Monthly Archives: December 2017

13: Mitä odotan joululta

mitä odotan joululta

Kaupallinen yhteistyö, Daniel Wellington

11 yötä jouluun! Ja kyllä, olen todellakin laskenut, sillä sitä on odotettu – ei suinkaan joulupukin, lahjojen tai herkkuruokien vuoksi, vaan loman takia. Loppusyksy on ollut harvinaisen hektinen eikä pimeys ja räntäsade ole helpottaneet asiaa. Joulu on mielessäni rauhallisuuden, levon ja onnellisuuden loma, jolloin kaikki turha kriiseily ja kiireily jää pois. Näitä viittä asiaa odotan kaikkein eniten joululta:

Pohjoisen talvea ja lunta. Loskakeli kyllästyttää, hanget korkeat nietokset kiinnostelee. Olisiko Oulussa hiihtokelit?


Lukuhetkiä. Luen nykyään kirjoja surullisen harvoin. Kännykkä ja some vievät paljon aikaa kirjoilta, ja tietty se vähän ahdistaa kun sitä ajattelee. Jouluna aion pitää somelomaa ja lukea enemmän, mulla on muutama kirjavinkki teillekin tulossa!


Perinteitä ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Viime vuonna joulu jäi vähän välistä, kun olin Balilla. Altaalla lekottelu lämmössä oli ihanaa ja tarpeellista, mutta vähän haikeana sieltä katselin perheen whatsapp-ryhmään lähetettyjä videoita ja kuvia. Kaipaan niitä kaikkia superperinteisiä juttuja, joista tulee sama fiilis kuin lapsena jouluna: kuusen koristelua, riisipuuroa aattoaamuna, joulusaunaa, yhteislauluja ja myöhäisillan lautapelibattleja. Jännittävää on myös viettää tietysti ensimmäinen joulu yhdessä poikaystäväni kanssa – odotan mielenkiinnolla miten täysin eri kulttuurista tulevana hän suhtautuu perheemme joulumeininkeihin.


Nukkumista, löhöilyä, laiskottelua. Näille ei ole viime viikkoina ollut juuri aikaa. Tänä vuonna kiire on vienyt unetkin, ehkä loma toisi ne takaisin? Joka aamu herätessäni unelmoin siitä, että voisinpa viettää yhden kokonaisen päivän sängyssä loikoillen ja netflixiä tölläten. Tämä on listani tärkein kohta ja olen valmis karsimaan noista muista, kunhan vain tämä toteutuu!


Lahjastressitöntä joulua. Olen kerrankin hankkinut lahjat kummilapsilleni hyvissä ajoin – jes! Muita lahjoja tuskin hankin, enkä itsekään halua mitään tavaraa, mutta ajattelin viedä paketteja joulupuu-keräykseen. Massiivisten joululahjaostosten sijaan suosin sitä, että läheisiään muistaisi arjessa aina silloin tällöin ihan muuten vaan – vaikka hartiahieronnalla, illallisella tai miksei pienellä paketillakin. Esimerkiksi tein tuon oman kellofriikkini varsin iloiseksi jo hyvissä ajoin ennen joulua Classic Sheffield-kellolla, itselleni tilasin suosikkimallini Classic Petiten mustana kultaisen rannekorun kera. Kuusen alta ei tarvitse siis aattopäivänä löytyä mitään havunneulasia kummempaa – eli joulupyhinä voidaan  keskittyä vain olemiseen, syömiseen ja läheisten seurasta nauttimiseen. <3


PS! Koodilla Vienak saat -15 % alennuksen mistä tahansa tuotteesta Daniel Wellingtonin nettisivuilta. Lisäksi ostaessasi lahjasetin eli kauniisti paketoidun kellon rannekorun tai vararannekkeen kera, saat -10 % alennuksen – tarjoukset voi myös yhdistää!

