Yearly Archives: 2017

Somekuvien muokkauksista ja stailauksista

Aamiainen sängyssä, ruskettuneet jalat ojennettuina, sisustuslehtiaukeama avattuna juuri sopivasti kauniilta sivulta. Henkeäsalpaava auringonlasku, hetki mökkilaiturin nokassa, kaupungin yllä lentävät linnut.. Nämä tilanteet ovat varmasti vähän liiankin tuttuja useista lifestyleblogeista, myös minun. Bloggaajien somekuvat ja niiden luoma illuusio täydellisestä elämästä puhuttavat aika ajoin ja taas tälläkin viikolla otsikoissa ovat olleet niin pienemmät kuin isommatkin sometähtien kuvanmuokkausmokat ja viimeisimpänä eilinen hesarin juttu, jossa pohdittiin hyvin sitä, miten lifestylebloggaajien elämä näyttää olevan liian ihanaa ollakseen totta.

Uskoisin, että jokainen lukijani ja seuraajani tiedostaa ainakin jollain tasolla, että kuvani ovat hyvin usein stailattuja ja muokattuja. Blogiin päätyvistä kuvista harva on syntynyt sattumalta, päinvastoin: yleensä järjestetään kuvaukset, hankitaan kukkia ja kuvausalustoja, tehdään asetelmia ja siivotaan roinaa pois kuvan tieltä. Lisäksi sopivien kuvien valikoimiseen ja editointiin voi mennä tunteja. Kun itsellenikin bloggaaminen on työ, se on myös muuttanut suhtautumistani somekuvien ottoon. Kun kuvataan, se on työtä, ja kun kamerat laitetaan pois, alkaa vapaa-aika. Siksi usein ne parhaimmat ja hauskimmat hetket jäävät pääosin ikuistamatta ja julkaisematta – itse olen ainakin ärsyyntynyt usein jos yhteisessä illanvietossa kaverit kuvaavat jatkuvasti materiaalia snäppiin tai instaan.

Useimmiten muokkaan kuviani käyttämällä VSCO:n filttereitä ja säätämällä värejä ja valotusta. Hyvin harvoin teen radikaalimpia muutoksia, kuten muokkaan ihmisiä tai häiriseviä objekteja pois kuvasta tai muutan esimerkiksi veden väriä sinisemmäksi. Itseäni eivät harmita muokkaukset, joissa taivaalle on lisätty pilviä tai lintuja tai maisema on muuttunut tylsästä alkuperäisestä satumaisen upeaksi. En myöskään ärsyynny stailauksista, jossa kukkia ja ruuanmuruja on levitelty sänkyyn, vaikkei se kovin realistista olisikaan, jos kuva näyttää muuten kivalta. Ymmärrän kyllä, että monet toivoisivat kuvien olevan jollain tapaa realistisia, eiväthän kaikki nauti fantasiakirjallisuudestakaan tai elokuvista, joissa tapahtuu asioita jotka eivät voisi oikeasti tapahtua. Aitouden perään huudellaan usein, sillä täydellisyys ja viimeisen päälle tiptop-meininki harvoin oikeasti kiinnostaa ketään, mutta toisaalta taitavimmat osaavat luoda rennon aidontuntuisen meiningin kuviin asettelemalla ja muokkaamalla. Mistä siis oikeasti erottaa, mikä on totta ja mikä illuusiota?


Yksi asia, jota olen vähän hävnnyt ja josta olen potenut huonoa omatuntoa kautta bloggaamishistoriani, on näppylöiden ja finnien muokkaaminen pois kasvokuvista. Silti teen sitä tänäkin päivänä. Iho-ongelmat ovat minulle edelleen arka paikka – kun julkaisin viime syksynä ensimmäistä kertaa blogissani kuvat meikittömistä ja muokkaamattomista kasvoistani, kerroin että alun perin halusin blogini olevan se ainoa paikka, jossa olisin vapaa iho-ongelmistani. Huonona naamapäivänä helpottaa, kun finnejä ei tarvitse katsoa somekuvissa. Toisaalta tiedän, että ihon virheitä editoidessa iskee helposti vauhtisokeus: tuo luomi näyttää vähän ällöttävältä myös, poistanpa samalla tuon arven polvesta ja mustelman kädestä.. Ja oikeastaan tällä muokkausrutiinillani olen mukana luomassa kuvaa sekä itselleni että muille siitä, että ainoastaan sileä ja virheetön iho on somekelpoinen ja kaunis. Toisaalta on ymmärrettävää ja inhimillistä, että haluamme valikoida meistä ne onnistuneimmat kuvat julkiseen levitykseen. Lukijoiden olisi siis hyvä muistaa, että blogikuvat hyvin harvoin kertovat koko totuuden, ja minun bloggaajana olisi hyvä muistaa, että virheet juuri tekevät ihmisestä kiinnostavan.

