category: suomalainen design

Suomalainen design on kiinnostanut minua jo lapsesta asti ja seuraan aktiivisesti kotimaisten suunnittelijoiden töitä ja tekemisiä. Silti kotimaisuus ei ole mikään itseisarvo: ei tarkoita, että tuote olisi automaattisesti parempi jos se on suunniteltu tai valmistettu kotimaassa. Suomalaisuus tuotteissa edustaa minulle kuitenkin hyvin usein laadukkuutta, kestävyyttä ja ajattomuutta ja nämä tuntuvat olevan arvoja, joita moni suomalainen brändi vaalii.

Sisustuksen puolella suosikkejani ovat mm. Iittala, Arabia, Balmuir, Familon ja Artek.

Muodin puolella lemppareitani ovat mm. Samuji, Arela, R/H, Marimekko, Terhi Pölkki ja Makia.

Elokuun odotetuin viikonloppu: FLOW

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia


Flow-viikonloppu on ihan kohta täällä! Tuntuu, että kesä juuri alkoi, ja nyt kohta jo vietetään jäähyväisiä – perinteisesti itselleni Flow on ollut aina eräänlainen kesän loppu. Vaikka lämpimät säät ja hengailut ulkona jatkuisivat, niin joku kuitenkin muuttuu. Huolettomat kesäpäivät ovat takanapäin ja arki työkuvioineen on edessä. Flow’n viimeiseen festaripäivään sisältyy aina iso määrä haikeutta ja samaan aikaan kiitollisuutta menneestä, kaikesta ihanasta mitä on kuluneen kesän aikana saanut kokea.

Joka vuonna vakaa aikomukseni on ollut järjestää ihana Flow-etkobrunssi, mutta suunnittelmat ovat aina menneet mönkään, kun väsymys tai mukavuudenhalu ovat ohjanneetkin raflaan tai kaupan eineshyllylle. Tänä vuonna olen ottanut aikomukseni tosissaan: olen jo kutsunut vieraita sunnuntaille ja hankkinut jääkaappiin proseccoa ja croisanttipurkkeja. Uuden kotini sijainti on myös täydellinen Flow-etkoja ajatellen, sillä ensimmäistä kertaa asun myös oikeasti lähellä festarialuetta, kotini on kivenheiton päässä Suvilahdesta.


Brunssihaaveita lukuunottamatta lähden tänä kesänä Flow-tunnelmaan ilman suurempia odotuksia. En ole tsekannut säätiedotuksia, en suunnitellut asuja enkä kummemmin fiilistellyt etukäteen sinne tulevia artisteja. Ajattelin vain mennä paikalle ja ottaa vastaan kaiken mitä festari tuo mukanaan, ja nauttia kaikesta täysin rinnoin. Haluaisin toki nähdä mm. Tame Impalan, Seinabo Seyn ja Robynin, mutta jos joku keikka jääkin välistä sen vuoksi että olen backyardilla tanssimassa tai ruokakojulla herkuttelemassa, niin en jää harmittelemaan. Tällaisiin tapahtumiin liittää helposti liikaa paineita ja odotuksia, ja jos odotukset ja todellisuus eivät kohtaa, jää viikonlopusta helposti vähän tylsä ja pettynyt olo. Siksi paras Flow-vinkkini on se, että unohda check-listat ja lähde liikkeelle avoimin mielin!


Yksi paikka josta minut kuitenkin varmasti Flow’ssa löytää, on Iittala Vintage Bar 
Tiivistämöllä. Iittala on kerännyt kokoon ison määrän vanhoja vintagelaseja, joista tarjoillaan nostalgisia klassikkodrinkkejä, kuten vodkaa,  vihreää päärynäteetä, seljankukkaa ja sitruunaa yhdistävä Ville Vallaton tai paahdetulla banaanilla ja inkiväärillä maustettu Ampiainen.

