category: aamupala

Aamiaisella Helsingissä: Kahvila Kuuma

aamiaisella helsingissä kahvila kuuma

En varmaan ole ainoa, joka kärsii parhaillaan kaamosväsymyksestä? Joka aamu herääminen on varsin hankalaa ja väsy iskee iltapäivisin poikkeuksellisen aikaisin. Olen viime aikoina pyrkinyt sopimaan paljon aamutapaamisia, jotta päivät lähtisivät edes vähän vauhdikkaammin käyntiin. Viime perjantaina raahauduin unisen karvapalleroni kanssa Kahvila Kuumaan, koska olin luvannut tarjota aamiaisen rakkaimmalle naapurilleni, syntymäpäiväsankari-Artulle. Vaikka sängystä nouseminen kahdeksalta tuntui pahemmalta kuin koskaan, niin hetken kärsimys kannatti, herkullisen aamupalan jälkeen päivä lähti ihanasti käyntiin.

kahvila kuuman
aamiaisella helsingissä
kahvila kuuma

Vanha KUUMA oli minulle tuttu paikka, kävin siellä usein kahvittelemassa Milon ollessa vielä pikkupentu, Kuumassa oli silloin vakiasukkeina kaksi suloista karvakaveria Milolle. Valikoimiin kuului tuolloin muistaakseni lähinnä kahvit ja raakakakut, nyt tarjonta on selkeästi laajentunut. Olen pitkään odottanut että pääsisin testaamaan tämän uuden Kuuman, ja vierailin vihdoin viime perjantaina tuolla uudessa, isommassa tilassa ensimmäistä kertaa. Ja menen varmasti uudestankin, sillä KUUMA on kauniisti sisustettu, trendikäs ja hyvin vegaani-ja koiraystävällinen paikka, jossa viihtyy mielellään pidempäänkin. Palvelu oli ystävällistä ja aamiaisannokset ovat erittäin kuvauksellisia ja instagram-kelpoisia, vaikka tietystikkään nämä omat kuvani eivät valonpuutteen vuoksi teekään oikeutta annoksien visuaalisuudelle. Hintatasokin oli mielestäni oikein sopiva: viidentoista euron aamupalasettiin kuului avokadoleipä cashew-tuorejuustolla, chia-puuro marjoilla, porkkanamehu ja erikoiskahvi. Aamiaisen ja kahvin lisäksi Kuumasta saa myös ainakin lounaskeittoja, joten sinne voi hyvin jäädä istuskelemaan ja tekemään töitä vaikka koko päiväksi.

Oletteko muuten huomanneet, että blogin ulkoasu on hiukan muuttunut? Ihana luottograafikkoni Ida toteutti muutamat toivomani muutokset, ulkoasu on nyt selkeämpi ja käytännön juttuja on paranneltu. Esimerkiksi aiemmin sain usein palautetta siitä, ettei blogin mobiilisivu näy kunnolla, nyt sen pitäisi toimia hyvin! Nykyään myös kaikkia aamupala-sarjan postauksia voi selata kätevästi sivupalkista löytyvästä aamiaiset Helsingissä-sivulta, samoin vegaaniset reseptit löytää kätevästi yhdestä paikasta. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olette uudistuksista? Ja jos etsitte taitavaa ja hyvän visuaalisen silmän omaavaa nettisivujen tekijää, niin katsokaa ihmeessä Idan kotisivut, voin suositella täydestä sydämestäni!

aamiainen helsingissä

Kahvila Kuuma

Albertinkatu 6

Arkisin klo 8-17, lauantaisin 10-16

Vihervoimalla läpi kaamoksen – kolme värikästä brunssireseptiä

Yhteistyössä Asennemedia ja Järvikylä

Ulkona on kokoajan pimeää, lumi näyttää parhaillaan sulavan pois ja loska valtaa kadut – tämä on se vuodenaika jolloin joutuu oikeasti taistelemaan kaamosmasennusta vastaan. Aamuisin herääminen on tavallista hankalampaa ja vapaapäivän viettäisi mielellään kokonaan peiton alla Netflixiä tuijottaen, koska pimeys väsyttää ja passivoi. Mutta juuri sen vuoksi sille ei saakaan antaa valtaa, vaan täytyy aktiivisesti keksiä keinoja kaamoksen kaatamiseksi.

