Yearly Archives: 2019

Omasta maasta: helppo vegaaninen raparperipaistos

helppo vegaaninen raparperipaistos
Puutarhapalstalta pukkaa kovasti raparperiä. Mielessäni siintää raparperipiirakat,-siirapit ja mehut, ja ehkä ihan erityisesti Eeva Kolun kuusi vuotta sitten jakama Raparperisangria-resepti. Toistaiseksi en ole päässyt kokeilemaan oman maan raparpereistä vielä mitään muuta kuin tätä hyvin yksinkertaista paistosta. Se ei kauneudella tai ainesosien määrällä koreile, mutta kuten vanha sananlasku sanoo, paras piirakka on se tehty piirakka. Eli kiireiselle ja laiskalle kokille se tarkoittaa että mitä helpompi, sen herkumpi.

Sain tällä viikolla uuden kotini vihdoinkin säälliseen kuntoon ja päätin sen kunniaksi pyytää muutamia ystäviä kylään keskiviikko-iltana. Ennen ystävien saapumista kävin nopeasti palstalla leikkaamassa nurmen ja nappasin mukaan samalla pulleita raparperin varsia, joista tämäkin paistos syntyi. Ehkä se olikin se oman maan raparperi, joka sai maistumaan sen niin hyvältä! Mutta uskaltaisin kokeilla tätä myös kaupan raparperistä, jos omaa ei ole saatavilla. Tuoreen raparperin, sokerin ja muruvoiseoksen kanssa ei voi koskaan mennä kovin pahasti pieleen.



Vegaaninen raparperipaistos

n. 28cm vuokaan

n. 500g tuoretta raparperia (4 paksua vartta)
1 dl fariinisokeria
2 rkl sitruunamehua
100g vegaanista margariinia (sininen keiju)
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoa
1 dl sokeria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Puhdista ja pilko raparperit ja asettele ne voidellun piirakkavuoan pohjalle. Ripottele päälle fariinisokeri ja sitruunamehu.

Nypi margariini, kaurahiutaleet, vehnäjauho ja sokeri murumaiseksi seokseksi. Murustele seos raparperien päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. puoli tuntia.

Tarjoile kaura-tai soijapohjaisen vaniljakastikkeen-tai jäätelön kera. Itse kokeilin ensimmäistä kertaa Lidlin vaniljajätskiä, ja se oli todella hyvää!


Kokeile myös ihanaa vegaanista raparperigalettea! Mitä kaikkea te olette tehneet raparperistä?

KAKSION REMONTTI, OSA 7: Yksityiskohtia ja messinkirakkautta

*Sisältää tuotteita, josta on saatu alennusta
KAKSION REMONTTI, OSA 7: Yksityiskohtia ja messinkirakkautta

Kaksion remontti alkaa olla loppusuoralla. Huhtikuussa listaamastani keskeneräisten asioiden listalta on jäljellä enään keittiön hanan asennus, eteisen mittatilauskaapin saapuminen ja asennus (kaappi on kuitenkin jo tilattu!) ja makuuhuoneen ovien uudistus (tämä on omilla harteillani, joten siinä voi kestää). Loppusiivouksen ja hanan asennuksen jälkeen asunto on täysin valmis asuttavaksi – toki ensiksi pitää purkaa 10 pahvilaatikkoa ja etsiä tavaroilleni paikat. Ensimmäinen testiyö on kuitenkin vietetty jo uudessa kodissa ja tuntuuhan tämä melkein epätodelliselta: joulukuun lopulla kävin näytössä ja tein tarjouksen, ja nyt melkein 5 kuukauden jälkeen pääsen vihdoin muuttamaan sisään. Ihanaa!

Tänään remonttisarjassa esitellään kodin yksityiskohtia. Suuret linjat ovat aina ratkaisevia, mutta tarkasti valituilla yksityiskohdilla luodaan asuntoon viimeistelty tunnelma. Olen pyrkinyt itse valitsemaan sellaisia detaljeja, jotka sopisivat asunnon henkeen ja toisivat kauneutta arkeen. Sellaiset jotka ilahduttaisivat ja aiheuttaisivat ehkä jopa pieniä wow-fiiliksiä, mutta sopisivat kuitenkin saumattomasti juuri tämän kodin tunnelmaan.


Asuntoni on rakennettu 60-luvulla, mutta koko kämpässä ei yhtä valaisinkytkintä ja pistorasiaa lukuunottamatta ollut mitään, mikä muistuttaisi rakennusvuodesta. Halusin tuoda asuntoon vähän sen alkuperäistä henkeä, ja tällä kertaa se toteutui ovenpainikkeiden muodossa. Ovissa oli ennen muoviset peruskahvat, jotka eivät oikein sytyttäneet, joten hankin tilalle perinteiset 50-ja 60-luvun talojen “pukinsarvet” Domus Classicasta*. Olen niin iloinen, että löysin nuo kauniit messinkiset kahvat! Domus Classica on ylipäätään oikea aarreaitta vanhaa taloa rempatessa, sieltä löytyy loputtomiin ihania vaihtoehtoja vanhan ajan estetiikan rakastajille. Voisin viettää heidän Erottajan myymälässään aikaa ihan vain kierrelen ja ihaillen vaikka useamman tunnin.



