Kaikki ehkä lähti siitä, kun löysin Tori.fi:stä täydellisen, Downton Abbey-henkisen rottinkikaluston puutarhamökille. Rakastan tuota 1920-luvun englantilaiskartanon elämästä kertovaa sarjaa, enkä vähiten sen visuaalisuuden vuoksi (DA tulee parhaillaan uusintana Yle Areenasta!), parantumattomalle esteetikolle koko sarja on ihanaa silmänruokaa. Päätimme sarjan innoittamina pikkusiskojeni kanssa järjestämään aika spontaanisti kesäjuhlat pienellä panostuksella: emme lähteneet täysin larppaamaan 20-lukua, mutta ilmoitimme vieraille että pukukoodina on vaalean ja pellavan väriset vaatteet. Muuten juhlat järjestettiin rennosti nyyttärimeiningillä, ilman palvelijoita tai pönötystä.
Juhlapäivästä tuli täydellinen: sää oli kuin morsian, kaikki näytti älyttömän kauniilta ja välillä tuntui kuin olisi leijaillut jossain elokuvassa. Oli hauska huomata, miten palstan ohi kulkevat ihmiset hidastivat meidän puutarhan kohdalla ja monien suut kääntyivät hymyyn juhlaväkeä katsellessa. Jonkun mielestä tällainen larppaus voi olla hassua tai typerää, mutta minä olin onnessani koko päivän, aamusta iltaan. Tästä lähtien haluan järjestää kaikki puutarhajuhlat teemajuhlina, niin ihana mieli jäi näistä karkeloista.
Nyyttärijuhlien ei tarvitse tarkoittaa aina sipsi-ja karkkipusseja tai muovikääreistä tarjottuja ruokia, aikuiset ihmiset osaavat kyllä tuoda juhliin muutakin. Tein itse juhliin etukäteen vadelmakakun, ja muut vieraat toivat kaiken muun. Tarjolla oli täytettyjä hapanjuurileipäsiä, kesäsalaattia, sienipiirakkaa, croissantteja, hedelmiä, itsetehtyä sangriaa ja kaikenmoisia muita herkkuja. Vieraiden avustuksella ja pienellä vaivannäöllä kaikista tarjoiluista saatiin täydellisesti visuaaliseen teemaan sopivat, viinipulloja myöten. Koska tavallisia astioita ei ollut tarpeeksi kaikille, söimme kertakäyttöastioilta, mutta siitä halusin pitää kiinni, että jokaiselle vieraalle riittää oikea lasi. Oli myös ihanaa, kun oman puutarhan antimia pystyi jo hyödyntämään hyvin tarjoiluissa: vadelmat, salaatinlehdet, sipulit ja yrtit haettiin suoraan kasvimaalta pöytään. Seuraavissa juhlissa tarjoillaan ehkä jo oman maan tomaattejakin!
Juhlapäivä kului pääosin syöden, juoden ja jutellen, ainoana varsinaisena ohjelmanumerona oli “kukkia ja roseeta”-kierros, jossa esittelin vieraille puutarhaa ja sen kukkaloistoa samalla, kun siemailimme kylmää roseeta (toki myös ryhmäkuvan otto oli ohjelmanumero sinänsä!). Vielä vuosi sitten en tiennyt puutarhanhoidosta juuri mitään, mutta nyt osasin jo kertoa monien kukkien nimet ja paljon muutakin palstan kasveista. Edelleen on paljon opittavaa, mutta pikkuhiljaa tästä puutarhaelämästä tulee tutumpaa ja tutumpaa. Naapurit, omat vanhemmat ja muut puutarhurointiin hurahtaneet ystävät ovat olleet isona apuna, antaneet vinkkejä ja neuvoja, joita ilman tämäkin palsta olisi varmaan jo kuollut pystyyn.
Kun hankimme tämän siirtolapuutarhapalstan, olin onneni kukkuloilla, mutta en ehkä siltikään osannut aavistaa miten ihanaa tämä kaikki tulisi olemaan. Ei pelkästään nämä juhlat, vaan myös ihan arkisetkin hetket mökillä. Hellepäivän vilvoittelut sadettajan alla, riippumatossa makoilu, vadelmanpoiminta sateessa, rikkaruohojen kitkemiset auringon jo laskiessa ja aamukahvit pihakeinussa. Onhan tässä työtäkin ja joka päivä ei innosta lähteä palstalle hommiin, mutta joka kerta olen lähtenyt sieltä kotiin onnellisena. Katsotaan milloin innostus hiipuu – voi hyvin ollakin, ettei koskaan.
Kiitos vielä kaikille vieraille ihanista kesäjuhlista – otetaan pian uusiksi, uudella teemalla!
Kuvat: Minä ja Jenni Häyrinen / Liemessä
