Yearly Archives: 2018

Puutarhamökin kohtalo: remontti vai purku?

Kohta tulee kuukausi täyteen siirtolapuutarhaelämää. Olemme viettäneet mökillä jokaisen viikonlopun sen jälkeen, kun saimme avaimet käteen. Yöpyminen mökissä on sujunut kivasti makuupussissa, sängyn virkaa on toimittanut lattialle levitetty patja. Melkein joka ilta olemme saaneet myös seuraa, kun ystävät, sukulaiset ja kollegat ovat käyneet ihastelemassa uutta piilopaikkaa – ensimmäiset puutarhajuhlatkin on jo vietetty. Pihatöitä on tehty pikkuhiljaa ja opeteltu perennoiden nimiä ja hoitoa. Tämä koko siirtolapuutarhahomma ja kaikki siihen kuuluva tuntuu jo nyt ihan täydellisesti juuri meidän jutulta, todeksi käyneeltä unelmalta.

Se mikä juuri nyt mietityttää eniten, on itse puutarhamökin kohtalo. Vanha pieni mökkiraukkamme on aika surkeassa kuosissa, ja se kaipaa kipeästi kohennusta. Arvelisin mökin olevan peräisin vähintään 50-luvulta, eikä sille ole tehty sen elinaikana juurikaan kummempia korjauksia, ellei muovimattokerrosten lisäämistä lasketa. Suurin ongelma on se, että mökki on painunut ihan kunnolla vuosien saatossa maahan ja siksi rakenteisiin on kertynyt kosteutta. Osa rakenteista on lahoja / kostuneita ja mökin sisällä on kostea ilma. Pahimmassa tapauksessa mökki ei ole edes pelastettavissa, jos rakenteet ovat niin pahasti vaurioituneita, ettei mökkiä pysty edes oikaisemaan, eli tunkkaamaan ylöspäin. Yhden remppamiehen varovainen arvio oli, että mökin purkaminen ja uuden rakentaminen voi olla jopa helpompi vaihtoehto kuin vanhan remontoiminen.

Nyt olemme pohtineet kovasti kahden vaihtoehdon välillä: remontoidako vai purkaako ja rakentaa uusi? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa.

Purkaminen ja uuden rakentaminen voi olla ainoa vaihtoehto, jos vanhaa mökkiä ei pystytä nostamaan maasta niin, että alapohja pääsee tuulettumaan. Muutenkin ajatus täysin uudesta mökistä, johon saisi valita kaikki uudet jutut oman mielensä mukaan, kiehtoo. Tämänhetkinen mökki on 20m2, uudesta voisi tehdä 6 neliötä isomman. Mökki tehtäisiin nykyaikaisin rakennusmenetelmin ja koko rakennus olisi varmasti ihan täysin terve. Huonona puolena uuden rakentamisessa on ensimmäisenä hinta – kokonaisuus kustantaisi varmaan 40 tonnia, ehkä enemmänkin, eikä uudisrakentamisessa saa käyttää kotitalousvähennyksiä. Samoin puutarha kärsisi rakennustöistä, kun paikalle olisi pakko tulla koneilla.

Vanhan remontointi taas viehättää siksi, että se olisi ainakin todennäköisesti toteutettavissa edullisemmin. Jos mökissä on runko jokseekin kunnossa, voisi se olla täysin pelastettavissa, ja vanhaa remontoidessa säästyisimme todennäköisesti isoimmilta puutarhavaurioilta. Jos palkkaamme remonttimiehen, saamme vähentää kulut kotitalousvähennyksessä. Voisimme myös tehdä monia juttuja itse ja oppia siinä samalla kaikenlaista remontoinnista – uutta mökkiä en lähtisi koskaan itse rakentamaan. Kuitenkin suurin syy siihen, että haluaisin nimenomaan korjata vanhaa uuden rakentamisen sijaan, on estetiikka: uudet isot ja korkeat mökit näyttävät vähän liiankin uusilta, isoilta ja kömpelöiltä pienten puutarhapalstojen keskellä, ihan kuin ne olisivat väärässä paikassa. Uuteen mökkiin on mahdotonta saada vanhan mökin tunnelmaa, vaikka mitä tekisi.

