category: pohdintaa

Balanssi hukassa


Tapasin erästä ystävääni viime viikolla pitkästä aikaa. “Mitä kuuluu?” hän kysyi.

No aika paskaa. Väsyttää, mikään ei kiinnosta, en saa mitään aikaiseksi. Kaikki on kyllä periaatteessa hyvin, mutta ei silti tunnu siltä. Tunnen vaan pelkkää ahdistusta ja jatkuvaa syyllisyyttä siitä etten ole päässyt vielä kunnolla oikein käyntiin loman jälkeen vaan suurimmat päivittäiset aikaansaannokseni ovat olleet koiran vieminen ulos tai kaupassa käynti. Joka ilta vannon itselleni, että huomenna tartun itseäni niskasta kiinni.

En tietenkään vastannut noin, vaan tavalliseen tapaan “ihan hyvää! Ihan vähän ollut käynnistymisvaikeuksia joululoman jälkeen, mutta kohta se taas lähtee tästä vauhtiin, ihan perus meininki siis.” 

Minulle nämä vuodenvaihteet ovat aina olleet vähän hankalia – osalle ihmisistä kaamos iskee pahimmiten marraskuussa, minulle tammikuussa. Syksyn ja joulun kiireet ja häsläykset ovat ohitse ja kauan odotettu joululoma on lusittu, jonka pitäisi aloittaa hyvin levänneenä terveellinen tammikuu, asettaa tavotteita ja ottaa uusi vuosi vastaan reippaasti hymyillen. Sen sijaan pimeys iskee päälle ja olo tuntuu kaiken syksyn huhkimisen jälkeen tyhjältä ja väsyneeltä. En halua nousta sängystä ollenkaan enkä edes keksi kovin hyviä syitä miksi tehdä niin, vaikka elämässä on kaikki yhtä hyvin kuin ennenkin: on mielenkiintoinen työ, on ihana poikaystävä, on perhe ja ystäviä.


Tänä vuonna kaamosmasennus iski vain tavallista lujemmin, melkein lamaannuttavasti. Syitä sille on varmaan useita: harvinaisen rankka syksyn työputki, loppuvuoden sairastelut, aurinkoloman puute.. Näihin luulisi kuitenkin kahden viikon joululoman ja lepäämisen auttavan?

Ei auttanut, eikä ihmekään. Tajusin itse vasta tilannetta ja väsymystäni poikaystävälleni selittäessäni, että en ollutkaan oikeastaan lomaillut. Lomallahan olisi tarkoitus irroittaa itsensä työhuolista ja viettää vapaa-aikaa ilman stressiä, mutta en oikeastaan viettänyt joululomalla yhtäkään päivää tuntematta syyllisyyttä tekemättömistä töistä. Tunsin syyllisyyttä myös tehdyistä töistä, joita en ollut tehnyt tarpeeksi hyvin. Tunsin huonoa omatuntoa esimerkiksi siitä, etten saanut esimerkiksi blogin joulukalenteria tehtyä kokonaan loppuun ja siitä, etten koko loman aikana saanut kuvattua mitään kivaa uutta materiaalia. Syyllisyyden kierteessä aloin kyseenalaistaa vähitellen kaikkea: oikeastaan koko menneen vuoden ajan tein kaiken vähän huonosti, en antanut parastani enkä oikein saanut mitään kunnollista aikaiseksi. Vaikka listasin kaikki menneen vuoden saavutukseni, koin että olisin voinut tehdä enemmän. Vaikka yritykseni teki paremman tuloksen kuin koskaan aiemmin, suoritin ison opintokokonaisuuden avoimessa yliopistossa ja menestyin kuoroni kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla, niin silti joku ääni sisälläni huusi kuitenkin täyttä kurkkua: Et tehnyt tarpeeksi, olet oikeasti laiska paska. 

Voi olla, että olen oikeasti laiska paska ja voi olla että olisin voinut olla ahkerampi töissäni. Mutta sanoittaessani näitä tunteita ääneen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin, ettei järjettöminkään työmäärä saisi koskaan tuota sisäistä ääntä hiljentymään, koska se tulee jostain muualta. Riittämättömyyden tunnetta ei paikata tekemällä töitä enemmän tai ottamalla itseä niskasta kiinni, vaan hyväksymällä vajavaisuus. Että tämän verran nyt tein, se ei ollut ehkä niin paljon kuin joku toinen teki tai niin paljon mitä olisin toivonut, mutta se on nyt tarpeeksi. En ehkä antanut joka työprojektiin ihan kaikkeani, mutta annoin kuitenkin riittävästi. Eikä enempää olisi tarvinnutkaan.

