Yearly Archives: 2017

Talven pörröisin vaate

Viime viikolla se alkoi, talvi. Pakkasin vähän haikeana ohuet kesä-ja syystakit pukupusseihin ja otin villakangastakit esille. Nyt vuoraudutaan villaan, untuvaan ja paksuihin kerroksiin ainakin seuraavan viiden kuukauden ajan ja mietitään, että miten sitä taas selviäisi talven yli. Vaikka ahdistun hiukan tästä pimeydestä, niin kylmyys ei samalla tavoin kuitenkaan haittaa, se on mielestäni ennemminkin varustelukysymys. Kun panostaa kivoihin ja lämpimiin talvivaatteisiin, ei ulkoilu pakkasellakaan ole yhtään hassumpaa.

Tämän syksyn suloisin takki on tämä pörröanorakki, jonka sain R-Collectionilta. “Rokserin” anorakkimalli tuo mieleen lapsuuden, reissut Kajaanin tehtaanmyymälään ja sen, miten coolia oli omistaa samanvärinen anorakki ja siihen kuuluvat housut, itselläni oli punaiset. Teddykarvainen versio on jotenkin vastustamattoman suloinen, kaikki pörröinen ja lämmin vetää kovasti puoleensa tähän aikaan vuodesta. Enkä taida olla ainoa – en muista saaneeni koskaan niin paljon kehuja yksittäisestä vaatekappaleesta kuin tästä. Parasta takissa on söpöyden lisäksi mielestäni sen väljä malli: alle mahtuu monta villakerrosta ja samaa takkia voi käyttää poikaystäväkin.

Tuoko teille anorakkimalli mieleen lapsuusmuistoja?

pörrötakki R-Collection (*saatu)  /  huivi &Other Stories  / hattu secondhand 


Kuvat: Omar El Mrabt, editing by me

Siskon luona kylässä

Kaupallinen yhteistyö, Iittala & Asennemedia

Rakastan asua kaupungin keskustassa, mutta aina välillä mietin, että olisiko jossain muualla kuitenkin parempi. Etenkin silloin, kun kyläilen siskoni luona idyllisessä puutalolähiössä – ei tarvitse lähteä kuitenkaan kovin kauaksi keskustasta, kun ympäristö alkaakin olla jo paljon vehreämpää. Miltä se tuntuisikaan, kun olisi oma (tai muutaman naapurin kanssa jaettava) piha, jossa voisi pitää kasvimaata ja jonka omenapuusta riittäisi satoa vaikka sataan piirakkaan? Varmasti ihan mahtavalta. Onneksi minulla on mökki, vaikka se onkin vähän eri asia.

Saatan olla hiukan puolueellinen, mutta mielestäni siskoni koti on aivan älyttömän ihana. Alkuperäiset keittiönkaapit, puulattiat, vihreä-ja sinisävyiset seinät ja vintagekalusteet. Kaikki tuntuu sopivan saumattoman kauniisti yhteen, mutta mikään ei ole liian aseteltua tai harkittua. Selkeys tai modernius eivät puhu täällä, mutta kotoisuus ja lämminhenkisyys ovat vahvasti läsnä. Olen muutenkin jo hetken aikaa sitten kyllästynyt sellaiseen vaalean minimalistiseen korostavaan sisustustyyliin, joka on ollut muodissa jo pidemmän aikaa. Valkoisuus on niin helppoa, värien monipuolinen käyttö taas vaatii silmää ja taitoa.

Siskoni kotona suurin osa kalusteista on hankittu käytettynä. Tyyliin sopii myös harkitut design-esineet, kuten Tapio Wirkkalan Ultimate Thule-tarjoiluvati ja pieni ruusukultainen Aalto-kulho.

Kahvipöytään katetaan Iittalan Sarjaton-astiastoa ja kirpputoreilta ja kierrätyksestä löydettyjä sekalaisia astioita. Kuvissa näkyvän puoloffee-piiraan resepti löytyy täältä. 


Kiitos siskolle, että sain tulla kuvailemaan! <3

Menestyksestä


Lauantai-ilta, yksin kotona, takana rankka vuorokauden mittainen treenileiri. Ajattelin mennä ajoissa nukkumaan, mutta pienen välikuoleman jälkeen ei enää väsytäkään ja ajatukset pyörivät päässä. Tällaisina hetkinä tekee mieli kirjoittaa, muuttaa ajatukset sanoiksi ja lauseiksi. Pääsin viime viikolla osallistumaan Pilots Helsingin supermielenkiintoiselle luennolle, “Mieli menestyksen tiellä”, jossa käsiteltiin menestystä monista eri näkökulmista ja etenkin erilaisista ajattelutavoista, jotka vaikuttavat menestykseemme. Sain tuolta luennolta paljon uutta ajateltavaa ja etenkin jäin miettimään meiltä sielläkin kysyttyä kysymystä: mitä menestys on?