Toisinaan käy niin, että saat otettua kuvan, jossa kaikki on täydellistä: valotus ja värit ovat kohdallaan, kaikki näyttää kuvassa upealta, hetki on taianomainen. Kuva ei vaadi filtteriä, eikä sen kummempaa muokkaustakaan. Ihanaa! Paljon yleisempi on kuitenkin tilanne, jossa yrität ikuistaa oikeasti hienon maiseman, joka ei kameran ruudulla näytä yhtään miltään. Itse ainakin yritän jälkikäsittelyllä saada kuviin sitä tunnelmaa, mitä oikeassa hetkessä oli, miltä asiat minulle näyttivät ja tuntuivat. Esimerkiksi ylläolevista kuvista kumpikaan ei tee mielestäni täysin oikeautta tuon Balin auringonlaskun upeudelle, mutta jälkimmäinen pääsee vähän lähemmäksi sitä. Haluan luoda mahdollisimman inspiroivia ja kauniita kuvia, enkä usko että pelkästään muokkaamattomien nofilter-kuvien julkaisu olisi pitkällä tähtäimellä niin kiinnostavaa, koska kevyelläkin editoinnilla voi kuvaan saada niin paljon lisää eloa ja väriä. Vai mitä mieltä te olette?


Kun mietitään sitä, millaisia kuvia haluaa nettiin laittaa, on mielestäni olemassa vain yksi oikea vaihtoehto: sellaisia kuin itse haluaa. Sellaisia, mitkä ovat juuri sinun mielestäsi hienoimpia, parhaimpia, aidoimpia, kauneimpia tai rehellisimpiä. Ei ole tietenkään reilua johtaa seuraajiaan harhaan, esittämällä olevansa paikassa jossa ei ole tai liputtaa kovaäänisesti luonnonmukaisuuden puolesta, jos kuitenkin muokkaa vartaloaan somekuviin. Mutta on silti selvää, että omasta näkemyksestä kuvien suhteen kannattaa pitää kiinni, sillä aina löytyy niitä jotka vihaavat tyyliäsi ja yhtälailla kuin jotkut rakastavat. Haluan kyllä silti haastaa itseäni miettimään välillä sitä, että millaisia ihanteita haluan kuvillani edustaa, ja voisinko välillä uskaltautua näyttämään enemmän sitä vähän filtteröityä puolta elämästäni täällä somessa. Ainakin muistutuksena siitä, että täydellisten aamupalakuvien takana on ihan tavallinen tyyppi, joka nauttii kyllä kahvin juomisesta sängyssä, brunsseista ja kukka-asetelmista, mutta sitäkin enemmän pelleilystä ystävien kanssa, huonoista vitseistä, syvällisistä keskusteluista, sekopäisestä tanssimisesta ja täysillä hoilaamisesta – ennenkaikkea hetkistä, jotka vietetään tärkeiden ihmisten seurassa.


Monien mielestä tämä on tylsä ikuisuusaihe, mutta mielestäni tästä on hyvä silti keskustella aina välillä. Heräsikö teillä jotain ajatuksia aiheesta tai jäikö minulta joku näkökulma huomioimatta? Jatketaan keskustelua kommenttikentän puolella – sana on vapaa kaikille mielipiteille!

Kesäkeittiössä: vegaaninen herkkusienirisotto

Kesäkeittiössä: vegaaninen herkkusienirisotto

Kaupallinen yhteistyö, Puhtaasti kotimainen & Asennemedia

Mikä ei näytä kuvissa kovin herkulliseltä mutta vie aina kielen mennessään? No risotto! Niin hankala kuvata, mutta niin hyvää. Risotto valmistuu kesäkeittiössä helposti, ainekset voi hakea mökkimatkalla kaupasta ja yrttejä voi lisäillä omalta kasvimaalta. Laitoin loppukeväästä yrttejä ja salaatteja kasvamaan mökkipihalle, ja pieni puutarhuri sisälläni on riemuinnut siitä, miten hyvin kaikki ovat lähteneet kasvamaan! Nyt minipuutarhastani saa jo tuoretta salaattia ja yrttejä, loppukesästä ehkä kesäkurpitsaa ja porkkaanakin. Ensi vuonna laitetaan sitten tuplasti isompi kasvimaa!


