Puutarkausi 2020 – mikä onnistui, mikä meni pieleen

17.09.2020puutarha, siirtolapuutarhakasvihuone, pihatyöt, puutarha, siirtolapuutarha, tomaatin kasvatusViena

Viime viikonloppuna vietettiin mökkikauden jäähyväisiä jo perinteeksi muodostuneella villapaita & viiniä-teemalla. Vaikka ilta oli ihana ja sääkin sopivan leuto syyskuiseksi illaksi, niin pieni haikea ajatus valtasi jossain vaiheessa mielen: tässä istuskellaan ehkä viimeistä kertaa tälle vuodelle. Puutarhatyöt ja piipahdukset palstalla jatkuvat toki vielä lokakuulle asti, mutta koska alueen vessat on nyt suljettu ja säät kylmenevät jatkuvasti, täytyy tulevat yöpymiset tai istuskelut toteuttaa enemmän retkeilyhengessä. Päällimmäinen tunne mennyttä kautta ajatellessa on kuitenkin kiitollisuus: olipa taas ihana puutarhakesä! Monet kesän parhaista hetkistä koettiin juurikin palstalla.

Kauden päätös on myös jollain tapaa tilinteon hetki: miten onnistuin puutarhurina? Koska palstani ei ole täysin rehevöitynyt tai kauttaaltaan rikkaruohojen valtaama, onnistuin mielestäni kohtalaisesti. Onnistuimme läpi kesän pitämään puutarhan suhteellisen kivassa kunnossa, leikkasimme ruohon säännöllisesti ja kasvimaa ja kukkapenkit olivat jotenkuten rikkaruohoista vapaita. Hyötykasvien viljelyssä koettiin sekä ilon hetkiä että pettymyksiä, ja päätin summata ne kaikki tähän postaukseen. Missä siis onnistuimme, mikä meni pieleen? Ja mitä aion tehdä toisin seuraavana vuonna?

Kasvihuone: pettymyksiä ja yksi iloinen yllätys

Onnistuin viime vuonna kasvattamaan yllättävän runsaan tomaattisadon parista taimesta kasvilavassa, jonka päällä oli mini-lasikasvihuone. Tuo kyseinen minikasvihuone hajosi kuitenkin talvimyrskyjen aikaaan ja keväällä aloin haaveilla oikeasta kasvihuoneesta. Unelmieni kasvihuone olisi tehty itse vanhoista ikkunoista, mutta tällä kertaa järkevämmäksi ratkaisuksi osottautui puutarhamyymälästä hankittu valmisversio, jonka materiaalina oli lasin sijaan kestävä polykarbonaatti.

Kasvihuoneistutuksille oli paljon odotuksia: kylvin tomaatit itse siemenistä jo maaliskuussa ja samoin laitoin esikasvatukseen myös maissia. Viime vuoden perusteella olin itsevarma tomaattien suhteen, mutta sato jäikin harmillisen laihaksi. Syynä olivat todennäköisesti epätasainen kastelu ja liiallinen kuumuus. Osa taimista oli ehkä liian pienissä / huonoissa ruukuissa. Maissien kanssa epäonnistuminen kävi varmaan siinä, että ne joutuivat odottelemaan taimiruukuissaan sisällä ihan liian kauan: maissit pitäisi kylvää maahan / kasvihuoneeseen jo parin viikon esikasvatusajan jälkeen.

Iloinen onnistuminen tapahtui taas vesimelonin kanssa: ostin taimen valmiina puutarhamyymälästä ja istutin sen ruukkuun kasvihuoneeseen. Kun taimi alkoi kukkia, hoidin itse pölytyksen ja jäin innolla odottamaan tuloksia. Kun löysin ensimmäisen peukalonpään kokoisen melonivauvam kasvihuoneesta, taisin kiljahtaa ilosta! Loppupeleissä taimesta kehittyi vain yksi meloni, jonka kasvua tarkkailtiin hartaudella ja palleroa myös esiteltiin kaikille ystäville ylpeänä. Viime viikonloppuna vihdoin koitti se hetki, kun sato korjattiin ja meloni viipaloitiin juhlallisin menoin. Se oli herkullisin koskaan maistamani vesimeloni: aromikas, mehevä ja maukas. Kukapa olisi uskonut, että ensikertalaisella kävisi tällainen tuuri?