Mene tanssitunnille. Testaa jotain uutta kiinnostavaa reseptiä. Korista koti vihreällä, kata brunssipöytä kauniiksi ja kokoonnu kavereiden kanssa herkkujen ääreen. Kokeile mitä tahansa, mikä saa sinut innostumaan ja mistä tulet hyvälle tuulelle. Itselleni paras keino välttää sängyn kutsua on se, että kutsun ystäviä kylään, sillä pieni sosiaalinen paine saa ainakin minut yrittämään vähän tavallista paremmin. Viime perjantainakin olisin ehkä nukkunut pitkään ja juonut kotona kahvia tavanomaisen veteen keitetyn puuron kanssa, ellen olisi lupautunut järjestämään vihervoima-brunssia asennekollegoilleni Idalle, Tuulialle, Annelle, Ullalle ja toiselle Idalle. Onneksi lupauduin, sillä meillä oli superihana aamupäivä johon kuului brunssiherkkujen lisäksi Asennemedian uuden toimiston ihastelua, joululaulujen kuuntelua ja tuoreimpien kuulumisten vaihtoa. Kiitos koko porukalle!

Brunssin teemana meillä oli yrtit ja salaatit – vihervoimalla se kaamoskin selätetään! Itse olen suurkuluttaja yrttien suhteen, ruuanlaiton lisäksi käytän yrttejä ahkerasti myös sisustuksessa. Arkiyrtit basilika, persilja ja rucola näyttävät ihanalta ruukussa ja esimerkiksi rosmariini sopii jouluiseen kattaukseen. Tälle brunssille halusin tehdä ruokia, jotka piristäisivät jo pelkällä ulkonäöllään, mahdollisimman värikästä ja raikasta siis. Brunssilaiset saivat koota itse omat salaattilautasensa, koristella vihersmoothiensa ja koota herkkuleipänsä – jälkiruokana tarjottiin sitruunaista juustokakkua, marjoja ja hedelmiä. Menu valmistui aika helposti, hummukset ja juustokakku kannattaa tehdä edellisenä iltana valmiiksi, ja aamulla salaattikattaus syntyy samalla kun bataattiranskalaiset paahtuvat uunissa. Tässä vielä pari täsmävinkkiä:

  • Hyvä salaattisekoitus koostuu eri lajikkeista. Ihana kokonaisuus syntyy esim. romainesta, punaisesta salanovasta, viinisuolaheinästä, villirucolasta ja vesikrassista
  • Salaatin kanssa kannattaa tarjota monipuolisesti sekä lämpimiä että kylmiä lisukkeita: bataattiranskalaisia, pähkinöitä ja siemeniä, paistettua tofua, avokadoa, hummusta, kirsikkatomaatteja, guacamolea.. Värikkäästä salaattitarjottimesta saat helposti myös näyttävän asetelman, josta kaikki haluavat ottaa kuvan instagramiin.
  • Tylsä aamiaisleipä muuttuu vähemmän tylsäksi, kun unohdetaan hetkeksi voi ja juusto ja keskitytään mielenkiintoisempiin päällisiin. Miltä kuulostavat seuraavat yhdistelmät: maapäähkinävoi-banaani, kauratuorejuusto-mansikka, hummus-avokado jo pesto-tomaatti?
  • Usein enemmän on enemmän. Älä säästele koristeluissa, tuo kattaukseen väriä yrteillä ja hedelmillä, kokoa kakun päälle keko marjoja ja viimeistele sitruunamelissan lehdillä.
  • Lisää inspiraatiota löydät Järvikylän Vihervoimaa-sivustolta, voit myös jakaa oman vinkkisi instagramissa, muista hashtagit #vihervoimaa ja #kaamoksenkaataja!

Rapeat bataattiranskalaiset

1–2 bataattia
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl suolaa
rouhaus mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
1 rosmariinin lehdet

Kuumenna uuni 225-asteeseen.

Kuori bataatti, viipaloi pitkiksi ja ohuiksi ranskalaisiksi. Mittaa kulhoon maissitärkkelys, suola ja pippuri ja pyörittele ranskalaiset seoksessa. Lisää vielä öljy ja rosmariininlehdet kulhoon kulhoon ja sekoita huolellisesti niin, että öljyä tarttuu joka ranskalaiseen.

Asettele bataattiranut leivinpaperilla suojatun uunipellin päälle väljästi. Paista uunin keskitasolla n. 10min, kääntele ranskalaisia välissä ja paista vielä vähintään toiset 10min. Ranskalaiset ovat valmiita, kun ne ovat hiukan ruskeita.

