Tag Archives: herkkusienet

Syysherkku: Kurpitsakeittoa ja herkkusieniä

Syysherkku: Kurpitsakeittoa ja herkkusieniä

Kaupallinen yhteistyö, Puhtaasti kotimainen & Asennemedia

Olen viime aikoina innostunut taas ihan kunnolla kokkailusta. Harva se päivä tekee mieli kokeilla jotain uutta reseptiä ja mielessä pyörivät lähes kokoajan kaikenlaiset ruoka-ja leivontaideat. Lähipiiriinii kuuluvat ruokatestailujeni koekaniinit eivät ole valittaneet tästä innostuksesta edes silloin, kun joku kokeilu ei ole ehkä ollut sieltä ihan parhaasta päästä – ilmeisesti siis keittiössä hyväntuulisena hyräilevä ja hääräilevä kotikokki nähdään pääosin positiivisena asiana.

Tällä kertaa haluaisin jakaa teille tämän reseptin, josta sain seuraavanlaisen palautteen:

“Tää on kyllä älyttömän hyvää. Sun kannattaisi jakaa tää resepti blogissa.”

Eli ehdotuksesta toteutukseen. Rakastan kaikenlaisia keittoja, etenkin näin syksyisin ilmojen viiletessä on ihana lämmittää itseään maukkaalla sopalla. Tämä samettinen kurpitsakeitto on pelkiltään sellainen perusmaukas arkiruoka, mutta sen alle piilotettu herkkusieniyllätys tekee siitä kunnon juhlaversion ja syysherkkujen herkun! Inspiraationa reseptille toimi Mama Gastro-blogista löytynyt ohje, josta muokkasin oman versioni.


Kehittelin tämän reseptin yhteistyössä Puhtaasti kotimaisen & Champ herkkusienien kanssa – tällä kertaa käytin ruskeita herkkusieniä. Mikä onkaan sen perinteisen valkoisen ja tämän ruskean herkkusienen ero? Ruskea on maultaan vähän voimakkaampi ja se säilyttää tilavuutensa paistettaessa hiukan valkoista paremmin. Kaikki champin viljellyt herkkusienet ovat turvallista ja terveellistä lähiruokaa, niitä voi syödä vaikka ihan sellaisenaan ilman pelkoa myrkytyksestä. Parhaimmillaan niiden maku pääsee kuitenkin esille pienellä maustamisella. Sieniä ei kannata pestä (maku voi hävitä!), vaan ennen käyttöä ne voi harjata tai pyyhkiä kevyesti talouspaperilla puhtaaksi.

Oletteko muuten koskaan miettineet, miten sienet ovatkin niin hyviä? Vaikea välillä uskoa että ne ovat muka terveellisiäkin.

Kurpitsakeittoa ja herkkusieniä
Samettinen kurpitsakeitto herkkusienien kera (vegaaninen)

n. 1 kg myskikurpitsaa
2-3 sipulia (2 isompaa tai 3 pienempää)
1 valkosipulinkynsi
pieni pala inkivääriä
2 dl valkoviiniä (
4 dl vettä
kasvisliemikuutio
2 dl kasvikermaa (esim. planti kaurakermaa)
suolaa & mustapippuria
oliiviöljyä

1 rasia Champ ruskeita herkkusieniä
tuoretta timjamia
paahdettuja kurpitsansiemeniä
vegaanista margariinia paistamiseen (esim. sininen keiju)

Kuori myskikurpitsa, poista siemenet ja leikkaa se neljään osaan. Siirrä 1/4 kurpitsasta sivuun myöhempää käyttöä varten, leikkaa loput pieniksi paloiksi. Hienonna sipuli, valkosipuli ja inkivääri.

Kuullota sipuleita, inkivääriä ja kurpitsaa kattilassa. Lisää valkoviini ja keitä n. 2 min. Lisää joukkoon kasvisliemi ja anna keiton porista ainakin 15 minuuttia, kunnes kurpitsat ovat pehmeitä. Ota kattila pois liedeltä, lisää kaurakerma ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Kuumenna keitto vielä uudelleen ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.

Huom! Voit jättää myös valkoviinin pois ja lisätä sen tilalta 2dl kasvislientä.

Keiton poristessa leikkaa loput myskikurpitsasta kuutioiksi. Pilko herkkusienet ja paista niitä pannulla, kunnes neste haihtuu sienistä. Lisää reilu nokare sinistä keijua, kurpitsat, timjami ja kurpitsansiemenet. Paahda sienet ja kurpitsakuutiot pannulla kypsäksi, mausta suolalla ja pippurilla.