Suunnitelma ensi vuodelle: Tomaatit istutetaan tarpeeksi isoihin ruukkuihin joissa on kunnollinen altakastelusysteemi. Lisäksi kasvihuoneeseen pitää hankkia seinille lisävarjostusta, koska aurinko paistaa kasvihuoneeseen aamusta iltaan ja lämpötila kohoaa helteellä ihan liian korkealle. Maissit istutan ehkä suosiolla ulos, ja niiden tilalla aion kokeilla vaikka kesäkurpitsaa. Vesimelonia kasvatetaan ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

Avomaan parhaat: perunat, sipulit ja kurpitsat

Avomaalle istutin tänä vuonna perunaa, sipulia, retiisejä, punajuurta, porkkanaa, yrttejä, salaattia, papuja ja herneitä. Kaikki onnistuivat aika kivasti, paitsi herne – sama juttu kuin viime vuonna! Herneet eivät aluksi lähteneet itämään lainkaan, ja kun lähtivät, niin ne itivät todella hitaasti. En osaa sanoa mikä meni pieleen, mutta ensi vuonna aion yrittää taas uudestaan: ei se voi niin vaikeaa olla!

Varhaisperunaa tuli juuri sopivasti ja sitä söimme sipulin kera suurella nautinnolla läpi heinäkuun. Viime vuodesta viisastuneena laitoin kesäkurpitsantaimia maahan tänä vuonna vain kolme. Se oli fiksusti tehty, kesäkurpitsaa tuli juuri sopivasti omaan tarpeeseen, hiukan myös muille jaettavaksi. Viime vuonna meinasin hukkua kesäkurpitsasatoon. Retiisejä ja salaatteja laitoin taas liikaa, mutta punajuuria olisi voinut tulla enemmänkin. Ehkä viiden vuoden päästä opin suhteuttamaan viljelykset omiin tarpeisiin?

Suunnitelma ensi vuodelle: Perunaa voisi istuttaa paria eri lajiketta, esimerkiksi Timoa (mun oma lemppari) ja siikliä. Lisäksi olisi kiva laajentaa avomaan valikoimaa: kaalit, maa-artisokka ja valkosipuli ainakin kiinnostelevat.

Kaikkien aikojen marjasato

Jos tomaattisato jäi tänä vuonna laihaksi, niin marjasato ei jäänyt. Karviaisia tuli paljon, viinimarjoja tuli paljon ja vadelmia tuli ihan älyttömästi. Vadelman sadonkorjuuaikaan poimin parhaillaan 8 litraa yhden illan aikana. Vadelmat on ainoa puutarhan antimista jota olen säilönyt pakkaseen: jo nyt lämmittää ajatus siitä, miten talvella voin laittaa oman palstan vadelmia aamupuuron päälle. Istutin alkukesästä myös yhden mustaherukkapensaan ja se tuotti satoa n. 10 marjan verran – ehkä ensi vuonna jo enemmän?

Suunnitelmat ensi vuodelle: karviaiset on ihania tuoreena, mutta neljä pensasta on meidän tarpeisiin vähän liikaa. Yhden tai jopa kaksikin pensasta voisi poistaa ja hankkia niiden tilalle vaikka mustaherukkaa tai valkoherukkaa.

Kohtuullinen omenavuosi

Luojan kiitos, tämä vuosi ei ole ollut suuri omenavuosi. Viime syksynä olin hätää kärsimässä omenasadon kanssa, palstalla piti käydä käytännössä päivittäin poimimassa omenoita talteen. Tänä vuonna sato on ollut aika pieni, mutta silti varsin riittävä: olemme nauttineet omenamehusta, omenapaistoksista ja omenapiirakoista ja silti lahjoittaneet omppuja paljon myös ystäviemme iloksi.

Tämän vuoden murheenkryyni oli luumupuu: viime vuonna se tuotti älyttömästi herkullisia luumuja, tänä vuonna ei yhtäkään. Lisäksi puusta on kuollut puolet, enkä tiedä virkoaako puu enää eloon. Onko vinkkejä?

