Monthly Archives: September 2018

Herkkuleipiä, maapähkinävoihummusta ja uusia ruokatottumuksia

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan & Asennemedia

Herkkuleipiä, maapähkinävoihummusta ja uusia ruokatottumuksia
Olen innostujatyyppi. Sellainen, joka innostuu kaikesta uudesta vähän liiankin helposti, oli se sitten joku laite, sovellus tai ruokavalio. Ja nyt olen hurahtanut terveellisesti syömiseen. Pari viikkoa sitten kaverini suosituksesta ja vähän sattumaltakin tulin liittyneeksi ruokavalmennukseen, jonka tarkoitus on oppia paremmille tavoille syömistottumuksien suhteen. Valmennus tuli elämääni kuin taivaan lahjana, sillä olen jo pidempään miettinyt, että jotain tarttis tehdä – oloni on ollut pitkään väsynyt ja vetämätön ja ihan huomaamattani vyötärölle on ilmestynyt muutama lisäkilo niin etteivät farkut ole enää kunnolla mahtuneet jalkaan.

Olen aina ajatellut syöväni suhteellisen terveellisesti ja muutenkin tuudittautunut siihen uskoon, että kasvissyöjänä ruokavalioni on jo lähtökohtaisesti aika hyvällä tolalla. Nyt kun valmennusta on kaksi viikkoa takanapäin, olen vasta tajunnut, miten paljon aiempi ruokavalioni on pohjautunut nimenomaan valkoiselle vehnälle, sokerille ja snäkkäilylle. Kun olen nyt jättänyt nuudelilounaat, sipsi-illalliset ja pizzaperjantait, niin olen tajunnut että lohdutan etenkin stressaantuneena itseäni paljon herkuilla ja epäterveellisellä ruuilla. Nyt kun olo on jo pienillä muutoksilla muuttunut paljon energisemmäksi ja paremmaksi, en usko enää palaavani vanhaan.

Terveellinen syöminen ei saisi olla epämiellyttävää listojen kyttäystä ja jatkuvaa itsensä rajoittamista. Itse oikeastaan nautin siitä, että olen pienten muutosten ansiosta innostunut viettämään keittiössä aikaa entistä enemmän. Panostan laadukkaisiin raaka-aineisiin ja käytän aikaa kattaukseen ja siihen, että ruoka myös näyttäisi hyvältä. Tällä viikolla innostuin aamiaisleivistä ja tein sunnuntaibrunssille tarjolle kahdeksaa eri sorttia makeaa ja suolaista herkkuleipää, jotka olivat karkkia niin vatsalle kuin silmillekin: tavoitteena oli vaatimattomasti luoda unelmieni herkkuleipä, joka olisi sekä terveellinen, maukas kuin kauniskin.  Vaasan uusi, ihana Kaura-tattarileipä on leivottu kokonaan ilman vehnää ja sopii siksi loistavasti tällaiseen terveellisempään herkutteluun. Leivässä on käytetty kauraa, tattaria ja hirssiä, jotka ovat ainakin itselleni paljon turvottavaa vehnää parempi ja maukkaampikin vaihtoehto.

Sain inspiraatiota leipäaskarteluihini viime viikon workshopista, jonka Vaasan järjesti yhdessä Vaneljan eli Virpi Mikkosen kanssa. Olen seurannut ja ihaillut Virpiä jo vuosia ja jaan hänen kanssaan saman ajatusmaailman ruuan suhteen: en usko kieltoihin ja absolutismiin, sillä ruuan on oltava myös nautinto. Ihailen Virpin innovaatisia reseptejä ja taitoa luoda uskomattoman kauniita ruoka-annoksia, jotka saavat omat tekeleet näyttämään epätoivoisilta räpellyksiltä. Onneksi aina voi oppia ja kehittyä – nyt innostuin kokeilemaan elämäni ensimmäistä kertaa avokadoruusua aamiaisleivän päällä, ja lopputuloksesta tuli omannäköiseni eli vähän rosoinen, mutta kuitenkin söpö.


