Miltä kuulostaa basilika makeassa marjapiirakassa? Varmasti vähän erikoiselta, mutta lopputulos maistuu kuitenkin varsin herkulliselta. Klassisseen kuningatarpiirakkaan tulee pohjalle murotaikina ja päälle yleensä mustikoita ja vadelmia, mutta itse sekoitin tähän mansikat, vadelmat ja mustaherukat. Laitoin reilun puoli ruukkua mukaan basilikaa, mutta silti se ei tuonut piiraaseen lainkaan liian yrttistä makua, ainoastaan mielenkiintoisen uuden twistin. Kannattaa kokeilla!
Sekoita pehmennyt margariini ja sokeri keskenään. Sekoita toisessa kulhossa jauhot ja sokerit keskenään ja lisää ne sitten margariini-sokeriseokseen. Lisää vielä kasvimaito ja sekoita sen verran, että saat tasaisen taikinamassan.
Kääri murotaikina tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin tekeytymään 30-45 minuutiksi.
Painele noin 2/3 murotaikinasta piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita marjat, sokeri, perunajauhot ja silputtu basilika ja levitä marjatäyte taikinan päälle. Lopusta taikinasta voit tehdä ohuita nauhoja ja asetella ne piirakan pinnalle ristikkäin. Ripottele nauhojen päälle hiukan sokeria.
Paista piirakkaa uunissa 200 asteessanoin 20–25 minuuttia.
Tarjoa kauravaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.
Syksy on itselleni yksi inspiroivimmista kokkailu-ja leivonnaisajoista, johtuen ehkä siitä, että suomalaiset marjat ja hedelmät ovat parhaimmillaan sesongissa – itse olen hyödyntänyt oman kirjani reseptejä ja niiden muunnoksia varsin ahkerasti. Tämän piirakan reseptiä ei löydy Eat Cake!-kirjastamme, mutta monta muuta ihanaa syksyisää leivonnaista kyllä: miltä kuulostaa esim. nektariinigalette, persikka-porkkanakakku tai mustikka-jogurttipiiras? Oman kirjasi voit tilata kätevästi vaikkapa Adlibriksestä!
Millainen on mielestänne onnistunut mainos? Mielestäni sellainen, joka koskettaa syvältä, naurattaa, itkettää tai ottaa kantaa johonkin tärkeään yhteiskunnalliseen asiaan. Toukokuussa Kalevala Koru julkaisi kesyttämätöntä kauneutta-videon, joka kolahti heti ensi katselukerralla – videota katsellessa täytyi vähän pidättää kyyneliä ja heti pätkän päätyttyä teki mieli aloittaa se alusta uudelleen. En silloin vielä tiennyt että tulisin itsekin tekemään yhteistyötä tämän kampanjan kanssa, mutta muistan ajatelleeni, että tällaista mainonnan pitäisi olla useammin.
“Me uskomme maailmaan, jossa jokainen saa toteuttaa itseään ja unelmiaan sellaisena kuin on. Me synnymme naisiksi ja teemme itse omat polkumme. Vapaus olla oma itsensä säkenöi ympärilleen voimaa ja kunnioitusta. Me emme suostu mahtumaan toisten tekemiin muotteihin, emmekä muiden määritelmiin.”
En kokenut nuorena, että olisin oikein mahtunut ympäristöni asettamaan muottiin. Kasvoin lapsuuteni pienessä pohjois-suomen kylässä, jossa joukosta erottumista ei katsottu koskaan kovin hyvällä. Uskonnollisessa yhteisössä myöskään meikkaamista, hiusten värjäämistä tai lävistyksiä ei hyväksytty – siispä jo hyvin nuorena aloin ilmaista itseäni pukeutumisen kautta. Rakastin kauniita vaatteita ja koruja, vaihdoin asukokonaisuuksia aina monta kertaa päivässä, ahmin muotilehtiä sekä vaatekuvastoja ja siskojeni kanssa järjestimme omia muotikuvauksiamme jo kauan ennen blogiaikaa. Tyyliäni pidettiin kotikulmillani erikoisena, koska se poikkesi tavallisesta farkut ja tennarit-linjasta – kommentit, joissa vihjattiin vaatetyylini kertovan huomiohakuisesta luonteesta tai tarkoituksenmukaisesta itsensä korostamisesta, sattuivat kipeästi.
Kun perustin ensimmäisen tyyliaiheisen blogini melkein kymmenen vuotta sitten, en uskaltanut kertoa siitä siskojani lukuunottamatta kenellekään. En siksi, että häpesin noloja poseerauskuviani, vaan siksi, että uskoin niin monen ajattelevan tällaisen itsensä esilletuomisen olevan väärin. Jos joku tuttu kertoi löytäneensä blogini, häpesin itseltäni silmät päästä ja mieleni teki hävitä maanrakoon. Samaan aikaan olin kuitenkin äärettömän innoissani siitä, että olin löytänyt internetistä paikan, jossa sain jakaa innostustani vaate-ja muotiasioita kohtaan. Sain inspiraatiota muista blogeista ja jaoin innoissani omia asukuviani, vaikka blogillani oli ehkä alle 50 lukijaa.
