Tag Archives: vegaanin joulupöytä

14: Vegaaninen joulupöytä

Vegaaninen joulupöytä
Mitä tänä vuonna katetaan kasvissyöjien ja vegaanien joulupöytään? Varmaan pitkälti samoja juttuja kuin sekasyöjienkin pöytiin, mutta vain kasviperäisinä versioina. Minun suunnitelmani joulupyhien tarjoilujen suhteen pitävät sisällään jotain vanhaa ja perinteistä ja jotain uutta ja kokeilemisen arvoista. Tältä meidän joulupöytä tulee tänä vuonna näyttämään!

Aamiaiselle:

Riisipuuro on mielestäni tietenkin ainoa oikea jouluaamiainen, mutta toki jouluna voi syödä muutakin, itseasiassa kaksi erillistä aamupalaa ei ole yhtään hassumpi idea.

-Uunissa haudutettua riisipuuroa. Meillä kotona ainoa oikea perinteinen jouluaaton aamupala on riisipuuro, ja parhaimmillaan se on iKaffeen ja kaurakermaan keitettynä ja sen jälkeen pitkään leivinuunissa haudutettuna (leivinuunin puutteessa tavallinenkin uuni käy).

-Karjalanpiirakoita tofuvoin kera. En ole koskaan aiemmin jaksanut tehdä karjalanpiirakoita itse, mutta ehkä tänä vuonna? Tofuvoin reseptin löydät täältä.

-Vegaanisia cashew-karpaloskonsseja hillon ja kermavaahdon kera.

Piparipannukakkuja! Puuron jälkeen jouluisinta mitä voin kuvitella.

Vegaanin joulupöytä
Aaton illallispöytään:

En kaipaa jouluuni kinkunkorvikkeita – lihankorvikkeet ovat muutenkin hyvin vähän läsnä arjessani. Sen sijaan talvinen keitto ja paljon monenlaista pientä hyvää syötävää sopii paremmin kuin hyvin.

-Sienikeittoa. Reseptin löydät täältä.

-Porkkalatahnaa saaristolaisleivän kera – tsekkaa helppo ja nopea resepti täältä!

-Vegaanisia joululaatikoita – jos ei jaksa tehdä itse, niin nykyään niitä löytää myös valmiina kaupoista! Omat suosikkini ovat lanttu-ja porkkanalaatikko.

-Suolaisia “blinitorttuja”. Tämän joulun hitti! Torttutaikinasta leivotaan pelkkä torttu ilman hilloa tai mitään muutakaan täytettä. Torttu täytetään kaurafraichella, cavi-art merilevävalmisteella ja tuoreella tillisilpulla. Täytteeksi voisi sopia mainiosti myös porkkalatahna tai sienisalaatti.

-Kaurakermassa haudutetut ruusukaalit. Eeva jakoi vastikään ruusukaalireseptin, joka on ollut perinteinen itselleni jo monen vuoden ajan, mutta vain kaurakermaan tehtynä. Käytännössä puolitettuja ruusukaaleja paistetaan siis ensin hetken rasvassa (esim. sininen keiju) ja sitten haudutetaan kaurakermassa miedolla lämmöllä n. 20 minuutin ajan.

-Joulusalaatti, johon tulee päärynöitä, granaattiomenan siemeniä babypinaattia ja saksanpähkinöitä. Koko komeus tarjotaan inkiväärivinegretin kera (toimiva resepti esim. täällä).


Kahvipöytään ja jälkiruoaksi:

-Luumurahka. Klassikko, joka toimii aina, syntyy helposti vegaanisesta Alpron Go on-rahkasta, soijavispistä ja luumuhillosta.

-Joulupavlova. Kun haluaa tarjota luumurahkan vähän juhlavammassa muodossa.

-Panna cotta granaattiomena-vadelmahillolla.

-Puoloffee. Sopivan jouluinen, sopivan makea. Ja helppo tehdä!