Totuuden nimissä on kerrottava, että bataattiranskalaiset joita brunssilla tarjosin, olivat kaukana rapeista. Syitä oli kaksi: 1) kotoani ei löytynyt rapeutta tuovaa maissitärkkelystä ja 2) asennemedian toimistolla ei ole uunia, joten jouduin kuljettamaan uunituoreet bataattiranskalaiset ulkona pakkasessa kotoani toimistolle. Hyviä ne silti olivat, lötköjä vain.

Virkeä vihersmoothie

pakastettua banaania
pakastemangokuutioita
tuoretta ananasta
reilusti tuoretta minttua
appelsiinia
vihreää salaattia (esim. Romaine ja Lollo rosso)

En koskaan mittaa smoothieihin tarkkoja määriä, joten tämäkin ohje on varsin suurpiirteinen. Laitoin ehkä kaksi banaania, pussillisen mangokuutioita, puolikkaan ananaksen, ruukullisen minttua, yhden appelsiinin ja kaksi isoa kourallista salaattia, ja sain vihersmoothien kuudelle. Tämä smoothie on aika jämäkkää tavaraa, eli sopii enemmin lusikoitavaksi kuin juotavaksi.

Punajuurihummus

300g punajuurta
1 tkl kikherneitä
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl tahinia
1 tl tuoretta tinjamia
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
vettä

Kuori ja pilko punajuuret ja keitä ne kypsiksi. Valuta kikherneet ja hienonna pieni määrä tuoretta tinjamia. Sekoita kaikki ainekset ja kypsät punajuuret tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella kulhossa, lisää vettä pieni määrä kerrallaan, kunnes hummus on sopivan paksuista. Säilytä jääkaapissa suljetussa astiassa.

Vinkki! Tavallisen hummuksen teet samalla ohjeella ilman punajuurta ja tinjamia, lisää joukkoon vielä 2 rkl tahinia, 1 kuorittu valkosipulinkynsi ja tuoretta persiljaa.

Juustokakun ohjeen lupaan teille myöhemmin, se nimittäin ansaitsee oman postauksensa.

Aamiaisella Helsingissä: SIS.Deli

sis delin aamiainen

Muistatteko vielä ne ajat, kun lauantaisin ja sunnuntaisin käytiin aina ravintolassa brunsseilla? Käydäänhän toki nykyäänkin, mutta ainakin omalta osaltani ravintolabrunssien hohto on hävinnyt jo kauan sitten, koska niin monessa paikassa se tarkoittaa nykyään vähän ylihintaista mutta ei-niin-laadukasta buffet-pöytää. Mielummin suosin sellaisia aamiaisia, joissa ruuat valitaan listalta tai teen brunssini itse. Pääosin tykkään myös siitä, että aamiainen ja lounas tarjoillaan erikseen, en tykkää syödä valtavaa määrää ruokaa kerrallaan.

Tämä juttu ei ollut mitenkään suunnitelmissani, mutta eilen päädyimme sattumalta SIS. Deliin brunssille, pitkästä aikaa. Sis.deli on kuulunut vakiopaikkoihini jo useita vuosia, haen sieltä harva se päivä kahvia, smoothien tai lounasta. Varsinaisella brunssilla en sen sijaan ole käynyt pitkään aikaan – ehkä yllä mainittujen syiden vuoksi. Nyt kun päädyin, yllätyin myös positiivisesti: 20 eurolla sai runsaan ja herkullisen brunssin, melkein kaikki vaihtoehdot sopivat vegaaneillekin.

“Pursarin viikonloppuaamiainen” sisälsi paljon sekä makeita että suolaisia vaihtoehtoja, omia suosikkejani olivat etenkin pinaattipesto, puuropöydän chiapuuro ja bircher-mysli, tuoreet sämpylät ja puolukkasmoothie. Pöydässä ei ollut erikseen vegaanista jälkiruokaa, mutta sellaisen sai pyydettäessä – vaikka minulle tuotu keksi oli vähän kuivahko, niin arvostin elettä ihan älyttömästi. Olen ollut niin monta kertaa brunsseilla ja hotelliaamiaisilla, joissa vegaani maksaa saman hinnan kuin kaikki muutkin, mutta pystyy käytännössä syömään ehkä 20 % tarjottavista. Keliaakikotkin on SIS. Delissä huomioitu hyvin, joten täällä erityisruokavalioiset saavat rahalleen myös vastinetta.

sis delin aamiainen

SIS. Deli Pursimiehenkatu

aamiainen arkisin klo 7:00–10:30 (11,5 e)
aamiainen viikonloppuisin klo 10:00–16:00 (20,5 e)