Tuntuu että menestys on etenkin meille suomalaisille jotain sellaista, jota jokainen haluaa,  mutta samaan aikaan ei saisi kuitenkaan sanoa ääneen, että haluaa menestyä. Siinä on vähän liikaa sellainen ikävä ai haluat oikein menestyä, eikö ihan perusmeno riitä-kaiku, ja pahintahan on se, jos yrittää jotain ja epäonnistuu. Se voi johtua siitä, että käsitämme menestyksen edelleen niin yksipuolisesti – konkreettisten tulosten ja saavutusten, kuten rahan tai palkintojen kautta.

Kun luennon pitäjä Rosa kysyi meiltä, mitä on menestys, kirjoitin hetkisen mietittyäni omaan vihkoseeni näin:

“Menestys. Sitä, kun saa kehittää ja toteuttaa itseään kiinnostavien asioiden ja töiden parissa ja elää ihanien ihmisten ympäröimänä.”

Kyllä, koen että olen menestynyt. En siksi, että olisin saavuttanut mitään järisyttävää (vielä!), vaan siksi, että olen löytänyt itseäni oikeasti kiinnostavat  työt ja opinnot, ja saan kehittää itseäni niiden parissa joka päivä. Luennolla opin, että tarvitsemme lisää grit:iä, eli intohimoa ja periksiantamattomuutta pitkän ajan tavoitteita kohtaan, jos haluamme menestyä. Siksi menestyminen alkaa oikeastaan siitä, kun löytää sen asian, mikä ihan oikeasti kiinnostaa.

Olen jo pitkään uskonut, että jos tavoitteensa asettaa liian konkreettisiksi, niin ne on huomattavasti vaikeampia saavuttaa ja siinä tiedostamattaan saattaa sulkea pois itseltään monia oikeasti kiinnostavia polkuja ja vaihtoehtoja. Monesti mieleen tulee että “haluan olla superrikas” tai “haluan olla tässä suomen paras”, mutta ei oikeasti tule pohtineeksi, mikä on se asia, minkä tekeminen tuo iloa ja hyvän olon tunnetta. Palkinnot ja raha tietenkin tuntuvat hyvältä, mutta ne eivät pelkästään tee ihmistä onnelliseksi. USkon onnellisuuden tulevan sitä kautta, kun jaksaa työskennellä sen pitkän tähtäimen tavoitteen eteen ja oikeasti huomaa kehittyvänsä siinä – tällöin sivutuotteena tulee usein se menestyskin.

Jännittävää on myös se, miten paljon ajattelutapamme vaikuttaa mahdollisuuksiimme menestyä. Carol Dweckin mukaan ihmiset jakaantuvat kahteen sen mukaan miten he ajattelevat älykkyydestä ja lahjakkuudestaan: toisilla on muuttumaton ajattelutapa ja toisilla kasvun ajattelutapa. Muuttumaton ajatteluvan mukaan jokaisella ihmisellä on tietty määrä jotain kapasiteettia, kuten älykkyyttä, musikaalisuutta ja hän voi kehittyä sen kapasiteetin puitteissa. Kasvun ajattelumallin omaavat ihmiset taas uskovat että ihminen voi kehittää kaikki ominaisuuksiaan ja menestys on harjoittelun ja työn tulosta. Monien tutkimusten mukaan kasvun ajattelumallin ihmiset saavuttavat yksinomaan parempia tuloksia kaikilla osa-alueilla elämässään, kuin muuttumattoman ajattelutavan omaavat.

Vaikka olen pitkään ymmärtänyt, että kaikessa on mahdollista kehittyä hyvinkin pitkälle jos vain on tarpeeksi motivoitunut, niin Pilots Helsingin luennon jälkeen tajusin, että jollain osa-aluilla mielenlaatuni on edelleen hyvä esimerkki muuttumattomasta ajattelutavasta. Muun muassa olen kauan ajatellut,  että koska olen visuaalinen tyyppi, minulla ei ole juurikaan kirjoittajan lahjoja. Kirjoittaminen on minulle hidasta ja hankalaa, joten olen siinä huono eikä siihen kannata panostaa. Olen kyllä huomannut että blogin myötä kirjoittamiseni on kehittynyt, mutta en ole koskaan uskonut, että voisin olla siinä oikeasti hyvä. Jokaista blogitekstiä kirjoitteassani päänsisäinen kriittikoni huutaa aina, että varo vain ettet yritä olla nyt liikaa sen tekstin kanssa, kun tuo sun juttu on kuitenkin enemmän ne kuvat. Tällä ajatuksellani olen vain hidastanut kehittymistäni kirjoittajana – kuinka pitkällä voisin olla, jos olisin alunperin lähtenyt vain siitä ajatuksesta, että minulla on kaikki mahdollisuudet tulla hyväksi kirjoittajaksi?

Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa ajattelumalliaan.


Kiitos Vitaminwell ja Pilots Helsingin Rosa Nenonen viikon mielenkiintoisimmasta aamusta!