Uskokaa tai älkää, tuon viimeisen lauseen kirjoittaminen tuntui älyttömän vaikealta, melkein luovuttamiselta. “Minä riitän” ei ole kuulunut hokemiini, sen sijaan puhun usein siitä miten aina pitää pyrkiä parempaan ja jos enää ei ole mitään kehitettävää, kannattaa lopettaa. Kokoajan pitäisi mennä eteenpäin, innovoida uutta, kehittää itseään eri osa-alueilla. Enkä sano nytkään, että itsensä kehittäminen ja eteenpäin meneminen pitäisi lopettaa, mutta jonkinlainen balanssi olisi kiva. Välillä on vain niin vaikea määrittää, mikä olisi riittävästi, varsinkin kun yrittäjänä määrittelee pääosin itse omat aikataulunsa ja työtapansa. Mutta tämä alkuvuoden totaalilamaantuminen on kyllä viesti nimenomaan sen balanssin puuttumisesta ja aion nyt ottaa se viestin vakavasti.


Tämä on laaja ja vaikea aihe, ja tekemistä ja pohdittavaa riittää tästä itselleni pitkäksi aikaa. Kun ajattelee tuntevansa itsensä hyvin ja olevan sinut itsensä kanssa, on äärimmäisen hankalaa myöntääkin olevansa kesken vielä niin monella tapaa. Koen silti, että ensimmäiset askeleet oman vajavaisuuteni hyväksymiseksi on otettu jo pelkästään julkaisemalla tämä kirjoitus. Seuraava askel voisi olla vaikka se, että kirjaan ylös päivittäin kaikki tekemiseni ja sanon päivän päätteeksi itselleni:

“Hyvä Viena. Teit tänäänkin ihan tarpeeksi töitä.”

11: viisi hyväätekevää lahjaa

11: viisi hyväätekevää lahjaa

En toivo tänä jouluna lahjaksi itselleni mitään. En tarvitse yhtäkään tavaraa enkä vaatetta. Minulla on kaikki tarvitsemani perusasiat ja paljon ylikin: ruokaa, katto pään päällä, vaatteita ja työ josta saan palkkaa – tuntuu hyvin vaikealta ajatella, miltä näiden perustarpeiden puute tuntuisi. Tilanteeni voisi olla toinen, jos olisin esimerkiksi syntynyt tai kasvanut eri olosuhteissa tai tilanteessa. Olen etuoikeutettu, ja siksi minulla on velvollisuus auttaa.

En toivo jouluun liittyvän lahjaperinteen loppuvan. Toivon vain, että se voisi ehkä hiukan muuttua: sen sijaan, että me hyvin toimeentulevat ostaisimme tavaraa toisillemme, voisi joulu olla sitä aikaa, jolloin muistetaan aina heikompiosaisia ja viedä apua sinne, missä sitä kipeimmiten tarvitaan.

Tässä siis viisi vinkkiä joululahjoihin – lahjoihin, jotka tuovat sinulle hyvän mielen ja voivat lisäksi pelastaa jonkun joulun, ehkä jopa elämän.


1). Joulupuu-keräys 13-16.12 

Laita lapsesi vanhat lelut pakettiin, tai osta vaikkapa kierrätetty tai aineeton lahja, ja vie se keräykseen!

Helsingissä kyseiseen keräykseen pystyy osallistumaan myös netissä, missä napsautat vain haluamaasi lahjaa, (leffaliput, lelu, vaatelahjakortti..jne) ja lahjasi toimitetaan suoraan vähävaraiselle perheelle.

Oman paikkakuntasi keräysajat voit löytää täältä: https://joulupuu.org/muu-suomi/


2) Lahjaksi aikaa yksinäiselle.

Helsinkimissio auttaa taistelemaan yksinäisyyttä ja syrjäytymistä vastaan. Tunnen muutaman nuoren, joiden on ollut hyvin vaikeaa saada tarvitsemaansa kriisitukea tai ammattiapua vaikeassa tilanteessa.

”Aikalahja on vaihtoehto tavaralle. Ostamalla HelsinkiMission eettisen Aikalahjan annat koulutettujen vapaaehtoisten aikaa ja läsnäoloa niille lähimmäisille, nuorille ja vanhuksille, jotka ovat jääneet täysin yksin.”

https://www.helsinkimissio.fi/lahjoita/


3) Lahja ympäristölle. 

