category: pohdintaa

Mustan perjantain mietteitä

koti ja sisustus, pohdintaa, suomalainen design, yhteistyö,

Kaupallinen yhteistyö: Hakola

En ole varmastikaan ainoa, jota ahdistaa tämä Black Friday. Joka puolelta tursuaa mainoksia ja tarjouksia, jotka tarjoavat elämäsi tilaisuuksia ja huutavat kovaan ääneen osta, osta osta! En tiedä ahdistunko enemmän tämän kulutushysterian järjettömyydestä yleisesti vai siitä, että itsekin huomaan välillä kurkistelevani tarjouksia sillä silmällä. Minä en oikeasti tarvitse mitään ja tälläkin hetkellä tunnen huonoa omatuntoa siitä tavaramäärästä minkä omistan – pärjäisin varmaan puolella niistä. Mikä saa meidät ihmiset himoitsemaan kokoajan jotain uutta, vaikka meillä olisi jo kaikkea ihan kylliksi?

Tiedämme, että maapallomme kantokyky ei riitä tälle nykyiselle kulutustahdille. Suomalaisilla neljästä suuresta päästölähteestä (asuminen, kulutus, liikenne, ruoka) tavaroiden ja palveluiden kulutus on toiseksi suurin. Vaikka kulutus tietenkin on tärkeää talouskasvun kannalta, niin ostohuumalla on rajansa – tämän ilmastokriisin keskellä meillä ei olee varaa jatkaa samaan tahtiin. Tietenkään kulutus ei voi loppua kuin seinään, mutta meidän on jatkossa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota sihen, miten ja mitä kulutamme. Suhtautua kriittisesti jokaiseen hankintaan ja harkita jokainen ostospäätös tarkkaan – miettiä jokaisen tavaran kohdalla, että tarvitsenko tätä oikeasti?

En ole mikään puhdas pulmunen tämän asian suhteen, sillä rakastan kauniita tavaroita. Harvoin elämässäni on ollut sellaista hetkeä, etten olisi haaveillut jostain uudesta ihanasta vaatteesta, astiasta tai huonekalusta. Samaan aikaan toivoisin, että vaatekaappini ja kotini sisustus olisivat minimalistisia ja ajattomia, sellaisia, mitä ainoastaan tarpeen tullen täydennettäisiin sopivilla palasilla. Tietyllä tapaa näin onkin – tunnen tyylini, pyrin ostamaan aina vain laadukkaita ja mielellään vastuullisia tuotteita ja teen erittäin harvoin heräteostoksia. Silti en voi kehuskella ekologisuudellani kulutusasioissa – tälläkin viikolla olen käynyt useammassa ihanassa putiikissa ja tehnyt pari hankintaakin.

Työssäni painin lisäksi sen ristiriidan kanssa, että saan elantoni pääosin mainonnasta. Visuaalinen sisällöntuotanto vaatii usein myös monenlaisia hankintoja stailaustarkoituksiin. Ekologisinta olisi varmasti lopettaa koko duuni, ehkä siirtyä kokonaan musiikkipuolen hommiin. Toisaalta, tässä minulla on myös tila ja paikka puhua juuri siitä, minkä koen itselleni tällä hetkellä hyvin tärkeäksi: vastuullisesta kuluttamisesta. Tehdä yhteistöitä yritysten kanssa, jotka kiinnittävät huomiota ekologisuuteen ja eettisyyteen. Tuoda esille sen, että kuluttamisen vähentämisen lisäksi tärkeää on myös kuluttaa fiksusti. Hankkia kestäviä ja laadukkaita tuotteita, sellaisia jotka kestävät toivottavasti sukupolvelta toiselle, äidiltä tyttärelle.

Suomalainen huonekaluvalmistaja Hakola kertoi eilen Black Fridayn vastaisesta kampanjastaan: hintojen sijaan he puolittavat sohvien pakkaamisesta syntyvän muovijätteen määrän vuonna 2019. Tulevaisuudessa sohvat kannetaan kotiin kestokasseissa, joita voi käyttää aina uudelleen ja uudelleen – miten nerokas ja simppeli idea jolla kuitenkin on iso vaikutus!