Tällä hetkellä olemme kallistumassa vähän sen vaihtoehdon puoleen, että ainakin yrittäisimme ensiksi remontoida tätä vanhaa mökkiä. Jos se osottautuu mahdottomaksi, niin purkupäätöksen voi aina tehdä myöhemminkin ja uuden ehtii rakentaa milloin vain.

Kumpi teitä viehättää enemmän: uudet vai vanhat rakennukset?

Yrittäjän päivän ajatuksia


Tänään vietetään yrittäjän päivää.

Oma yrittäjäntaipaleeni alkoi kolme vuotta sitten, kun perustin toiminimen. Monelle yrittäjäksi ryhtyminen sisältää usein tarinan, johon liittyy turvallisen, vakituisen palkkatyön jättäminen ja hyppy kohti uutta, tuntematonta ja kiinnostavaa. Oma tarinani on erilainen: perustin yritykseni samana vuonna kun valmistuin koulusta, ja olin jo sitä ennen tottunut tekemään töitä siellä sun täällä, freelancerina. Perustin toiminimen, koska minulla oli laskutettavia toimeksiantoja ja tiesin että niitä tulisi tulevaisuudessakin. Olin tuolloin myös palkkatyössä ja toiminimi oli vain sivubisneksiä varten. Kolmessa vuodessa homma on kääntynyt kuitenkin päälaelleen, nyt yrittäjyys on kokopäiväistä, mutta saan myös hitusen palkkatuloja. Minusta on tullut yrittäjä pikkuhiljaa, vähän kuin itsestään – se on aina tuntunut minulle sopivalta, luontevalta polulta. Asiaan on voinut vaikuttaa se, että perheestäni löytyy monta yrittäjää ja yrittäjyys on lapsesta asti näyttäynyt yhtenä vaihtoehtona siinä missä palkkatyössäkin toimiminen.

Yrittäjyydessä on parasta vapaus, pahinta epävarmuus (ja byrokratia). Nautin siitä, että voin päättää itse, millaisia töitä otan vastaan ja missä ja milloin työskentelen. Epävarmuutta olen oppinut sietämään kohtalaisen hyvin, mutta välillä iskee oikea pelko siitä, että mitä jos ensi vuonna ei riitäkään töitä. Onneksi nykyisin yhä useampi työprojekti on pitkäkestoinen ja säännöllinen, mikä tuo varmuutta ja uskallusta myös ottaa riskejä. Vakautta juuri nyt tuo myös se, että tänä vuonna aloin maksaa YEL-vakuutusta oikeasti tulojeni mukaan, aiemmin olin maksanut vain sitä pakollista minimimäärää. Nyt minulla on siis mahdollisuus saada ihan asiallista sairauspäivärahaa, jos jotakin yllättävää tapahtuisi.

Mitä työni yrittäjänä pitää nykyisin sisällään? Sitä on hankala tiivistää yhteen lauseeseen. Kirjoitan blogia, päivitän instagramia, valokuvaan, suunnittelen kampanjatoteutuksia, tuotan sisältöä yritysten kanaviin, teen podcastia ja joskus esimerkiksi esiinnyn erilaisissa tilaisuuksissa. Lisäksi kuoronjohtajana työskentelen kahden kuoron kanssa, ja toisin kuin moni uskoo, niin myös tästä työstä saan ihan asianmukaista palkkaa. Olen onnellinen pienestä yhden hengen yrityksestäni ja minulle menestyksen mittarina toimii huikean liikevaihdon tai tuloksen sijaan se, että työni on ihanaa ja saan siitä riittävästi palkkaa – vaikka tottakai myös ihailen esimerkiksi yrittäjäveljeni saavutusta (kauppalehden menestyjät-listan ykkönen!) ja muita läheisiäni, jotka ovat menestyneet yrittäjinä nimenomaan sen perinteisemmän mittarin mukaan. Yrittäjyyttä on niin monenlaista ja tärkeintä onkin, että sitä tekee omalla tavallaan, omien tavotteidensa mukaisesti.