Olen toisinaan jälkikäteen miettinyt, että miten innostus ja uteliaisuus voittivatkin aikoinaan häpeän ja pelon. Suurin syy löytyy varmaan kotikasvatuksesta – vaikka kohtasin ympärilläni ehkä muuten ennakkoluuloja ja ahdasmielisyyttä, kotonani opetettiin hyväksymään kaikenlaiset ihmiset sellaisina kuin he ovat. Vanhempani kannustivat minua niissä asioissa, mistä olin kiinnostunut. He ymmärsivät vahvuuksiani ja eivät estelleet, kun halusin toteuttaa omia, välillä hassujakin projektejani. Kotona en koskaan kokenut olevani millään tapaa erilainen – tunne tuli aina kodin ulkopuolella. Aloin vähitellen ymmärtää, että erilaisuuteni oli oikeastaan vahvuus.
Nykyisin osaan arvostaa kaikkea sitä mitä olen aikoinaan käynyt läpi ja jokaista ihmistä matkani varrella, niin epäilijöitä kuin rohkaisijoitakin. Miten vapauttavaa onkaan, kun lopulta uskaltaa ihan julkisestikin, kaikissa eri tilanteissa olla rohkeasti oma itsensä? Ulkoisesti muutos ei ole ollut suuri, mutta sisäisesti sitäkin isompi – ja juuri sen sisäisen muutoksen uskon näkyvän positiivisesti myös ulospäin. Itse haluaisin myös mieluummin olla se rohkaisija kuin epäilijä kaikille läheisilleni, niin ystäville, lukijoille kuin oppilaillenikin.
Kesyttämätön-kampanjan tiimoilta sain valita itselleni korut syksyn uutuusmallistosta. Valitsin kaksi hyvin erilaista korua, joiden koen edustavan kahta erilaista puolta minussa: kaunis sinikivinen Melodie kuvaa herkkyyttä ja syvällisyyttä ja graafinen, musta Fokus vahvuutta ja rohkeutta. Olen yleisesti ottaen aika harkitsevainen korujen käyttäjä, ja uskon näiden riipusten pääsevän ylleni erityisinä hetkinä, silloin kun kaipaan tällaista kesyttämätöntä energiaa ja voimaa.
Kalevala Koru on kunnianosoitus jokaiselle naiselle. Meissä asuvalle voimalle, päättäväisyydelle ja rohkeudelle. Herkkyydelle, rakkaudelle ja sisaruudelle. Kuka haluaa olla kaikkein kaunein, kun voi olla kesyttämätön?
Sitä voisi helposti ajatella, että syksyn tullessa mökki laitettaisiin pakettiin ja avattaisiin seuraavan kerran vasta toukokuun tienoilla. Päinvastoin – mielestäni syksy on mitä parhainta ja tunnelmallisinta mökkeilyaikaa. Hyttyset ja ärsyttävät ötökät ovat kaikonneet, takassa voi pitää tulta ympäri vuorokauden ilman läkähtymisen vaaraa ja luonto ympärillä on kauneimmillaan. Ulkona tarkenee istuskella vielä hyvin, kunhan muistaa huolehtia sopivasta varustuksesta ja saunan jälkeen on ihana tuijotella takkatulta peittoon kääriytyneenä. Kaupungissa ei saa samaa fiilistä, ei sitten mitenkään!
Olen päivä päivältä kiitollisempi tästä paikasta – mökki on ehkä paras ostos mitä olen aikuisiälläni tehnyt. Toisaalta mökistä ei ole juuri iloa yksikseen, parhaillaan se on silloin kun se on täynnä ystäviä ja rakkaimpia. On ihana huomata, miten monet ystävänikin ovat ihastuneet paikkaan, vaikka niin moni asia on vielä kesken ja fasiliteetit eivät ole sieltä parhaimmasta päästä. Tunnelman voi luoda kuitenkin aika vaatimattomiinkin oloihin, sillä luonto tarjoaa yleensä mitä upeimmat puitteet – pelkästään sytyttämällä ulkosoihdut ja kattamalla pöydän laiturille voi tehdä jo ison vaikutuksen mökkivieraisiin. Illallinen veden äärellä, mikä voisi olla sen kauniimpaa?
En siis aio odottaa seuravaan kesään, vaan jatkan mökkikautta ympäri vuoden, vaikka talvikuukausina käynnit varmasti harvenevatkin. Seuraavalla kerralla aion toivekkaana ottaa mukaan sienikorin ja puolukkaämpärin.
*Iittalan Varpu-astiat saatu osana vuosiyhteistyötä.