“Kestokassit ovat yksi tapa ratkoa tuotteiden pakkaamiseen liittyviä ekologisia kipupisteitä. Konkreettisen tavoitteen myötä olemme tilivelvollisia asiakkaillemme ja toivottavasti inspiroimme samalla myös muita alan toimijoita kohti kestävämpiä toimintatapoja.”
-Annaleena ja Jari Hakola

Meille tuli Hakolalta viime viikolla sohva, josta olin unelmoinut pitkään. Kaikki aiemmat elämäni sohvat ovat löytyneet joko kierrätyskeskuksista tai käytettyinä kavereilta, tämä oli ensimmäinen jonka olen hankkinut uutena. Maksoin siitä alennuksenkin jälkeen enemmän kuin kaikista aiemmin hankkimistani sohvista yhteensä, mutta tiedän saaneeni vastinetta rahoilleni: lähes kokonaan kotimaisista materiaaleista, kotimaassa valmistettu Cosy Pocket Wool-sohva voi hyvinkin olla loppuelämäni sohva. Sellainen, mikä kulkee kodista toiseen ja näkee eri elämänvaiheet kanssani vuosikymmenien ajan.

Haluan jatkossakin antaa blogissani palstatilaa juuri Hakolan kaltaisille yrityksille – sellaisille, jotka uskovat, että alennushysterian luomisen sijaan katseet pitäisi kiinnittää jatkossa enemmänkin ekologisesti kestäviin ratkaisuihin kaikessa yritystoiminnassa. Ei oman sädekehän kiillotuksen vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että maapallon luonnonvarat riittäisivät tulevillekin sukupolville.

*Cosy Pocket Wool-sohvasta saatu näkyvyysalennus

Muistoja Venetsiasta

matkat, pohdintaa,


Viikko sitten näihin aikoihin olin lentokoneessa palaamassa Venetsiasta suomeen. 33 kuorolaisen ja kuuden huoltajan kanssa, mukana kultadiplomit ja voittopokaali kuorokilpailusta. Olo oli samaan aikaan kuolemanväsynyt, hämmentynyt, epäuskoinen ja onnellinen. Viiden päivän matkalla oli koettu kaikki tunteet laidasta laitaan – olimme antaneet kaikkemme, pitäneet hauskaa ja oppineet tuntemaan toisiamme taas entistä paremmin, tiivistyneet ryhmänä. Tiesin jo kahden vuoden takaa, että matkat tämän porukan kanssa ovat pelkkää timanttia, mutta yllätyin silti taas.


Jos olette miettineet, miksi täällä blogissa on lokakuun ajan ollut aika hiljaista, niin tässä syy. Tämän matka ja sen valmistelu ovat pitäneet kiireisenä. Vaikka yleensä olen kohtalaisen hyvä hoitamaan useampia lankoja käsissäni yhtä aikaa, nyt halusin keskittyä tähän kunnolla ja jätin kaiken ei-pakollisen pois. Kuluneen viikon aikana olen pikkuhiljaa toipunut matkasta, voitosta ja kaikesta sen aiheuttamasta hässäkästä. Lähdimme alunperin kilpailuun hakemaan uusia kokemuksia ja näyttämään osaamistamme kansainväliselle tuomaristolle, mutta tätä emme osanneet odottaa: ensiksi oman sarjamme voitto, jonka myötä pääsimme Grand Prix-kilpailuun ja täytenä yllätyksenä koko kilpailun Grand Prix-voitto. Palatessamme kisapaikalta hotellille Yleltä jo soiteltiin ja pian voitostamme kerrottiin radiossa ja kaikissa isoimmissa medioissa, Ylestä maikkariin. Ihan hullua!


Siitä on nyt viisi vuotta, kun CandoMini-kuoro perustettiin. Ensimmäisissä harjoituksissa oli 8 nuorta laulajaa ja itse en ollut ihan varma mistä kannattaisi aloittaa. Alkuvuodet olivatkin minulle lähinnä harjoittelua, uuden oppimista. Samaa se on edelleenkin, mutta tietynlainen epävarmuus on jäänyt ja jännitykseen on tottunut – en enää näe painajaisia ennen keikkoja ja pystyn syömään jotain esiintymispäivinä. Olen hyväksynyt nuorisokuoron nopean vaihtuvuuden ja sen, että kun joku kuorolainen lopettaa harrastuksen, niin se aika harvoin johtuu minusta. Olen uskaltautunut jopa pitämään välillä jopa lomaa niin, että olen hankkinut itselleni sijaisen.

Edelleen hyvin harva asia elämässäni on aiheuttanut sellaisia elämyksiä ja niin voimakkaita tunteita, kuin tämä kuoro ja työni sen johtajana. Olen monta kertaa miettinyt lopettamista ja luovuttamista, mutta sitten taas joku pieni hetki harjoituksissa tai konsertissa on saanut jatkamaan. Vuosien myötä huijarisyndrooma on myös vähän hellittänyt ja olen oppinut uskomaan, että olen ihan hyvä tässä. Johdan myös yhtä aikuiskuoroa, ja rakastan sitäkin – meillä on mahtava porukka ja välillä treenit tai kuoroleirit eivät edes tunnu työltä. Silti lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä on jotain ihan erityistä, siitä tulee merkityksellinen olo.