Makeiden leipien pohjalla käytin mustikka-kauratuorejuusto ja suolaisten maapähkinävoihummusta, joka on yksi taivaallisimmista keksinnöistä ikinä. Tätä voin syödä suoraan lusikalla purkista, mutta se toimii myös loistavasti leipien päälle, dippailuun ja salaatin kylkeen. Ohje on peräisin Kanerva Ahonalan ja Eeva Kolun Paremmille tavoille-reseptikirjasta, joka sisältää muutenkin ihan mainiota kamaa kaikille meille, jotka haluavat  syödä hiukan terveellisemmin.

Maapähkinävoihummus-avokadoleivät eli unelmieni herkkuleivät

1 tlk kikherneitä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl maapähkinävoita
2 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl sitruunamehua
1 tl juustokuminaa
suolaa
n. 0,5 dl vettä

Vaasan kaura-tattaileipiä
avokadoa
chia-siemeniä
syötäviä kukkia

Huuhtele ja valuta kikherneet. Kuori valkosipulikynsi.

Sekoita kikherneet, valkosipuli, maapähkinävoi, oliiviöljy, sitruunamehu, vesi ja mausteet tehosekoittimessa pehmeäksi tahnaksi.

Levitä leipien päälle reilusti valmista maapähkinävoihummusta. Viipaloi avokado kuoressaan ohuiksi viipaleiksi ja irrota palat lusikalla. Muotoile viipaleista ruusu leivän päälle – aloita keskustasta ja lisää sen jälkeen terälehtiä reunoille yksi kerrallaan. Ripottele päälle chiansiemeniä, oristele syötävillä kukilla ja nauti!


Millainen on sinun unelmiesi herkkuleipä?

No Filter: Herkkyydestä

Tämän päivän No Filter-jaksossa on aiheena herkkyys ja tunteet. Miksi niin usein herkkyys nähdään heikkoutena ja tunteiden näyttäminen voi olla läheisessäkin seurassa vaikeaa? Tunnemme Artun kanssa toisemme tosi hyvin ja olemme läheisiä ystäviä, mutta aiheesta jutellessamme huomasimme, että emme silti osaa olla välttämättä toistemmekaan seurassa avoimena tunteidemme kanssa. Entä miksi edelleen tuntuu siltä, että miehet eivät saisi näyttää itsestään herkkää ja tuntevaa puolta? Käy kuuntelemassa uusin jakso ja osallistu keskusteluun @no_filter_podcast instagramissa!

Kirjoitin myös vähän yli kuukausi sitten itse herkkyydestä ja siitä, miten olen aina ollut hyvin voimakkaasti tunteisiin eläytyvä ihminen, ja myös joskus kärsinyt siitä – jutun pääset lukemaan täältä.

Päiväretki Tallinnaan ja uusi ravintolalöytö

Kaupallinen yhteistyö: Tallink & Asennemedia

Päiväretki Tallinnaan ja uusi ravintolalöytö

Tallinnasta on tullut viimeisen kahden vuoden aikana minulle varsin rakas paikka. Se tuntuu samaan aikaan mukavan kotoisalta, mutta silti aina myös uudelta ja raikkaalta. Jaksan aina ihmetellä ja ihastella Tallinnan huikeaa kahvila-ja ravintolavalikoimaa, uusia kiinnostavia paikkoja tuntuu ilmestyvän joka käyntikerran jälkeen ainakin yksi tai kaksi. Tuntuu usein siltä, ettei meillä Helsingissä asiat ole läheskään yhtä hyvällä tolalla, vaikka tokihan ruoho on aina vihreämpää aidan, eli tässä tapauksessa meren, toisella puolella.

Viikko sitten lähdimme Artun kanssa päiväretkelle Tallinnaan: työpalaveria, kuvausreissua ja ihan vain kuulumisten vaihtoa varten. Halusimme päästä pois kotiympyröistä, raikastaa ajatuksia ja saada uusia ideoita syksyn yhteisiä työprojekteja varten. En ole koskaan aiemmin tajunnutkaan, miten paljon pelkästään ympäristön vaihdos tekee tilaa uusille pohdinnoille – kun ympärillä maisema vaihtuu, pääsevät ajatuksetkin tuulettumaan. Tuo päiväreissu oli yksi tehokkaimmista työpäivistä pitkään aikaan.