12: Vuoden 2017 luonnonkosmetiikkasuosikit & arvonta

Vuosi 2017 on kohta ohi ja on tullut aika esitellä suosikkini luonnonkosmetiikkatuotteista. Olen vuoden aikana saanut testiin kaikenlaista kosmetiikkaa enemmän kuin itselleni on ollut tarpeen – osa niistä on jäänyt kaapin pohjalle, osan olen lahjoittanut eteenpäin ja sitten osasta on jäänyt vakituisesti kylppärin kaappiin. Tässä listauksessa eivät ole tietenkään ihan kaikki suosikkituotteeni, mutta erityisesti ne, jotka nousivat tämän vuoden aikana lemppareiksi. Jätin myös tarkoituksella kasvojen hoitotuotteet tästä pois, sillä olen kirjoittanut niistä muuten aiemmin paljon, viimeksi täällä.


Paras suihkusaippua: Patykan Bois Précieux. Tutustuin tähän maailman kauneimpaan pulloon vuosi sitten ja rakastuin heti. Tunnen oloni aina prinsessaksi, kun saippuoin itseäni tällä suihkussa. Shampoo-ja hoitoainesuosikkini ovat muuten edelleen Rahualta.


Ihanin vartalokuorinta: Isla. Tällä hetkellä käytössäni on tämä veriappelsiini & vanilja, mutta sesonkiin sopiva kahvi & kaneli on vähintään yhtä ihastuttava. Poikaystävänikin on tykästynyt näihin kuorintoihin, tuoksut ovat ihania mutta eivät liian voimakkaita ja iho jää kuorinnan jäljiltä suloisen pehmeäksi. Patykan Marine crystals on muuten kuorinnoissa jaetulla ykkössijalla, ja se löytyy myös arvontapaketista!


Paras kasvonaamio: Soleyn steinEY savinaamio. Toisin kuin savinaamiot yleensä, tämä ei kuivata ihoa vaan jättää sen ihanan kirkkaaksi ja puhtaaksi. SteinEY oli oikea hitti kesämökin saunassa, jokainen mökkivieraista sai tehdä oman naamion sekoittamalla savijauhetta pariin vesitippaan. Tuote on myös älyttömän riittoisa!


Paras uutuussarja: Josh Rosebrook. Yleensä luonnonkosmetiikan parista on hankala löytää oikeasti toimivia muotoilutuotteita hiuksille. Tutustuin Josh Rosebrookin hiuslakkaan ja tuuheuttavaan muotoilusuihkeeseen n. kuukausi sitten ja olen vaikuttunut jo nyt. Suosittelen kokeilemaan näitä, jos aiemmat kokemuksesi luonnonkosmetiikan hiusmuotoilutuotteista ovat olleet pettymyksiä.


Paras huulirasva: Absolution Le BaumeItselläni huulet kuivuvat herkästi erityisesti talvisin, ja tämä puikko kulkee siksi aina mukanani käsilaukussa. Le Baume ei ole oikeastaan pelkkä huulirasva, vaan toimii myös kosteuttajana hätätilanteessa koppuraisille käsille, pienille haavaumille tai halkeamille. Absolutionilta löytyy myös lempihuulipunani: klassisen punainen Theatre red ja herkullisen sorbettinen Papaya. 


Paras meikkisarja: Kjaer Weis. Monen luonnonkosmetiikan käyttäjien luottomeikit löytyvät juuri luksusta henkivältä Kjaer Weisiltä – minun suosikkejani ovat mm. ripsiväri ja erittäin peittävä meikkivoide, joka pelasti sosiaalisen elämäni viime keväänä, kun iho oli tosi kurjassa kunnossa. Arvontapakettiin valittu highlighter on myös yksi tuotteista jota käytän lähes päivittäin.

Arvonta!