Iloinen yllätys oli taas kirsikkapuu, jonka istutin silloin kun hankin palstan, tasan kaksi vuotta sitten. Ajattelin, että satoa voisi odottaa aikaisintaan viiden vuoden päästä istutuksesta, mutta ensimmäiset kirsikat syötiinkin jo nyt! Oma kirsikkani on hapankirsikka, eli hedelmät olivat ihanan kirkkaanpunaisia ja sopivan kirpeitä.

Suunnitelmat ensi vuodelle: palstallani on kolme vanhaa omenapuuta, joista ainakin yksi on jo ehkä vähän liiankin vanha. Ensi vuonna voisi miettiä sen vanhimman leikkaamista ja samalla ehkä uuden nuoren puun istuttamista. Keväällä puille voi tehdä aika reippaan leikkauksen.

pst! Ensi kesän puutarhasuunnittelmien avuksi sain Satokausikalenterilta näppärän puutarhakalenterin, joka muistuttaa kuukausittain tehtävistä puutarhan töistä ja sisältää muutenkin rutkasti puutarhatietoutta ja inspiraatiota hyötykasviviljelijöille! Instagramissani on menossa parhaillaan arvonta*, jossa voi voittaa itselleen kyseisen puutarhakalenterin. (*ko. postaus on toteutettu yhteistyössä Satokausikalenterin kanssa).

Sadonkorjuubrunssi puutarhalla

03.09.2020aamupala, ruoka, yhteistyöaamupala, leipä, vaasanViena

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan & Asennemedia

Viime viikolla pääsimme järjestämään ystäväni Artun kanssa sadonkorjuubrunssin puutarhalla vaikuttajakollegoillemme. Vielä brunssia edeltävänä päivänä näytti siltä, että tapahtuma joudutaan pahimmassa tapauksessa perumaan sateiden vuoksi, mutta kuin ihmeen kaupalla saimmekin ihan mielettömän kauniin sään. Puutarha loisti alkusyksyn kauneudessaan ja pääsin toimimaan lempiroolissani, juhlien emäntänä ja palstaesittelijänä. Tällä kertaa minun ei tarvinnut stressata kuitenkaan tarjoilupuolesta, sillä upean aamiaisen loihtivat yhteistyökumppanimme Vaasan ja Say it With a Cake-kakkumuija. Pääosassa olivat Vaasanin uudet 5 kuidun palat eri tavoin täytettynä satokauden herkuista inspiroituen – omat suosikkileipästen resepti löytyy tämän postauksen lopusta!

Olen aina haaveillut siitä, että olisin sellainen ihminen, joka panostaa aamupalaansa ja syö sen aina rauhassa, arkenakin. Puristaa itse tuoremehun, surruttaa smoothien tai keittää rauhassa puuron kattilassa. Kuitenkin nykyisessä elämäntilanteessani olen kaukana tuosta: yleensä arkiaamuni ovat hiukan kaoottisia ja usein priorisoin hiukan pidempään kestävän unen hitaan aamupalan edelle. Olen ilmiselvästi se ihminen, joka tarvitsee aamuihinsa helppoja ja nopeita ruokaratkaisuja – sellaisia, jotka maistuvat hyvältä, pitävät nälän pitkään loitolla ja olisivat terveellisiä. Pelkkä kahvi ja joku pikkuinen välipalapatukka eivät ole tarpeeksi, vaikka mieli ei tekisikään muuta. Siispä olen alkanut yhä useammin tekemään itselleni ihan perinteisiä aamupalaleipiä.

Sain taaperoikäisenä lempinimekseni paahtoleipä, koska rakastin vaaleaa leipää paahdettuna. Lempitäytteeni leivälle oli appelsiinimarmeladi ja voi (molemmat samaan aikaan!), ei sii mikään varsinainen terveyspommi. Rakkaus rapeaksi paahdettuun vaaleaan leipään on säilynyt, mutta nykyisin vaatimukset leivän ja päällistenkin ravitsevuudelle ovat muuttuneet. Vaasan 5 kuidun palat vastaavat hyvin tähän tarpeeseen: kerrankin vaalea leipä, jossa on reippaasti myös kuitua! Näissä paloissa on viljana täysjyväkauraa, vehnää & täysjyväruista ja lisäksi mm. omenaa, perunaa, mustaherukansiemenrouhetta ja pellavan- ja kurpitsansiemeniä. Leipä on harvinaisen maistuva vaikkapa paahdettuna (NAM) vaikka pelkästään voin kera, mutta useimmiten pyrin täyttämään leivän hiukan runsaammin, tässä muutamia ideoita päällisiksi:

-avokadoa ja tomaattia, rouhi päälle hiukan mustapippuria ja suolaa
-hummusta ja rucolaa
-suolakurkkuja ja juustoa
-maapähkinävoita ja banaania (tai omenaa, katso luksusversion resepti alta!)
-eilisen päivän keitetyt perunat viipaloituna + juustoa (mikron kautta lämmitettynä)
-kauratuorejuustoa, vadelmia ja hunajaa / agavesiirappia (muutkin marjat käyvät!)

+satokausiextra: sieni-sipulipaistosta (vaatii hiukan aikaa)

Vaniljapikkelöityjä omenoita, maapähkinävoita ja pellavansiemeniä

3 pientä omenaa
1,5 dl vettä
1 dl ruokosokeria
0,5dl omenaviinietikkaa

maapähkinävoita
vaahterasiirappia
pellavansiemeniä
Vaasan 5 kuidun palat-leipää

Leikkaa omenat ohuksi siivuiksi. Kiehauta vesi pienessä kattilassa. Lisää hiljalleen poreilevaan veteen halkaistu vaniljatanko siemenineen, ruokokidesokeri sekä etikka ja sekoita kunnes sokerikiteet ovat sulaneet veteen. Kaada liemi puhtaaseen astiaan omenasiivujen päälle ja anna jäähtyä.

Voitele leivät maapähkinävoilla ja asettele pikkelöityjä omenasiivuja päälle. Valuta päälle hieman vaahterasiirappia ja koristele pellavansiemenillä.

Millaisia leipätäytteitä sinä suosit arjessa? Entä millainen aamupalaihminen olet: syötkö jotain nopeasti vai onko aamiaishetkesi pyhä?

Kuvat: Johannes Elfving

Oodi kesälle 2020

31.08.2020inspiration, pohdintaakesä, pohdintaaViena

Oi kesä kakstuhattakaksyt,
haluan sanoa tän nyt:
vaikka et enää koskaa tule takas,
olit ihana ja paras.

Runoilijaa kulunut kesä ei minusta kuitenkaan tehnyt, eikä se haittaa – kesä 2020 antoi niin paljon kaikkea muuta ihanaa. Koska tänään on elokuun viimeinen päivä ja syksy alkaa virallisesti huomenna, on aika omistaa yksi kokonainen postaus elämäni parhaalle kesälle.

Olen aistinut ilmassa sellaista, että moni muukin on kokenut juuri tämän kesän aivan erityisen ihanana ja rentouttavana. Miten se voi olla mahdollista, kun ulkomaanmatkat siirtyivät, festarit peruttiin ja monet isot juhlat jäivät pitämättä? Vai johtuuko se juuri siitä, että kun meidän piti tyytyä yksinkertaiseen, niin pystyimmekin paremmin nauttimaan hetkestä? Ja ehkä juuri siksi koimme olomme erityisen onnellisiksi ja rentoutuneiksi?

En tiedä, mutta ainakin itselleni tällainen kesä toimi mainiosti. Ehdin toteuttaa kaikki haaveeni kesän suhteen ja paljon enemmänkin! Tuntuu melkein, että sain vähän liikaa: ei ihmisen kuulu nauttia näin paljon. Ehkä kaikki kostautuu nyt syksyllä, ja voin loppuvuoden tosi huonosti ja kärsin siitä, että muutaman kuukauden ajan en murehtinut yhtään mistään. Ihmismielellä on outo taipumus kuvitella, että elämän on oltava aina vähän kärsimystä, muuten

Vietin tänä kesänä paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa. Tuntuu, että syvensin entisestään suhteitani tärkeisiin ystäviini ja opin olemaan entistä paremmin läsnä läheisteni seurassa. Vaikka kamera ja puhelin kulkivat kesätekemisissä usein mukana, niin vielä useammin laitteet jäivät pois kun keskityttiin yhdessä olemiseen tai tekemiseen. Nättejä kesäkattauksia tehtiin hyvin usein ilman, että niitä kuvattiin lainkaan yhtään mihinkään, ihan vain omaksi iloksi. Voi tuntua hassulta, mutta on iso askel ihmiselle, joka on tottunut kaivamaan kameran esiin joka ikinen kerta, kun jotain kaunista tulee vastaan.

