Monthly Archives: November 2016

Joulua kotiin

Yhteistyössä Asennemedia ja Vallila

Lapsuudessani äidilläni oli tapana muuttaa koko kodin sisustus punaiseksi ennen joulua. Rakastin sitä, kun sain sirotella erilaisia joulukoristeita ympäri taloa: yhdelle nurkalle seimiasetelma, toiselle tonttujoukko. Kuuseenkin täytyi ahtaa mahdollisimman paljon eri värejä, minimalismi ei ollut silloin muodissa. Nykyisin minusta on tullut vähän arka värien suhteen, enkä muutenkaan juuri sisusta kausien mukaan. Joulun lähestyessä tekee kuitenkin mieli koristella vähän kotia tulevaa juhlasesonkia varten – onneksi joulufiilis ei vaadi isoja hankintoja tai verhojen vaihtoa, vaan pienilläkin jutuilla, kuten keittiötekstiileillä ja huonekasveilla voi tehdä paljon. Hankin viime viikolla pienen huonekuusen, kaivoin loputkin kynttilät esiin kaapeista ja keitin kauden ensimmäiset riisipuurot. Jostain pitäisi vielä kaivaa esille jouluvalot.

Ilahduin, kun löysin Vallilan joulukaupasta myös omaan makuuni sopivia vähän hillitympiä, mutta kuitenkin talvisia ja mielestäni jouluisia sävyjä. Ehdoton suosikkini Vallilan joulukuoseista on Tanja Orsjoen suunnittelema kaunis Poem-kuosi, jota löytyy mm. tarjottimista, mukeista ja verhoista. Perinteisempää jouluvärejä edustavat Vaakku-ja Ruusunen-kuosit – en osaisi kuvitella näitä kotiini isoina pinta-aloina, mutta pienissä tuotteissa, kuten mukeissa ja keittiöpyyhkeissä ne ilahduttavat ja tuovat juuri sitä lapsuudenkodista tuttua joulutunnelmaa.

Toivottavasti blogini lukijoissa ei ole kovin monta joulunvihaajaa, sesonkihössötystä on tiedossa melkein vuoden loppuun saakka. Tuttuun tapaan joulukuuun ensimmäisenä päivänä aukeaa blogijoulukalenteri – tiedossa on taas ihania jouluisia ideoita ja yllätyksiä teille 24 päivän ajan. Olen ajatellut toteuttaa joulukalenterissa myös muutaman toivepostauksen, joten jos teillä on nyt toiveita joulukalenteriin, niin laittakaa ihmeessä viestiä tai kommentteja!

Vihervoimalla läpi kaamoksen – kolme värikästä brunssireseptiä

Yhteistyössä Asennemedia ja Järvikylä

Ulkona on kokoajan pimeää, lumi näyttää parhaillaan sulavan pois ja loska valtaa kadut – tämä on se vuodenaika jolloin joutuu oikeasti taistelemaan kaamosmasennusta vastaan. Aamuisin herääminen on tavallista hankalampaa ja vapaapäivän viettäisi mielellään kokonaan peiton alla Netflixiä tuijottaen, koska pimeys väsyttää ja passivoi. Mutta juuri sen vuoksi sille ei saakaan antaa valtaa, vaan täytyy aktiivisesti keksiä keinoja kaamoksen kaatamiseksi.

Mene tanssitunnille. Testaa jotain uutta kiinnostavaa reseptiä. Korista koti vihreällä, kata brunssipöytä kauniiksi ja kokoonnu kavereiden kanssa herkkujen ääreen. Kokeile mitä tahansa, mikä saa sinut innostumaan ja mistä tulet hyvälle tuulelle. Itselleni paras keino välttää sängyn kutsua on se, että kutsun ystäviä kylään, sillä pieni sosiaalinen paine saa ainakin minut yrittämään vähän tavallista paremmin. Viime perjantainakin olisin ehkä nukkunut pitkään ja juonut kotona kahvia tavanomaisen veteen keitetyn puuron kanssa, ellen olisi lupautunut järjestämään vihervoima-brunssia asennekollegoilleni Idalle, Tuulialle, Annelle, Ullalle ja toiselle Idalle. Onneksi lupauduin, sillä meillä oli superihana aamupäivä johon kuului brunssiherkkujen lisäksi Asennemedian uuden toimiston ihastelua, joululaulujen kuuntelua ja tuoreimpien kuulumisten vaihtoa. Kiitos koko porukalle!

