Yearly Archives: 2019

Vastuullisemmat unet: tyynyt ja peitot muovipulloista

koti ja sisustus, suomalainen design, Vastuullisuus, yhteistyö, , ,

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Finlayson

Vastuullisemmat unet: tyynyt ja peitot muovipulloista
Kun muutin kuukausi sitten väliaikaisesti poikaystäväni kämppään, jouduin luopumaan monista tavaroistani. Lähes koko omaisuuteni säilöminen 4m2 varastoon pakotti huolelliseen konmaritukseen ja samalla muuttaminen tarjosi hyvän mahdollisuuden päästä eroon kaikesta nurkkiin kertyneestä turhasta tavarasta. Oikeastaan oli aika puhdistavaa karsia tavaroista pois kaikki ylimääräinen – kun uuden kotini remontti on valmis ja pääsen muuttamaan sinne, tuon mukanani vain ehdottoman tarpeelliset asiat.

Muuton yhteydessä laitoin pois myös vanhaksi käyneet kodin tekstiilit, kuten peitot ja tyynyt. Tajusin, etten edes muistanut milloin olin viimeksi vaihtanut petivaatteet – tiesitkö, että tyynyt olisi hyvä vaihtaa maksimissaan 2 vuoden välein ja peitot 4 vuoden välein? Vanhat ja kuluneet vuodevaatteet voi lahjoittaa esimerkiksi löytöeläinkoteihin, joissa niitä käytetään eläinten alustoina.

Vastuullisemmat unet: tyynyt ja peitot muovipulloista

Sain uudet peitot ja tyynyt uutta kotia varten Finlaysonilta. Tyynyt ovat ihanan napakoita ja peitto täydellisen hengittävä, mutta parasta näissä petivaatteissa on kuitenkin se, että ne on valmistettu mahdollisimman ekologisesti: täytteenä on käytetty 100 % kierrätettyä polyesterikuitua, joka on valmistettu kierrätetyistä PET-pulloista. Ajatelkaapas tätä: yhden tyynyn täytteeseen on käytetty n. 20 muovipulloa, peittoon 30. Laadussa nämä eivät häviä tavalliseen tapaan valmistetulle kuidulle tippaakaan, mutta vastuullisuudessa kierrätetty on aina uutta rutkasti parempi. Myös Milo hyväksyi nämä muovipullopeitot heti – hän rakastaa muutenkin sängyn petaushetkiä yli kaiken, sillä petivaatteissa möyhiminen on parasta mitä pieni karvapallero tietää.

Tyynyjen ja peittojen päällinen on 100% luomupuuvillaa ja kuosina on Finlaysonin iki-ihana klassikko, Aini Vaarin 60 vuotta sitten suunnittelema Coronna.


Mulle on henkilökohtaisesti tärkeää, että voin tehdä vastuullisia valintoja mahdollisimman monella elämän osa-alueella. Kulutuksen vähentäminen on tärkeää, mutta monet kodin hankinnat ovat oikeastaan pakollisia, kuten vaikkapa juuri peitot ja tyynyt. Siksi onkin mahtavaa, että markkinoille tulee kokoajan lisää tällaisia tuotteita, joissa on otettu ympäristönäkökulma huomioon. Muistan kun kuulin vuosia sitten ensimmäisen kerran muovipulloista tehdyistä tekstiileistä ja ajattelin että mahtavaa, mutta tuokin on varmaan niin erikoinen juttu, että se unohtuu ja jää marginaaliin. Mutta näin ei käynyt! Nyt nukun yöni muovipullojen kanssa onnellisesti ja ehkä tulevaisuudessa yhä useammat kotini tuotteet ovat tehty kierrätysmateriaaleista.


Koodilla VIENA20 saat -20% alennusta normaalihintaisista Finlaysonin peitoista ja tyynyistä. Koodi on voimassa 12.3. asti.

Ensiasuntoni ei ollutkaan unelmieni koti

koti ja sisustus, pohdintaa, ,

ensiasuntoni ei ollutkaan unelmieni koti
Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet varmaan tähänastisen elämäni hitaimmat. Olen odottanut kärsimättömänä uuden asuntoni vapautumista ja usein on tuntunut siltä, ettei maaliskuu ala IKINÄ. Mutta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen suuri päivä koitti vihdoin perjantaina, 1. maaliskuuta: sain avaimet uuteen kotiini. Ensimmäiseen ihkaomaan asuntooni. 