Vintagebaari liittyy Iittalan uuteen Iittala Vintage-palveluun. Nykyisin Iittala ottaa siis vastaan myymälöissään käytettyjä Iittalan ja Arabian astioita ja kierrättää ne eteenpäin uusiin koteihin. Astioista maksetaan hinnaston mukainen korvaus, jonka suuruus riippuu siitä, millaisessa kunnossa astia on ja haluaako korvauksen käteisenä vai lahjakorttina. Astiat hinnoitellaan yksinkertaisesti astiatyypin mukaan, joten vanhat ja arvokkaat harvinaisuudet kannattaa myydä edelleen kirpputorilla tai Tori.fi:ssä, mistä niistä voi saada korkeamman hinnan. Iittala Vintage tarjoaa upean mahdollisuuden kierrättää vanhat astiat, jotka ovat jääneet käyttämättä ja lahjakorttimahdollisuus auttaa hankkimaan uudet ja mielekkäämmät tilalle. Jatkossa Iittala-myymälöistä voi ostaa myös käytettyjä astioita, ihan mahtavaa! Tällaisen kierrätysideologian soisi leviävän laajalle.


Omalla Flow-brunssillani (jos se nyt toteutuu) tarjotaan tänä vuonna klassisia Bellineitä. Bellini yhdistää mehukkaat persikat ja raikkaan proseccon, ja mielestäni juoma on parhaimmillaan tarjoiltuna näistä laakeista Essence-lasimaljoista. Nopeimmillaan bellini voi syntyä valmiista persikkasoseesta, mutta tietenkin tuoreista persikoista itse väsätty sose on se paras.

Flow-brunssin Bellinit

2 persikkaa
1 rkl sitruunan mehua
ripaus sokeria
1 pullo proseccoa

Kuori persikat ja poista kivi ja kuoret. Soseuta hedelmäliha sileäksi soseeksi ja lisää joukkoon sitruunamehu ja sokeri. Jos haluat juomasta ihan sileän, voit siivilöidä soseen.

Kaada maljoihin n. 5 cl persikkasosetta ja 12 cl proseccoa. Halutessasi voit koristella drinkin pienellä persikankuoren siivulla tai rosmariinin oksalla.


Mitä sinä odotat eniten tämän vuoden Flow’lta?

Mökin piilossa olleet helmet

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia


Kun omistaa pienen ränsistyneen mökkiparan jossa kaikki on rempallaan, joutuu opetella sietämään keskeneräisyyttä. Lattia on vino, nurkissa on ötököitä ja kalusteet ovat kaikki vähän sinne päin. Mökin suhteen on päätetty jo kauan sitten, ettei sitä kannata remontoida vaan se tullaan purkamaan jossain vaiheessa, ei kuitenkaan vielä pariin vuoteen. Niimpä se saa olla viimeiset elinvuotensa sellainen kuin se on, vähän rapistunut ja vino. Ja minä teen kuitenkin parhaani, että kaiken tämän keskellä täällä voisi kuitenkin viihtyä silloin, kun mökillä ollaan.

Vanhan ja kulahtaneen keskellä on turha pyrkiä minimalismiin, täällä kaikki saa olla runsasta ja värikästä. Kaikki eivät aina soinnu yhteen täydellisesti, eikä tarvikaan – eiväthän asiat mene täydellisesti elämässä muutenkaan. Silmä tottuu yllättävän nopeasti ja toisinaan voi käydä niinkin, että jokin paikka jolle ei ole aiemmin oikein antanut arvoa, alkaakin yhtäkkiä näyttää yllättävän potentiaaliselta. Tällä viikolla laitoin kuntoon kaksi mökiltä löytyvää ihanaa paikkaa, jotka eivät ole aiemmin päässeet oikein kunnolla käyttöön.