En osaa sanoa että olenko yrittäjä vielä 10 vuoden päästä, mutta minua ei haittaisi yhtään, jos olisin. Yrittäjyys on nimittäin aika kivaa, kaikista yel / alv / vero-säädöistä ja jokakuukausittaisesta kirjanpitosotkusta huolimatta!

Ihanaa yrittäjän päivää kaikille yrittäjänaisille-ja miehille!


ps. Uusimmassa No Filter-podcastin RAHA-jaksossa sivutaan vähän myös yrittäjyyteen ja työhön liittyviä teemoja.

Vegaaninen punajuuririsotto

Vegaaninen punajuuririsotto
Olen viimeisen parin viikon aikana löytänyt ihan uuden vaihteen kokkailuun ja leivontaan, ja siihen on selkeä syy: oman puutarhan antimet. Miten voikin jokin ruoka maistua niin paljon paremmalta, kun raaka-aine on kaivettu itse maasta? Puutarhamökki on ollut meillä sen verran vähän aikaa, ettei itselläni ole tämän syksyn satoon onnistumiseen osaa eikä arpaa, mutta olen silti iloinnut täysin rinnoin sadonkorjuusta. On punajuuria, perunaa, viinimarjoja, karviaisia ja omenia (viimeksi mainittuja ehkä jopa hiukan liikaa), ja joka päivä olen googletellut erilaisia reseptejä, miten voisin hyödyntää noita herkkuja monin eri tavoin.

Minulle on usein kerrottu, ettei punajuuririsotto kuulemma maistu miltään ilman oikeaa voita ja parmesaania. Toisaalta olen tehnyt onnistuneesti vegaanisesti risottoa mm. sienistä, veriappelsiineistä ja parsasta, joten eiköhän punajuuriversiokin onnistu. Olen toisinaan käyttänyt parmesanin korvikkeena mm. violifen prosociano-valmistetta, mutta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa raastettua macademiapähkinää, johon sain idean tästä reseptistä. Macademiapähkinämurun voi jättää hyvin poiskin tästä ohjeesta, sillä juustoa se ei korvaa, mutta se tuo kivasti pähkinäistä ja makua näyttää ulkonäkönsä puolesta täysin parmesanilta! Juustoisuutta tulee tähän risottoon oluthiivahiutaleista ja kermaisuutta kauratuorejuustosta.

Tässä siis mitä ihaninta satokausiruokaa, olkaa hyvät! Eikä tarvitse erikseen keitellä punajuuria ennen risottoon lisäämistä, sillä juuri nyt punajuuret ovat pehmeitä ja kypsyvät hyvin raasteenakin pehmeäksi risoton kanssa.

Vegaaninen punajuuririsotto
Vegaaninen punajuuririsotto (n. neljälle)

4 pienehköä tuoreen sadon punajuurta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
2 rkl balsamicoa
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua rosmariinia
n. 9 dl kasvislientä (1,5 kasvisliemikuutio)
1 rkl sitruunamehua
suolaa & pippuria maun mukaan
3-4 rkl oluthiivahiutaleita
150g kauratuorejuustoa (påmackan)
1/4 dl macademiapähkinää
tuoretta timjamia

Kuori punajuuret ja raasta ne raasteeksi. Kuori ja hienonna sipulit. Kiehauta vesi kasvislientä varten.

Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pannulla miedolla lämmöllä. Lisää risottoriisi ja jatka kuullottamista, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Lisää punajuuriraaste ja n. puolet kasvisliemestä. Kuumenna ensin kiehuvaksi ja hauduta sitten pikkuhiljaa kannen alla, lisää samalla sitruuna, timjami, rosmariini ja balsamico.

Lisää joukkoon kuumaa kasvislientä vähitellen pienissä erissä, niin että neste imeytyy riisiin – lisää uusi annos lientä vasta kun edellinen neste on kokonaan imeytynyt. Valmis risotto on hiukan löysää, ei missään nimessä kuivaa.

Kun risotto on valmista, sekoita joukkoon ravintohiivahiutaleet ja n. puolet kauratuorejuustosta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tarjoile kauratuorejuustonokareen, raastetun macademiapähkinä-murun ja tuoreen timjamin kera.


Mitä muuta ihanaa punajuurista voisi tehdä?