Tallinnassa oli lämmin kuin keskikesällä, mutta silti ilmassa oli jo syksyn tuntua. Koululaiset vaelsivat kaduilla reput selässään, turisteilla oli talvitakit päällä ja puissa lehdet olivat jo ruskettuneet. Tällä kertaa reissumme oli todellakin vain työpäivän mittainen: lähdimme Helsingistä aamupäivällä Tallink Megastarilla 10:30, ja palasimme kotiin kuuden jälkeen. Ehdimme olla maissa neljä tuntia, mikä riitti sopivasti juuri rauhalliseen lounaaseen ja rentoon kiertelyyn kaupungilla. Laivamatkoilla käytimme ajan tehokkaasti mennen tullen työasioiden hoitoon, tosin eksyimme myös vähän Megastarin Traveller Superstoreen hassuttelemaan – käy katsomassa Artun hauska video päiväreissustamme ja laivalla toteutetusta stailaushaasteesta!

Söimme lounaan vanhassa kaupungissa rustiikkisen rouheassa Von Krahli Aed-ravintolassa, joka tarjoaa perinteistä eestiläistä ruokaa. Paikka oli minulle täysin uusi, en ollut jotenkin huomannut sitä koskaan aiemmin, vaikka se on ihan lempiravintolani, Vegan Restoran V:n vieressä. Ehkä ravintola oli jäänyt huomaamatta, koska se näyttää ulospäin sellaiselta perinteiseltä, keskiaikais-tyyliseltä ravintolalta, joissa ruokalistat ovat yleensä täynnä lihaa ja kalaa. Von Krahli Aed näyttää toteen kuitenkin sen, että perinteikästäkin ruokaa voi tehdä täysin vegaanisesti, sillä listalta löytyi ihanan kuuloisia sieni-ja kasvisruokia.

Alkuruoaksi jaoimme todella kauniin ja maukkaan “Estonian Landscape”-lautasen, johon oli kesäisiä makuja ja värejä ympäri Viroa. Erityisesti sydämeni suli alkulautasen sienimousselle ja punajuuritahnalle, joita haluaisin pian kokeilla kokkailla kotonakin. Pääruokana söin herkullista portobelloa sienikastikkeen ja ruisrisoton kera, Arttu veti saman annoksen lihaversiona. Jälkiruokavalintamme eli ruusu-karpalosorbetti jäi valitettavasti vähän mauttomaksi, mutta muuten kaikki ruokavalinnat, ihan jälkkärikahvia myöten, osuivat nappiin. Tunnelmallisesti ja rouheasti sisustetusta, kauniilla sisäpihalla varustetusta paikasta tuli heittämällä yksi Tallinnan suosikkiravintoloistani!

Odotan jo nyt seuraavaa Tallinnan visiittiä, mielessäni ne kaikki kahvilat ja paikat, joissa en ole vielä ehtinyt käydä. Mikä on sinun suosikkisi Tallinnan laajasta ravintola-ja kahvilatarjonnasta? Mihin paikkaan menet aina uudelleen ja uudelleen? Olisi ihana saada uusia vinkkejä – omat, kahden vuoden takaiset tärpit on jo moneen kertaan läpi käyty.

Jos innostuit ajatuksesta lähteä lounastreffeille Tallinnaan, niin nyt saat koodilla TS127634  Päivä Tallinnassa -risteilyn hintaan 16 € / hlö. Matkustusaika on 1.-31.10.2018 (huom! ei koske 26.-27.10.). Varaa matkasi täältä!

Tämä oli jo kolmas yhteistyömatkamme Tallinkin brändilähettiläinä – jutut tämän vuoden aiemmista reissuista löydät täältä:

Hyvinvointimatkan ainekset – miniloma Tallinnassa
Roadtrip Baltiassa – vinkit onnistuneeseen reissuun

Kuvat: minä & Mustarttu