Brunssin teemana meillä oli yrtit ja salaatit – vihervoimalla se kaamoskin selätetään! Itse olen suurkuluttaja yrttien suhteen, ruuanlaiton lisäksi käytän yrttejä ahkerasti myös sisustuksessa. Arkiyrtit basilika, persilja ja rucola näyttävät ihanalta ruukussa ja esimerkiksi rosmariini sopii jouluiseen kattaukseen. Tälle brunssille halusin tehdä ruokia, jotka piristäisivät jo pelkällä ulkonäöllään, mahdollisimman värikästä ja raikasta siis. Brunssilaiset saivat koota itse omat salaattilautasensa, koristella vihersmoothiensa ja koota herkkuleipänsä – jälkiruokana tarjottiin sitruunaista juustokakkua, marjoja ja hedelmiä. Menu valmistui aika helposti, hummukset ja juustokakku kannattaa tehdä edellisenä iltana valmiiksi, ja aamulla salaattikattaus syntyy samalla kun bataattiranskalaiset paahtuvat uunissa. Tässä vielä pari täsmävinkkiä:

  • Hyvä salaattisekoitus koostuu eri lajikkeista. Ihana kokonaisuus syntyy esim. romainesta, punaisesta salanovasta, viinisuolaheinästä, villirucolasta ja vesikrassista
  • Salaatin kanssa kannattaa tarjota monipuolisesti sekä lämpimiä että kylmiä lisukkeita: bataattiranskalaisia, pähkinöitä ja siemeniä, paistettua tofua, avokadoa, hummusta, kirsikkatomaatteja, guacamolea.. Värikkäästä salaattitarjottimesta saat helposti myös näyttävän asetelman, josta kaikki haluavat ottaa kuvan instagramiin.
  • Tylsä aamiaisleipä muuttuu vähemmän tylsäksi, kun unohdetaan hetkeksi voi ja juusto ja keskitytään mielenkiintoisempiin päällisiin. Miltä kuulostavat seuraavat yhdistelmät: maapäähkinävoi-banaani, kauratuorejuusto-mansikka, hummus-avokado jo pesto-tomaatti?
  • Usein enemmän on enemmän. Älä säästele koristeluissa, tuo kattaukseen väriä yrteillä ja hedelmillä, kokoa kakun päälle keko marjoja ja viimeistele sitruunamelissan lehdillä.
  • Lisää inspiraatiota löydät Järvikylän Vihervoimaa-sivustolta, voit myös jakaa oman vinkkisi instagramissa, muista hashtagit #vihervoimaa ja #kaamoksenkaataja!

Rapeat bataattiranskalaiset

1–2 bataattia
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl suolaa
rouhaus mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
1 rosmariinin lehdet

Kuumenna uuni 225-asteeseen.

Kuori bataatti, viipaloi pitkiksi ja ohuiksi ranskalaisiksi. Mittaa kulhoon maissitärkkelys, suola ja pippuri ja pyörittele ranskalaiset seoksessa. Lisää vielä öljy ja rosmariininlehdet kulhoon kulhoon ja sekoita huolellisesti niin, että öljyä tarttuu joka ranskalaiseen.

Asettele bataattiranut leivinpaperilla suojatun uunipellin päälle väljästi. Paista uunin keskitasolla n. 10min, kääntele ranskalaisia välissä ja paista vielä vähintään toiset 10min. Ranskalaiset ovat valmiita, kun ne ovat hiukan ruskeita.

Totuuden nimissä on kerrottava, että bataattiranskalaiset joita brunssilla tarjosin, olivat kaukana rapeista. Syitä oli kaksi: 1) kotoani ei löytynyt rapeutta tuovaa maissitärkkelystä ja 2) asennemedian toimistolla ei ole uunia, joten jouduin kuljettamaan uunituoreet bataattiranskalaiset ulkona pakkasessa kotoani toimistolle. Hyviä ne silti olivat, lötköjä vain.

Virkeä vihersmoothie

pakastettua banaania
pakastemangokuutioita
tuoretta ananasta
reilusti tuoretta minttua
appelsiinia
vihreää salaattia (esim. Romaine ja Lollo rosso)

En koskaan mittaa smoothieihin tarkkoja määriä, joten tämäkin ohje on varsin suurpiirteinen. Laitoin ehkä kaksi banaania, pussillisen mangokuutioita, puolikkaan ananaksen, ruukullisen minttua, yhden appelsiinin ja kaksi isoa kourallista salaattia, ja sain vihersmoothien kuudelle. Tämä smoothie on aika jämäkkää tavaraa, eli sopii enemmin lusikoitavaksi kuin juotavaksi.

Punajuurihummus

300g punajuurta
1 tkl kikherneitä
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl tahinia
1 tl tuoretta tinjamia
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
vettä

Kuori ja pilko punajuuret ja keitä ne kypsiksi. Valuta kikherneet ja hienonna pieni määrä tuoretta tinjamia. Sekoita kaikki ainekset ja kypsät punajuuret tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella kulhossa, lisää vettä pieni määrä kerrallaan, kunnes hummus on sopivan paksuista. Säilytä jääkaapissa suljetussa astiassa.

Vinkki! Tavallisen hummuksen teet samalla ohjeella ilman punajuurta ja tinjamia, lisää joukkoon vielä 2 rkl tahinia, 1 kuorittu valkosipulinkynsi ja tuoretta persiljaa.

Juustokakun ohjeen lupaan teille myöhemmin, se nimittäin ansaitsee oman postauksensa.