Hiilipörssistä voi ostaa itselleen palan suota päästöjensä kompensoimiseksi. Tiesitkö, että ilmastonmuutoksen negatiiviset vaikutukset osuvat ensiksi kaikkein köyhimpiin maihin? Meillä hyvinvoivilla länsimaalaisilla on vastuu kiristää päästöistämme ja tinkiä elintavoistamme, jos haluamme että meillä on maapallo millä elää vuosienkin päästä. Ostamalla osuuden Hiilipörssistä sijoitat hiiltä ilmakehästä suohon, Suomen suurimpaan hiilivarantoon ja autat lisäksi suoluontoa elpymään ja vesistöjä puhdistumaan.

Olen itse onnellinen puolen hehtaarin suopalan omistaja ja tulevaisuudessa voin ehkä hankkia lisääkin. Tämä on siis samalla myös loistava joululahja itselle – oma pieni suopläntti!


4) Jouluateria vähävaraiselle perheelle.

Venner kuljettaa laadukkaita ruokakasseja vähävaraisille perheille Hope Ry:n kautta. Ruokakassit sisältävät reseptit ja ainekset ravitseviin ja terveellisiin kasvisruoka-annoksiin sekä päälle vitamiinit. Koko viikon ruuat sisältävä kassi maksaa 60e, mutta voit myös ostaa esimerkiksi 1/4-kassin 15 eurolla. Pienelläkin lahjoituksella on iso vaikutus!

Tilaa Venner-ruokakassi 14.12. mennessä – jottei yhdenkään lapsen vatsa kurnisi.


5) Lahjaksi turvallinen joulu.

Tänäkin jouluna moni tyttö Keniassa on vaarassa saada lahjaksi ihmisoikeusrikoksen. Tytöt turvaan-keräyksen tarkoituksena on saada tämä julma ja väkivaltainen perinne kitkettyä. Olen itse lupautunut lisäämään lahjoituspottiini euron jokaista teidän lahjoitustanne kohti – lue lisää postauksestani. Moni teistä onkin jo ilmottautunut lähtevänsä mukaan, kiitos siitä! Kerätään yhdessä hyvä potti kampanjalle ja autetaan tytöt turvaan!

Käsittelemme silpomista ja muita vahingollisia perinteitä myös uusimmasssa No Filter-jaksossa Artun kanssa:

Tiesitkö muuten, että yritykset saavat alle 850e lahjoitukset verovähennyksiin? Lisäksi lahjoituksesta on mainehyötyä – jos siis lahjoitat, kerro siitä muillekin rinta rottingilla ja samalla voit kannustaa muitakin tekemään hyvää.

Mitä jos joulua pitäisi pelätä?

Kaupallinen yhteistyö: Silpomaton &  Asennemedia

Muistan edelleen elävästi lapsuuden joulut. Kaikki jouluvalmistelut, suursiivoukset ja leipomiset. Sen kutkuttavan tunteen, kun odotimme joulupukkia ja taianomaisen joulukirkon, jossa olimme usein mukana laulamassa. Jouluna sai aina valvoa ja nukkua niin pitkään kuin halusi ja siivouksen suhteen otettiin rennommin kuin arkena. Joulu tarkoitti vapautta, ei pelkästään läksyistä ja kotitöistä, vaan myös tyhjänpäiväisistä kinasteluista ja arkisista säännöistä. Suurin syy, miksi rakastan joulua edelleen, on lapsuuden maagiset joulut. Se oli isossa perheessä vuoden suurin kohokohta, ikään kuin koko perheen yhteiset synttärit ja loma.


Samaan aikaan kun moni lapsi tänäkin vuonna odottaa joulua säihkyvin silmin ja toiveikkain ajatuksin, niin joillekin pikkutytöille joulu voikin olla vuoden vaarallisinta aikaa. Tänäkin jouluna moni tyttö Keniassa on vaarassa joutua silvottavaksi. Joulupyhät ovat tyttöjen sukuelinten silpomisen sesonkiaikaa, koska leikkauksia tehdään eniten silloin, kun lapset ovat lomilla. Kun leikkaus tehdään heti loman alkaessa, niin tytöt ehtivät parantua ennen koulun alkamista.