Voit tarjoilla keiton kuvien mukaisesti niin, että herkkusienet ja paahdetut kurpitsat tarjoillaan keiton pohjalla ns. yllätyksenä tai vaihtoehtoisesti keiton päällä kruununa. Maku on molemmissa sama: HERKULLINEN.


Aiemmat sienireseptini:

Helppo risotto, joka vie kielen mennessään,
ja Herkkusieni-flatbread, täydellinen syysiltapala.

Mikä on sinun lemppari sieniresepteistä?

Kesäkeittiössä: vegaaninen herkkusienirisotto

Kesäkeittiössä: vegaaninen herkkusienirisotto

Kaupallinen yhteistyö, Puhtaasti kotimainen & Asennemedia

Mikä ei näytä kuvissa kovin herkulliseltä mutta vie aina kielen mennessään? No risotto! Niin hankala kuvata, mutta niin hyvää. Risotto valmistuu kesäkeittiössä helposti, ainekset voi hakea mökkimatkalla kaupasta ja yrttejä voi lisäillä omalta kasvimaalta. Laitoin loppukeväästä yrttejä ja salaatteja kasvamaan mökkipihalle, ja pieni puutarhuri sisälläni on riemuinnut siitä, miten hyvin kaikki ovat lähteneet kasvamaan! Nyt minipuutarhastani saa jo tuoretta salaattia ja yrttejä, loppukesästä ehkä kesäkurpitsaa ja porkkaanakin. Ensi vuonna laitetaan sitten tuplasti isompi kasvimaa!


vegaaninen sienirisotto

Tällä kertaa risoton päätähtenä loistaa suomalainen herkkusieni. Viljeltyjä Champ-herkkusieniä saa kaupoista ympäri vuoden, ja ne ovat varmasti puhtaita ja turvallisia: sirkanlehtimerkkisieniä ostaessasi voit olla varma, ettei pannullesi päädy vahingossa mitään epämääräisiä myrkkysieniä. Tällä kertaa kaupassa oli vain vaaleita herkkusieniä, mutta tummat, hiukan voimakkaamman makuiset herkkusienet sopivat tähän reseptiin myös loistavasti. Sienet kannattaa puhdistaa hellästi ennen pilkkomista, mutta pesemistä välttäisin – se vie sieniltä niiden maun pois.

Tässä risotossa ei ole sinällään mitään kovin ihmeellistä, mutta herkullisen maun salaisuus on sienien lisäksi tuoreissa yrteissä: lisäsin suoraan kasvimaalta ihanan tuoksuista lehtiselleriä, ruohosipulia ja timjamia. Ylijäävä valkoviini sopii myös loistavasti ruokajuomaksi, mutta autoileva mökkeilijä kaataa lasiin tietenkin vettä. Valkoviinin voi jättää myös kokonaan pois reseptistä halutessaan, mutta sillon lisäisin tilalle jotain muuta happoa, esim. hiukan sitruunamehua tai valkoviinietikkaa.

Vegaaninen herkkusienirisotto (3-4 annosta)

2 kevätsipulia
2 lehtisellerin ohutta vartta
1 pkt champ herkkusieniä
3 dl risottoriisiä
n. 7 dl kasvislientä (1 kasvisliemikuutio)
oliiviöljyä tai vegaanista margariinia paistamiseen
1 dl valkoviiniä
tinjamia
ruohosipulia
suolaa & pippuria
(vegaanista parmesania)

Hienonna sipulit ja sellerinvarret sekä puhdista ja pilko sienet. Kiehauta vedenkeittimessä 5 dl vettä ja sekoita erillisessä astiassa vesi ja kasvisliemikuutio. Paista sieniä kattilassa tai pannulla hetken aikaa, kunnes niistä haihtuu neste.

Lisää joukkoon sipulit, sellerinvarret ja nokare margariinia tai loraus oliiviöljyä. Kuullota hetken, lisää sitten riisi ja paista, kunnes riisi on kiiltävää.  Lisää joukkoon kuumaa kasvislientä vähitellen pienissä erissä, niin että neste imeytyy riisiin – lisää uusi annos lientä vasta kun edellinen neste on kokonaan imeytynyt.

Kaada lopuksi joukkoon viini ja kiehauta seos. Mausta risotto suolalla ja pippurilla, tuoreella timjamilla, ruohosipulisilpulla ja halutessasi vegaanisella parmesanilla.

Jos sienireseptit kiinnostavat muutenkin, niin käykää tsekkaamassa ohjeeni viime vuodelta herkkusieni-flatbreadiin ja Jonnan resepti superherkullisiin portobello-burgereihin!