Mökin kuisti on yksi niistä paikoista, joka on viime aikoina toiminut lähinnä vain ohikulkupaikkana ja varastona: siellä säilytetään ulkokalusteiden päällisiä, aurinkovarjoja ja pehmusteita sekä kaikenlaista muuta sälää. Päätin vihdoin raivata ja siivota kuistin, tehdä sinne tilaa ihan vain olemiselle. Kuistilta on nimittäin täydelliset näkymät ikkunoiden läpi puutarhaan ja siellä on myös koko mökin ihanin valo. Tuon pöydän äärelle kattaa aamukahvit tai lounaan oikein mielellään, etenkin sellaisina päivinä, kun ulkona sataa tai on muuten vain koleampaa.

Kuistin kattauksessa kuoseja ja värejä sekoitetaan iloisesti yhteen: kirpparilta löytyneen pöytäliinan ja maljakon kaverina ovat Klaus Haapaniemen suunnittelemaa Taika Siimes-sarjaa, vaaleanpunaista Teemaa, Teema Tiimi-kulho ja Essence-laseja. Salaattiottimet ovat  Iittalan Citterio 98-astiasarjaa ja tuo ruusukultainen väri on syksyn 2019 uutuus, joka tulee kauppoihin vasta syksyllä.


Toinen enemmän piilossa ollut helmi on mökkipihan perältä löytyvä pesukatos. Se ei ole ollut ennen tätä viikkoa käytössä lainkaan, sillä en ole jotenkin löytänyt sille mitään järkevää käyttötarkoitusta. Olen säilyttänyt pesukatoksessa istutusämpäreitä ja -ruukkuja ja käynyt siellä toisinaan lähinnä pesemässä multaisia käsiä, mutta muuten se on tönöttänyt tyhjän panttina mökkipihan nurkassa. Mökin sisällehän tulee juokseva vesi ja tiskaushommat sujuvat yleensä siellä, mutta mökin hana on sellainen onneton pieni vessanhana, josta vettä tulee hitaasti ja huonolla paineella, eikä pienen hanan alle mahdu kunnolla huuhtelemaan astioita. Nyt tuntuu melkein hassulta, että miksi en tajunnut siivota tätä pesukatosta tiskipaikaksi aiemmin? Kyllähän kuka tahansa tiskaa kuumana kesäpäivänä astioita mielummin vehreyden keskellä raikkaassa ilmassa, kuin pimeässä mökissä.


Tiskipöydältä löytyvät Iittala-tuotteet:

Teema-mukit ja lautaset (vaaleanpunaiset Teema-lautaset ovat sopivasti alennuksessa)
Kastehelmi-keittiöpyyhe
Taika Siimes-lautaset ja kahvikupit
Teema Tiimi-riisikulho ja keittokulho
Essence-punaviinilasit

Merensininen

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

iittala merensininen

Viime perjantaina yli miljoona nuorta 120 maassa osallistui ilmastolakkoon. Lapset ja nuoret vaativat parempaa ilmastopolitiikkaa ja vetosivat päättäjiin, jotta he vihdoin ryhtyisivät toimiin ilmastonmuuton hidastamiseksi. Ihailen suuresti nykynuoria – tuntuu että he ovat älyttömän valveutuneita, fiksuja ja uskaltavat myös tarpeen tullen ottaa kantaa. On myös helppo ymmärtää nimenomaan lasten ja nuorten huoli ilmastonmuutokseen liittyen, sillä heidän tulevaisuuttahan se eniten uhkaa. Olisi mahtavaa nähdä, että päättäjät ottaisivat nyt oikeasti kansalaisten huolen tosissaan.

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut iso asennemuutos. Vaikka ilmastonmuutoksesta on puhuttu pitkään, ei siitä ole koskaan aiemmin puhuttu näin paljon ja näin tosissaan. Omassa elämässänikin on tapahtunut muutoksia ja tuntuu ettei vanhaan ajattelumalliin enää ole paluuta. Mietin ympäristöä lähes kaikissa valinnoissani ja yritän tasapainoilla elämän ja töiden vaatimusten sekä vastuullisten tekojen suhteen. Samaan aikaan yritän olla ahdistumatta uhkakuvista ja siitä, mikä meitä mahdollisesti tulevaisuudessa odottaa.

