category: aamupala

Aamiaisella Helsingissä: The Cock

aaminen helsingissä the cock

Aamiaissarja jatkuu! Tällä kertaa esittelyssä on varmasti ainakin monille Helsinkiläisille tuttu The Cock. Tämä juttu onkin pyörinyt luonnoksissa aika pitkään, sillä nämä kuvat ovat viime keväältä. Olen käynyt Cockissa aamupalalla useita kertoja, mutta tuo viimeksi ensi kertaa vegaanina. Listalta jäi heti siis monta vaihtoehtoa pois, mutta eipä kasvissyöjän tarvitse tuolla nälkäiseksi jäädä.

Vegaanille The Cock tarjoaa kahvin ja tuoremehun lisäksi mm. chia-puuroa, erilaisia raakamehuja ja avokadoleivän, kunhan sen vain muistaa pyytää ilman tuorejuustoa. Pieni pettymys oli se, että molemmat smoothiekulhot sisälsivät jogurttia, itse kun en käyttänyt smoothieissa maitotuotteita juuri koskaan silloinkaan, kun olin vielä sekasyöjä. Vaikka Chia-puuro kuulostaa överiterveelliseltä, niin se on silti ihanan maukasta ja lämmittävää, yksi lempijutuistani koko aamiaisessa. Avokadoleipä jäi vähän kuivaksi ehkä sen tuorejuuston puuttumisen vuoksi, ehkä loraus oliiviöljyä olisi parantanut asiaa.

Kokonaisfiilis Cockissa jää kuitenkin positiiviseksi, rento tunnelma ja kaunis sisustus houkuttelevat viihtymään pidempäänkin. Parasta on ehkä se, että koirankin saa ottaa mukaan – tällainen laiska aamulenkkeilijä yhdistää samalla vaivalle sekä aamiaiskäynnin että koiranulkoilutuksen.

The Cock
Fabianinkatu 17
Aamiainen tarjolla ma-pe 7.30-11.00

Parempia aamuja odotellessa

Puhun usein siitä, miten olen aamuihminen ja rakastan rauhallisia aamuja aamiaisineen. Se on kyllä totta – mikään ei ole ihanampaa kuin seesteinen aamu, jolloin ehtii keittää kahvit rauhassa, syödä aamiaisen sängyssä lehteä lukien ja lempimusiikkia kuunnellen. Tällaisia aamuja on ollut elämässäni suhteellisen usein, johtuen iltatöistä ja siitä, että minulla on harvoin pakollisia menoja aikaisin aamulla. Määritän itse oman työtahtini, ja minulle tuntuu sopivan hyvin se, että aloitan työpäivän arkisin klo 10-11 aikaan, joskus aiemminkin, jos siltä tuntuu. Jos tulee myöhään illalla töistä kotiin, voi aamun rauhoittaa omalle ajalle ihan hyvällä omalla tunnolla.

Viime aikoina aamut ovat olleet jotain ihan muuta kuin mitä se on näissä kuvissa, ja syynä siihen on univelka, joka on tehnyt vannoutuneesta aamuihmisestä väliaikaisen aamuvihaajan. Viime aikoina olen ehtinyt nukkumaan poikkeuksellisen vähän, eikä missään vaiheessa ole tullut hyvää tilaisuutta paikata univelkaa. Monena yönä olen ollut myös siinä tilanteessa, että väsymys painaa koko kroppaa, mutta uni ei silti meinaa tulla millään. Tähän kaikkeen kun yhdistää vielä päivien lyhentymisen ja valon vähentymisen, niin lopputuloksena on monta katastrofiaamua. Aamuja, jolloin kahvia keittäessä kaadat purut ajatuksissasi suoraan pannuun. Aamuja, jolloin nukut niin pahasti pommiin, että joudut jättämään hammaspesun sekä meikkaamisen välistä ehtiäksesi sovittuun tapaamiseen. Aamuja, jolloin laitat kasvoöljyn sijasta naamaasi käsirasvaa. Aamuja, jolloin tajuat juuri oven sulkemisen jälkeen jättäneesi käsilaukun avaimineen ja lompakkoineen sisälle.

Ihan vain, jos joku vaikka vielä luulee, että täällä elo olisi aina sellaista kuin blogikuvissa.



Kuvat paremmasta aamusta: minä ja Mustarttu

Aamiaisella Helsingissä: Healthinki

Lähes viikottain saan joltain kaverilta, puolitutulta tai snäppiseuraajalta kysymyksen:  “mihin kannattaisi mennä syömään aamiaista tai brunssia Helsingissä?”  Kotikaupunkini on täynnä kivoja aamiaispaikkoja tai ravintoloita, jotka aamiaista tarjoavat, mutta itse huomaan jumiuttuneeni niihin samoihin, joissa käyn uudelleen ja uudelleen kerta toisensa jälkeen. Siispä päätin aloittaa tällaisen pienen juttusarjan ja haasteen – käyn joka viikko testaamassa yhden aamiaispaikan Helsingissä ja kirjoitan siitä tänne blogiin.

Juttusarjassa ensimmäisenä esittelyssä on vastikään Tehtaankadulle avattu Healthinki.

Healthinkin fb-sivu on täynnä ihania kuvia värikkäistä smoothiekulhoista ja lounassalaateista, pelkästään niiden kuvien perusteella tiesin pitäväni tästä paikasta. Itse kahvila on aika pieni ja koruton, mutta tarjoilut näyttävät livenä yhtä hyvältä kuin blogikuvissakin. Kahvila ei ole täysin vegaaninen, mutta suurin osa ruuista oli kuitenkin vegaanisia sellaisenaan, kahviin sai kauramaitoa eikä avokadoleivästä tarvinut jättää mitään pois. Smoothiekulhon tarjoaminen muovikupista vähän ihmetytti, mutta toisaalta voisin kuvitella, että moni hakee täältä ruokaa ja raakakakkuja mukaan, joten siinä valossa se oli ihan ymmärrettävää.

Vaikka hinta aamiaiselleni oli hiukan korkeahko (melkein parikymppiä smoothiekulhosta, avokadoleivästä ja kahvista), niin uskon palaavani tänne uudestaan – Tehtaankatu on niin lähellä kotiani ja kaikki mitä söin, maistui erinomaiselle. Voin siis suositella, käykää ihmeessä testaamassa ainakin tuo avokadoleipä!

Healthinki
Tehtaankatu 13