Kiinnostavaa nähdä, mihin tämän kuoron matka vie tulevina vuosina – itse tietysti toivon että jatkossakin pääosassa olisi laulamisen ilo, hauskanpito yhdessä ja ennenkaikkea rakkaus musiikkia kohtaan. Mutta ei sekään haittaisi, jos menestyksen myötä pääsisimme tulevaisuudessa viemään kuoromusiikin ja laulamisen ilosanomaa vieläkin laajemmalle, ympäri maailman niin, että mahdollisimman moni voisi löytää tämän maailman parhaimman harrastuksen äärelle.

CandoMinin kisaesityksiä pääsee katsomaan täältä ja tulevat konsertit näkee täältä.

Syyttelyn sijaan tarvitsemme kannustamista ja tukea kestävimpiin valintoihin

podcast, pohdintaa


Viimeisen viikon ajan lähes kaikki keskustelut ystävieni kanssa ovat kääntyneet jossain vaiheessa ilmastonmuutokseen. Vaikka asia ei varmastikaan tullut kenellekään yllätyksenä, niin viikko sitten julkaistu IPCC:n ilmastoraportti on saanut ihmiset heräämään ihan uudella tapaa maapallomme hälyttävään tilaan. Meidän täytyy pystyä tekemään rajuja muutoksia, isossa mittakaavassa ja mielellään hyvin nopeasti, tai muuten kohta voi olla jo liian myöhäistä. Meidän pitäisi puolittaa hiilidioksidipäästömme noin kymmenessä vuodessa, jotta voisimme estää maapallon liiallisen lämpenemisen. Siihen ei riitä enää puheet, vaan nyt tarvitaan tekoja, ihan jokaiselta.

Minulla on tästä aiheesta ainakin tuhat sekavaa ajatusta päässä ja vaikka haluaisin puhua tästä useammin ja enemmän, niin pelkään aina että sanon jotain väärin ja vaikutan joko kusipäältä tai typerykseltä. Olen kyllästynyt siihen, että somessa keskustelu on pitkään pyörinyt samaa kehää: ensin syytellään ja tuomitaan, sitten selitellään ja siirretään vastuuta. Jos halutaan oikeasti saada kaikki mukaan ilmastotalkoisiin, pitäisi mielestäni asiaa lähestyä paljon kannustavammin, enemmän positiivisuuden ja huumorinkin kautta. Ihailemani Timo Wildernessin ilmastouutiset on mielestäni loistava esimerkki siitä, miten asioista voi puhua kaunistelematta mutta silti hauskasti -ja vuoden kestävä ilmastopaasto on ihan todella ison hatunnoston arvoinen teko!

Olen aiemminkin sanonut, että haluan ajatella muutoksen aina sitä kautta, että mitä ihanaa se voi tuoda elämääni. Loppupeleissä kun asiaa miettii tarkemmin, niin kestävämmät valinnat eivät tarkoita itselleni mistään oikeasti tärkeistä asioista luopumista.  Minun ei tarvitse luopua musiikista tai laulamisesta. Minun ei tarvitse luopua ystävieni seurasta tai tanssimisesta. Minun ei tarvitse luopua herkuttelusta tai juhlista, eikä edes ihanasta puutarhapalstastani. Voin edelleen elää ihan täyttä, upeaa elämää, vaikken matkustelisikaan tai ostaisi jatkuvasti uusia vaatteita ja tavaroita.

Keskustelimme myös uusimmassa No Filter-jaksossa Artun ja vierailevan tähden, Vilman P:n kanssa ilmastonmuutoksesta ja erityisesti siitä, mitä me voisimme tehdä parantaaksemme tilannetta. Kuuntele jakso ja osallistu keskusteluun meidän instagramissa tai tässä postauksessa!

Jos haluat tehdä jotain konkreettista ympäristön hyväksi heti tänään, voin suositella sijoittamista suohon. Minä sijoitin 400 euroa ja ostin itselleni tänään puoli hehtaaria suota Hiilipörssistä – tuo pläntti sitoo itseensä hiiltä 440kg vuodessa, määrä vastaa n. 1600 CO2-päästöjä. Hyviä vinkkejä arjen pieniin, ympäristöystävällisiin tekoihin löytää Idan mainiosta postauksesta.

Aiemmat kirjoitukseni aiheesta:

Ajatuksia ilmastoystävällisestä ruuasta
Ylikulutuspäivä – mitä minä voisin tehdä paremmin?
Zero Waste-haaste: kokemuksia ja ajatuksia