Ruokamatkalla Tallinnassa

ruokamatkalla tallinnassa
yhteistyössä Asennemedia ja Tallink

Viikko sitten pääsin toteuttamaan kivan yhteistyön Tallinkin kanssa – matkasimme neljän hengen seurueen kera kahdeksi päiväksi ja yhdeksi yöksi Tallinnaan, nauttimaan talvisesta tunnelmasta, herkuttelemaan ravintoloissa ja viettämään laatuaikaa ystävien kesken. Kuten viime postauksessani totesin, edellisestä Tallinnanmatkasta oli päässyt vierähtämään vähän liian pitkä aika, onneksi tilanne on nyt korjattu. Olisi ihana mennä käymään Tallinassa vaikka päivämatkalla vielä ennen joulua, viikon päästä perjantaina siellä alkaa joulumarkkinatkin.

Tallinna on kyllä ihan loistava kohde jos aikaa on vähän mutta halu päästä vaihtamaan maisemaa on suuri. Siinä missä lentokentällekin matkaa helposti tunnin, niin laiva lähtee ihan keskustan tuntumasta ja matka merellä kestää leppoisat kaksi tuntia. Menomatka sujui Tallink Superstarilla rauhallisesti viihtyisässä Business Loungessa, jossa ruuhkasta tai jonotuksesta ei ollut tietoakaan: tarjolla oli aamiaista, päivän lehtiä ja mikä somettajille tärkeintä, langaton netti. Majapaikkamme Tallink City Hotel sijaitsi ihan keskustassa, Virukeskuksen vieressä, yhdeksännen kerroksen hotellihuoneesta kelpasi ihastella kun aurinko laski talvisen Tallinnan kattojen ylle.

Paluumatkalla istuimme laivan buffetissa emmekä uskaltaneet poistua pöydästämme kertaakaan, merenkäynti oli sen verran hurjaa. Positiivinen yllätys oli buffetin kasvisruokapöytä, josta löytyi hyvin vaihtoehtoja myös vegaaneille. Olin ylipäätään vaikuttunut siitä, miten monipuolinen tarjonta laivalla oli matkaajille – perinteisen buffetin lisäksi oli monta muutakin ravintolaa mistä valita. Odotan sitä, että uusi ympäristöystävällisempi Megastar-laiva aloittaa liikennöinnin, siellä on matkustajien viihtyvyys huomioitu entistäkin paremmin.

Tallinna on ruokamatkailijan unelma: ruoka on edullista ja hyviä ravintoloita ja kuppiloita löytyy vaikka kuin paljon. Nämä vinkit keskittyvät nyt keskustan alueelle, mutta kävimme myös Telliskiven trendikkäällä alueella testaamassa suositun F-Hoonen, seuraavalla visiitillä haluaisin pyöriä tuolla Telliskivessä enemmänkin.

Vegan Restoran V

V:tä on kehuttu todella paljon, eikä suotta. Tätä voi suositella ihan kaikille, oli vegaani tai ei: tunnelmallinen ja rustiikkinen ravintola keskellä vanhaa kaupunkia, eikä listalta löydy mitään eläinperäistä. Maistoimme läpi kaikki alkuruuat ja seurueestamme jokainen oli enemmän kuin tyytyväinen omaan pääruoka-annokseensa. Maut olivat kohdallaan, samoin hintankin – neljän hengen alku-ja pääruuat juomineen ja kahveineen kustansivat alle satasen. Paikkaan kannattaa varata pöytä hyvissä ajoin etukäteen, me teimme varauksen kaksi viikkoa aiemmin ja saimme pöydän lounasaikaan, ilta oli jo täynnä. Tänne haluan pian uudestaan!

Frank

Frank on tyylikäs bistro-kahvila vanhassa kaupungissa Sauna-kadulla. Tulimme tänne lämmittelemään ja kahvittelemaan, tilasimme vähän ruokaakin, vaikka mahat olivat vielä vähän täynnä hotelliaamiaisesta. Frankin listalta löytyy valmiiksi vegaanisia annoksia ja aamiaisvaihtoehtoja ja kahvit saa kasvimaitoon. Hyvän ruuan lisäksi Frankissa kiinnosti tyylikäs, vähän 50-luvun henkinen sisustus.

Klaus Kohvik

Halusin lisätä Klaus Kohvikin tähän listaukseen vaikka tällä reissulla en ehtinyt siellä käymään itseasiassa lainkaan. Kuvat ovat kuukauden takaiselta Pärnun reissulta, poikkesimme täällä kahvilla ja smoothiella bussia odotellessa. Klaus Kohvik sijaitsee aika lähellä Tallinkin terminaalia, joten se on hyvä vaihtoehto laivamatkustajalle. Ihana sisustus, ihanasti tarjoillut soijalatte ja erittäin herkullinen smoothie – samoin viereisen pöydän pannukakkuannokset saivat minut vihreäksi kateudesta. Selvitin että täältä saa myös vegaanista ruokaa kysyttäessä.

Kiitos vielä Tallink sekä ihanat matkakumppanini Arttu, Peeta ja Paju onnistuneesta matkasta!

Photos by Me, Mustarttu & Peeta