On kamalaa ja tuskallista ajatella, millaisen ihmisoikeusrikoksen kohteeksi moni nuori tyttö joutuu edelleen joka vuosi: UNICEF:in mukaan maailmassa elää tällä hetkellä n. 200 miljoonaa naista ja tyttöä silvottuna. Tyttöjen ympärileikkauksessa on kyse vuosituhansia vanhasta, julmasta perinteestä, jonka äärimmäisimmässä muodossa tytöltä poistetaan kaikki ulkoiset sukupuolielimet ja alue ommellaan umpeen. Lievemmissä muodoissa koko klitoriksen alue poistetaan tai klitoriksen huppua nirhaistaan. Silpomisesta ei ole naiselle mitään terveydellistä hyötyä, mutta sen haitat ovat hyvin vakavia, jopa hengenvaarallisia.

Silpomiselle ei löydy perusteita uskonnosta tai lääketieteestä, mutta tyttöjen leikkelyyn liittyvät uskomukset elävät köyhissä maissa vahvoina. Uskotaan, että silpominen vahvistaa naista ja tekee hänestä siveellisen ja yhteiskuntakelpoisen. Moni äiti luulee ajattelevansa vain tyttärensä parasta kun vie hänet ympärileikattavaksi, sillä silpomaton nainen saattaa jäädä ilman aviomiestä tai kokonaan sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle.

”Olin 12-vuotias, kun minut leikattiin. Meitä oli 20-30 tyttöä ja heräsimme aikaisin aamulla. Teimme jonon, ja joku tytöistä yritti juosta karkuun. Hänet otettiin kiinni ja tuotiin takaisin.

Jos lapsi ei suostu leikattavaksi, hänet ajetaan yhteisön ulkopuolelle. Ei ole mitään mahdollisuutta paeta, vaan leikkaus on pakotettu. Leikkaukseen käytettiin veistä ja partakoneenterää. Näin lapsuuteni aikana, kuinka jotkut tytöistä kuolivat – he vuotivat kuiviin. Joskus vuotaminen yritettiin lopettaa työntämällä maan multaa haavaan.”

En voinut lukea itkemättä tätä Rachel Ongirin haastattelua. Miten vielä nykypäivänä tällainen julmuus ja äärimmäinen väkivalta voi olla mahdollista? Mitä jos minun olisi pitänyt pikkutyttönä, samanikäisenä kun näissä postauksen kuvissa, pelätä tällaista? Kertomuksia lukiessa tulee kuristava tunne kurkkuun ja samaan aikaan viha tätä kammottavaa perinnettä kohtaan: miten nämä kaikki silpomisen uhan alla elävät tytöt saataisiin turvaan?

Solidaarisuus on tehnyt jo yli 10 vuotta silpomisen vastaista työtä kouluttamalla pienten lasten vanhempia, sairaanhoitajia, päättäjiä, toimittajia ja opettajia silpomisen haitoista. Tytöille järjestetään myös turvaleirejä ja työpajoja, jotta he ymmärtäisivät paremmin silpomisen vaarat ja omat oikeutensa. Tärkeässä osassa on myös miesten ottaminen mukaan silpomisen vastaiseen työhön, sillä usein miehillä on kaikkein suurin sananvalta perheen sisäisiin asioihin.

Tämän vuoden Tytöt turvaan-joulukeräyksen tavoitteena on kerätä rahaa silpomisen vastaiseen työhön Keniassa. Jo pienellä summalla on iso merkitys, sillä 10 eurolla nuori pääsee silpomista käsittelevään koulutukseen ja 30 eurolla tyttö pääsee turvaleirille aikana, jolloin hän olisi vaarassa joutua silvotuksi. 100 eurolla koulutetaan tyttöjen vanhempia silpomisen haitoista.

Moni suomalainen saa tällä viikolla tililleen mukavat veronpalautusrahat ja rientää niiden kanssa jouluostoksille hankkimaan lisää tavaraa kaiken yltäkylläisyyden keskelle. Entä jos me käyttäisimmekin näistä rahoista edes pienen osan sen edistämiseen, että useampi tyttö voisi odottaa joulua turvallisin mielin?

Tule mukaan ja tee lahjoitus – autetaan yhdessä tytöt turvaan!

Haluan myös kantaa oman korteni kekoon. Jokaisesta tekemästänne lahjoituksesta lisään omaan lahjoitussummaani euron. Kommentoi alle, instagramiin tai laita privaviesti, kun olet lahjoittanut. Sinun ei tarvitse kertoa lahjoittamaasi summaa tai nimeäsi, tieto siitä että olet tehnyt lahjoituksen riittää. (Sain inspiraation tähän blogikollegaltani Henriikalta, kiitos siitä!)

Lue lisää aiheesta: www.silpomaton.fi