Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Iittala
Katsoin viikonloppuna Minimalism-dokumentin. Se laittoi miettimään taas kulutustani, omistamiani tavaroita ja niiden merkitystä. Vaikka en ole mikään himoshoppailija ja esimerkiksi vaatteita ja kenkiä löytyy kaapeistani aika maltillisesti, niin silti iski ahdistus. Miksi tavaraa kertyy kaappeihin niin helposti? Miksi omistan niin paljon esineitä, joille ei ole minulle merkitystä? Miksi olen säilönyt kellarikomerossani tavaroita, kun en ole tarvinnut mitään sieltä kolmeen vuoteen?
Olen kyllä ollut jo teini-iästä saakka ahkera tavaroiden kierrättäjä ja aina pyrkinyt sijoittamaan määrän sijasta laatuun. Konmarikin on tuttu, vaikken täysin siihen ideologiaan olekaan hurahtanut. Viimeisimmän muuttoni yhteydessä otin uuteen asuntooni mukaan vain kaiken tarpeellisen, loput ovat vielä vanhan kodin varastoissa. Tiedän, että suursiivous siellä on edessä pian: on käytävä läpi satoja papereita, laatikoittain roinaa ja kampetta kymmenen vuoden ajalta.. ja suurin osa näistä tavaroista on sellaisia, joilla en tee yhtään mitään.
Kun en ole ehtinyt vielä täyttää uutta kotiani liioilla tavaroilla ja kaapeissakin on vielä hyvin tilaa, niin olen miettinyt paljon, että mitä jos antaisi asian ollakin juuri näin? Ympärilläni olisi vain tavaroita, joilla on merkitys. Tavaroita, jolle olen itse antanut oikeutuksen, niin ettei kodissani olisi mitään ylimääräistä, mutta siellä olisi kuitenkin kaikki tarpeellinen. Kyse on myös nimittäin paljon siitä, että todella arvostamme esineitä, joilla ympäröimme itsemme. Minimalism-dokkarissakin yksi keskeinen viesti oli se, ettemme ole tarpeeksi materialistisia sanan oikeassa merkityksessä, eli emme anna tarpeeksi arvoa tavaralle. Tämä ei ole kovin laadukas, mutta voin heittää tämän kohta pois ja ostaa tilalle uuden-ajattelutavasta pitäisi päästä todella eroon ja omia kulutustottumuksia olisi todella hyvä tarkastella jokaisen kriittisesti vähän väliä. Kliseinen laatu ennen määrää pitää niin hyvin paikkansa.
Se, mitkä tavarat ovat kenellekin tärkeitä, on jokaisen täysin oma yksilöllinen päätös – kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa, mitkä tavarat ovat juuri niitä välttämättömyyksiä ja mitkä turhia. Yhdelle kirjakokoelma on kaikki kaikessa, toinen rakastaa taidetta, jollekulle kaikkein tärkein materia on vaikkapa oma auto. Itse rakastan kukkia ja kasveja, siksi olen todennut, että on ihan järkevää omistaa useampi erikokoinen kukkamaljakko: Käsintehdyt Ruutu-maljakot ovat kodissani aina esillä, kukkien kera tai ilman, on helppo arvostaa kaunista käyttöesinettä, jonka tekemiseen on mennyt jollakulla 24 tuntia. Leimu-valaisimesta olin haaveillut kauan, ja tulin todella iloiseksi, kun sain tilata sen itselleni osana Iittalan yhteistyötä. Olin pitkään ilman yövalaisinta, koska en halunnut tyytyä minkäänlaisiin kompromissiratkaisuihin – nyt olen tyytyväinen, että jaksoin odottaa Leimua, joka edustaa materiaaleiltaan ja muotoilultaan laadukkuutta ja kestävyyttä. Mielummin olen ilman, kuin hankin jotain sellaista mistä tiedän jo ostettaessa että tulen hankkiutumaan siitä eroon.
Pienessä asunnossa arvoon nousevat myös tavarat, joilla on monta erilaista käyttötarkoitusta. Suomalaisesta koivuvanerista taivutettu Plektra-jakkara, kuten kaikki muutkin kotini tuolit, toimii sekä sohva-ja sivupöytänä, istuimena kuin kukkatelineenäkin. Kun haluan vaihtelua, en suuntaa ensimmäisenä kauppaan vaan muutan tavaroiden, kasvien ja kalusteiden paikkaa ja yritän nähdä tutut asiat uudella tavalla. Jatkossa pyrin siihen, että ennen uuden asian ostamista pyrin hankkiutumaan jostain vanhasta eroon, että tavaroiden määrä ei pääse kasvamaan salakavalasti.
Onko mahdollista sekä rakastaa kauniita tavaroita ja esineitä, mutta olla kuitenkin kulutuskriittinen? Vai kulkevatko nämä kaksi asiaa kuitenkin loppupeleissä käsi kädessä? Itse koen, että mitä enemmän arvostan tavaraa, sitä harkitummin hankin vain sellaisia asioita, joita todella tarvitsen ja jotka kestävät aikaa ja kulutusta. Mitä mieltä te olette?