vegaaninen sienirisotto

Tällä kertaa risoton päätähtenä loistaa suomalainen herkkusieni. Viljeltyjä Champ-herkkusieniä saa kaupoista ympäri vuoden, ja ne ovat varmasti puhtaita ja turvallisia: sirkanlehtimerkkisieniä ostaessasi voit olla varma, ettei pannullesi päädy vahingossa mitään epämääräisiä myrkkysieniä. Tällä kertaa kaupassa oli vain vaaleita herkkusieniä, mutta tummat, hiukan voimakkaamman makuiset herkkusienet sopivat tähän reseptiin myös loistavasti. Sienet kannattaa puhdistaa hellästi ennen pilkkomista, mutta pesemistä välttäisin – se vie sieniltä niiden maun pois.

Tässä risotossa ei ole sinällään mitään kovin ihmeellistä, mutta herkullisen maun salaisuus on sienien lisäksi tuoreissa yrteissä: lisäsin suoraan kasvimaalta ihanan tuoksuista lehtiselleriä, ruohosipulia ja timjamia. Ylijäävä valkoviini sopii myös loistavasti ruokajuomaksi, mutta autoileva mökkeilijä kaataa lasiin tietenkin vettä. Valkoviinin voi jättää myös kokonaan pois reseptistä halutessaan, mutta sillon lisäisin tilalle jotain muuta happoa, esim. hiukan sitruunamehua tai valkoviinietikkaa.

Vegaaninen herkkusienirisotto (3-4 annosta)

2 kevätsipulia
2 lehtisellerin ohutta vartta
1 pkt champ herkkusieniä
3 dl risottoriisiä
n. 7 dl kasvislientä (1 kasvisliemikuutio)
oliiviöljyä tai vegaanista margariinia paistamiseen
1 dl valkoviiniä
tinjamia
ruohosipulia
suolaa & pippuria
(vegaanista parmesania)

Hienonna sipulit ja sellerinvarret sekä puhdista ja pilko sienet. Kiehauta vedenkeittimessä 5 dl vettä ja sekoita erillisessä astiassa vesi ja kasvisliemikuutio. Paista sieniä kattilassa tai pannulla hetken aikaa, kunnes niistä haihtuu neste.

Lisää joukkoon sipulit, sellerinvarret ja nokare margariinia tai loraus oliiviöljyä. Kuullota hetken, lisää sitten riisi ja paista, kunnes riisi on kiiltävää.  Lisää joukkoon kuumaa kasvislientä vähitellen pienissä erissä, niin että neste imeytyy riisiin – lisää uusi annos lientä vasta kun edellinen neste on kokonaan imeytynyt.

Kaada lopuksi joukkoon viini ja kiehauta seos. Mausta risotto suolalla ja pippurilla, tuoreella timjamilla, ruohosipulisilpulla ja halutessasi vegaanisella parmesanilla.

Jos sienireseptit kiinnostavat muutenkin, niin käykää tsekkaamassa ohjeeni viime vuodelta herkkusieni-flatbreadiin ja Jonnan resepti superherkullisiin portobello-burgereihin!

Aamiaisella Helsingissä: Levain

Aamiaisella kodin ulkopuolella, pitkästä aikaa. Jonna kysyi aamupalaseuraksi ja ehdotin muutama kuukausi sitten avattua Levainia. Oikeastaan vähän hassua etten ole tullut käyneeksi siellä vielä, sillä paikka sijaitsee ihan huudeillani ja moni ystävä on hehkuttanut sitä useampaan otteeseen. Ihanasti sisustettu ja tunnelmaltaan vähän ranskalaishenkinen leipomo-kahvila sijaitsee Punavuoressa Kankurinkadulla, ja tarjoaa tuoreen leivän lisäksi niin aamiaista kuin lounastakin myöhäiseen iltapäivään saakka.

Levainissa oli mielestäni parasta ihana miljöö ja aamupäivän auringossa sijaitseva terassi, toiseksi parasta simppeli mutta varsin toimiva aamupala. Avokadoleivällä, smoothiella ja kauramaitoon tehdyllä cappucinolla ei voi oikein mennä pieleen, vähän jäi harmittamaan se, että paljon hehkutettu uunipuuro oli päässyt loppumaan. Seuraavaksi haluan testata Levainissa lounaan tai vaikkapa jotain drinkkilistalta, nyt kun paikka on korkattu niin on toivottavasti helppo mennä uudestaan vaikkapa vain leivänhakureissulle. Täällä kannattaa ehdottomasti piipahtaa jos pyörii punavuoren nurkilla!



Levain
Kankurinkatu 6
ma-pe 8-21, la 9-16