaatuiset Hari-teet, jotka ovat kaltaiselleni teenlipittäjälle entuudestaan jo hyvinkin tuttuja. Hari-teet eivät oikeastaan ole edes teetä, vaan yrttijuomasekoituksia, joiden filosofia pohjautuu perinteisiin auereverdisiin resepteihin ja muinaisiin joogi-oppeihin. Makuvalikoima on aika laaja, joista omat suosikkini ovat lemon, apple & ginger ja Classic chai – ensiksi mainittu raikas Rise & Shine-juoma sopii ihanasti syysaamuihin ja Classic chaissa maistuu taas voimakkaammat mausteet ja joulu.

Idea teellä maustetusta pannacotasta syntyi, kun jääkaapissani sattui olemaan useampi avaamaton vispautuva soijakermapurkki, joille en oikein keksinyt käyttöä ja samaan aikaan mieleni teki jotain helposti ja suht. nopeasti valmistuvaa makeaa jälkiruokaa. Vanukkaan voi maustaa fiiliksestä riippuen haluamallaan teellä, classic chaista makua irtoaa enemmän, joten lemon, apple & ginger-teetä kannattaa laittaa ohjeeseen reilummin, ainakin se kolme teepussia. Tästä pannacotasta tulee aika makeaa, joten hedelmillä koristelussa ei kannata pihistellä.

Teellä maustettu pannacotta (vegaaninen)

2,5 dl vaahtoutuvaa soija-tai kaurakermaa
3 rkl hyytelösokeria
2-3 pussia Classic Chai tai Lemon, apple & ginger-teeth
1 tl sitruunamehua

Kiehauta soijakerma ja sokeri kasari. Siirrä kasari pois levyltä, heitä teepussit seokseen ja anna hautua n. 5 min. Sekoita, lisää sitruunamehu ja kaada seos tarjoiluastioihin. Laita jääkaappiin hyytymään n. tunniksi.

Tarjoile vanukas kauden hedelmien ja marjojen kera.