Nuorempana en oikein pitänyt yhtään mistään kullanvärisestä tai messinkisestä. Siihen liittyi aiemmin itselläni aina jotenkin tunkkainen mielikuva – eipä liity enää. Pikkuhiljaa olen hankkinut kotiini messinkisiä esineitä ja ihastus on syventynyt. Pieni kastelukannu on parin vuoden takainen ostos H&M homesta, vanha vintagevalaisin on taas löytö ystävieni Stellan ja Jarnon kotikirppikseltä.

Keittiöön tulee myös messinkiset yksityiskohdat, hanaa, allasta ja vetimiä myöten, jotka kaikki tulevat A.S.Helsingöltä*. Kaikki taisi lähteä siitä, kun näin tuon Tapwellin kaunokaisen ja sen jälkeen tavallinen teräksinen hanavaihtoehto alkoi tuntua tylsältä. Se määritti sitten myös muut materiaalivalinnat. En malttaisi odottaa, että tuo upea hana saadaan jo asennettua ja käyttöön!

*merkityistä tuotteista saatu alennusta


Kaksion remontti-sarjan aiemmat postaukset:

Lähtötilanne
Osa 1: Seinät alas
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja
Osa 3: Lattian valinta
Osa 4: Vihreä makuuhuone ja kodin muut maalisävyt
Osa 5: Kärsimättömyyttä ja takapakkeja
Osa 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon

Elämää 28 neliössä

Elämää 28 neliössä

Muutin remontin ajaksi väliaikaisesti poikaystäväni luokse. Alunperin väliaikaisuuden piti kestää pari kuukautta, mutta nyt ollaan menossa jo neljännessä.. Eipä siinä mitään, täällä on oikein kiva elellä, mutta totuuden nimissä on sanottava, että 28 neliötä asettaa mukavalle asumiselle hiukan rajotteita. Minua ei sinällään ahtaus haittaa, mutta kun näihin neliömääriin laitetaan yksi kotoa käsin työskentelevä, kaaokseen taipuvainen yrittäjä, yksi järjestelmällisyyttä ja siisteyttä rakastava insinööri ja yksi koira, niin kyllä siinä on kaikkien mukavuuden rajat välillä koetuksella.

Elämää 28 neliön yksiössä

Sinällään näihin neliöihin on mahdutettu kaikki välttämättömät toiminnot oikein kivasti: on ihana sohva ja sohvapöytä, joka myös ruokapöytänäkin toimii. On iso telkkari (Game of Thrones näyttää siinä paljon paremmalta kuin läppärin ruudulla!), on sänky johon kaksi ihmistä juuri ja juuri mahtuvat nukkumaan. Keittiökomero on pieni, mutta sieltä löytyy kaikki tarvittava, astianpesukonekin. Säilytystilaakin löytyy mukavasti, koiralla on oma peti ja kylppäri on tilava. Jos asuisin yksin, tämä olisi ihan täydellinen koti! Mutta kahden aikuisen ihmisen tavarat eivät tänne mahdu, siksi 80% omaisuudestani on viettänyt viimeiset neljä kuukautta pahvilaatikoissa varastossa. En ikävöi tavaraa, mutta arjessa tulee yllättävän usein vastaan hetkiä, jolloin tarvitsisi välttämättä juuri jotain pikku juttua, joka sattuu olemaan juuri siellä laatikossa, ei täällä.



Poikaystäväni asunto on mun mielestä älyttömän kiva. Viime syksynä toteutetun pienen pintaremontin jälkeen tämä on tuntunut kodilta minullekin. Nyt tällä asunnolla on oma luonne ja ihana kotoinen tunnelma. Täällä on tällä hetkellä mielestäni isot linjat, eli huonejärjestys ja suuremmat kalusteet, kunnossa ja sen lisäksi paljon kivoja pieniä yksityiskohtia. Viherkasveja, hauskoja valaisimia, jotain uutta ja jotain vanhaa. Täällä on myös ihana valo, josta ikkunalaudalla kasvava taimitarhani tykkää. Kaverini joskus kysyvät, että onko tämä sisustus nyt sinun vai poikaystäväsi käsialaa – pääosin valinnat on tehty yhdessä, olen saattanut jotain ehdottaa, mutta loppupeleissä päätökset on tehnyt aina asunnon omistaja itse.


Olen tämän väliaikaisasumisen aikana saanut paljon inspiraatiota instagramissa Kaksin yksiössä-tililtä! Vähemmän tavaraa, enemmän elämää-ajatus on mielestäni ihana. Vaikka meidän tapauksessa näin pienissä neliöissä asuminen on vähän haastavaa (työskentelen kotoa käsin ja kotini on myös kuvausstudioni), niin lähtökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että ei se onni neliömäärän mukana lisäänny.

Pystyisitkö itse asumaan pikkuyksiössä toisen ihmisen kanssa?