Isot festarit ja tapahtumat peruttiin tältä kesältä, joten tietysti keksimme tilalle jotain omaa, pienemmässä mittakaavassa. Järjestimme poikaystäväni kanssa pienen konsertin lapsuudenkodissani – oli mielettömän tunteikasta ja ihanaa soittaa yleisölle livenä pitkästä aikaa. Matkustimme Kuhmoisiin ystäväni äidin mökille festareille, jossa ystävien bändi esiintyi: tanssimme itsemme uuvuksiin, lauloimme biisien mukana ja bailasimme yöhön saakka (tosin itse nukahdin mummona jo kahdentoista jälkeen). Organisoimme myös puutarhalla FLOU-festivaalin lisäksi mm. pikkusiskoni ylioppilasjuhlat, pizzaillan ja puutarhajuhlat. Juhlaihminen saa näköjään juhlansa, oli tilanne mikä tahansa.

Monet kesän mieleenpainuvimmista hetkistä tapahtuivat omalla puutarhapalstallani. Tämä oli jo toinen kokonainen kesä puutarhurina, ja pienestä palstastani tulee minulle päivä päivältä tärkeämpi ja rakkaampi. Erityisen ihanaa tässä kesässä on ollut se, että olen saanut jakaa puutarhanhoidon ilon poikaystäväni kanssa, joka on osoittanut ilahduttavaa innostusta erityisesti hyötykasvien kasvattamista ja hoitoa kohtaan. Vaikka monet illanistujaiset, juhlat ja tunnelmalliset leffanäytökset ovat olleet palstaelämän kohokohtia, niin fiilistelen silti melkein enemmän sellaisia arkisia hetkiä, kun hikoilin kukkapenkissä ohdakkeita nyhtäen tai raavin käteni verille vadelmapuskassa satoa kerätessäni. Puutarhahommien ansiosta muutin tänä kesänä myös mieleni äänikirjojen suhteen: kirjan kuuntelu pihatöiden lomassa on lähes rentouttavinta ja ihaninta mitä ihminen voi tehdä. Työ hoituu kun itsestään ja puuhaillessa pystyn keskittymään kirjan kuunteluun.

Tämä kesä oli muuten myös se kesä, kun löysin kirjat uudelleen. Mutta tästä aion kertoa lisää myöhemmin.

Olen aina haaveillut olevani se tyyppi, joka viettää paljon aikaa marjastaen ja sienestäen, mutta en ole kuitenkaan ollut se tyyppi. Olen aina aiemmin priorisoinut jotain muuta, se joku muu on ollut ehkä puutarhanhoito, työt tai kaverihengaus. Tänä kesänä löysin itseni yllättävän usein poimimasta metsän antimia, ja nautin siitä älyttömästi. Etenkin sienten löytämiseen liittyy joku alkukantainen riemu, niitä kun ei ole aina niin helposti saatavilla, marjoja löytää ja tunnistaa kuitenkin aika helposti. Tänä kesänä olemme mustikoiden lisäksi löytäneet herkkutatteja, kanttarellejä, mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Tunnen suurta tyytyväisyyttä aina, kun jossain torilla tai kaupassa näen metsäsieniä myynnissä järkyttävän kalliiseen kilohintaan ja voin todeta, että minä poimin noita samoja juuri äskettäin metsästä IHAN ILMAISEKSI. Sienikausi onneksi jatkuu vielä pitkään, nyt kun olen päässyt metsästämisen makuun, ei minua pidättele oikein mikään.

Tuossa ylläolevassa kuvassa näette onnellisen kesätyypin, joka on nyt kuitenkin valmis sanomaan hyvästit ja jatkamaan eteenpäin syksyä kohti. Kesän ihanuus johtuu sen ohimenevästä luonteesta – jos aina olisi kesä, siitä tulisi arkipäiväistä eikä se tuntuisi enää niin erityiseltä. “Ensin täytyy lähteä, jotta voi palata”, sanoi Nuuskamuikkunen. Ja joka kerta kun kesä palaa, se palaa uudenlaisena ja ihmeellisenä, eikä koskaan samanlaisena. Ehkä siinä onkin se taika.