Nämä tuoreet asuntokaupat eivät kyllä kuitenkaan ole elämäni ensimmäiset. Olin 22-vuotias, kun silloisen poikaystäväni kanssa haimme yhdessä lainaa ja ostimme 35-neliöisen kerrostaloyksiön Leppävaarasta. Asunto maksoi hiukan päälle satatuhatta euroa, lainalupauksemme olisi riittänyt hiukan arvokkaampaankin ostokseen mutta emme halunneet lähteä hurjastelemaan. En olisi varmaan saanut tuolloin lainaa yksin muuhun kuin yksiömme vaatekomeroon, sillä olin täysipäiväinen opiskelija ja kesätyörahoilla ei juuri hurrattu. Siksi koen, että tämä kolmikymppisenä ostamani asunto on se the ensiasuntoni – tämän ostin ja omistan yksin. (Pankkikin on kyllä tässä osingoilla aika vahvasti, mutta tiedätte mitä tarkoitan.)


Julia Thurén kirjoitti alkuvuodesta loistavan kirjoituksen siitä, miten ensiasunnon ostaminen voi tuntua inhottavalta. Luin kirjoituksen pari päivää sen jälkeen kun ostotarjoukseni asunnosta oli hyväksytty ja olin varsin sekavissa ja epävarmoissa tunnelmissa ja päässäni liikkui muun muassa seuraavanlaisia ajatuksia:

“Mitä olen oikein tehnyt? Miksi tein tarjouksen tuollaisesta läävästä? Se asunto ei tuntunut kyllä yhtään kodilta, päinvastoin. Nyt en pääse siitä eroon. APUA!”

Julian kirjoitusta lukiessani rauhoituin. Asunnon ostamiseen, etenkin ensiasunnon, liittyy hirveästi sellaisia tarinoita, missä pitkien vaikeuksien jälkeen löydetty asunto on kaikkien haaveiden täyttymys ja miten jo näytöllä vilunväristykset meni läpi kehoa ja joku kuiskasi korvaan, että “tässä se nyt on”. Ensiasunnon odotetaan usein olevan se unelmien koti, se missä viihdytään vuosikausia ja mistä ei raskita luopua koskaan. Mutta usein ensiasunnon ostajalla ei ole vain varaa siihen unelmien kotiin, ja siksi pitää tyytyä johonkin keskinkertaiseen tai kelvolliseen.

Uusi asuntoni Kalliossa on todellakin keskinkertainen ja tein lähes kaikkien haaveitteni kanssa kompromissin sen hankkiessani. En saanut 20-luvun asuntoa korkeiden huoneiden ja leveiden ikkunalautojen kera. En saanut lautalattiaa, en suurta keittiötä enkä edes tarpeeksi neliöitä. Asuinaluekaan ei ollut se ykköstoiveeni. Lisäksi asunnossa lähes kaikki on remontoitava: keittiö, lattiat, ovet, seinät ja vaatekaapit.

Tästä kaikesta huolimatta uskon tehneeni ihan fiksut kaupat. Remontoimalla saan uudesta kodista varmasti viihtyisän, sellaisen jossa asun helposti ainakin seuraavat kaksi vuotta. Taloyhtiö on varsin hyvin huollettu, kaikki isot remontit putkiremonttia myöten ovat takanapäin ja lisäksi vastike on kohtuullinen. Sijainti ei kulkuyhteyksien kannalta voisi olla parempi, vaikka ympäristö muuttuukin kovin erilaiseksi mitä se on ollut Ullanlinnan lintukodossa. Paras hyöty on kuitenkin taloudellinen: tästä lähtien maksan vuokran sijaan pois omaa asuntolainaani. Vielä viime vuonna maksoin 10k vuodessa vuokria, nyt lyhennän saman summan lainaa. Tekemällä huolellisen pintaremontin nostan myös asunnon arvoa ja uskon saavani omat ja ehkä enemmänkin takaisin, jos myyn asunnon. Asumalla omistusasunnossa kasvatan pääomapottiani ja ehkä seuraavaa kotia hankkiessani minulla on jo paljon enemmän valinnanvaraa asuntokaupoilla.


Vaikka tälläkin hetkellä olen lähes kauhuissani siitä, että jos en viihdykään yhtään uudessa kodissa tai jos en selviäkään lainanlyhennyksistä tai remonttimaksuista, niin siitä huolimatta olen 100 % varma, että tämän asunnon ostaminen oli ihan järkevä juttu. Pääkaupunkiseudulla asunnosta pääsee myös varmasti eroon ja muuttaa voi vaikka puolenkin vuoden jälkeen, jos asunnossa ei viihdykään.