-Taatelisnickersit. Koukuttavan hyvä naposteluherkku, näihin tulee himo!

-Karamellisoidut päärynät. Kun haluat tehdä vaikutuksen, mutta aika meinaa loppua kesken.

Millaiselta sinun joulupöytäsi näyttää?

17: Vegaanin joulupöytä, osa 4/4: Aattoillan napostelupalat

17: Vegaanin joulupöytä, osa 4/4: Aattoillan napostelupalat

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Risenta

Parasta jouluaatossa on mielestäni ilta – se kun kaikki pakolliset lahjahässäkät ja juhlaruokailut on saatu pois alta, voi vaihtaa vihdoin pyjamaan, laittaa glögin kiehumaan ja syventyä hyvän kirjan tai lautapelien ääreen. Tällöin yleensä tekee luonnollisesti mieli myös vähän napostella jotain suolaista – perinteisesti meillä on ollut kotonani tarjolla erilaisia juustoja keksien ja hedelmien kera, enkä ole aiemmin keksinyt oikein hyvää vegaanista vastinetta tuolle juustotarjottimelle. Itse en ole koskaan juurikaan innostunut vegaanisista juustoista (tuorejuustoja lukuunottamatta) ja siksi lähdinkin miettimään vaihtoehtoja vähän eri näkökulmasta.


Sain Risentalta tehtäväksi suunnitella heidän uusille linssikakuilleen herkullisia täytteitä ja siinä syntyikin ajatus siitä, että linssikakuista saisi helposti pientä kivaa ja astetta terveellisempää naposteltavaa jouluaaton iltaan. Näistä napostelupaloista tulikin niin hyviä, että ajattelin valmistaa samoja myös uuden vuoden juhliin – nämä kun sopivat sekä vegaaneille että keliaakikoille! Risentan uudet linssikakut ovat siis täysin vegaanisia ja gluteenittomia, niitä löytyy kolmea eri makua ja niissä on runsaasti proteiinia ja kuitua! Voit tarjota kakut täytteineen kokonaisina kiekkoina tai tuollaisina pienempinä paloina kuten minä. Tänä jouluna uskon sekaanien kadehtivan tätä vegaanien tarjotinta!


Merisuola-linssikakkujen päälle tuli sinihomejuustotahnaa, viikunahilloa ja karpaloita. Vegaaninen sinihomejuustoa matkiva tahna syntyy helposti valmiista sinihomejuusto-dippijauheesta ja kaura-tai soijapohjaista tuorejuustosta. Vegaanista blue cheese-dippijauhetta valmistaa ainakin Poppamies.

Tomaatti & Paprika-linssikakut saivat kaverikseen maustamatonta kauratuorejuustoa, rucolaa, tomaattia. Yksinkertaisen toimiva yhdistelmä, joka maistuu ihanan raikkaalta kaiken tuhdin jouluruuan jälkeen.

Tilli & Ruohosipuli-kakkujen kanssa yhteen sopii porkkalatahna paremmin kuin hyvin! Jaoin juuri ohjeen nopeampaan porkkalaan ja reseptin löydät täältä – jos porkkalan valmistus tuntuu kuitenkin liian työläältä, niin loistava vaihtoehto on yhdistää myös vegaanien kaviaaria eli Cavi-Arttia, vegaanista ranskankermaa tai kreikkalaista jugurttia, punasipulisilppua ja tuoretta tilliä.

ps. osalle keliaakikoista sopii kaurapohjaiset tuorejuustot, toisille ei. Jos haluat varmistua gluteennittomuudesta, valitse soijatuorejuusto.


Enää viikko jouluaattoon! Kiinnostaisi kuulla, mitä muiden vegaanien pöydässä napostellaan joulupyhinä?

Katso myös Vegaanin joulupöytä-sarjan muut osat!

1/4: Uunissa haudutettu riisipuuro

2/4: Helpompi ja nopeampi porkkanalohi

3/4: Maukas suklaajuustokakku