Muslan Kirsikka kirjoitti mielestäni ihanasti siitä, miten epätoivoon vaipumisen sijaan pitäisi miettiä sitä mitä kaikkea ihanaa ympäristöystävällisillä valinnoilla voi saavuttaa. Kaikkea ihanaa on niin paljon! Olen monta kertaa aiemminkin puhunut siitä, miten sen sijaan että ajattelisin luopuvani jostain, mietin mitä kaikkea voin saada. Mitkä kaikki mahtavat asiat elämässäni ovat sellaisia, jotka kuluttavat luonnonvarojamme joko hyvin vähän tai jopa tekevät hyvää ympäristöllemme. Miettikää miten monia asioita voi harrastaa edelleen mielin määrin ilman huonoa omatuntoa: lukemista, musiikkia, retkeilyä luonnossa, mökkeilyä, (kasvisruoka)kokkailua..

Esimerkiksi tällä hetkellä iloitsen älyttömän paljon tulevasta kesästä, jolloin aion viettää mahdollisimman paljon aikaa puutarhapalstallani ja haluaisin myös tietysti viljellä kasviksia. Istutin viime syksynä palstalleni yhden puun ja kaksi pensasta, ja tänä vuonna haluaisin istuttaa vähintääns saman verran lisää! Odotan puutarhakesää niin kovasti, etten osaa edes haaveilla kesälomamatkoista ulkomaille. Meidän mökki on pieni, siellä ole mitään lämmitystä ja matkatkin sinne taittuvat ratikalla tai pyörällä, joten harrastukseni ei rasita liiaksi luontoa, vaan päinvastoin. Puutarhakautta odotellessa keskityn hoitamaan sisäkasveja ja kukkia kotonani.

Mielestäni on mahtavaa, että nykyisin yhä useammat yrityksetkin suunnittelevat toimintaansa vastuullisuus edellä. Itse haluan uskoa siihen, että bisnestä voi tehdä myös ympäristön kannalta kestävin keinoin.

Näissä kuvissa on esillä Iittala vuoden 2019 lasiväri, merensininen. Väri on saanut inspiraationsa pohjoisen meristä ja sen moninaisuudesta. Meri on itselleni rakas ja läheinen elementti: olenhan asunut koko elämäni aina meren vieressä. Lapsuudessani totuin heittämään talviturkin pois aina meressä, järvenrantaan oli paljon pidempi matka. Vietimme kesät pienessä saaressa ihan kotikuntamme vieressä ja talvisin luistelimme tai hiihdimme usein meren jäällä. Kotikyläni Oulunsalo on noussut merestä: joskus 9000 vuotta sitten kotini paikalla oli pelkkää merta. Tuntuu surulliselta, että ihmisen toiminnan seurauksena meidän Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Meidän valintojen vuoksi luontoa tuhoutuu joka päivä vähän lisää. Sen ei pitäisi olla niin.

Iittala lahjoittaa jokaisesta vuoden 2019 aikana Suomessa myydyn merensinisen esineen myyntihinnasta 2,5 % Suomen WWF:lle arktisen alueen suojeluun. Arktisen alueen luonto on monimuotoista ja vaihtelevaa ja alueella asuu lukuisia harvinaisia lajeja. Lämpötilat kohoavat arktisella alueella kaksi kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, ja huomattava osa arktisen alueen ympärivuotisesta jääpeitteestä on jo hävinnyt. Lämpenemisellä on negatiivisia vaikutuksia paitsi arktisen alueen myös koko maapallon ekosysteemeihin ja elämään.

Miten sinun suhtautumisesi ympäristöön ja vastuullisuuteen on muuttunut viimeisen vuoden aikana?

Merensiniset lasituotteet löytyvät Iittalan verkkokaupasta.