Kokosimme Jolien kanssa yhdessä arvontaan aivan mielettömän joulupaketin! Tuotteet pohjautuvat omiin suosikkeihini, mutta pyrimme valitsemaan ne niin, että tuotteet sopisivat mahdollisimman monelle. Paketti sisältää siis:

1) Jouluinen vartalokuorinta: Isla Apothecary Coffee & Cinnamon Body Polish
2) Klassikkohuulipuna: Absolution Theatre Red 08
3) Kuultoa kasvoille: Kjaer Weis Highlighter Radiance
4) Vartalokuorinta: Patyka Marine Crystals Body Scrub
5) Suihkusaippua: Patyka Precious Woods Body Wash
6) Hiuslakka: Josh Rosebrook Hair Spray 60ml
7) Tuuheuttava hiussuihke: Josh Rosebrook Lift Hair Texture & Volume Spray 60ml
8) Huulirasva ja paljon muutakin: Absolution Le Baume
9) Kaunistava kasvonaamio: Sóley SteinEY

Jätä kommenttisi tähän postaukseen 17.12. mennessä, niin olet mukana tämän joulupaketin arvonnassa (arvo 262,30€). Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti, joten lisää mukaan sähköpostiosoitteesi (se näkyy vain minulle).

Lisäksi alekoodilla VIENA saa 15%-alennuksen koko Jolien valikoman normaalihintaisista tuotteista sunnuntaihin 17.12. asti. Alennuskoodi ei koske tuotemerkkejä Kjaer Weis, May Lindstrom Skin, Josh Rosebrook, NUORI tai In Fiore eikä lahjakortteja, Jolie boxeja tai joulupaketteja. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin.
_____________________________________________________________
Kuvien tuotteet on saatu Jolielta testiin. Postauksen linkit eivät ole affiliate-mainoslinkkejä.

11: Vegaanin joulupöytä, osa 3/4: Suklaajuustokakku


Itse en ole koskaan välittänyt suuremmin suklaakonvehdeista enkä ole onnistunut muutenkaan löytämään vegaanisista suklaista itselleni sellaista supersuosikkia. Siispä kun suklaahammasta alkaa kolottaa, teen jotain suklaista herkkua itse: suklaakakun, moussea, keksejä.. mitä milloinkin. Tänä vuonna ajattelin, että joulun kahvipöydässämme voisin tarjoilla vegaanista “suklaajuustokakkua” eli ehkä oikeammin tällaista moussekakkua. Sen perusresepti on todella yksinkertainen ja siksi lisäsinkin suklaakuorrutteen tuomaan lisämakua-ja twistiä lopputulokseen.

Suklainen moussekakku kuorrutteella

Pohja:
200g Oreo-keksejä
75g veganista margariinia, esim. sininen keiju

Täyte:
4,5 dl soijavispikermaa
300g tummaa suklaata (tarkista vegaanisuus!)
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl sokeria

Suklaakuorrute:
100g tummaa suklaata
0,75 dl kaura-tai soijakermaa (ei vaahtoutuvaa)
ruokalusikallinen sinistä keijua tai muuta

Vuoraa irtopohjavuoka (18-20cm) leivinpaperilla. Murskaa oreot pieneksi muruksi. Sulata margariini ja sekoita se keksimuruihin. Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle.

Valmista täyte. Vatkaa soijavispi vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita soijavaahto, suklaasula, kaakaojauhe ja sokeri varovaisesti keskenään. Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa nelisen tuntia tai yön yli.

Valmista suklaakuorrute vähän ennen kakun tarjoilua. Pilko suklaa kulhoon pieniksi paloiksi. Lämmitä kaura-tai soijakermaa kattilassa, kunnes se on kuumaa (ei kiehuvaa!). Kaada kuuma kerma suklaan päälle, lisää joukkoon margariini. Sekoita, ja lämmitä tarvittaessa seosta, jos suklaa ei meinaa sulaa. Kaada suklaaseos jäähtyneen kakun päälle, aloita reunoilta. Koristele lopuksi oman mielesi mukaan ja tarjoile kakku joulun kahvipöydässä.