Ensiasunto voi siis olla kompromissiratkaisu. Se voi olla myös yksi etappi ennen sitä unelmien asuntoa.

Lempivaatteeni

suomalainen design, tyyli, , ,


Viime viikolla hesari uutisoi että vaateteollisuus aiheuttaa päästöjä yhtä paljon kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä. Se ei tullut varmastikaan monellekaan yllätyksenä, onhan pikamuotia ja länsimaisia kulutustottumuksia jo kritisoitu pitkään kestämättömänä valintana maapallomme kannalta. Minullekin on ollut jo kauan selvää se, että jatkuva vaateshoppailu tai edes takeista tai mekoista haaveilu ja on historiaa. Meidän on yksinkertaisesti pakko muuttaa kulutustottumuksiamme ja vähentää ostelua reippaasti. Onneksi meillä on vähentämiseen myös hyvin varaa, harvalla meistä on sellainen tilanne, että vaatteita tai kenkiä ei oikeasti olisi tarpeeksi.

Aina välillä tuntuu siltä, että ilmaston kannalta hyvät valinnat on pelkkää ankeutta ja ikävyyttä ja luopumista. Joskus ne myös oikeasti on sitä, moraalisesti oikeat teot kun ei aina ole pelkkää hauskanpitoa. Toisaalta moni asia riippuu myös siitä, miltä kantilta asiaa katsoo: voi ostaa superharvoin vaatteita, mut silloin kun ostaa, niin ostaa jotain ihan täydellisen ihanaa, sellaisia vaatteita jotka nostaa mielialaa ja tekee olon kauniiksi. Sellaisia tulevaisuuden lempivaatteita.


Yksi mun lempivaatteistani on Nokosen Onerva Ruffle-paita. Se on hieno esimerkki vastuullisesti tuotetusta, mutta kuitenkin kauniista ja laadukkaasta vaatteesta. Pusero on materiaaliltaan 100 % nokkosta, mikä on ihan mieletöntä! Miettikää, siitä inhottavasta rikkakasvista, joka polttaa ikävästi jos siihen koskee, on saatu aikaiseksi jotain näin kaunista. Nokkonen tuntuu pellavalta ja käyttäytyy myös samoin, eli rypistyy helposti. Tämä Nokosen paita ei ole pelkästään hurmannut minua kauneudellaan vaan se on palauttanut osiltaan uskoani tulevaisuuteen: uusia kikkoja keksitään  jatkuvasti ja ehkä meillä onkin toivoa, jos vain ihmiset löytävät tällaiset merkit ja vastuullisuus nousisi yhä useammalle shoppailijalle tärkeäksi kriteeriksi.

Olen levittänyt Nokonen-fanituksen myös perheelleni, sillä pikkusiskoni hankki aika pian minun jälkeeni IVALO:sta samanlaisen puseron kuin itselläni. Itseasiassa lainasin näitä kuvia varten pikkusiskoni paitaa, sillä omani oli pesussa – minun paitani on enemmän tummansininen, siskoni taas kirkkaampi sininen. Koska paidat värjätään ja ommellaan käsin Helsingissä, on jokainen vaatekappale uniikki. Voisin tosissani haluta Nokosen mallistosta kaikki muutkin vaatteet itselleni, mutta koska en oikeasti tarvi mitään, niin olen vain onnellinen tästä lempipaidastani. Kaikkea mitä ihailee, ei tarvitse omistaa – oikeastaan aika helpottavakin ajatus.


Eetti ry:llä oli viime kuussa #lempivaate-kampanja, jonka ideana on kannustaa suomalaisia käyttämään vaatteitaan pidempään.  Tarkoitukseni oli osallistua tähän jo silloin, mutta talviväsymykseni keskellä en saanut aikaiseksi. Ajattelin silti, että  tämä aihe on sellainen josta voi hyvin kirjoittaa nytkin, vaikka itse kampanja-aika on jo ohi – tilanne kun ei ole vaateteollisuuden suhteen muuttunut ainakaan yhtään parempaan suuntaan. Jaetaan siis yhdessä lempivaatteiden ilosanomaa vaikka koko vuoden ajan! Mikä on sinun lempivaatteesi ja miksi?